Punaiset olivat mieltäneet Isohiidet omikseen, koska yleisesti oli tiedossa, että veljekset olivat isosydämisiä hyväntekijöitä. He auttoivat muita ihmisiä sekä talkootyötä tekemällä että rahallisesti, ja heidän talonsa ovet olivat aina auki vieraille avunpyytäjille. Perheitäkään he eivät perustaneet, jotta pystyivät täysipainoisesti keskittymään lähimmäisten auttamiseen. Tästä kaikesta saattoi tehdä sen johtopäätöksen, että Isohiidet olivat aina ja kaikessa heikompien ja vähäosaisimpien puolella, siis punaisia.
Veljeksillä oli kaksi taloa, joista toisessa he itse asuivat ja toisessa asui Venny Soldan-Brofeltin taiteilijaveli August L. Soldanin perhe. Muita satunnaisia vierailijoita asui taloissa myös, ja Isohiisien paikka olikin muodostunut eräänlaiseksi tolstoilaiseksi keskukseksi Suomessa.
Arvid Järnefelt kirjoitti veljeksistä jo Vanhempieni romaani -trilogiassa (WSOY, 1928-30). Uudempi kirja heistä on Maija Salonius-Hatakan Ei saarnalla vaan elämällä (Atena, 2000) ja viimeksi Isohiisien kohtalosta kirjoitti Matti Salminen Toisinajattelijoiden Suomessa (Into, 2016).
Kun punaiset käsivarsinauhoineen tulivat hakemaan veljeksiä, he hämmentyivät, koska eivät ymmärtäneet ilmeisesti kuulemiaan pasifistisia perusteita sille, etteivät lähde aseiden kanssa touhuamaan. Hakijat lähtivätkin pois ja menivät kysymään neuvoa esimiehiltään. Neuvo oli selvä ja hakijat palasivat veljesten talolle. Järnefelt kertoi kirjassaan:
”Heillä oli kiväärit mukanaan. He vaativat veljeksiä tulemaan punaisten esikuntaan, joka oli kaukana toisessa kylässä. Isohiisi sanoi panevansa pyhäpuvun ylleen, koska niin tärkeään paikkaan oli lähdettävä, ja pyysi naisväkeä laittamaan sillä aikaa hakijoille kahvit. Juotuaan kahvit he ystävällisesti puheltuaan keskenään nuo neljä miestä lähtivät matkaan. Akseli nousi toisen kiväärimiehen kanssa etumaisille rattaille ja Eelo ajoi toisen kanssa perässä tulevilla.- - - Sitten tuli vastaan korkea mäki, ja miehet käskivät heidän nousta rattailta ja mennä edeltä ylämäkeen ja seisahtua puolivälissä. He tekivät niin kuin oli käsketty. Ja kun he mäen puoliväliin tultuaan seisahtuivat ja katsoivat taakseen, niin nuorukaiset ampuivat heidät ja raahasivat heidän ruumiinsa metsään.” Tämä tapahtui Kausalan ja Haapa-Kimolan välisellä metsätiellä.
Isohiisien syvästä vakaumuksesta kertoo se, että he olivat ilmoittaneet jo ennen hakijoiden toista tuloa läheisilleen antavansa anteeksi mahdollisille surmaajilleen.
Akseli Isohiisi oli 1911 kirjoittanut ystävälleen Eino Johannes Ellilälle Sysmään, että kaikki kurjuus, puute, väkivalta jne. ovat seurauksia sivistyneiden ihmisten väärästä elintavasta, siitä, että on luovuttu ruumiillisesta työstä ja siirretty se muiden harteille:
”Sivistynyt, varallisuutta omistava ihminen ei voi tehdä hyvää asemassaan pysyen. Puute, kurjuus, väkivalta ja liikatyö eivät ole hävitettävissä meidän käyttämillä keinoilla.”
E.J. Ellilästä tuli myöhemmin WSOY:n kustannusvirkailija. Parhaimmillaan hänellä oli suurimpia yksityisiä kirjakokoelmia Suomessa, 32 000 nidettä. Vuonna 1977 Ellilä lahjoitti 85-vuotispäivänään Lahden kaupunginkirjastolle 3200 teosta, 140 kirjallisuusaiheista mitalia ja kirjeenvaihtonsa jäljennöksiä. Akseli Isohiiden kanssa hän oli kirjeenvaihdossa 1911-14. Kirjeissä käsiteltiin isoja moraalikysymyksiä, jotka koskivat väkivallasta kieltäytymistä, uskontoa ja seksuaaliasioita.
Elias Isohiisi oli syntynyt 1883 ja Axel Isohiisi 1886. He olivat syntyjään Örnmarkin tunnettua talonpoikaissukua Perniön seudulta. Vuosisadan alussa he muuttivat nimensä suomalaisuusaatteen innoittamina. Heidän vanhin veljensä Kalle Örnmark asui jo Iitissä Massin kartanossa, jonne Akseli tuli perässä 1908 ja Eelo 1909. Kartanon länsipuolelle he rakensivat omat talonsa.
Isohiiden veljeksiä tunnetumpi pasifisti oli Arndt Pekurinen, jonka Suomen armeija teloitti jatkosodan aikana. (Mustaa valkoisella 2.11.2016)
kari.naskinen@gmail.com
