Mitä on taloustiede? August Strindberg antoi selityksen: ”Se on tiede, jonka yläluokka on keksinyt päästäkseen käsiksi alaluokan tekemän työn hedelmiin.”
Talous on nykyisin kaikkein tärkeintä. Talous paranee, kun budjettikuria kiristetään, kilpailukykyä kehitetään ja kansalaisille jaettavia etuuksia vähennetään. Talous on noudatettavan politiikan peruslähtökohta, ja tähän lähtökohtaan antaa täyden mahdollisuuden vaalien tulos, jonka pohjalta Suomen hallituskin aina muodostetaan.
Talous on tärkeämpi kuin ihminen. Siksi talouden mittareita voidaan hilata ylöspäin, kun alaluokan elämään vaikuttavia sosiaalisia toimenpiteitä heikennetään.
Enää 2000-luvulla ei olekaan puhuttu pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta, vaan otettu tilalle pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta. Näin kun puhutaan, ei ole tarpeen vedota entiseen malliin valtioon, vaan ollaan epämääräisemmässä tilassa, kaiken sisällään pitävässä ”yhteiskunnassa”. Eikä luottoluokituksen aleneminen missään paina, koska yrityksillä kyllä on varaa maksaa vähän enemmänkin korkoja, kunhan vain valtio pidetään aisoissa.
Tämäkin toimii Suomessa nyt sillä tavalla sujuvasti, että Evan kyselyn mukaan jo 68 prosenttia suomalaisista kannattaa markkinataloutta. Siinä valtio on toissijainen. Näin korkeaa lukua selittää se, että normaalin oikeistolaisuuden tueksi on nyt tullut konservatiivinen perussivistymätön mölykööri.
Suomalainen ilmiö tämä ei ole. EU-parlamentin suurin ryhmä EPP, johon Kokoomuskin kuuluu, on puheenjohtajansa Manfred Weberin viemänä kääntänyt kylkeään kohti äärioikeistoa. Näin uusi oikeistoenemmistö ajaa unionissa heikennyksiä ilmastotoimiin, pienempää yhteiskuntavastuuta yrityksille sekä kansalaisjärjestöille ja ay-liikkeelle huonompia toimintamahdollisuuksia.
On kuitenkin yksi asia, jossa porvaritkin turvautuvat valtioon. Tämä tuli esille myös Petteri Orpon vuosi sitten käynnistämässä kasvuriihihankkeessa. Sen loppuraportissa korostetaan valtion roolia ja apua puolustusteollisuuden edistämisessä. Sota kiinnostaakin markkinataloutta erityisesti. Kuten tämän päivän Helsingin Sanomissa kerrotaan, sota on noussut sijoittajien suosikiksi. Jo pelkkä varustelu sotaan kasvattaa sijoittajien rahasalkkuja.
Kasvutyöryhmän puheenjohtajana toimi työeläkeyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto, joka loppuraportissa kirjoitti talouskasvua edistävistä toimenpiteistä, joilla edistettäisiin yritysten uudistumista, uusien yritysten synnyttämistä ja investointien houkuttelukeinoja Suomeen, muuhunkin kuin sotavälineteollisuuteen. Nyt hän on lisäksi nostanut esille vaatimuksen vanhustenhoidon siirtämisestä enemmän valtiolta ja sotealueilta perheille. Lisää kotihoitoa, jonka vastuun kantaisivat vanhusten lapset. Kai tämä pakon edessä toimisi, kun esimerkiksi yksi aikuisista lapsista siirtyisi puolipäivätyöhön, mutta se taas vähentäisi valtion ja kuntien verotuloja.
Murto vetoaa etelämpänä oleviin maihin, joissa pohjoismaisen hyvinvointivaltion kaltaista järjestelmää ei ole koskaan ollutkaan. Tämä systeemi kuitenkin palvelisi vielä täydellisempää kapitalistista yhteiskuntaa, joka nyt on tavoitteena, ei kuitenkaan maksimaalisesti, sillä porvaritkin haluavat kalliit syöpähoitonsa ja kirurgiset toimenpiteet verorahoilla kustannettaviksi. Hekin ymmärtävät, että sosialismilla on myös hyviä puolia, vaikka se kuinka on heille kirosana.
Poliitikoista kovinta uusliberalismia Suomessa edustaa julkisesti Riikka Purra. Englannissa Margaret Thatcherin aikana eriarvoisuus, köyhyys, työttömyys ja asunnottomuus lisääntyivät. Thatcher valitti, että ihmiset panivat ongelmansa yhteiskunnan syyksi, mutta mikä se sellainen on, ei mitään sellaista ole olemassa. Riikka Purraa jotkut ovat jo verranneet tuohon rautarouvaan, ja kyllähän toimet ovat ollet samansuuntaisia – Matteuksen evankeliumia lainaten: ”Jolla on, sille annetaan, ja hän on saanut yltäkyllin, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hänellä on.”
kari.naskinen@gmail.com
