Kiinan muuttaminen kommunistiseksi on siirretty tulevaisuuteen

On ilmestynyt erinomainen kirja Kiinan poliittisesta järjestelmästä. Siinä esitellään Kiinan kansantasavallan valtiollinen ja poliittinen toimintamalli niin perusteellisesti, että saa hyvän käsityksen valtion, kommunistisen puolueen ja yhteiskunnan välisistä suhteista. Esittelyn saavat myös Kiinan keskeiset poliittiset instituutiot, niiden historialliset taustat ja toiminnalliset piirteet. On entistä tärkeämpää tietoa, kun Kiina on kehittynyt sekä poliittiseksi että taloudelliseksi mahtitekijäksi.

Ensi vuonna Kiinasta tulee maailman pitkäikäisin kommunistipuolueen johtama poliittinen järjestelmä. Puolueessa on lähes 100 miljoonaa varsinaista jäsentä, joiden lisäksi kommunistiseen nuorisoliittoon kuuluu 90 miljoonaa jäsentä ja alle 15-vuotiaiden pioneereihin 140 miljoonaa jäsentä. Aikuisjäsenillä mitaten suurin kommunistinen puolue on kuitenkin Intian BJP, noin 180 miljoonaa jäsentä. Kiinan aikuisväestöstä puolueeseen kuuluu runsaat 8 %. Uudeksi jäseneksi ei pääse tuosta vain ilmoittautumalla, vaan halukkaat joutuvat käymään läpi vaativan hakuprosessin, jonka nykyisin selvittää noin 10 % hakijoista.

Kiinan poliittinen järjestelmä on yhdistelmä keisarillista menneisyyttä, leninististä jälkitotalitarismia ja nykyaikaisia julkisjohtamisen oppeja. Kiinan autoritaarinen poliittinen järjestys ei muistuta länsimaiden toimintatapoja, joten tällainen oppikirja auttaa ymmärtämään Kiinan poliittisen järjestelmän perusteita ja toimintaperiaatteita. Kirjan tekijät ovat Kiinan-tutkimuksen asiantuntijoita: Mikael Mattlin on Turun yliopiston valtio-opin professori, Lauri Paltemaa on Turun yliopiston Itä-Aasian oman aikamme historian ja politiikan professori sekä Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja, Juha A. Vuori on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori.

IDEOLOGIAN MERKITYS
ON TAAS KASVUSSA

Kiinan kansantasavallan alkuperäinen tavoite oli muuttaa yhteiskunta kommunistiseksi. Kirjassa tulee monessa kohtaa esille kuitenkin se, että tämä lopullinen päämäärä on siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen. Se ei enää ohjaa politiikkatavoitteiden asettamista samassa määrin kuin Mao Zedongin aikana. Tosin kirjassa todetaan, että nyt Xi Jinpingin aikana ideologinen merkitys politiikkaa ohjaavana tekijänä on taas ollut kasvussa.

Deng Xiaopingin noustua valtaan puolue hylkäsi luokkataistelun korostamisen 80-luvulla ja määritteli pääristiriidan ”kehittymättömien tuotantovoimien ja ihmisten kasvavien materiaalisten ja kulttuuristen tarpeiden” välillä vallitsevaksi. Suunnilleen näin linjaa myös Xi Jinping.

Virallisesti puolue noudattaa joka tapauksessa edelleen ”marxismi-leninismiä, Maon ajattelua, Deng Xiaopingin teoriaa, tieteellistä kehitysotetta ja Xi Jinpingin ajattelua uuden aikakauden sosialismista”, mutta lähitavoite on kuitenkin vahvan valtion ja vauraan yhteiskunnan rakentaminen. Puhutaan myös sosialistisesta markkinataloudesta, joka tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kaikkia tuotantolaitoksia ei valtion ole tarkoituskaan omistaa. Kaikki maa-alueet ovat kuitenkin yhä valtion omaisuutta. Vaikuttaa ristiriitaiselta, mutta Xi Jinpingin ideologisen uudistuksen mukaan nyt on kysymys ”uuden aikakauden sosialismista kiinalaisin erityispiirtein”.

Vaikka johan Mao sanoi, että ”kuluu pitkä aika, ennen kuin sosialismin ja kapitalismin väliseen ideologiseen taisteluun liittyvä kysymys saadaan ratkaistuksi maassamme”.

Puolueen pääsihteeri ja kansantasavallan presidentti Xi Jinping on joka tapauksessa niin vakuuttunut ideologiansa ja järjestelmän nykymallin erinomaisuudesta, että hän on neuvonut muidenkin kehittyvien maiden ottavan oppia tästä Kiinan mallista.

Yksi erityispiirre tässä mallissa on kansalaisten päätöksenteon lisääminen paikallistasolla maaseudulla ja kaupunkien kortteleissa. Kyläneuvostojen ja -johtajien valinnassa käytetään paikoitellen suoria ja osittain vapaita vaaleja.

PUOLUE TULEE
KAIKESSA ENSIN

Kiina on puoluevaltio. Kommunistisen puolueen peruskirjassa kuvataan puolueen johtava asema yhteiskunnassa yksiselitteisesti: ”Puolue, valtio, armeija, yhdistykset ja oppilaitokset; itä, länsi, pohjoinen ja keskusta; kaikkia näitä johtaa puolue.”

Kysymyksessä on Friedrich Engelsin teoriaan perustuva, sittemmin leninistisenä tunnettu hallintotapa, jossa valtio toimii puolueen toimeenpanovälineenä, kunnes lopulta muuttuu tarpeettomaksi ja kuihtuu pois.

