On ilmestynyt erinomainen kirja Kiinan poliittisesta järjestelmästä. Siinä esitellään Kiinan kansantasavallan valtiollinen ja poliittinen toimintamalli niin perusteellisesti, että saa hyvän käsityksen valtion, kommunistisen puolueen ja yhteiskunnan välisistä suhteista. Esittelyn saavat myös Kiinan keskeiset poliittiset instituutiot, niiden historialliset taustat ja toiminnalliset piirteet. On entistä tärkeämpää tietoa, kun Kiina on kehittynyt sekä poliittiseksi että taloudelliseksi mahtitekijäksi.
Ensi vuonna Kiinasta tulee maailman pitkäikäisin kommunistipuolueen johtama poliittinen järjestelmä. Puolueessa on lähes 100 miljoonaa varsinaista jäsentä, joiden lisäksi kommunistiseen nuorisoliittoon kuuluu 90 miljoonaa jäsentä ja alle 15-vuotiaiden pioneereihin 140 miljoonaa jäsentä. Aikuisjäsenillä mitaten suurin kommunistinen puolue on kuitenkin Intian BJP, noin 180 miljoonaa jäsentä. Kiinan aikuisväestöstä puolueeseen kuuluu runsaat 8 %. Uudeksi jäseneksi ei pääse tuosta vain ilmoittautumalla, vaan halukkaat joutuvat käymään läpi vaativan hakuprosessin, jonka nykyisin selvittää noin 10 % hakijoista.
Kiinan poliittinen järjestelmä on yhdistelmä keisarillista menneisyyttä, leninististä jälkitotalitarismia ja nykyaikaisia julkisjohtamisen oppeja. Kiinan autoritaarinen poliittinen järjestys ei muistuta länsimaiden toimintatapoja, joten tällainen oppikirja auttaa ymmärtämään Kiinan poliittisen järjestelmän perusteita ja toimintaperiaatteita. Kirjan tekijät ovat Kiinan-tutkimuksen asiantuntijoita: Mikael Mattlin on Turun yliopiston valtio-opin professori, Lauri Paltemaa on Turun yliopiston Itä-Aasian oman aikamme historian ja politiikan professori sekä Itä-Aasian tutkimus- ja koulutuskeskuksen johtaja, Juha A. Vuori on Tampereen yliopiston kansainvälisen politiikan professori.
IDEOLOGIAN MERKITYS
ON TAAS KASVUSSA
Kiinan kansantasavallan alkuperäinen tavoite oli muuttaa yhteiskunta kommunistiseksi. Kirjassa tulee monessa kohtaa esille kuitenkin se, että tämä lopullinen päämäärä on siirretty epämääräiseen tulevaisuuteen. Se ei enää ohjaa politiikkatavoitteiden asettamista samassa määrin kuin Mao Zedongin aikana. Tosin kirjassa todetaan, että nyt Xi Jinpingin aikana ideologinen merkitys politiikkaa ohjaavana tekijänä on taas ollut kasvussa.
Deng Xiaopingin noustua valtaan puolue hylkäsi luokkataistelun korostamisen 80-luvulla ja määritteli pääristiriidan ”kehittymättömien tuotantovoimien ja ihmisten kasvavien materiaalisten ja kulttuuristen tarpeiden” välillä vallitsevaksi. Suunnilleen näin linjaa myös Xi Jinping.
Vaikka johan Mao sanoi, että ”kuluu pitkä aika, ennen kuin sosialismin ja kapitalismin väliseen ideologiseen taisteluun liittyvä kysymys saadaan ratkaistuksi maassamme”.
Puolueen pääsihteeri ja kansantasavallan presidentti Xi Jinping on joka tapauksessa niin vakuuttunut ideologiansa ja järjestelmän nykymallin erinomaisuudesta, että hän on neuvonut muidenkin kehittyvien maiden ottavan oppia tästä Kiinan mallista.
Yksi erityispiirre tässä mallissa on kansalaisten päätöksenteon lisääminen paikallistasolla maaseudulla ja kaupunkien kortteleissa. Kyläneuvostojen ja -johtajien valinnassa käytetään paikoitellen suoria ja osittain vapaita vaaleja.
PUOLUE TULEE
KAIKESSA ENSIN
Kiina on puoluevaltio. Kommunistisen puolueen peruskirjassa kuvataan puolueen johtava asema yhteiskunnassa yksiselitteisesti: ”Puolue, valtio, armeija, yhdistykset ja oppilaitokset; itä, länsi, pohjoinen ja keskusta; kaikkia näitä johtaa puolue.”
