Tämä on yksi osa sitä yhteiskunnallisen ja poliittisen toiminnan muutosta, jonka aikoinaan aloitti Veikko Vennamo ja jota nykyisin edustavat SMP:n jälkeläinen Perussuomalaiset ja kunnallisvaltuustoihin nousseet paikallispoppoot, kuten on tämä Parempi Heinola -ryhmä. Kysymys on paljolti pettymyksestä ja uskonpuutteesta perinteisiin puolueisiin. Valtio-opin professoreiden Tapio Raunion ja Matti Wibergin toimittamassa kirjassa todetaan, että kansalaisten luottamus ainakin kansanedustajiin menee siinä vaiheessa, kun näiden vaalien alla esittämät puheet karsiutuvat pois vaalien jälkeen, viimeistään silloin, jos kansanedustajan edustama puolue nousee hallitukseen. (Eduskunta: Kansanvaltaa puolueiden ja hallituksen ehdoilla, Gaudeamus 2014).
Vaalipuheet ja -mainokset ovat pelkkää strategiaa. Ne ovat nykyisin läpinäkyvää huijausta. Siihen läpinäkyvyys sitten loppuukin. Raunion ja Wibergin kirjassa läpinäkyvyyden torjunnassa ovat suurimpia mestareita ministerit. He esimerkiksi ovat kehittäneet eduskunnassa esitettyjen kysymysten kiertämiseen varsinaisen taktiikkajärjestelmän:
1. Kieltäydytään kokonaan vastaamasta
2. Vastataan vain osittain
3. Vastataan epäoleellisella tavalla
4. Vastataan harhaanjohtavalla tavalla
5. Vastataan tavalla, jota vastauksen saajat eivät käsitä
6. Toistetaan esitetty reaktio tavalla, jota ei alun perinkään hyväksytty
7. Vastataan monimielisellä tavalla.
Yksi muutos poliittisessa toiminnassa on se, että on syntynyt monenlaisia yhden asian liikkeitä. Projektitutkija Shania Määttälä Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulusta näkee tässä kehityksessä toisenlaista yhdentymistä, heimottumista. On maahanmuuton vastustajien heimo, sateenkaariheimo, feministien heimo, fillarikommunistien heimo jne.
”Heimon jäseniä yhdistävät jaetut tunteet, elämäntyylit, uudet moraaliset uskomukset, kulutustottumukset tai epäoikeudenmukaisuuden tunteet. Jokainen postmoderni yksilö kuuluu useaan heimoon, joista jokaisessa hänellä voi olla erilainen rooli. Heimoihin kuuluminen on postmodernille yksilölle tärkeämpää kuin perinteisiin yhteiskuntaluokkiin kuuluminen ja postmoderni yksilö määritellään niiden heimojen kautta, mihin hän kuuluu”, kirjoittaa Shania Määttälä katsauksessaan postmodernista kuluttajasta.
Eikä tällaisen heimon tarvitse kokoontua iltamiin eikä perustaa omaa lehteä, vaan sosiaalinen media tarjoaa heimolle mahdollisuuden rakentaa ja ylläpitää identiteettiään.
”Tällaiset heimot eivät ole sen enempää pysyviä kuin vakaitakaan, vaan ne sallivat kuluttajan leikitellä vapaasti eri sosiaalisilla ryhmillä, tyylillä ja kulttuureilla sekä vaihtaa heimosta toiseen.”
Nämä ovat niitä asioita, joihin myös Harkimo ja Jungner ovat tarttuneet, ja varsinkin Jungner hallitsee tämän puolen. Heidän henkilökohtainen onnistuminen esiintymisissään ratkaisee kuitenkin paljon, millaisen postmodernin liikkeen he saavat lopulta kasaan. Molemmat vain ovat sen verran herraskaista ja elitististä sorttia, että kannattaisi ottaa vaikka Soini ja Väyrynen remmiin, niin Nyt-heimoaate saisi toisenkinlaista sävyä.
kari.naskinen@gmail.com