Puolueen keskuskomitea tekee tärkeimmät päätökset, vielä tarkemmin sanoen keskuskomitean politbyroon pysyvä komitea, jonka ydin on nyt Xi Jinping. Keskuskomiteaan kuuluu noin 200 pysyvää ja 170 äänivallatonta varajäsentä. Se kokoontuu kerran tai kaksi vuodessa. Politbyroon 25 jäsentä kokoontuvat tarvittaessa nopeastikin. Vielä politbyrookin tiivistyy seitsemän jäsenen pysyvään komiteaan, joka kokoontuu 7-10 päivän välein. Sen asialistat ovat salaisia, ja tavoitteena on tehdä päätökset yksimielisesti, mutta jos tulee vaikeuksia, päätöksen tekee pääsihteeri.

Muodollisesti korkein päättävä elin on kuitenkin puoluekokous, joka kokoontuu viiden vuoden välein 2300 valtuutetun voimin. Joku kai puhuisi kumileimasimesta. Tärkein leimasin on kuitenkin vuodesta 2012 alkaen ollut Xi Jinpingin kädessä. Häntä pidetään Maon jälkeen vahvimpana pääsihteerinä.

Valtio on kaiken puoluejärjestelmän alapuolella. Kansankongressin 3000 edustajaa kokoontuvat kerran vuodessa. Se hyväksyy lait, valitsee maalle presidentin jne., mutta kaikki tapahtuu kommunistisen puolueen antamien ohjeiden mukaisesti. Tämä on varmistettu silläkin, että kansankongressin delegaateista 70 % ovat puolueen jäseniä.

Lisäksi on omalaatuinen Kiinan kansan poliittinen neuvoa-antava konferenssi. Sen tarkoituksena on siis neuvoa kansankongressia. Tässä konferenssissa ovat edustettuina myös kahdeksan muuta virallisesti hyväksyttyä puoluetta, joissa on yhteensä 700 000 jäsentä. Tilanne on kuitenkin hyvin hallinnassa, sillä tätä monipuolue-elintäkin johtaa aina kommunistisen puolueen kaaderi.

Uiguuritkin kirjassa tuodaan esille: ”Julkisista oikeudenasiakirjoista kerätyn aineiston mukaan 2010-luvun lopussa Kiinassa oli noin 750 000 poliittista vankia. Lukuun ei tosin ollut laskettu Xinjiangin uiguurivähemmistön joukkpiodätyksiä, jotka voivat nostaa luvun jopa kahteen miljoonaan.”

XI JINPINGIN LÄHIPIIRI

Tällä hetkellä aprikoidaan, keitä kaikkia kuuluu Vladimir Putinin tärkeään lähipiiriin. Kiina-kirjassa löydetään Xi Jinpingin taustalta seitsemän fraktioryhmää:

- Xin lapsuudenystävät
- Tutut kulttuurivallankumouksen ajalta Shaanxin maakunnasta
- Tshinghua-yliopiston opiskelukaverit
- Hebein maakunnan piirikuntahallinnon työtoverit
- Fujianin…
- Zhejiangin…
- Shanghain kaupunki- ja maakuntahallintojen johtohenkilöt, jotka ovat työskennelleet jossain vaiheessa uraansa Xin alaisina.

ITSEHALLINNOLLISIA
KYLIÄ ON 600 000

Alue- paikallishallinnon jätän tässä siihen, että luettelen Kiinan keskushallinnon alapuolella olevat alueet kuvaamaan isoa maata:

22 maakuntaa
5 autonomista aluetta
4 suoraan keskushallinnon alaista kaupunkia
2 erityishallintoaluetta
- - -
333 prefektuuria
- - -
2797 piirikuntaa
1335 maaseutupiirikuntaa
375 piirikuntatason kaupunkia
970 kaupunginosaa
117 itsehallinnollista piirikuntaa
- - -
21 294 maalaiskuntaa
10 253 kaupunkikuntaa
8 893 korttelitoimistoa
- - -
600 000 itsehallinnollista kylää
83 000 kaupunkien asukaskomiteaa
noin miljoona luonnollista kylää.

”Me itse olemme usein lapsellisia ja tietämättömiä, ja ellei tätä ymmärretä, on mahdotonta hankkia edes alkeellisinta tietoa.” (Mao). Kiinan poliittinen järjestelmä -kirjan (Vastapaino, 2022) lukemalla ainakin saa tietoa Kiinasta.

kari.naskinen@gmail.com

Koulutus ja yhteisön hyvät sosiaaliset ominaisuudet lisäävät talouskasvua

Suomen Pankin pitkän aikavälin ennusteessa (17.12.2021) mainitaan talouskasvua selittäväksi tärkeäksi tekijäksi panostus koulutukseen. Tämä on hyvin ymmärrettävä asia, mutta erittäin merkittäväksi tekijäksi tässä uudenlaisessa ennustemallissa otetaan myös yhteiskunnan sosiaaliset ominaisuudet. Talouskasvua edistää myös ihmisten onnellisuus, mihin taas vaikuttaa sosiaalinen luottamus. SP:n ennusteessa tätä ei sanota, mutta tutkimusten mukaan ihmiset, joiden luottamus toisiin ihmisiin – myös tuntemattomiin – on korkeaa, ovat keskimääräistä onnellisempia, optimistisempia, tyytyväisempiä elämäänsä ja heidän yhteiskunnalliset asenteensa ovat myönteisempiä kuin niiden kansalaisten, joiden luottamus on alhaista. Korkea luottamus voidaan tutkimusten mukaan liittää myös parempaan terveyteen ja yleiseen hyvinvointiin.

