Ranskan tunnetun historian suurin vedenpaisumus on ollut kesällä 1856, kun monta vuorokautta kestänyt kova sade sai joet tulvimaan. Vedenpinta nousi metrikaupalla ja koska joet edelleen virtasivat valtavalla voimalla, sortui siltoja, taloja, kirkkoja, rauteitä ja kaikkea tielle sattunutta. Tämä valokuva on Lyonista, jonka läpi menee iso Rhone-joki, Etelä-Euroopan tärkein joki. Kuva on J. Paul Getty Museossa Los Angelesissa, kuvassa sade on lakannut, mutta elämä ei ole onneksi vielä palannut uomiinsa. Tunnetun valokuvaajan Louis-Antoine Froissartin otos on kauniin hiljainen. Vesi ja kadunvarren puut ovat rauhallisia, niitä ei kukaan häiritse. Tällainen voisi olla myös kuva aamusta maailmanlopun jälkeen. Eikä kuvitelma ole edes mahdoton. Olisi tullut lopullinen rauha, myös luonnon ja ihmisen välille. Enää luontoa ei uhattaisi. Ihmistä ei olisi.
Napoleon III teki viikon kestäneen matkan tulvakaupunkeihin, aloitti sen Lyonista ja jatkoi Avignoniin, Arlesiin, Orleansiin, Angersiin, Toursiin ja Tarasconiin, jossa asukkaat olivat hakeneet turvaa talojen ylemmistä kerroksista. Näiden kattotasolla olleiden tulvapakolaisten tapaamisestaan hän teetti William Bourguereaulla kolme metriä leveän maalauksen.
Ilmakehän lämpiäminen ei ole sinänsä ainoa uhka elämälle maapallolla. Siitä johtuva on myös veden lisääntyminen, koska ilmastonmuutos sulattaa jäätiköitä ja kasvattaa koko ajan veden määrää. Merenpinnan nousu vaikeuttaa olosuhteita monissa suurkaupungeissa, koska ne on rakennettu merenrantaan. Tietokonemallinnukset ovat osoittaneet, että vuoteen 2050 mennessä suurista tulvista kärsitään jatkuvasti. Pahin tulee tilanne olemaan Aasiassa, jossa miljardi ihmistä asuu alle kymmenen metrin korkeudella merenpinnasta nousuveden korkeimmasta kohdasta mitattuna. Myös ydinvoimaloita on niiden tarvitseman lauhdeveden takia rakennettu nimenomaan rannikoille.
Tulvat ovat aiheuttaneet pahaa tuhoa kautta historian. Keltainenjoki Kiinassa aiheutti 1800-luvun lopulla 1-2 miljoonan ihmisen kuoleman, Jangtse- ja Huaijoen tulvat 1930-luvulla arviolta 1-4 miljoonan ihmisen kuoleman jne. Tulvatuhojen luettelo on pitkä.
IHMISOIKEUS
Näihin blogijuttuihin saa kimmokkeita joskus kummallisesti. Nyt teksti on jo näin pitkällä, mutta vasta tässä kohtaa pääsen siihen kimmokkeeseen, joka osui kohdalle ranskalaisen Arthur Rimbaudin runossa. Lyonista Rimbaud ei ollut kotoisin, vaan oli syntynyt paljon pohjoisempana Charlevillen kaupungissa lähellä Belgian rajaa. Lyonin tulvan aikana 1856 hän oli kaksivuotias, ja 19-vuotiaana hän otti Kausi helvetissä -runoelman yhdessä luvussa esille ihmisoikeuksien julistuksen, mistä tuli mieleeni, että ei YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallisessa julistuksessa mitään puhuta ihmisen oikeudesta puhtaaseen ympäristöön, eikä kanneta huolta siitä, että toiset tietoisesti sotkevat ja tuhoavat luontoa. Hyvä kuitenkin oli ottaa esille asia, sillä nyt elämme jo Rimbaudin nimeämää esikartanokautta helvetissä.
On jokseenkin varmaa, että loppu tulee ennemmin tai myöhemmin. Siksi tuo valokuva Lyonista.
Rimbaud ei kuitenkaan tarkoittanut YK:ssa muotoiltua Ihmisoikeuksien julistusta, joka hyväksyttiin vasta 1948. Todennäköisesti hän viittasi Ranskan vallankumouksen aikaiseen ihmisen ja kansalaisen oikeuksien julistukseen (1789), joka on yksi tunnetuimmista varhaisista ihmisoikeusasiakirjoista.
Yksi Rimbaudin kimmokkeista johti yllättävästi pesäpalloon. Kun Rimbaud lemmenunessaan oli Hesperian auringon alla, niin ei runoilija voinut 200 vuotta sitten arvata, että Hesperian kenttää Helsingissä käyttäisivät 1950-60-luvuilla kotikenttänään Haukat, Pallo-Toverit, PuMu ja TMP. Google kuitenkin selvensi, että Hesperiat eli Hesperidit olivat kreikkalaisessa mytologiassa nymfejä, ja tästä varmaan tuli nimi Hotelli Hesperialle, joka taas oli yökerhoineen enemmän jääkiekkoväen mieleen.
Rimbaudin mieleen puolestaan oli moderni avantgarde runous, johon liittyi dadaismi, surrealismi ja rivous. Yhdenkin runon nimi on Peräreikäsonetti. Rimbaud luultavasti pani sinne muutakin kuin suppoja. Vaikka mitä väliä, sillä loppu tulee ja hyvä niin, pääsevät Lyonin kadunvarsipuutkin lopulliseen rauhaan.
Henry Miller kuitenkin sanoi, että Rimbaudin ilmestymisessä tälle pallolle oli jotain yhtä ihmeellistä kuin Kristuksen ristin kantamisessa ja Jeanne d´Arcin uskomattomassa vapautustehtävässä.
”Tulevaisuus on Rimbaudin, vaikka tulevaisuutta ei edes olisi” (Henry Miller). Vielä on kuitenkin sen verran aikaa, että ehtii lukea Rimbaudin Kootut teokset (Sammakko, 2024), jotka on suomeksi tulkinnut turkulainen Einari Aaltonen.
kari.naskinen@gmail.com
