Kansalaisyhteiskunnan perinne Venäjällä vanhastaan heiveröinen

Kansalaisten vapaaehtoistoiminta, joka vähänkin sivuaa julkisen sektorin toimintaa, on tällä hetkellä kuristettu Venäjällä hiljaiseksi. Vuosina 1990-91 Neuvostoliiton Tiedeakatemian sosiologian laitoksilla Moskovassa ja Leningradissa työskennellyt sosiologi Risto Alapuro sanoi, että kansalaisten omaehtoinen järjestötoiminta ei vanhastaankaan ollut kovin laajaa, ja esimerkiksi silloin Neuvostoliiton hajoamisen aikohin eivät ihmiset juurikaan yhdistyksiin kuuluneet. Alapuro luennoi Venäläisen kirjallisuuden seuran tilaisuudessa, jossa hän kuitenkin kertoi, että Neuvostoliiton viimeisenä vuosina jopa NKP oli alkanut ottaa kansalaistoiminnan kehittämisen esille kannanotoissaan. Perestroikan aikana kansalaisyhteiskunta-termikin tuli käyttöön ja puolueenkin taholta sanottiin, että kansa ei ole valtiota varten, vaan valtio kansaa varten.

Kun Venäjällä viimeksi tutkittiin, niin 17 prosenttia ihmisistä sanoi kuluneen vuoden aikana käyneensä jonkin yhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa. Suomessa vastaava luku oli 49 prosenttia. Lisäksi Alapuro sanoi eroa olevan siinä, että siinä missä suomalaiset yhdistykset toimivat vaikkapa oman sektorinsa edunvalvonnan hyväksi, Venäjällä yhdistystoiminta on enemmän ihmistenvälistä tapaamista, sellaista leppoisaa yhdessäoloa. Tämä johtuu siitäkin, että kansalaisjärjestöjen toimintavapaudet ja -mahdollisuudet ovat rajatut ja valtionhallinnon kontrolli tiukkaa.

”Silloin perestroikan viimeisessä vaiheessa valta ei ollut kenenkään hallussa, vaan vallitsi jonkinlainen epäjatkuvuustila neuvostovallan ja sitä seuraavan mutta hahmottumattoman uuden regiimin välissä. Systeemi oli sortumassa sisältäpäin, eivätkä edes kommunistit enää uskoneet marxismi-leninismiin”, sanoi Alapuro.

”Nyt tilanne on aivan toisenlainen. Valta on täysin Putinin hallinnolla. Nykyjärjestelmää pidetään yllä kovakouraisella vallankäytöllä, jota terästää muisto 30 vuoden takaisesta hallitsemattomasta tilanteesta ja pelko sen toistumisesta. Tukea tulee myös väestöltä, joka ei ole unohtanut perestroikan aikaista ja sen jälkeistä sekasortoa.”

”Valta on aina riippuvainen henkilöistä. Nyt tilanne on ainakin ulospäin näyttäen selväpiirteinen, mutta jos tilanne kriisiytyy, voi eliittiryhmien uskollisuus hallintoon horjua tai romahtaa. Sellaisessa vaiheessa kansalaisyhteiskunnalla on mahdollisuus voimistua, ja johan tälläkin hetkellä eliittiryhmissäkin ilmenee sodan vastustamista”, sanoi Alapuro.

Suomen Akatemian tutkijatohtori Meri Kulmala Aleksanteri-instituutista käsitteli tohtorinväitöksessään kansalaisyhteiskuntaa Sortavalan piirikunnassa. Siellä on yhteiskunnallisiin epäkohtiin pystytty puuttumaan ja muuttamaan asioita parempaan suuntaan, esimerkkinä lastensuojelu. Kansalaisjärjestöt ovat olleet merkittävässä roolissa lasten oikeuksien parantamisessa Venäjällä. Toimimatonta lastenkotijärjestelmää on purettu ja kansalaistoiminnan panos tällä perhepolitiikan lohkolla on toivotettu valtion toimesta tervetulleeksi. Toisaalta sitten valtion politiikkaan kriittisesti suhtautuvien järjestöjen toimintaa hankaloitetaan ja häiritään.

Erityisen ahtaalla ovat ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöt sekä erilaisten seksuaalivähemmistöjen ja etnisten tai uskonnollisten vähemmistöryhmien aseman parantamista ajavat liikkeet.

”Suurkaupungeissa, kuten Moskovassa ja Pietarissa, kansalaisyhteiskunnan järjestäytyminen on ammattimaisempaa ja vaikuttamaan pyritään laajemmalla skaalalla, osittain ulkomailta tulevan tuen avulla. Järjestöjen liikkumatila alemmilla alueellisilla tasoilla on vapaampi, mutta niiden toiminta ei ole strategisesti niin suunnitelmallista”, Meri Kulmala arvioi.

VREMJA, RIA NOVOSTI
KOMSOMOLSKAJA PRAVDA

Helsingin Sanomien yksi Venäjä-asiantuntijoista, toimittaja Pekka Hakala puhui luennossaan Venäjän tämänhetkisestä tiedotusvälineiden tilanteesta. Se kylläkin on niin heiluvassa vaiheessa, että muutoksia tapahtuu jatkuvasti, viimeksi Novaja Gazeta lopetettiin, mutta sen tilalla on nyt alkanut ilmestyä Novaja Gazeta Europa.

Vanha Novaja Gazeta ja niin tämä uusikin edustavat niitä kriittisesti Venäjän nykytilanteeseen suhtautuvia tiedotusvälineitä, joista Hakala nosti selvimmin esille lisäksi Radio Eho Moskvyn, Radio Svobodan ja nettilehti Meduzan, joka on varsinaisesti eliminoitu pimeäksi, mutta toimii mutkan kautta Riiasta käsin.

”Televisio on kuitenkin se, mistä kansa keskeisimmin tietonsa saa. Päälähteet ovat valtiolliset Ykköskanavan uutisohjelma Vremja, Rossija-kanavan Vesti ja Gazprom-yhtiön omistama NTV-kanava, joka varsinkin nyt sodan aikana on levittänyt julkisuuteen propagandistisimmat iskut. Muutenhan näiden kanavien kulttuuri- ja viihdeohjelmat ovat korkeatasoisia”, sanoi Hakala.

Venäjälläkin iltapäivälehdet ovat luettuja. Komsomolskaja Pravda myy hyvin, mutta Moskovski Komsomolets on asiallisempi. Suurimmista sanomalehdistä saavat ilmestyä RBK, Kommersant ja Venäjän vanhin sanomalehti Vedomosti (per. 1702).

Asiallisimmiksi tiedotusvälineiksi Hakala mainitsi sellaiset uutistoimistot, jotka myyvät uutisiaan myös lännen uutistoimistoille ja tiedotusvälineille. Tällaisia ovat valtion omistamat RIA Novosti ja Tass sekä yksityinen Interfax.

Riippumattomuutensa kanssa rimpuilevat toistaiseksi Fontanka, Izvestija ja Nezavisimaja Gazeta. Näistä Hakala sanoi, että Fontanka ei verkossa sensuroi lukijoiden kommentteja.

kari.naskinen@gmail.com