Tällainen hyvän kierre vaikuttaa automaattisesti talouskasvuun ja toimivaan demokratiaankin. Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan dosentti Jouko Kajanoja (Vas) kirjoittaa tämän vuoden neljännessä Kanava-lehdessä, että SP:n ennuste on merkittävä uusi avaus talousennusteiden maailmassa. Kajanoja on valtiotieteiden tohtori ja ekonomi, jolla on läheinen yhteys Suomen Pankkiinkin, jonka johtokunnan neuvonantajana toimii hänen poikansa Lauri Kajanoja.

Talousennusteisiin on siis tullut mukaan sellainen elementti, että myös yhteisön inhimilliset ominaisuudet selittävät talouden menestystä. Kajanoja kirjoittaa, ettei tämä taloustieteellisessä tutkimuksessa ole sinänsä uusi asia, mutta SP:n ennusteessa on. Yhteisön sosiaaliset taidot ja luovuus ovat tietenkin vaikeasti euroilla mitattavia, mutta yksi mittari on kuitenkin koulutustaso ja koulutukseen käytettävä raha. Suomen talouskasvua selittää myös koulutustaso, joten siitä on pidettävä kiinni, vaikka korona ja energian kallistuminen kuinka rokottaisi valtion taloutta.

Suomen Pankin uuden ennustemallin sisään on sisällytetty työvoiman keskimääräinen koulutustaso ja uutta on myös, että sitä ei mitata kouluttautumisen määränä, vaan siihen suunnattuina panostuksina. Siten myös koulutuksen laatu otetaan huomioon.

Kajanoja kirjoittaa, että Suomen Pankin uudenlaisessa mallissa talouskasvua selitetään koulutuksen lisäksi myös perinteiseen tapaan tehdyn työn ja kiinteän pääoman määrällä. Nykyisin kiinteään pääomaan luetaan koneiden ja laitteiden lisäksi aineettomat panostukset tutkimukseen ja kehitykseen, jolla on läheinen yhteys inhimilliseen pääomaan.

”Mallikehikkoa pohjustavan analyysin mukaan koulutustason kasvu selittää hyvin Suomen talouskasvua. Ennustelaskelmien tärkeä politiikkajohtopäätös on, että lisäpanostus koulutukseen parantaa selvästi pitkän aikavälin talouskasvua. Tulos on merkittävä uusi avaus”, kirjoittaa Kajanoja.

Tuttu aihe Kajanojalle, joka oli jo 20 vuotta sitten mukana Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen, Kelan, Stakesin ja Työterveyslaitoksen hankkeessa koskien sosiaalisen pääoman lisäämistä talous- ja sosiaalitieteilijöiden keskinäiseen keskusteluun. Jo tuolloin todettiin hyvän sosiaalisen pääoman nopeuttavan esimerkiksi markkinamahdollisuuksia koskevan tiedon leviämistä, uuden teknologian käyttöönottoa ja työvoiman osaamista. Näitä sosiaalisen pääoman toimintoja voidaan kutsua informaation kulkua helpottavaksi kommunikatiiviseksi mekanismiksi. Maailman onnellisin kansa voi tulla vielä onnellisemmaksi ja vauraammaksi näihin asioihin lisää keskittymällä.

Suomen Pankki: "Sitä mukaa kun työikäisten koulutustaso on jatkuvasti kohentunut, Suomen talouskasvua on pitänyt käynnissä varsinkin inhimillisen pääoman karttuminen. Inhimillisen pääoman merkitys on korostunut varsinkin 1990-luvun lamavuosien jälkeen, kun investoinnit kiinteään pääomaan ovat jääneet vähäisiksi. Inhimillisen pääoman määrä uhkaa kuitenkin pienentyä 2040-luvulla, jos nykyisiä väestökehityksen ja koulutuksen laskevia trendejä ei saada käännetyksi; työmarkkinoille saapuvat nuoret ikäluokat pienenevät jatkuvasti, minkä lisäksi 1980-luvun alussa syntyneet ikäluokat ovat ainakin toistaiseksi jääneet Suomen kaikkien aikojen koulutetuimmaksi ikäluokaksi. Inhimillisen pääoman rapautumista on mahdollista hidastaa lisäpanostuksilla koulutukseen sekä kasvattamalla kannustimia kouluttautumiseen, työntekoon ja syntyvyyden kasvuun. Lisäksi olisi mahdollista lisätä koulutettua työperäistä maahanmuuttoa, mikä näkyisi inhimillisen pääoman määrässä nopeammin kuin puhtaasti kotoperäiset politiikkatoimet."

kari.naskinen@gmail.com

Namusedistä sokerisetiin

Voisiko seksi olla tulevaisuudessa hyvinvointipalvelu, heittää kysymyksen pohdittavaksi suomalaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen kustantama Maailman kuvalehti uusimmassa numerossaan. Ei anna suoraa vastausta, mutta vähän tuohon suuntaan ollaan kallellaan. Jatkoksi tähän voi kysyä, pitäisikö seksin ostamisesta saada Kela-korvaus?

Seksin ostaminen eli huorissa käyminen on pornoa. Tätä suoraviivaista tulkintaa ollaan kuitenkin väljentämässä niin, että tälläkin alalla puhutaan ns. harmaasta alueesta. Lehdessä sanotaan, että on alkanut keskustelu seksityöstä auttamisammattina. Hellyyspalveluistakin puhutaan. Tarkoittaa käytännössä sitä, että ostajakunta laajenisi muihinkin ihmisryhmiin kuin puutteessa oleviin heteromiehiin.

Naiset ostavat seksiä harvemmin. Sexpo ry:n puheenjohtaja Tiia Forsström sanoo monien naisten tottuneen niin huonoon seksiin, ettei tulisi mieleenkään maksaa siitä – ”miksi kukaan maksaisi seksistä, jos se on kädenlämpöistä”.

