Tampereen yliopiston sosiaalipolitiikan entinen professori Briitta Koskiaho-Cronström kirjoitti jo kymmenen vuotta sitten, että ”haavoittuvimmat ja suurimman sosiaalisen riskin piirissä olevat on luovutettu kaupankäynnin kohteeksi”. (Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa, Vastapaino 2008)
Hokema on, että yksityinen on aina tehokkaampaa ja halvempaa kuin julkinen. Tästä ei kuitenkaan ole mitään todellista todistetta. Åbo Akademin kansallistalouden entinen professori Johan Willner sanoo Teollisuusliiton Tekijä-lehdessä (11.6.2018), että jos väite tehokkuudesta olisi totta, silloinhan olisi yksityistetty kaikkein huonoimmin toimivat julkiset palvelut. On kuitenkin tehty toisin, kaikkein tehokkaimmin toimivat on yksityistetty ensimmäisiksi.
Willner tuntee taloustutkijana hyvin yksityistämisen ongelmat. Tällä hetkellä hän toimii Warwickin yliopiston vierailevana professorina Englannissa, jossa ensimmäisenä Euroopassa lähdettiin toteuttamaan laajamittaisia yksityistämisiä.
”Esimerkiksi British Telecom myytiin yksityisille sijoittajille niin halvalla, että ne saivat sijoituksestaan ensimmäisen toimintavuoden aikana jopa 84 prosentin tuoton. Hyviä valtionyhtiöitä myytiin vain valtion kassavajeen täyttämiseksi.”
Britannian rautatiejuttu on tuttu. Pääministeri Margaret Thatcher halusi aikoinaan ajaa British Railin ahdinkoon ideologisista syistä puolustaessaan autoteollisuuden etuja julkisen liikenteen kustannuksella. Britannian rautateiden yksityistäminen ei tuonut mitään luvattuja hyötyjä, ei myöskään Ruotsin vastaava operaatio. Britanniassa infrastruktuurin eli perusrakenteiden ylläpito jouduttiin ottamaan jopa takaisin valtionyhtiölle, kun raiteiden kunnossapito laiminlyötiin ja tapahtui useita suuronnettomuuksia. Yksityisiä junaliikennefirmoja tuetaan yhä tuntuvin verovaroin, mutta liput ovat edelleen kalliita, eikä jatkoyhteyksiä voida taata, jos sattuu myöhästymisiä.
Rautateillä on ylipäänsä vaikea saavuttaa kaupallisesti kannattavaa toimintaa. Willner kertoo, että brittiläiseltä suuryritykseltä Stagecoachilta kysyttiin kymmenisen vuotta sitten, miten rautatiet Suomessa pitäisi kilpailuttaa. Yritys vastasi: ”Meidän mielestämme paras tapa kilpailuttaa on antaa meille monopoli välille Helsinki - Tikkurila”. Sehän on Suomessa ainoa raidepätkä, josta voisi saada paljon voittoja.
Willner on taloustutkijana sitä mieltä, että kaupunkien joukkoliikenne pitäisi ottaa takaisin julkiseksi palveluksi. Postiautot taas voisivat ottaa maaseutuliikenteen hoitoonsa.
Isot julkiset investoinnit pitäisi hoitaa yksinomaan valtion toimintana, sillä valtio saa aina lainattua rahaa yksityisiä firmoja halvemmalla. Eikä valtio voi mennä konkurssiin, kuten teki iso brittifirma Carillion tammikuussa. Yritys rakensi kouluja ja sairaaloita sekä huolehti monien julkisten laitosten ruokahuollosta, siivouksesta ja vartioinnista. Työttömiksi jäi 19 000 ihmistä, 30 000 alihankkijayritystä odotti saataviaan ja rakennustyöt pysähtyivät.
OSINGOT ENNEN
KONKURSSIA
Julkisten ja hyvinvointialojen liiton erityisasiantuntija Jorma Peussa tuntee Carillionin tapauksen: ”Yritys oli maksanut ennen konkurssia hyviä osinkoja omistajilleen. Mutta bisnesriski kaatui veronmaksajille ja yritys jäi vielä velkaa eläkekassallekin. On hirveän iso riski antaa velvollisuudet julkisen sektorin ulkopuolelle, kun vastuun kantaa kuitenkin julkinen sektori aivan kuten Suomessakin”, sanoo Peussa Tekijä-lehdessä.
Peussa puuttuu myös yksityissektorin tehokkuusväitteisiin, joissa paljastuu ymmärtämättömyys julkisten palvelujen luonteesta:
”Esimerkiksi autojen valmistuksessa on tehty iso tuottavuusloikka viimeisten sadan vuoden aikana. Nyt sitten liike-elämä ihmettelee, miksei samanlaista tuottavuusloikkaa ole tehty julkisissa palveluissa. Mutta lasten hoitamisessa, vammaisten kuljettamisessa tai vanhusten hoivaamisessa ei saa olla kysymys tuotantomääristä. Miten lasta voisi hoitaa nopeammin? Jostain syystä tämä valtava laadullinen ero on jäänyt täysin huomaamatta. Ja julkinen sektori tuottaa palvelut aivan kaikille, kaikille lapsille pitää löytää koulupaikka ja kaikkia pitää voida hoitaa sairaalassa.”
Julkisia palveluja ei pitäisikään yksityistää. Ihmisiähän ei voida mitata terästonneina, kartonkirullina tai kemikaalilitroina, joiden tuotantokustannuksia saattaa olla järkevää vertailla. Julkiset palvelut ovat tyypillisesti koulutusta, sosiaali- ja terveydenhoitoa, sivistys- ja kulttuuritointa. Onko järkevää antaa tällaisia aloja liiketaloudellisin periaattein toimivien yritysten hoidettaviksi?
HAUSSA HELPOT VOITOT
”Yksityinen yritys miettii liikeideaa ja tuotteistaa palvelun, mutta karsii pois kaiken sen, missä voiton tekeminen on hankalaa. Esimerkiksi yksityinen terveysasema kyllä pärjää taloudellisesti, jos se saa hoitaa flunssat, poistaa tikut sormesta ja panna murtuneen käden kipsiin. Vanhustenhoidossa julkinen puoli kartoittaa palvelutarpeen, tilaa, valvoo ja maksaa. Yksityinen yritys tarjoaa vain yksittäisen suoritteen, jonka se voi hinnoitella”, sanoo Peussa.
”Minä pelkään aina vain lisääntyneitä koordinaation ja tiedonkulun ongelmia, jos niin monimutkainen asia kuin vanhustenhoito yksityistetään täysin”, sanoo Peussa ja muistuttaa, että jo nyt on vanhuksia löydetty kuolleina kotoaan tiedonkulun ongelmien takia.
Yksi ruumis sinne tai tänne ei kuitenkaan ole iso hinta ideologisen yksityistämisen hintana.
