Pari vuotta sitten lopetin elokuvateattereissa käymisen niissä käyttöön tulleen ylikovan äänen takia. Olin asiasta useamman kerran huomauttanut elokuvia saliin säätävälle henkilökunnalle, mutta muutosta ei tullut, ja kun sitten yhdestä elokuvasta joudun liian kovan volyymin takia lähtemään pois kymmenen minuutin jälkeen, se oli siinä. Nyt kuitenkin halusin nähdä Helsingin Tennispalatsin suurimman ja kauneimman iSense-salin. Otin varmuuden vuoksi mukaan tukevat melunestokuulokkeet ja kannatti, koska ilman niitä en olisi katsonut uutta Formula 1 -elokuvaa. Vaikka olen käynyt lähes kymmenen kertaa F1-kilpailuissa, siellä ei näin kovaa meteliä ole ollut, mutta yhteen teatterisaliin ängettynä 20 auton hurjat äänet ovat järjettömyys.
Ovimikkotytöltä
kysyin, mitä tuo iSense-nimi tarkoittaa. Kuulemma ei varsinaisesti
mitään, on vain tällaisen saliformaatin brändinimi. Kotiin
palattuani yritin löytää isense-sanalle suomennosta, mutta ei
löytynyt, mutta tietokoneen ohjelma tarjosi tilalle insenseä, joka
tarkoittaa mieletöntä, naurettavaa, tyhjää jne. Kun nimi kaiken
lisäksi kirjoitetaan sillä tavalla väärin, että ensin on pieni
i-kirjain ja toisena on erisnimen iso alkukirjain, tulivat heti
mieleen Applen vehkeet iPhone ja iPad. Uuden
F1-elokuvan
alkaessa
näkyikin
alkuteksteissä, että päätuotantoyhtiö on ollut Apple Original
Films, joka on saanut elokuvan teatterijulkaisemista varten
yhteistyökumppaniksi Warner Brosin. Näin tämä iApple valtaa
viihdemaailmaa ja vähän muutakin. Apple-elokuvat, Pirkka-kirjat, mitä seuraavaksi?
Näitä
mielettömän isoja saleja on Finnkinon teattereissa lisäksi
Espoossa, Tampereella, Turussa ja Raisiossa. On
myös IMAX®-teatteri Helsingin Itäkeskuksessa, ja ehkä se on vielä
mahtavampi, kun niitä ei ole raatsittu
muita tehdä. Finnkinon verkkosivuilla näistä molemmista
teatteriuutuuksista on paljon tarinaa.
Tennispalatsin
Isensessä on 635 paikkaa. Eilen se oli melkein insense, sillä meitä oli siellä
iltapäiväesityksessä 16, joista yksi poistui 40 minuutin kohdalla.
Meluntorjuntaoperaationi
ansiosta
viihdyin
koko vajaan kahden tunnin ajan, mutta onneksi elokuvaa oli USA:ssa
esitettävästä versiosta lyhennetty 40 minuuttia. Helsingistä
kotiin ajaessani ajattelin heti muistinvaraisesti, että selvästi
parempia autourheuluelokuvia ovat aikajärjestyksessä ainakin
(vuosiluvut tarkistin) Howard
Hawksin Vauhtihurjat
(1965),
John
Frankenheimerin Grand
Prix (1967),
Lee
H. Kazinin Le
Mans (1971),
Ron
Howardin
Rush
(2009)
ja James
Mangoldin Le
Mans 66 (2019).
Uusin
elokuva on komea ja Joseph
Kosinskin ammattitaitoisesti
ohjaama, mutta käsikirjoitus pettää. Juoni on koko ajan ennalta
arvattavissa, eikä tällä leffalla ole muita elokuvallisia arvoja
kuin tekninen onnistuminen. Kysymyksessä
on ensisijaisesti F1-bisneksen markkinointikampanja.
Joitakin
faktoja F1-maailmasta tulee maallikoille selväksi, mutta toisaalta
myös hassuja vääriä asioita. Brad
Pitt kilpa-ajajana
on hyvä ja näkyyhän siellä leegio oikeitakin naamoja
F1-ympyröistä, mutta näiden oikeiden hahmojen tehtävä on vain
olla, ainoat 3-4 sanan ”puheroolit” on Fernando
Alonsolla, Zak Brownilla ja
Frederic
Vasseurilla.
Pitt ajaa Apex GP -tallin autolla, jossa on Mercedeksen moottori,
ja tallin pääpaikaksi on lainattu McLarenin hienoa
teknologiakeskusta
Wokingissa Lontoon eteläpuolella.
Seuraavaksi menen
tarkastuskäynnille Kärkölään, jossa Järvelän Kino on saanut
uudet omistajat. Elokuvateatteri palaa kahdeksan kuukauden
hiljaiselon jälkeen toimintaan elokuun lopulla. Katsojapaikkoja on
vähän yli sata.
kari.naskinen@gmail.com
