Koska Pohjois-Koreassa ei kasvimaalle ollut saatu siirrettäviä, ergonomisesti oikeaoppisia istuimia, oli taas tullut todistetuksi, että asiat siellä ovat oikein huonosti. Sosiaaliantropologi Heikki Wilenius Helsingin yliopistosta kirjoitti Voima-lehdessä, että tämänkaltaista kuvastoa on suomalaisille ja meille länsimaisille yleensäkin tarjottu viime vuosikymmenten aikana: ”Yhteistä näille kuville on toiseuttaminen, pohjoiskorealaisten määrittely itsemme vajavaiseksi ja alisteiseksi peilikuvaksi. Pohjois-Korea on liberaalin demokratian eksoottinen vastakohta, jossa yksilöllisyys on kielletty ja jossa eletään pysähtyneisyyden tilassa.” (Voima 13.6.2018)
Pohjois-Korean edellisen johtajan Kim Jong-ilin kuollessa liberaalien demokratioiden tiedotusvälineet täyttyivät hysteerisesti itkevien pohjoiskorealaisten kuvista. Kommenteissa itkun vilpittömyyttä epäiltiin. Nyt on Kim Jong-unin Pohjois-Korealla samanlainen tehtävä. Se edustaa vilpillistä politiikkaa. Kansa teeskentelee ja johtaja valehtelee. Sitä kaikkea on halveksittava.
Vladimir Putin kuuluu samaan halveksittavien ryhmään. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan Venäjä-raportissakin (2014) todetaan suoraan, että Putinin Venäjä on ”Pahan valtakunta”. Erikoista tuossa raportissa on, että siinä on tekstejä myös nimettömiltä ulkomaalaisilta asiantuntijoilta. Esimerkiksi georgialaiseksi väitettävän ”analyytikon” mukaan Putin on Stalinin tavoin toimiva miljardööri. Trumpista ei uskalleta vastaavalla tavalla sanoa, koska Suomi on virallisesti Yhdysvaltain kumppani.
Heikki Wilenius lainaa antropologi William Mazzarella, jonka mukaan politiikan syyttäminen teatterimaiseksi on vanha liberaali kritiikki totalitaristisia ja feodaaleja yhteiskuntia kohtaan.
”Vilpillisyys kertoo hallinnon puutteista. Mutta itkeviä pohjoiskorealaisia kritisoitiin kaksilla korteilla: toisaalta epäiltiin väkijoukkojen surun aitoutta, toisaalta niitä pidettiin täysin maan hallintojärjestelmän alistamina. Pohjois-Korean täytyy siis näyttäytyä vilpillisenä, jotta liberaalit katsojat voivat peilata omaa järjestelmäänsä siihen. Toisaalta jo Kim Jong-ilin kuolinrituaaleja seuratessa vallitsi epävarmuus siitä, huijaako Pohjois-Korea omia kansalaisiaan vai sururituaalin ulkomaisia katsojia. Liberaalissa poliittisessa kulttuurissa parodia ja vilpittömyys ovat menneet sekaisin. Pohjois-Korea ei ole enää se selkeä kuviteltu vastakohta meille muille”, kirjoittaa Wilenius.
Politiikan teatteriin kuuluu nyt sekin, että juuri Trump on alkanut kaveerata Kimin kanssa. Näin on saatu vahvistus sille, että Trump todellakin on tyhmä. Parhaiten tämä tietenkin tiedetään täällä maailman parhaassa maassa, jossa myös asuvat maailman onnellisimmat ihmiset.
Tilanne näyttäytyy nyt sellaisenakin, että maailman isot tiedotusvälineet raportoivat Trumpista ja Kimistä ikään kuin keskenään samanlaiseen, asialliseen tyyliin. Karismaattinen despootti on uusi normaali.
Onkohan muuten täällä paremman väen Suomessa ollenkaan poliittista teatteria? Onko kukaan havainnut?
kari.naskinen@gmail.com
