Vanhassa lehtileikkeessä Rajala sympatiseeraa sitä suomalaista kesäteatteriperinnettä, jossa tavoitetaan jotakin sellaista, mitä ei talvisissa taidehalleissa ole. Tätä perinnettä ovat joka kesä tukemassa yli miljoona katsojaa. ”Taidehalliteattereiden” katsojamäärä on 2-3 miljoonaa. Tänä kesänä ensi-iltoja on noin 300, mikä on selvästi vähemmän kuin viime kesänä. Ehkä viime kesän huono sää pelotti tai aiheutti tappioita.
Rajala ihmetteli, mikä saa suomalaiset kiusaamaan itseään ja tulemaan huopineen sateeseen ja kohmeeseen puupenkeille taas kerran katsomaan kuinka laulullinen loppukuvaelma sitoo yhteen ikitutut juonenlangat. Nyttemmin monien kesäteattereiden katsomot ovat saaneet ylleen katokset, mutta muuten asiat ovat niin kuin ennenkin. Kesäteatteriin ei mennä ensisijaisesti teatteritaidetta katsomaan, vaan kuten Panula sanoi, ”kesäteatteri on paremminkin maastoon sovitettu retkenomainen illanviettomuoto kuin sisältöä tiukkuva näytöskappale”.
Kesäteattereiden yksi etu on se, että niihin on helpompi mennä kuin talvella teatteritaloon. Ei tarvitse samalla tavalla huolehtia pukeutumisen tyylikkyydestä, koska on kesä ja tunnelmat lomamaisia. Lisäksi osa katsojista on niitä, jotka vasta kesäteatterista löytävät haluamaansa hupiteatteria, sellaista kuin Akkaralli, Avioliiton simulaattori, Kutupuuhia Kalajärvellä, Pekka Puupää kesälaitumilla ja Rollaattorikapina.
Valtaosa sadoista kesäteattereista toimii harrastelijavoimin. Se lisää tutunomaisuutta. Minäkin kävin aikoinaan esimerkiksi Heinäsuon kesäteatterissa Hollolan perukoilla siksi, että tuttu kaveri Heikki Mantere oli aina pääosissa. Kun oli väliajalla syöty ne retkeen kuuluvat makkarat ja vaihdettu kuulumiset tuttujen kanssa, ilta oli täyttänyt tarkoituksensa.
Toisenlaisista kesäteatteriesityksistä ensimmäisen näin Pyynikillä 1961, jolloin siellä meni Tuntematon sotilas. Kirjoitin siitä jo tässä blogissa 4.8.2016, joten nyt ei enempää. Viimeisten 20 vuoden aikana olen vakavaa kesäteatteria nähnyt oikeastaan vain Suomenlinnassa. Paras harrastelijoiden tekemä esitys on jäänyt mieleen Korpilahdelta 1997, jolloin siellä meni viime vuonna kuolleen unkarinjuutalaisen György Taborin satiiri Hitleristä: Mein Kampf.
Oman mielenkiintoisen lajivalinnan on tehnyt Lahdessa Timo Taulo, jolta tänä kesänä tulee Lahden seudun kesäteattereihin viisi näytelmää. Ne kaikki käsittelevät oman alueemme historiaa, kuten viime kesänäkin. Kun näyttelijät vielä ovat paikallisia harrastajia ja monille tuttuja muista yhteyksistä, niin tiedossa on varmaan mukavia illanviettoja.
Taulon tekstitehtaasta varmaan irtoaisi materiaalia laajemmallekin katsojakunnalle. Tytär Emma Taulo on tämän tien valinnutkin: viime joulukuussa tuli televisiosta hänen kirjoittamansa sarja Seitsemäntoista vuoden 1917 tapahtumista Helsingissä.
Kun aikoinaan laadimme Taulon kanssa erilaisia tilastoja kaupunkilehti Uuteen Lahteen, niin tässä taas yksi oma tilastoni eli kymmenen parasta kesäteatteriesitystä aikajärjestyksessä:
Väinö Linna: Tuntematon sotilas, Pyynikki 1961
Aleksis Kivi: Nummisuutarit, Kariniemen kesäteatteri 1989
Artturi Järviluoma: Meijeri, Teatteri Eurooppa 4 Saarijärvellä 1994
György Tabori; Mein Kampf, Korpilahden kesäteatteri 1997
Anton Tshehov: Lokki, Ryhmäteatteri Suomenlinnassa 1998
Yrjö Juhani Renvall: Päivänsäde, minä ja menninkäinen, Jyväskylän työväen teatteri Ainolassa 2001
William Shakespeare: Myrsky, Ryhmäteatteri Suomenlinnassa 2002
Ylioppilasteatteri: Che-ooppera, Mustikkamaan kesäteatteri 2002
Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla, KOM-teatteri Suomenlinnassa 2006
Väinö Linna: Tuntematon sotilas, Ryhmäteatteri Suomenlinnassa 2007
kari.naskinen@gmail.com
