Tekoälystä on juttuja lehdissä joka päivä ja netissä samoin. Minäkin siitä kirjoitin viimeksi maaliskuussa ja nyt taas. Iso asia se onkin. Niin iso, että siitä pitää pelotella jatkuvasti. Todellisuudessa tekoäly, algoritmit sekä niiden avulla toimivat robotit ja itseohjautuvat autot ovat jo tulleet ja vauhti vain kiihtyy. Mikään ei tätä kehitystä pysäytä. Suomi on tekoälyn kehittämisen kannalta aivan hyvällä mallilla, mutta panostuksia pitää edelleen lisätä, jotta kovassa kansainvälisessä kilpailussa pysytään mukana.
Tähän pätee sama, mistä Jeesus sanoi Paavalille Damaskoksen tiellä:”Sinulla on vaikeaa, jos potkit jatkuvasti tutkainta vastaan.” Tekoäly on yksi sellainen tutkain (pistin), jonka varjolla ihmisiä ei pidä pelotella. Joitakin työpaikkoja kyllä tulee häviämään, mutta toisenlaisia tulee tilalle. Kokonaisuudessaan tämän teknologian hyödyntämisessä on pysyttävä mahdollisimman hyvin mukana. Tutkimus- ja innovaatiotasolla tilanne onkin ilmeisen hyvä, mutta tutkimuksen mukaan suomalaisista työntekijöistä vain 18 prosenttia käyttää tekoälyä viikoittain. Koko EU:n alueella tämä prosenttiluku on jo selvästi yli 20 prosenttia.
Siirtymävaiheen ongelmia tietenkin on, koska esimerkiksi kaikkiin väärinkäytöksiin ei vielä ole keksitty torjuntakeinoja. Viimeksi sunnuntain Helsingin Sanomissa kertoi sosiologian apulaisprofessori Veikko Eranti Helsingin yliopistosta, että nykyisin opiskelijat panevat tekoälyn kirjoittamaan tenttivastauksia. Ovelaa on vielä antaa sellaisia ohjeita, että pyytää konetta tekemään kirjoitukseen pieniä kirjoitusvirheitä ja lisäämään joitakin maneereja, jotta ei näyttäisi liian hyvältä.
”Ennen kirjoitettiin itse, nyt käskytetään tekoälyä kirjoittamaan”, sanoi Eranti, joka nyttemmin onkin vaihtanut osan kirjallisista tenteistä suullisiksi.
Samaa teemaa käsitteli Helsingin yliopiston entinen käytännöllisen filofian professori Timo Airaksinen blogissaan otsikolla ”Maailma muuttuu, paremmaksiko?”:
”Tutkielman lähteet ovat netissä, joten enää ei tarvitse lähteä koluamaan pölyisiä kirjastoja. Olemme aivan kohta tilanteessa, jossa tekoäly kirjoittaa koko tutkielman. Pyysin konetta kirjoittamaan esitelmän J.-P. Sartren autonomian käsitteestä, ja muutamassa sekunnissa ruudulla oli teksti, joka oli melkein kuin hyvä. Pian se on tarpeeksi hyvä, entä mitä sitten.”
Totta tietenkin sekä Erannin että Airaksisen havainnot. Ne eivät kuitenkaan merkitse sitä, että tekoälyn tuloa pitäisi ruveta vastustamaan, kun se ei kuitenkaan ole tuloksellista. Kun nuoret sukupolvet eivät enää lue kirjoja eivätkä lehtiä, vaan pikalukevat netistä tai kuuntelevat digisti vastaavia aineistoja, niin samalla tavalla tekoäly auttaa heitä säätämään käytäntöjään muutenkin. Ihminen on sadan vuoden kuluttua toisenlainen kuin nyt.
Isoja muutoksia on aina tullut koettelemuksiksi. Muistetaan vaikka turvavyöpakko, naispappeus ja televisio, josta alkoi varsinainen sairauden ja rappion aikakausi. Yhteiskuntatieteiden tohtori Markku Koski oli löytänyt vanhasta Suomen Kuvalehdestä kirjoituksen, jossa television tuhovoimalla peloteltiin puoli vuotta ennen Yleisradion tv-lähetysten alkamista. Kosken Facebookiin panemasta lainauksesta tässä ote:
”Mies on avannut tämän Pandoran lippaan tuottaakseen ihmisille tyydytystä ja turmiota. Nyt naiset voivat syyttää miestä niistä onnettomuuksista ja sairauksista, joita se on aiheuttanut [ilmeisesti tieto muualta maailmasta]. Väheksyttävin näistä ei suinkaan ole se, että kymmenettuhannet kapakat, kahvilat ja baarit ovat hankkineet tv-vastaanottimen viihdyttääkseen asiakkaitaan. Miehet, jotka aikaisemmin poikkesivat ottamassa yhden ryypyn työstä tullessaan, juovat nykyään enemmän kuin on hyväksi katsellessaan jalkapallo- tai baseball-peliä tai muita urheilutapahtumia.” (SK 11.8.1956)
Totta toinen puoli. Kyllä minultakin televisio lopetti kirjojen lukemisen ja urheilemisen, mutta se jäi melko lyhytaikaiseksi jaksoksi, kun opin sanomalehden ohjelmatiedoista etukäteen ympyröimään pakollisesti katsottavat ohjelmat, kuten nykyisinkin.
Tekoälystä on toistaiseksi ollut vain mukavuusetua, koska siltä saa vastauksen kysymykseen parissa sekunnissa, kun jonkin asian selvittäminen Googlen ja niiden muiden hakusysteemien kautta on usein monimutkaisen hidasta. Käytössäni on kaksi maksutonta tekoälyä, mutta eivät ne läheskään kaikkea tiedä. Tälläkin viikolla ne ovat epäonnistuneet kaksi kertaa. Kysyin yhden vanhan luokkakaverini etunimeä, kun muistin, että hän on K.J. Gummerus Oy:n omistajasuvun Salojärven poikia. Toimitusjohtaja oli yhteen aikaan Pekka Salojärvi, jonka veli olisi luokkakaverini voinut ikänsä puolesta olla, mutta tekoäly ei tuntenut Pekka Salojärven sisaruksia. Sitten kysyin, ketkä ovat maailmanmaineeseen nousseen säveltäjän Lotta Wennäkosken isä ja isoisä. Matti Wennäkoski oli 80-90-luvuilla KOP:n konttorinjohtajana Lahdessa, harvinainen nimi, mutta tekoäly ei tuntenut.
Eivät nämä mitenkään yllätyksiä ole. Omatkaan tekoälykaverini eivät osaa etsiä tietoja laajemmista lähdekohteista kuin minäkään, eikä niillä edes ole käytettävissään kaikkea sitä painettua aineistoa, joka minulla on kirjahyllyissä. Tekoälyltä hakeminen kuitenkin käy kätevästi muutamassa sekunnissa, joten nopeudessa AI voittaa 6-0, 6-0, 6-0.
Näitä blogijuttuja en ole aikonut tekoälyllä teettää, koska kirjoitan näitä aika tiuhaan terveyssyistä. Vanhan miehen pään pitää pysyä kunnossa, jotta pystyisi mahdollisimman pitkään sujuvasti lukemaan paperi- ja digilehtiä sekä katsomaan elokuvia. Jos lehdessä olisi hyvä juttu Sartren autonomian käsitteestä, niin samantekevää, olisiko se Airaksisen vai tekoälyn kirjoittama. Tuskin tekoäly vie journalismia huonompaan suuntaan nykyisestä kouluainetyyppisestä kirjoittelusta.
kari.naskinen@gmail.com