Seksipalveluita voisivat yhteiskunnallisina hyvinvointipalveluina ostaa myös vammaiset tai sairaalloisen ujot yms. Terveyskeskuksesta heille voisi vaikka antaa seksiseteitä – saahan kulttuuri- ja liikuntaseteleitäkin.

Maailman kuvalehden jutussa esitellään myös uusi ”sokerideittailu”. Tulevat mieleen entisaikojen namusedät, mutta tässä on nyt kysymys silti vähän muusta. Ollaan sillä harmaalla alueella, josta kuitenkin hyvin nokkelasti pääsee myös kunnon alueelle. Sokerideittailua varten on olemassa nettisivusto SugarDaters, jota yksi haastateltava vertaa Tinder-palveluun. Näillä sokeritreffeillä nuorempi nainen sugar babe tapailee yleensä vanhempaa miestä sugar daddya, joka on nykyajan namusetä, ei anna karkkia, vaan maksaa naisen laskuja, kustantaa matkoja ja antaa vähän rahaakin.

Sokerideittailua kuvataan klassiseksi treffailumuodoksi, jossa herrasmies hemmottelee prinsessaa. Eikä välttämättä olekaan kysymys seksistä, vaan vaikkapa siitä, että herrasmies pitää mainettaan yllä näyttäytymällä torikahvilassa tai sinfoniaorkesterin konsertissa kauniin nuoren naisen kanssa – ja ehkei enää ota eteenkään. Historiassa vastaavanlaisia suhteita kutsuttiin ylläpitosuhteiksi.

Suomessa seksin ostaminen yli 18-vuotiailta ei ole laitonta, Ruotsissa on. Järjestyslaissa kuitenkin kielletään seksipalvelujen myyminen ja ostaminen julkisilla paikoilla. Seksin ostamisen täyskiellon kannalla ovat Suomessa Rkp ja kristilliset.

Edellisessä jutussani lainasin filosofi Timo Airaksisen kertomusta eläimiinsekaantujan oikeudenkäynnistä. Samassa Airaksisen kirjassa Parasta kaikille (2009) hän kirjoittaa markiisi de Saden neuvosta eläinten hyödyntämisestä tässä harrastuksessa: ”Otetaan hanhi, työnnetään penis sen viemärisuoleen ja samalla sivalletaan pää poikki miekalla. Suolen kouristukset kuulemma toimivat mahtavasti.”

kari.naskinen@gmail.com

P.S. Blogijärjestelmäni ei kelpuuttanut tätä juttua ensin julkaistavaksi siihen panemani kuvan takia. Se oli piirros, jossa lyhythameinen nainen oli keskustelemassa automiehen kanssa auton avoimen ikkunan luona. Vaihdoin tilalle nuo miesten kuvat SugarDaters-nettisivustolta ja tämän version blogisysteemi hyväksyi. Ensimmäinen tällainen tilanne 14 vuoden aikana.

Kauneus ja rakkaus

”Kauneus on vain lupaus onnesta”, kirjoitti ranskalainen Marie-Henri Beyle joskus 200 vuotta sitten. Paremmin hänet tunnetaan kirjailijanimellään Stendhal, jonka mukaan on nimetty erikoinen sairaus: ”liiallisesta kauneuden kokemuksesta” ihminen voi saada Stendhalin syndrooman, joka on niin voimakas taide-elämys, että sydän rupeaa lyömään tiuhaan tahtiin, pyörryttää, alkaa tuntua sekavalta, joutuu paniikkiin ja kaikkea tällaista. Stendhal itse oli saanut vakavan kohtauksen Firenzen taideaarteita katsoessaan.

Omakohtaiseen, intohimoiseen kokemukseensa perustuen Stendhal kirjoitti myös tunnetun kirjan Rakkaudesta (1822). Siinä ei tärkeintä ole kauneuskokemus, mutta on se silti oleellinen asia rakkaudessa ja varsinkin rakastumisessa. Kun vaikka tanssilavalla tarkastelee mimmien rivistöä tai Urheiluhalliyhdistyksen kutsuvierastilaisuudessa tekee tuttavuutta naisten kanssa, niin kyllähän mieluummin lähestyy tositarkoituksella kauniimpaa kuin vähemmän kaunista. Tuossa vaiheessa ei vielä ole tietoa naisen varallisuusasemasta, joten ulkonäkö menee kaiken ohi. Kauniinkin on kuitenkin otettava huomioon, että ei saa näyttää happamalta, vaan on oltava ainakin hymysuinen. Huonosta esimerkistä käy kosmetologi Helena Lindgren, joka on meikannut kasvonsa näyttämään posliininukelta, eikä hän hymyile koskaan, ettei tule ryppyjä.

Filosofi Timo Airaksinenkin on laadun käsitteestä kirjoittaessaan todennut, että kun ajatellaan elämänkumppanin valintaa pohtivaa miestä, niin kauneus on ensimmäinen asia, joka hänelle eteen tulee (Parasta kaikille, Johnny Kniga 2009). Jos miehen ja naisen suhteesta jotain kehittyy, niin vasta myöhemmin selviää, että nainen on matematiikan dosentti, oli luokkansa priimus kokkikoulussa ja olisi päässyt Sibelius-akatemiaankin, jos olisi halunnut. On siis korkeaa laatua. Sitten kuitenkin ilmenee laatua huonontavia seikkoja: naisella on takanaan uskottomuudesta johtunut avioero, hänen perustamansa koulutusfirma on mennyt konkurssiin ja luonteessakin olisi petraamista.

