Elokuva on erinomainen, se tuli viime viikolla Hero-kanavalta, mutta tulee varmaan uudelleenkin, joten kannattaa lukea tarkkaan pientenkin kanavien ohjelmatiedot.
Kesällä 2008 alkoi USA:n pankkikriisi nopeasti heijastui lähes koko maailmaan. Elokuvassa oleva finanssifirma toimii Wall Streetillä, nimi ei tule esille, mutta se voisi olla esim. Goldman Sachs, Merrill Lynch tai Morgan Stanley. Firmalla oli julmettu määrä asuntolainoihin sidottuja arvopapereita, jotka analyytikon ennusteen mukaan olisivat pian nollan arvoisia. Jotain piti keksiä, ja valittiin huijaus, joka tässä tilanteessa kohdistui muihin finanssialan yrityksiin. Paperit pantiin pikamyyntiin hinnalla millä hyvänsä.
Firman iso pomo on nimeltään John Tudd. Elokuvantekijät eivät ole antaneet nimeä sattumalta – Lehman Brothersin toimitusjohtajan nimi oli Dick Fuld. Nyt on kulunut kymmenen vuotta tuon kriisin kärjistymisestä. Silloin rahoitusmarkkinoilla keinotellut Lehman Brothers ajautui Yhdysvaltain historian suurimpaan konkurssiin. Markkinatalous meni jumiin – mutta ei hätää, kapitalismi voi taas hyvin, sillä raha ei nuku koskaan. Eikä Tudd (tai Fuld) ole moksiskaan: näitä kriisejä tulee ja menee, ja Tudd luettelee pitkän rimpsun kriisien vuosilukuja, ja aina niistä on selvitty.
Finanssikriisin perimmäinen syy oli ahneus. Miljoonaluokan bonuksia haalittiin lyhyen tähtäimen tulosten perusteella. Tuloksia pankkien kannalta syntyi, kun ihmisille tyrkytettiin lainoja, vaikka ihmiset eivät lainoja olisi tarvinneet. Näin meneteltiin myös Suomessa 30 vuotta sitten ja saatiin aikaan pankkikriisi. Ihmiset tarttuivat syötteihin, huumautuivat rikastumisen mahdollisuudesta, vaihtoivat isompiin ja kalliimpiin asuntoihin, koska pankkien sijoitusneuvojat neuvoivat, että asunnoissa rahat ovat hyvin kiinni.
Asuntolainoja annettiin täysin holtittomasti. Laina-anomukset menivät läpi, vaikka minkäänlaisia takeita satojen tuhansien dollareiden lainojen takaisinsaamisesta ei ollut. Pankit itse eivät kuitenkaan kärsineet, koska ne myivät vaikeuksiin joutuneiden ihmisten lainapaperit eteenpäin muille keinottelijoille.
USA:ssa asuntojen hinnat olivat nousseet voimakkaasti 1990-luvulta alkaen vuoteen 2007 asti. Sitten kuitenkin tuli stoppi. Asuntojen hinnat eivät enää nousseetkaan, vaan oli alkanut raju lasku. Asiakas meni pankkiin, mutta siellä ei hänen lainaansa enää hoidettukaan, sillä 85 % asuntolainoista oli myyty velkakirjoina ulkopuolisille sijoittajille. Margin Call -elokuvassa ei asiakkaita näy ollenkaan, koska asiakkaat ovat pankeille vain sivuseikka, välttämätön paha.
Vuonna 2012 ilmestyi suomeksikin Charles Fergusonin kirjan Rosvojen valtio, jonka alaotsikko on: Yritysten rikollisuus, poliittinen korruptio ja Yhdysvaltain kaappaaminen. Siinä kerrotaan, että FBI oli jo 2004 varoittanut asuntopetosten aallosta. FBI:n rahoitusrikosraportissa (Financial Crime Report to the Public) jouduttiin kuitenkin nostamaan kädet pystyyn, koska ”merkittävällä osalla asuntolaina-alasta ei ole velvollisuutta ilmoittaa petoksesta”. FBI ei mahtanut mitään näille pankkirosvoille, jotka istuivat pankeissa ja ryöstivät asiakkaita.
MITÄ RAHALLA SAA?
Elokuvan päärooleissa ovat Kevin Spacey, Paul Bettany, Zachary Quinto, Jeremy Irons, Stanley Tucci ja Demi Moore. Yksi pikkupomoista kertoo alaisilleen saaneensa edellisvuonna tuloja 2,5 miljoonaa dollaria. Kannattaa olla tällä alalla. Kun häneltä kysytään, mitä hän niin isoilla vuosituloilla tekee, saa täsmällisen vastauksen:
”Ensin päältä meni puolet veroihin. Asuntolainan lyhennykseen panin 300 000, auton osti 150 000:lla ja vanhemmilleni lähetin 150 000. Ravintoloihin meni 75 000 ja vaatteisiin 50 000. Huoriin ja sen sellaiseen meni 76 520 dollaria, ja loput 373 480 dollaria panin säästöön.”
kari.naskinen@gmail.com