Kysymyksessä on Friedrich Engelsin teoriaan perustuva, sittemmin leninistisenä tunnettu hallintotapa, jossa valtio toimii puolueen toimeenpanovälineenä, kunnes lopulta muuttuu tarpeettomaksi ja kuihtuu pois.
Puolueen keskuskomitea tekee tärkeimmät päätökset, vielä tarkemmin sanoen keskuskomitean politbyroon pysyvä komitea, jonka ydin on nyt Xi Jinping. Keskuskomiteaan kuuluu noin 200 pysyvää ja 170 äänivallatonta varajäsentä. Se kokoontuu kerran tai kaksi vuodessa. Politbyroon 25 jäsentä kokoontuvat tarvittaessa nopeastikin. Vielä politbyrookin tiivistyy seitsemän jäsenen pysyvään komiteaan, joka kokoontuu 7-10 päivän välein. Sen asialistat ovat salaisia, ja tavoitteena on tehdä päätökset yksimielisesti, mutta jos tulee vaikeuksia, päätöksen tekee pääsihteeri.
Muodollisesti korkein päättävä elin on kuitenkin puoluekokous, joka kokoontuu viiden vuoden välein 2300 valtuutetun voimin. Joku kai puhuisi kumileimasimesta. Tärkein leimasin on kuitenkin vuodesta 2012 alkaen ollut Xi Jinpingin kädessä. Häntä pidetään Maon jälkeen vahvimpana pääsihteerinä.
Valtio on kaiken puoluejärjestelmän alapuolella. Kansankongressin 3000 edustajaa kokoontuvat kerran vuodessa. Se hyväksyy lait, valitsee maalle presidentin jne., mutta kaikki tapahtuu kommunistisen puolueen antamien ohjeiden mukaisesti. Tämä on varmistettu silläkin, että kansankongressin delegaateista 70 % ovat puolueen jäseniä.
Lisäksi on omalaatuinen Kiinan kansan poliittinen neuvoa-antava konferenssi. Sen tarkoituksena on siis neuvoa kansankongressia. Tässä konferenssissa ovat edustettuina myös kahdeksan muuta virallisesti hyväksyttyä puoluetta, joissa on yhteensä 700 000 jäsentä. Tilanne on kuitenkin hyvin hallinnassa, sillä tätä monipuolue-elintäkin johtaa aina kommunistisen puolueen kaaderi.
Uiguuritkin kirjassa tuodaan esille: ”Julkisista oikeudenasiakirjoista kerätyn aineiston mukaan 2010-luvun lopussa Kiinassa oli noin 750 000 poliittista vankia. Lukuun ei tosin ollut laskettu Xinjiangin uiguurivähemmistön joukkpiodätyksiä, jotka voivat nostaa luvun jopa kahteen miljoonaan.”
XI JINPINGIN LÄHIPIIRI
Tällä hetkellä aprikoidaan, keitä kaikkia kuuluu Vladimir Putinin tärkeään lähipiiriin. Kiina-kirjassa löydetään Xi Jinpingin taustalta seitsemän fraktioryhmää:
- Xin lapsuudenystävät
- Tutut kulttuurivallankumouksen ajalta Shaanxin maakunnasta
- Tshinghua-yliopiston opiskelukaverit
- Hebein maakunnan piirikuntahallinnon työtoverit
- Fujianin…
- Zhejiangin…
- Shanghain kaupunki- ja maakuntahallintojen johtohenkilöt, jotka ovat työskennelleet jossain vaiheessa uraansa Xin alaisina.
ITSEHALLINNOLLISIA
KYLIÄ ON 600 000
Alue- paikallishallinnon jätän tässä siihen, että luettelen Kiinan keskushallinnon alapuolella olevat alueet kuvaamaan isoa maata:
22 maakuntaa
5 autonomista aluetta
4 suoraan keskushallinnon alaista kaupunkia
2 erityishallintoaluetta
- - -
333 prefektuuria
- - -
2797 piirikuntaa
1335 maaseutupiirikuntaa
375 piirikuntatason kaupunkia
970 kaupunginosaa
117 itsehallinnollista piirikuntaa
- - -
21 294 maalaiskuntaa
10 253 kaupunkikuntaa
8 893 korttelitoimistoa
- - -
600 000 itsehallinnollista kylää
83 000 kaupunkien asukaskomiteaa
noin miljoona luonnollista kylää.
”Me itse olemme usein lapsellisia ja tietämättömiä, ja ellei tätä ymmärretä, on mahdotonta hankkia edes alkeellisinta tietoa.” (Mao). Kiinan poliittinen järjestelmä -kirjan (Vastapaino, 2022) lukemalla ainakin saa tietoa Kiinasta.
kari.naskinen@gmail.com