Airaksinen soveltaa naisen valintaan liittyvää laadunvalvontaa kasvatustieteiden tohtorin Jani Ursinin kriteeristöä yliopistoraportissaan Yliopistot laadun arvioijina (2007). Siinä on seitsemän kohtaa, esimerkiksi laatu toiminnan tarkoituksenmukaisena ja laatu sijoitetun rahan vastineena. Jos nainen täyttää kaikki seitsemän kohtaa vähintään tyydyttävästi, ”hän on laadukas toimija talossa keittiöstä työhuoneeseen ja sänkyyn asti”, kuten Airaksinen vetää yhteen.

Kauneus on joka tapauksessa se toiminnan liikkeellepaneva tekijä. Se ja alkuhuuma voivat johtaa syndroomaan tai psykoosiin, joka kestää parista kuukaudesta pariin vuoteen. Jos tämän aikajakson jälkeenkin suhde on kunnossa, voi mennä naimisiin, ellei ole niin tehnyt jo kesken psykoosin.

Airaksinen itse rakastaa myös autoja, vaikka kirjassaan autoistumista vaikeroikin. Auton haitat ovat hänen mielestään niin suuret, ettei sitä voi pitää laadukkaana välineenä. Suurin epäkohta on, että yksityisauto ei ratkaise työmatkaliikenteen ruuhkaongelmaa. Kun aikoja sitten tapasin Airaksisen, puhuimme autoista ja jääkiekosta, jossa hänen suosikkijoukkueensa on Helsingin IFK. Jos oikein muistan, hän sanoi silloin ajavansa Alfa Romeolla. Nykyisin hänellä on myös Ferrari, kuten olen lehdistä lukenut.

Myöhemmin minullakin oli kaunis punainen Alfa Romeo. Se oli rakas, mutta paska. Kampiakselin vaihtokin maksoi 5000 euroa, hansikaslokeron rikkoutunut kansi 500 euroa ja kaksi kertaa se piti muista syistä hinata korjaamoille.

Toisenlaisesta rakkaudesta Airaksinen ottaa käsittelyyn eläimiinsekaantumisen. Kerran yksi äijä oli ollut syytettynä tällaisesta eläinsyndroomasta. Ei paljon osannut mitään sanoa tuomarin syytöksiin, paitsi lopulta: ”En minä tästä muuten mitään ymmärrä, mutta herra tuomari, kyllä sika on paras.”

kari.naskinen@gmail.com

Pitkä odotus on paras odotus

Herra Godot taitaa olla tunnetumpi kuin Samuel Beckettin näytelmä Huomenna hän tulee (1949), jossa Godot esiintyy. Kulttuuriesseissä ja muissakin sopivissa kirjoituksissa käsitellään herra Godot´a vertauskuvallisesti usein, kun otetaan esille jonkin henkilön tai asian toivottava tuleminen tai toteutuminen. Turun ja Espoon kaupunginteattereiden sekä Tampereen Teatterin yhteistyönä tehdyssä näytelmässä herra Godot´a odottavat Martti Suosalo ja hänen Kiviä taskussa -kumppaninsa Mika Nuojua. Tämän viikon ajan on Espoossa kuvattu esitys nähtävänä myös verkossa (15 euroa).

Odottaminen kestää ja kestää. Ennen väliaikaa Godot´n palveluksessa oleva vuohipaimenpoika käy sanomassa, että Godot ei tule tänään, mutta tulee huomenna. Näytelmän lopulla toisen päivän iltana poika käy sanomassa, että ei Godot tule tänäänkään, mutta tulee huomenna. Ei tule. Odottamista ei palkita. On kuitenkin jotain toivoa paremmasta, jota ehkä herra Godot´n mukana tulisi.

Irlantilainen Beckett kirjoitti absurdin näytelmänsä maailmansodan jälkeen, jolloin taas kerran oli pakko odottaa jotain parempaa. Näinhän asiat ihmisillä aina ovat. Joku odottaa Jeesusta, joku lottovoittoa, jalkapallofanit Huuhkajien selviytymistä MM-kisoihin jne. Tällä hetkellä Suomen kansa odottaa Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin ilmoitusta siitä, hyväksytäänkö meidät Naton jäseneksi jne. Aina on jotain odottamista ja sen myötä tarkoitusta elämässä. Stoltenbergin ilmoitukseen saattaa kuitenkin mennä vielä pitkään, mutta kuten Didi näytelmässä sanoo, ”pitkä odotus on paras odotus”.

Didi ja Gogo ovat kaveruksia 50 vuoden ajalta, näyttävät kodittomilta tai joka tapauksessa huonossa asemassa olevilta (teatterin kuvassa he ovat paremmin pukeutuneita kuin näytelmässä). Godot on pyytänyt heitä odottamaan puun edessä. Kun odotus lopulta alkaa tuntua turhalta, Gogo suunnittelee hirttäytymistä puunoksaan, mutta hirttonaruksi löytyisi vain hänen vyönsä ja sekin vaikuttaa liian heikolta. Hirttoköysi sen sijaan on jo kaulassaan ohikulkevan herra Pozzon laukunkantajalla Luckylla.

Suosalo on esityksen moottori. Tunnetulla tavallaan hän on mestari niin puheilmaisussa, elekielessä kuin liikehdinnässä. Nuojuan rooli on jonkin verran vaimeampi, mutta erinomaisesti tämä ennestään hyvin yhteen hioutunut parivaljakko työnsä tekee. Ville Majamaan näyttelemä Pozzo selvästi omistaa Luckyn (Tomi Alatalo), jonka hieno soolo tässä tragikomediassa on hauska monologi (teknisestikin) omasta ajattelustaan.

