Alkuperäisnäytelmässä (1974) naiset ryhtyvät vastustamaan kauppoja, joissa ruuan hinta on noussut yli sietorajan. Kimmo Kahran sovittamassa ja ohjaamassa näytelmässä vilahtavat S-ryhmän ja K-marketin muovikassit, mutta asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä. Irtisanomisten kanssa puuhaava yritys taas voisi olla vaikkapa yt-Isku. Turha selittää, että tekijänoikeuksia ei voi loukata, koska näytelmän tekstiä on muutenkin tuotu aivan tähän päivään.
Näytelmän käsiohjelmassa sentään kuvataan asiaa niin kuin se on. Tuoreita tutkimustietoja lainaten kerrotaan se, mikä yleisesti tiedossa onkin, että euromaista Suomessa on ruoka kaikkein kalleinta. Kahdessa vuodessa ovat hinnat nousseet käsittämättömästi: voi 58 %, tomaatti 48 %, kahvi 37 %, kananmunat 28 %, naudan jauheliha 22 % jne.
Näytelmässä naiset kertovat marketin myymäläpäällikön sanoneen, että hintakehitys on kilpailun seuraus, ja naiset ihmettelevät, että asiakkaita vastaanko kaupat kilpailevat.
Jos S-ryhmä ja K-ryhmä todella kilpailisivat keskenään, hinnat eivät nousisi nykytahdilla. Kysymys on kuitenkin S:n ja K:n yhteismonopolista. Tästä kaikesta puhutaan käsiohjelmassa, joka eräällä tavalla onkin parempi kuin näytelmä itse.
Näytelmässä naiset kieltäytyvät maksamasta kiskurihintoja. Osan ruokatarvikkeista he varastavat. Jos naiset Suomessa haluaisivat nousta vastarintaan, olisi helpompi keino siirtää ostoksensa Lidliin, jossa ruoka on selvästi halvempaa kuin S:ssä ja K:ssa. Bonushyöty ei ole alkuunkaan yhtä iso kuin ruuan halvemmuus Lidlissä.
S- ja K-ryhmät edustavat puhdasta kapitalismia, vaikka toinen niistä onkin muodollisesti osuustoiminnallinen systeemi. Osuuskaupoissa ylintä valtaa käyttää vaaleilla valitut edustajistot. Kokoukset ovat kuitenkin pelkkiä kahvinjuontitilaisuuksia, kuten oululaisen Osuuskauppa Arinan edustajiston jäsen Katja Hänninen (Vas) kuvaa: "Viime kokouksessa äänestettiin yhdestä asiasta, ja puheenjohtaja sanoi, ettei olla koskaan ennen äänestetty. Siellä ei ole normaalia, että ollaan eri mieltä asioista." (Libero-lehti 26.3.2012)
Suomessa syyskuussa vieraillut yhdysvaltalainen taloustieteilijä Robin Hahnel sanoi, että ”kyse on itse asiassa sosiaalidemokratian kriisistä, joka tarkoittaa sitä, että vasemmisto on tyytynyt vain myötäilemään oikeistoa talouden hoidon suhteen”. Näytelmässäkin on tällainen myötäilijä, joka tietenkin on mies (Jaakko Pajunen), koska hän ei ymmärrä mitään naisten penninvenytyksestä ankarassa tilanteessa.
Vasemmistonuorten Libero-lehdessä Hahnel sanoo, että talousjärjestelmän muuttaminen vaatii hyvin paljon työtä: ”En usko Marxin tapaan siihen, että kapitalismin kohtalo on tuhoutua, vaikka se olisikin lohdullinen ajatus. Kapitalismi on pystynyt selviytymään todella monesta kriisistä ja se kyllä korjaa itseään. Tämän vuoksi, jos haluamme muuttaa järjestelmän, on meidän tehtävä tosissaan työtä sen eteen.”
Dario Fo on kommunisti ja Lahden kaupunginteatterin näyttelijä Ritva Sorvali (kuvassa oik.) myös (kunnallisvaaleissa nro 208). Ritva Sorvali on tässäkin näytelmässä loistava, todellinen komedienne, joka hallitsee isoa näyttämöä suvereenisti. Ritva Sorvalin paluu kaupunginteatteriin on tehnyt teatterille hyvää; lasken hänet Lahden teatterin kaikkien aikojen parhaimmistoon (näkemäni perusteella 1970 - 2012). Tässä näytelmässä Ritva Sorvalin parina näyttelee Anna Vihanto (kuvassa vas.), ja heidän yhteistyönsä hintaprotestointia tekevänä kaksikkona toimii hienosti.
Taloudellisesti ahtaalla on myös teatteri, mitä kuvataan tahallaan sillä säästötoimella, että Mikko Jurkka on pantu esittämään kuutta eri roolia. Terävässä epilogissa hänellä pitäisi pankinjohtajaa esittäessään olla kuitenkin punaiset housut, kuten nykyisin on tapana Björn Wahlroosilla ja tämän pellesirkukseen kuuluvilla hännystelijöillä.
kari.naskinen@gmail.com
