Lahden kaupungin toistaiseksi ainoa raitiovaunu on ollut entinen turkulainen numero 46, joka oli Tanssimäessä leikkikentällä (kuva J. Rauhala, 1974). Lisäksi taiteilija Timo Jakolalla oli joskus 20 vuotta sitten Helsingistä ostamansa raitiovaunun vaunu pihassaan.
Lahden joukkoliikennehistoriaa paljon tutkinut Hannu Kivilä kirjoitti Suomen raitiotieseuran Raitio-lehdessä 1/1992, että jo 1900-luvun alussa oli liikemiesten keskuudessa syntynyt ajatus rakentaa Lahteen raitiotie. Vuonna 1907 oli sanomalehdessä juttu, jonka mukaan Lahdessa oli toimeliaisuus ja liike-elämä vilkasta, ja oli yleinen halu edistää nousevaa kaupunkia. Liikenneasioihin oli vain saatava parannusta:
”Vieraspaikkakuntalainen, joka matkustaa kaupunkimme läpi rautatieasemalta Vesijärven satamaan saapi, ellei hän ole tilaisuudessa junaa käyttämään, jotenkin huonon käsityksen hyvästä kaupungistamme ajaessaan tuon matkan hevosella. Tie on melkein aina huonossa kunnossa, silloinkin kun ei ole niitä katutöitä, jotka tämän kesän ovat liikettä vaikeuttaneet. Liike on suuri, kesäaikana usein tavatonkin. Kysymys raitiotie- tai automobiililiikenteestä tälle välille ei ole tämänkään vuoksi turhaan noussut. Mutta tätä liikennettä tarvitsevat matkailijoiden lisäksi myös paikkakunnan liikemiehet, joilla on tavaraliikettä tällä välillä. Liikemiehemme tuntevat tarvitsevansa liike-elämän kehittyessä tällaista kulkulaitosta. Kauppiaat ja tehtailijat voisivat suuresti vähentää hevosliikettä, jos yhteistoiminnan kautta saisivat raitiotie- tai automobiililiikenteen käytäntöön."
Kivilä kirjoitti, että raitiotietä suunniteltiinkin Lahdessa lähinnä siksi, että kaupunkiin oltiin perustamassa samaan aikaan kunnallista sähkölaitosta. Jo tuolloin huomattiin kuitenkin se tosiseikka, että automobiili pääsee vapaammin liikkumaan eikä ole sidottu raiteisiin. Kaupungin liikemiehet pitivät asian johdosta kokouksen, jossa tuli esille lähinnä tavaraliikenteen hoito rautatieaseman ja sataman välillä. Ilmeisesti VR:n hoitamaan liikennöintiin ei oltu tyytyväisiä. Tällöin ehdotettiin myös sataman siirtämistä liikenteellisesti edullisempaan paikkaan, kuin myös rautatieaseman ratapihan uudelleenjärjestämistä.Raitiotiehanke raukesi kuitenkin lopulta varojen puutteeseen. Henkilöliikennettä välittivät rautatieaseman ja Vesijärven sataman välillä siten edelleen muutamat päivittäiset paikallisjunat, jotka olivat yhteydessä Kouvolan - Riihimäen radan juniin, sekä pika-ajurit, jotka järjestivät 1908 alkaen päivystyksen yöjunia varten.
Raitiotiekysymys nousi eräissä piireissä uudelleen esille 1916, jolloin rautatieaseman - sataman linjan lisäksi kaavailtiin reittiä kolmen kilometrin päähän Jalkarantaan, jossa oli mm. runsaasti huvila-asutusta. Autoliikenne oli kuitenkin jo vilkastunut siinä määrin, ettei kysymystä enää pohdittu sen laajemmalti, puhumattakaan että se olisi ollut esillä kaupungin hallintoelimissä.
Suomessa on ollut raitiovaunuliikennettä Turussa 1890 - 1902 hevosvetoisena ja 1902-72 sähköllä, Viipurissa 1912-57 sähköllä, Helsingissä 1890 - 1900 hevosvetoisena ja sen jälkeen sähköllä.
kari.naskinen@gmail.com