Tunnettu englantilainen teatterimies Peter Brook on sanonut, että Beckettin näytelmillä on idioottien ja panssarivaunujen ominaislaatu. Niitä voi ampua ja niitä voi heitellä kermakakuilla, mutta ne vain jatkavat kulkuaan. Eikä paremman maailman odottaminen lopu koskaan - ”itkun määrä maailmassa on vakio”, sanoo Gogo.

Hauskaakin silti on. Reita Lounatvuoren uusi suomennos ja Pentti Kotkaniemen ohjaus tekevät dialogista ja miestenvälisestä muusta kanssakäymisestä riemastuttavaa. Esimerkiksi kun Didi ja Gogo ajankulukseen keksivät, että millä sanoilla he toisiaan pystyisivät haukkumaan; toinen sanoo lopulta toista kretiiniksi eli älyllisesti vajavaiseksi jääneeksi ihmiseksi, niin toinen vastaa samalla mitalla: kriitikko.

Näytelmän tapahtumapaikka on Ranska. Beckettin sukujuuret olivat Ranskasta, jossa kirjailija itsekin paljon oli, natsimiehityksen aikana vastarintaliikkeessäkin. Näytelmän hän myös alunperin kirjoitti ranskaksi. Didin ja Gogon puheissa vilahtavat Laval, Mosel ja Perpingnan, ja sokeutunut Pozzo tarjoaa heille 400 frangia siitä, että he nostaisivat Pozzon maasta ylös. Mutta kuka on Pozzo ja ketä tämä vastenmielinen valtias pitää köydenpäässä, joka Luckyn kaulassa päättyy hirttosilmukkaan? Hitlerkö, jonka kuritusköydessä ranskalaiset olivat? Tämä hirmuhallitsija kuitenkin sokeutuu väliajan jälkeen. Milloinkahan Ukrainassa saadaan syntymään väliaika/välirauha?

kari.naskinen@gmail.com

Ikuinen rakkaus

Voiko suruun kuolla? Joka sunnuntai on lehdessä vähintään yksi sellainen kuolinilmoitus, jonka mukaan puolisot näkyvät kuolleen lyhyen ajan sisällä. Kun on oltu yhdessä 50 vuotta tai enemmänkin, toisen kuolema on järkyttävä asia. Mitään ei ole tehtävissä. Parempi on kuolla pois itsekin.

Tuollaisessa tilanteessa jäljelle jäävän elämä varmaan muuttuu niin jumalattomasti, että mistään ei tule mitään. On käytännön asioita, jotka menevät täysin jumiin, ja sitten on se valtava suru ja ikävä, joista ei pääse irti.

Etsin vastausta kysymykseen netistä. Lääketieteellisissä julkaisuissa on monenlaista todistusaineistoa siitä, että suruun voi kuolla. Iäkkäämmillä pariskunnilla on keskimäärin 25 prosenttia korkeampi riski kuolla ensimmäisen vuoden aikana puolison kuoleman jälkeen. Heti ensimmäinen vuorokausi rakkaan poismenon jälkeen on vaarallinen: sydänkohtauksen riski 20-kertaistuu.

En löytänyt tilastoa siitä, kummille tilanne on pahempi, naisille vai miehille? Helppo veikata miehiä, jotka ovat avuttomampia. Siksi on parempi, että mies kuolee ennen vaimoaan.

Sitten se rakkausasia. Ylivoimaisesti paras vaihtoehto on, että kuollaan yhtä aikaa, mutta se on hankala järjestää. On kuitenkin toivottava niin, että se rakas puoliso kuolee ensin, koska jos itse kuolee ensin, aiheuttaa liian ison surun rakkaalleen.

kari.naskinen@gmail.com

Nyt menoksi

Suomi hakee Naton jäsenyyttä. Pasila, nyt Porilaisten marssi!

Pojat, kansan urhokkaan,
Mi Puolan, Lützin, Leipzigin
Ja Narvan mailla vertaan vuoti,
Viel' on Suomi voimissaan,
Voi vainolaisten hurmehella peittää maan.

Järki ja tunteet ja ennen kaikkea raha

Toiset perivät omaisuuden, toiset joutuvat naimaan omaisuuden. Jane Austenin romaani Järki ja tunteet (1811) on alusta loppuun kiinni rahassa. Hämeenlinnan Teatterin näytelmäversio alkaa Henry Dashwoodin kuolinvuoteen äärellä, jossa surua keskeisempi asia on omaisuus. Jo parin kolmen minuutin kohdalla otetaan esille raha. Koska Dashwoodin kartano jää perinnöksi herra Dashwoodin pojalle edellisestä avioliitosta, joutuvat tyttäret äitinsä kanssa muuttamaan pois pienen vuosittain saamansa perintösumman varassa.

Tuttu tarina myös elokuvasta ja kahdesta tv-sarjaelokuvasta. Sen verran vain on tiivistetty, että tyttäriä on kolmen sijasta nyt kaksi, Elinor ja Marianne. Näinkin asia tulee hyvin selväksi. Tytöt ovat kauniita, joten asioiden pitäisi periaatteessa lutviutua, sillä rikkaita miehiä kyllä löytyy. Näin yksinkertaista se ei kuitenkaan ole, koska joukossa on myös ketaleita, ja ikäkin on sellainen asia, joka panee miettimään. Elinor on 19 ja Marianne 16 – miten sitä nyt jonkun 35-vuotiaan miehen kanssa menisi naimisiin. No jaa, rahan takia, mutta eihän se silloin mikään miehen ja naisen oikea avioliitto olisi. Vaan ei auta mikään, ei edes ylpeys ja ennakkoluulo.

