Amerikassa ovat John F. Kennedyn murhaa koskevat tutkimusasiakirjat yhtä visusti salaisia kuin Suomessa kassakaapissa oleva Tiitisen lista. Ensimmäisellä presidenttikaudellaan Donald Trump sanoi, että kaikki Warrenin komission tutkimustulokset tullaan tuomaan julkisuuteen, mutta kun Trump oli puhunut asiasta CIA:n johdon kanssa, hän perui lupauksensa. Kysymys on niistä CIA:n ja FBI:n asiakirjoista, jotka on suljettu vuoteen 2029 asti, ja tätäkin vuosilukua voidaan tietenkin siirtää vielä myöhemmäksi.
Tätä salamyhkäisyyden jatkumista käsittelee Oliver Stone uusimmassa neliosaisessa tv-dokumenttisarjassaan JFK: Destiny Betrayed (2021), joka nyt on tullut myös suomenkielisin tekstityksin varustettuna dvd:nä. Siinä on uutta aineistoa mm. Kennedyn salamurhatietojen tarkastuslautakunnan ARRB:n avaamista asiakirjoista. ARRB:n perustamista varten piti säätää oikein laki, mutta kovimmat salaisuudet pysyvät yhä pimennossa.
Avainasemassa on joka tapauksessa CIA, jonka johtoporras vihasi Kennedyä, vaikuttihan hänellä olevan jopa pasifistisia ajatuksia maailmanrauhasta, ja kommunistisympatioistakin häntä syytettiin. Kaiken lisäksi Kennedy oli 1961 erottanut CIA:n pääjohtajan Allen Dullesin. Kennedyn teloituksen jälkeen Dulles nimitettiin Warrenin komissioon, joka laati virallisen selvityksen Kennedyn salamurhasta. ”Aivan sama kuin pantaisiin kettu tutkimaan kanojen kuolemaa”, sanoo Oliver Stone. Komission yksi jäsen oli edustajainhuoneen republikaanien johtaja Gerald Ford, joka ei osannut edes kävellä, jos jauhoi samaan aikaan purukumia.
OSWALD EI OLLUT
AINOA AMPUJA
Paljon uutta ei Stonen minisarja tuo, mutta uudet näkökulmat ovat kiinnostavia varsinkin Yhdysvalloissa, jossa asia on edelleen esillä toisin kuin meillä täällä maapallon toisella puolella yli 60 vuotta tapahtuneen jälkeen. Stone korostaa Warrenin komission tutkinnan heikkouksia, kuten puutteellista todisteiden käsittelyä ja epäjohdonmukaisuuksia virallisessa kertomuksessa Lee Harvey Oswaldin yksinäisestä toiminnasta. Stone väittää, että komissio sivuutti tarkoituksellisesti todisteita, jotka viittasivat laajempaan salaliittoon.
Vakuuttavasti lääketieteelliset ja patologiset tutkimukset todistavat, että ampujia oli muitakin kuin Oswald. Ainakin yksi laukaus ammuttiin edestä vinottain oikealta ja sen luoti tuli ulos pääkallon takaosasta. Juuri tuosta luodin osumasta uhrin pää retkahti taaksepäin; miten se olisi voinut retkahtaa eteenpäin, jos pääosuma olisi tullut takaraivoon? Jo Dallasissa ruumista tutkineet lääkärit olivat tätä mieltä, mutta muuttivat lausuntojaan CIA:n kuulusteluissa. Stone tuo esiin todistajalausuntoja ja fyysisiä todisteita, jotka tukevat teoriaa useammasta kuin yhdestä ampujasta Dealey Plazalla.
ARRB:n julkaisemat asiakirjat sisältävät aiemmin salattuja tietoja Oswaldin yhteyksistä tiedustelupalveluihin. Oswald oli Yhdysvaltain merijalkaväen entinen sotilas, joka yllättäen loikkasi 1959 Neuvostoliittoon ja palasi Yhdysvaltoihin 1961. Todennäköisesti hän oli kuitenkin CIA:n kaksoisagentti. JFK:n tapauksessa hänet profiloitiin vain hulluksi kommariksi, joten CIA teki hänestä yksittäisen murhaajan ja uhrasi hänet, eikä mistään salaliitosta tarvinnut puhua.
Paljon huomiota dokumentissa saa Kennedyn ulkopolitiikka. Kennedyn siirtomaavastaisia näkemyksiä korostetaan, samoin hänen ristiriitojaan CIA:n ja Pentagonin kanssa, erityisesti Kuuban politiikkaan liittyen. Vietnam ja Algeria olivat myös asioita, joista Kennedyllä oli täysin päinvastaiset mielipiteet kuin Eisenhowerin hallinnolla. Stone esittää, että nämä poliittiset erimielisyydet saattoivat motivoida salamurhan, sillä Kennedy oli uhka vallitsevalle sotilaalliselle ja tiedustelueliitille.
kari.naskinen@gmail.com
