Kalliiksi tullut koronakriisi, uuden sote-järjestelmän rakentaminen ja Ukrainan sodasta aiheutuneet energia- ym. seuraukset ovat pakottaneet valtionvelan lisäämiseen Suomessakin. Vaalien alla tämä on tarjonnut herkullisen asetelman Kokoomuksen ja Perussuomalaiset-puolueen muodostamalle oppositiolle. Populismi on aina oppositiolle tärkeä työväline ja valtion velanoton kasvattaminen tarjoaa siihen tehokkaita mahdollisuuksia. Tarvetta tähän on nyt sitä enemmän, kun Kokoomuspersujen takaiskuksi tuli Sanna Marinin nouseminen ärhäkimmäksi Nato-hankkeen ajajaksi ja Venäjä-vihan lietsojaksi.
Tätä isoa asiakokonaisuutta voi käännellä moneen suuntaan, mutta jos sosiaalista hyvinvointiyhteiskuntaa halutaan edelleen ylläpitää, ei valtionvelan lisäämistä kriisien kohdatessa voi torjua.
Tuossa piirroksessa pylväät ovat miljardeja euroa. Kun inflaation vaikutus velan arvoon huomioidaan, oli valtionvelan hoitokustannus 2021-22 negatiivinen. Tämän vuoden tilanne riippuu siitä, miten voimakkaana inflaatio jatkuu.
Viime vuonna valtion korkomenot olivat 800 miljoonaa euroa ja tänä vuonna ne nousevat tai laskevat riippuen inflaatiosta, huonossa tapauksessa ne kaksinkertaistuvat. Korkeimmillaan ne olivat 1998, jolloin ne olivat yli 5 miljardia euroa.
Valtionvelka on nykyisen hallituksen aikana kasvanut selvästi, mutta velan nimellisarvon tarkastelu sinänsä ei kerro koko totuutta. Yksi osa tätä kokonaisuutta on, että yli 40 prosenttia valtion veloista on Suomen Pankille, jonka siis valtio omistaa ja joka tulouttaa saamansa korkotulot takaisin valtiolle.
Tällainen järjestely on olemassa, vaikka EU:n määräysten mukaan valtioiden keskuspankit eivät saa suoraan rahoittaa valtioita. Ne saavat kuitenkin ostaa muilta sijoittajilta valtionlainapapereita, ja tämä järjestelmä on toiminut kohta kymmenen vuotta. Matalan koron tai nollakoron lainapaperit eivät kiinnosta yksityisiä sijoittajia, mutta Euroopan keskuspankin osana Suomen Pankki on ostanut sellaisiakin runsaasti kansantalouden hyvän toimimisen turvaamiseksi.
Kansantaloutta ei juurikaan voi verrata kotitalouteen samanlaisilla mittareilla, mutta tästä SP:n asiasta voi vähän: jos olisin velkaa sata tonnia pankille tai vaimolleni, niin jälkimmäinen vaihtoehto olisi paljon huolettomampi.
Minkäänlainen
velka
ei tietenkään ole kiva asia, mutta Suomessa julkisen velan taso on
edelleen maltillinen, vähän yli 70 prosenttia suhteessa
bruttokansantuotteeseen. Euromaiden keskiarvo on lähes 100 %.
Jonkinlaisena rajana pidetään, että se ei saisi olla oli 90 %.
Tämän
rajalinjan ylittävät jo mm. Belgia, Ranska, Espanja, Italia ja
Kreikka.
PELOTTELUN RETORIIKKAA
Viime päivinä ovat kansantalouden ekspertit ja muut ekonomistit antaneet näistä asioista paljon kommentteja. Tukholman yliopiston kansantaloustieteen professori Markus Jäntti sanoi Demokraatti-lehdessä, että valtio tarvitsee velkaa, jotta sen ei tarvitse yllätystilanteissa tasapainottaa budjettiaan. Viimeisten kolmen vuoden aikana näitä yllätyksiä on piisannut. On kuitenkin selvä raja oikeiston ja vasemmiston välillä, kuten Jäntti sanoi: ”Oikeistolla on taipumusta operoida valtion tulopuolella, kun taas vasemmistolla on halua operoida menopuolella. Oikeisto on hyvin herkästi lupaamassa isoja tuloveron alennuksia, jotka ovat yhtä vastuutonta julkisen sektorin velkaantumisen näkökulmasta kuin holtiton menopuoli.”
Viime lauantain HS Visiossa taloustieteilijä Sixten Korkman oli samalla kannalla: ”Velkapuheissa on kuultavissa oikeiston pelottelun retoriikkaa. Sillä emme me ole millään tavalla jäniksen selässä, että olisi pakko tehdä kiireisiä toimia velan suhteen.”
Jotkut ovat jo sitä mieltä, että Korkmanista pitäisi tehdä seuraava presidentti, mutta se on tietenkin turhaa puhetta, koska talouspolitiikka ei mitenkään kuulu tasavallan presidentin toimenkuvaan. Tosin Sauli Niinistö pyrkii tällekin sektorille; hän on vikertänyt, että läntisissä talouksissa on liikaa velkaa - yksityistä ja julkista - ja että velasta tulee ongelma ennen pitkää.
Pohjimmiltaan kysymys on kuitenkin siitä, että julkisen vallan on tarvittaessa perusteltua velkaantua, jotta estetään tuotannon menetyksiä, pitkäaikaista työttömyyttä, yhteiskunnallisten palvelujen heikkeneminen ja yhteiskunnallisten jakojen syveneminen. Velan avulla voidaan vaikeissakin olosuhteissa ylläpitää toimintakykyistä yhteiskuntaa. Talouspolitiikan keskeinen kysymys on, millaiseksi mitoitetaan hyvinvointivaltio eli julkisen vallan toimenpiteet sosiaali- ja terveysturvassa, koulutuksessa, muissa yhteiskunnan palveluissa, infrastruktuurissa, tutkimuksessa ja tuotekehityksessä. Ne rahoitetaan verottamalla, mutta koska verotusta ei voi kiristää liikaa, pitää turvautua velanottoon.
Mauno Koiviston II hallituksen työvoimaministeri, valtiotieteen tohtori ja ekonomi Jouko Kajanoja on kirjoittanut, että tärkein talouspolitiikan kysymys kiteytyy siihen, missä on yhteiskuntapolitiikan painopiste, ja näistä asioista äänestetään parhaillaan: ”Toisessa päässä on toimintojen lisääntyvä siirtäminen markkinoille ja ihmisen näkeminen oman onnensa seppänä. Toisessa päässä korostetaan yhteisiä julkisia tehtäviä ja eriarvoisuuden kaventamista. Joitakin marginaalisia ajatussuuntia lukuun ottamatta kumpikaan ajatussuunta ei ole toisiaan poissulkeva. Markkinoiden lisäämisen puolesta puhujat ymmärtävät myös yhteisten julkisten tehtävien hyödyllisyyden ja yhteiskunnallisten kuilujen vähentämisen tarpeen. Yhteisöllisyyden ja tasa-arvon korostajat taas ymmärtävät markkinoiden ja omaehtoisen toiminnan hyödyllisyyden. Kysymys on siitä, missä painopiste on.”
kari.naskinen@gmail.com