Rakkausasiat ovat näin ollen mutkikkaita. Pettymyksiä kohdatessaan Elinor hillitsee itsensä, kun taas suoraviivaisempi Marianne menee kokonaan tolaltaan. Onneksi loppu on kuitenkin onnellinen. Tytöt ovat tietenkin näytelmän keskipisteessä ja onnistuvat erinomaisesti. Herttainen Marianne on Teatterikorkeakoulusta 2016 valmistunut Pihla Maalismaa (kuvassa vas.), joka tällä hetkellä on freelancer, ja rempseämpi Elinor on teatteritaiteen maisteriksi viime vuonna valmistunut Elviira Kujala. Molempien sydän- ja taloussurut välittyvät katsomoon syvästi. He ovat nyt vierailijoina Hämeenlinnan Teatterissa, ja muutenkin vierailijoita on monta, koska teatterilla on omia näyttelijöitä vain seitsemän.

Ohjaaja Satu Rasila ja lavastaja Heidi Wikar ovat tehneet hyvää työtä. Runsaat tapahtumat etenevät sujuvasti ja viitteellinen lavastus toimii hienosti tapahtumapaikkojen vaihtuessa. Puvustuksesta on vastannut teatterin pitkäaikainen pukusuunnittelija Satu Suutari. Päähineitä hän suunnitteli yli 20 ja ne valmistuivat ammattiopisto Tavastian modistiopiskelijoiden toimesta.

Satu Rasila tuo näytelmän teeman käsiohjelmassa myös nykyaikaan, jossa sentään ei tarvitse yhtä ankarasti tasapainoilla järjen ja tunteen kanssa kuin 210 vuotta sitten: ”Nykyään taloudelliseen selviytymiseen on muitakin keinoja kuin avioliitto, mutta millaisen arvon me itse kukin annamme järjelle ja tunteelle elämässämme. Onko kyynisyys älykkyyden merkki ja suuret tunteet pateettisia? Tekeekö järki meidät vahvoiksi ja tunteet heikoiksi?”

Romaanin englanninkielinen nimi on Sense and Sensibility. Sense-sanan voi kääntää myös aistiksi, vaistoksi ja herkkyydeksi. Oleellista kai lisäksi on, etteivät järki ja tunteet tee toisiaan tarpeettomiksi. Parasta on niiden hyvä tasapaino.

Niin arka oli tämä naisasialiikettä esiin nostanut aihe silloisessa täydellisessä miesten maailmassa, kun Jane Austen ensimmäisen kirjansa kirjoitti, että se julkaistiin hänen nimensä sijasta nimimerkillä ”a Lady”.

kari.naskinen@gmail.com

Vakaata ja rauhallista, mutta epäonnistumisia

Tällä viikolla on televisiosta tullut vanhoja lähetyksiä Suomen euroviisukarsinnoista. Laulut keskinkertaisia, mutta ohjelmat hyviä. Niitä pystyi katsomaan hermostumatta alusta loppuun, toisin kuin nykyisiä viihdeohjelmia, joissa juontajat ja esiintyjät ovat kuin hyppiviä ja huutavia harakoita kiiltävän perässä. Usein kohdalleen menee myös vertaus mölyapinoihin.

Alkuviikosta tuli Suomen karsintakilpailu vuodelta 1980. Juontajana Heikki Harma oli kuin uutistenlukija, vakaa ja rauhallinen. Samoin tuomaristo, jossa olivat mm. Aarre Elo, Rauno Lehtinen, Erkki Melakoski ja Heikki Seppälä. Harma ei kailottanut kuin tällaisissa tehtävissä nykyisin olevat, että täällä tämä uskomattoman hieno show taas on alkamassa, eikö vaan – ja studiossa olevalle yleisölle möykätään, että oletteko samaa mieltä, oletteko, ja jos yleisö ei heti reagoi riittävän lujaa, juontaja pyytää lisää ääntä ja tömistystä.

Vuoden 1980 ohjelmaa oli mukava katsoa, paitsi että vieläkin harmittaa Vesa-Matti Loirin Huilumiehen valinta Suomen edustajaksi. Valinta johtui siitä, että tuomaristo etsi esityksistä taiteellisia ansioita, eikä voinut sietää esimerkiksi karsinnan parasta esitystä, Paula Koivuniemen Romantiikkaa. Erinomainen oli myös Tapani Kansan ja Satu Pentikäisen esittämä iskelmä Hyvä on.

Jos tv-katsojat olisivat saaneet äänestää, ei Loirin vaikerrus olisi lähelle kärkeä päässyt. Tämän kilpailun jälkeen selvitettiin, miten suomalaiset olivat Eurovision loppukilpailuissa pärjänneet: asiantuntijaraatien valitsemien esitysten sijoitusten keskiarvo oli 13,3 ja yleisöraatien 10,6. Se oli sitä aikaa, kun osallistujamaita oli maksimissaan 20 ja paras suomalainen oli ollut Marion Rung kuudentena Tom Tom Tomillaan (1973). Kuten muistetaan, Loiri jäi viimeiseksi.

Euroviisujen Suomen-karsintoja parempi ohjelma oli aikoinaan MTV:n Syksyn sävel, jossa ei etsitty tekotaiteellisia esityksiä, vaan kunnon iskelmiä. Eniten voittoja nappasivatkin Mikko Alatalo, Irwin Goodman ja Eki Liikanen.

Tänään päivällä tuli Suomen euroviisukarsintaohjelma vuodelta 1988. Ossi Runne johti edelleen orkesteria ja Martti Metsäketo lauloi kuten aina taustakuorossa. Tuolla kertaa voittajan ratkaisivat kuusi alueraatia, jotka eivät koostuneet alan ammattilaisista. Valituksi tuli Boulevard-yhtyeen Nauravat silmät muistetaan, joka odotetusti jäi taas Eurovision loppukilpailussa viimeiseksi, nolla pistettä. Tuolla kertaa taso Suomen-karsinnassa oli kuitenkin huono, mutta Boulevardia paremmat laulut olivat ainakin Ami Aspelundilla, Kari Tapiolla ja Tarja Ylitalolla.

