Ruotsissa toteutuvan blokkipolitiikan perään ovat jotkut meilläkin. Heidän mielestään tällainen järjestelmä antaisi äänestäjille enemmän ”kuluttajansuojaa”, kun jo ennen vaaleja tiedettäisiin, mitkä puolueet muodostavat hallituksen riippuen siitä, saako enemmistön tämä tai tuo puolueryhmittymä. Ruotsissa blokit ovat myös julkistaneet hallitusohjelmansa ennen vaaleja.
Suomessa
tilanne on kuitenkin niin varpusparvimainen, että blokkien varaan
perustuva systeemi ei toimi. Suurimpienkin puolueiden paikkamäärät
eduskunnassa jäävät sen verran pieniksi, että yhtenäisten
blokkien kokoaminen enemmistöhallitukseksi on hankalaa. Lähimpänä
tällaista voisi olla porvariblokki, jossa Kokoomus,
Perussuomalaiset-puolue, Keskusta ja Rkp saavat huhtikuun vaaleissa
ehkä yli 50 prosentin kannatuksen. Kovin sekava seurakunta tuo
kuitenkin olisi, joten yhteishenkistä blokkia ei synny.
Vasemmiston
blokki olisi koostumukseltaan jämäkämnpi, mutta SDP,
Vasemmistoliitto ja Vihreä liitto jäävät vain 40 prosentin
yhteiskannatukseen.
Kunnallisalan kehittämissäätiön
tutkimuspäällikkö Sami
Borg sanoo
säätiön Polemiikki-lehden uudessa numerossa, että käytännössä
tilanne ja kampanjointikäytännöt ovat kaukana ruotsalaisesta
järjestelmästä. Eikä Suomen puoluekarttakaan ole sellainen, että
se asettuisi helposti ymmärrettävästi yhdelle tai kahdellekaan
ulottuvuudelle.
”Suomalainen puoluejärjestelmä on
aina ollut moniulotteinen, eikä se ole liikkeessä blokkiutumisen
suuntaan”, sanoo Borg.
Sen verran on epävirallista
blokkiutumista kuitenkin syntynyt, että Sanna
Marin, Li Andersson ja
Maria
Ohisalo ovat
ilmoittaneet kieltäytyvänsä
menemästä
persujen kanssa samaan hallitukseen. Anna-Maija
Henriksson ei
ole yhtä ehdoton, mutta on kuitenkin sanonut, että epätodennäköistä
on mahtua ruotsin
kieltä vihaavien persujen
kanssa samaan hallitukseen – mutta:
”Hallitusneuvottelut
ja hallitusohjelma, joka silloin tehdään, ratkaisevat loppupeleissä
tilanteen”, on
Henriksson sanonut.
Ruotsissakin
maltillinen oikeistoblokki on nyt sikäli täpärällä, että se
tarvitsee hallituksena toimiakseen oppositiosta tuen rasistiselta
Sverigedemokraterna-puolueelta.
Hallituspuolueet siellä
ovat
Suomen Kokoomusta vastaava Moderaterna,
Kristdemokraterna
ja Liberalerna,
mutta
päätöksiä hallitus tekee
ruotsidemokraattien
hyväksynnällä, aina budjettia
myöten.
Käytännössä
äärioikeistopopulismi
on osa hallituksen politiikkaa, eikä kysymyksessä ole edes mikään
silmänkääntötemppu, vaan roima
julkinen ratkaisu. Suomessa
tällaisen on vaikea kuvitella onnistuvan siitäkin syystä, että
meillä politiikka on enemmän henkilövetoista, mikä antaa
helpommin mahdollisuuksia julkisuuspisteitä keräävään
sooloiluun. Puoluekuri ankarimmillaan on mennyttä aikaa.
KÖYHIEN
ASIALLA
JA NATON ASIALLA
Samassa
Polemiikki-lehdessä perataan säätiön laajaa kyselytutkimusta eri
puolueita kannattavien ihmisten mielipiteistä, ja kyllä hyvin
havainnollisesti tulee esille se, että blokkiutumiseen olisi pitkä
matka.
Demarien
ja kepulaisten mielestä heidän puolueidensa huolehdittavista
asioista tärkein on sairaiden hoitaminen, kokoomuslaisten
asialistalla on ykkösenä valtion talous ja velan määrä, vihreät
pitävät tärkeimpänä ilmastonmuutoksen torjumista ja
vasemmistoliittolaiset köyhien aseman parantamista.
Sairaiden,
köyhien ja vanhusten asiat ovat luokkakantaisessa yhteiskunnassa
ensiarvoisen tärkeitä vasemmistolle. Oikeistossa puolestaan
korostetaan maanpuolustuksen tärkeyttä, mikä kokoomuslaisten
listalla tuleekin heti toisena ja vielä erikseen Nato neljäntenä.
Kokoomusta äänestävien listalla oli yksi sellainen asia, joka ei
millään muulla listalla noussut kymmenen tärkeimmän asian
joukkoon: hyvät suhteet USA:han.
Viime joulukuussa
tehdyssä tutkimuksessa oli haastateltavien otettava kantaa
37:een sellaiseen
asiaan,
jotka mahdollisesti nousevat esille eduskuntavaaleissa. Tuon
Kokoomuksen USA-asian kanssa samanlaisia poikkeusvalintoja listan
kärkipäähän olivat keskustalaisten korostamat sananvapaus sekä
lapsiperheiden asema ja tuet, vasemmistoliittolaisten halu pienentää
tuloeroja sekä vihreiden havittelema naisten ja miesten
tasa-arvo.
Kansainvälisyys ja globalisaatio eivät
juurikaan kiinnostusta herättänyt. Täällä ollaan ja möllötetään,
vaikka kaikki asiat, joista omat etumme riippuvat, ovat osa laajempaa
kokonaisuutta. EU on vähintään
yhtä
tärkeä kuin Suomen hallitus. Kuten filosofi Maija-Riitta
Ollila on
sanonut, ”piirtäessämme ajattelun rajat Suomen ympärille
piirrämme ne väärään paikkaan”.
kari.naskinen@gmail.com