On hienoa nähdä sellaista, jota ei ole koskaan ennen nähnyt. Nyt osui kohdalle kiinalaisen teatterimuodon pekingoopperan esitys Helsingissä. Vielä erikoisempaa oli, että sen esitti helsinkiläinen teatteriryhmä Wusheng Company. Se on jo kymmenen vuotta tehnyt näytelmiä pekingoopperan metodilla, ja jopa voitti oman sarjansa Pekingissä 2018 järjestyissä Peking Opera Aria Cup -
Pekingooppera sai alkunsa 1700-luvulla ja siitä on monenlaisia versioita. Nimestään huolimatta ainakaan ne kaikki eivät perustu lauluun, vaan on myös puhenäytelmiä, kuten nyt tämä Shakespearenkin draama. Tarina oli siis tuttu, mutta siitä oli tehty hyvin kiinalaiselta näyttävä. Muodoltaan se oli suoraviivaisen yksinkertainen, jossa esimerkiksi lavasteita ei ollut, erivärisiä valoja vain. Tapahtumia ja henkilöiden tunteita välitettiin katsojille näyttelijöiden elkeiden ja tyyliteltyjen liikkeiden avulla. Lisäksi puvustolla tuotiin esille henkilöiden asemaa ja persoonallisuutta.
Puvut ovatkin tärkeitä. Käsiohjelmassa kertoo ohjaaja Antti Silvennoinen, että pukuja on hankittu Kiinasta, niitä on saatu Teatterimuseosta ja vanhoissa esityksissä käytettyjä pukuja on yhdistelty uusiksi. Varastossaan Wushengilla on yli 50 pukua. Kun tähän tärkeään puvustukseen yhdistetään perinteinen pekingoopperan liikekieli, kokonaisuus muodostuu upeaksi. Esimerkiksi Macbethin lopun pitkä, akrobaattinen taistelukohtaus oli todella vaikuttava hyvin hiotussa tarkkuudessaan ja tyylissään. Näkyi, että näyttelijät olivat hyvin perillä pekingoopperan traditiosta, jota he ovat olleet Kiinassa opiskelemassakin. Myös varjokuvateatteri oli osa esitystä.
Lisäksi oli musiikki, jonka lähteenä olivat erilaiset lyömäsoittimet + taistelukohtauksessa jokin kiinalainen vingutin. Nyt vain jäätävä odottamaan, milloin pääsisi Suomessa näkemään kiinalaisen pekingoopperaesityksen.
Ohjaus, koreografia: Antti Silvennoinen
Rooleissa: Ville Seivo, Soile Mäkelä, Talvikki Eerola, Laura Humppila, Valter Sui.
Puvut: Antti Silvennoinen, Annika Saloranta.
Musiikki: Pekka Saarikorpi.
PUTIN
Macbeth on kuvaus siitä, miten valta sumentaa ihmisen ajattelun, eikä jo saavutettu riitä mihinkään. Tyrannin pitää valtaan noustuaan puolustaa kruunuaan yhä hirveämmin teoin. Lopulta kuitenkin Macbethille käy niin kuin yleensä muillekin hirmuhallitsijoille:
”Tyranni on kypsä ja hän kaatuu nyt.
On taivas niittäjät jo määrännyt.
Murheen tuska meidän täytyy voittaa:
pitkä on yö ollut, mutta päivä koittaa.”
kari.naskinen@gmail.com