Noihin aikoihin kunkin maan piti esittää laulunsa omilla kielillään. Pitäisi palata tähän varsinkin nyt, kun tekstityslaitteilla voidaan laulun sisältö tuoda esille.

On tässä tietenkin muistettava Lordin voitto 2006. Se oli ensimmäinen kerta, kun minäkin innostuin sellaisesta rokkimusiikista, ja niin innoistuivat melkein kaikki muutkin. Hard Rock Hallelujah sai siihen mennessä kaikkein suurimmat voittopisteet; ainoat Lordin nollille jättäneet olivat köyhä ja rikas, Albania ja Monaco.

Tänään torstai-iltana on Torinossa toinen semifinaali, jossa esiintyy myös suomalainen The Rasmus -yhtye kappaleella Jezebel. Ihme olisi, jos loppukilpailuun selviäisi. Toissailtaisesta semifinaalista jäi musiikillisesti parhaiten mieleen Liettuan kaunis balladi ja Moldovan kansanmusiikkipainotteinen "rokki".

kari.naskinen@gmail.com

Mieluiten Suomen vanhakin Nato-sopimus olisi purettava

Valtioneuvoston ajankohtaisselonteossa Nato-jäsenyyden hyvistä puolista sanotaan, että Suomen lähialueen sotilaallinen tilanne on tällä hetkellä rauhallinen, eikä Suomeen kohdistu välitöntä sotilaallista uhkaa (12.4.2022).

Tästä huolimatta Suomi tulee hakemaan Naton jäsenyyttä. Näin Suomi mahdollistaa omalla toiminnallaan toisen rintaman avaamisen omilla rajoillaan USA:n ja Naton vihanpitoon Venäjän kanssa. Tässä välikätenä tulee olemaan Suomi, jos vihanpito konretisoituisi sodaksi. Naton jäsenyys merkitsee Suomelle vaaraa joutua suurvaltaselkkauksen alueeksi ja ensi-iskun kohteeksi.

Suomi Naton etulinjassa on haavoittuva. Jos Venäjä hyökkäisi Suomeen kuusinkertaisella äänennopeudella lentävillä Iskander-ohjuksillaan (kuvassa), olisi niiden torjunta vaikeaa. Iskander-ohjus pystytään ajamaan maaliinsa kuuden metrin tarkkuudella. Niillä voidaan tuhota vaikka Suomen kantasähköverkon muuntajia, jolloin vakavat toimintahäiriöt koskisivat lämmitystä, valaistusta, puhelinverkkoa, kauppa- ja pankkitoimintaa, bensa-asemia jne. Iskanderien kantaman on havaittu nyt Ukrainassa olevan 500 kilometriä.

Suomen velvoitteita Naton jäsenenä pohjoisen kalottialueen ja arktisen alueen puolustamisessa ei valtioneuvoston selonteosta mainita, vaikka tälläkin alueella on USA:n ja Venäjän vastakkainasettelu selvästi kasvanut. On ymmärrettävää, että USA haluaa myös Suomen ja Ruotsin puolustamaan omia suurvaltaetujaan arktisella alueella.

Suomen Nato-jäsenyys merkitsee Suomen yhä selvempää suuntautumista USA:n johtamaan Kiinan-vastaiseen rintamaan. Jo Donald Trumpin presidenttikaudella Suomi otti USA:n vaatimuksesta askelia, joilla valmistauduttiin rajaamaan mm. teknologiayhteistyötä kiinalaisyritysten kanssa. Joe Biden on jatkanut Trumpin aloittamaa Kiinan-vastaista politiikkaa. Viime vuosina on Suomen yhteistyö Kiinan kanssa laajentunut mm. elintarvike- ja lihateollisuuden kanssa, mutta Naton jäsenenä Suomi joutuu yhä tiukemmin seuraamaan USA:n linjauksia muussakin kuin turvallisuuspolitiikassa.

Naton kannalle kääntynyt pasifisti Erkki Tuomiojakin hyvin tietää, ettei Nato ole mikään rauhanjärjestö, vaan sotateollista kompleksia hyödyttävä militaristinen organisaatio, joka on aina pitänyt tarkan huolen omasta etupiiristään. Nato on vuosikymmeniä käynyt sotaa rikkoen YK:n peruskirjan väkivallan kieltoa, joka on pienille valtioille tärkein turva suurvaltojen mielivaltaa vastaan. Nato-maat ja erityisesti USA ovat osallistuneet keskeisesti Iranin demokratian murskaamiseen 1953 ja samanlaiseen toimintaan Guatemalassa 1954, Suezin kriisiin 1956, ”maanalaiseen” sotaan Kuubaa vastaan 1961, Vietnamin sotaan 1950-70-luvuilla, Nicaraguan kontrien tukemiseen 1981, Grenadan miehitykseen ja hyökkäykseen Panamaan 1989, Jugoslavian pommituksiin 1999, Afganistanin sotaan 2001-20, Irakin sotaan 2003, Libyan pommituksiin 1986 ja 2011, Syyrian sisällissotaan ja Jemenin sotaan tukemalla Saudia-Arabiaa aseellisesti ja logistisesti.

Jo pelkkä isäntämaasopimus Naton kanssa oli petos. Sen allekirjoitti 2014 puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindbergin ilman eduskunnan hyväksyntää. Ainoa oikea Nato-ratkaisu nyt olisi tämän sopimuksen purkaminen.

kari.naskinen@gmail.com