Ne olivat niitä aikoja, jolloin F1-kilpailuja ei vielä Suomen televisiosta näkynyt. Mestareita olivat silloin Dennis Hulme, Graham Hill ja Jackie Stewart. Suomessa Yleisradio näytti joinakin vuosina sentään Monacon kilpailun selostajana Raimo Häyrinen.
Ruotsalainen elokuva Superswede on hyvä. Se kuvaa Petersonin lisäksi sitä 1970-luvun aikaa, jolloin miehet olivat rautaa, mutta autot puuta (= alumiinia, josta tehdyt pellit olivat pahimmillaan vain 0,6 mm:n paksuisia). Autot olivat vaarallisia, samoin radat. Kuitenkin vauhdit olivat lähes yhtä kovia kuin nykyisin.
Elokuvassa haastateltavat ajajat myöntävät kuin yhdestä suusta, että henkensä kaupalla siellä silloin oltiin. Emerson Fittipaldi sanoo, että kun lähti kotoa kohti seuraavaa kilpailuviikonvaihdetta, ei voinut tietää, palaako sieltä kotiin. Jackie Stewart sanoo, että jos ajoi noihin aikoihin viisi vuotta, oli kahden kolmasosan mahdollisuus, että kuoli.
Elokuvassa on paljon sellaista kuva-aineistoa, jota en ollut aikaisemmin nähnyt, vaikka tämän lajin harrastaja olen. Tällaisia ovat mm. tv- tai filmikuvat niistä karmeista tilanteista, joissa Niki Lauda ja Peterson makasivat radalla onnettomuuksiensa jälkeen ja saivat ensiapua, Lauda Nürburgringillä 1976 ja Peterson Monzassa 1978.
Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Lauda sanoo Petersonin opettaneen hänet käyttämään jarrupoljinta vasemmalla jalalla. Muita haastateltavia ovat mm. Jody Scheckter, John Watson ja Mario Andretti, joka avoimesti myöntää, että Colin Chapmanin tallimääräyksellä hänen piti aina tulla Lotuksista maaliin ennen Petersonia. Andretti voitti maailmanmestaruuden 1978 ja Peterson oli toinen. Tuona vuotena Peterson menehtyi Monzassa tapahtuneen onnettomuuden jälkeen, kun hän ei selvinnyt Milanon sairaalassa jalkojensa leikkauksista, vaan vajosi koomaan ja sai komplikaatiota.
Jo 1971 Peterson oli ollut MM-pisteissä toinen ja 1973 kolmas. Monet ovat pitäneet häntä 1970-luvun parhaana ajajana. Hänen lempinimensäkin oli Superswede eli Superruotsalainen. Grand Prix -voittoja hän ajoi kymmenen. Muista 9 ruotsalaisesta F1-ajajasta ovat yhteen voittoon yltäneet Joakim Bonnier ja Gunnar Nilsson.
Elokuvassa kerrotaan paljon Ronnien ja hänen vaimonsa Barbron kauniista yhteiselämästä, jota kuitenkin koko ajan varjosti pelko. Tuli mieleen Jarno ja Soile Saarisen yhteiselämä moottoripyöräkilpailujen varikoilla, ja myös Jarno sai surmansa Monzassa (1973). Ronnie ja Barbro olivat aikansa superjulkkikset, jotka asuivat Monacossa Björn Borgin naapureina. Hautajaisetkin Örebron Almbyn hautuumaalla olivat kuin kuninkaalliset, kuten elokuvassa sanotaan.
CURT LINCOLNIN
KANSSA KILPAA
Kun Ronnie Peterson kesällä 1967 tuli Keimolaan ajamaan, oli mukana myös suomalaisen autourheilun kovia nimiä, yksi vanhempi ja yksi nuorempi. Curt Lincoln teki paluun: Eläintarhanajojen loputtua 1963 oli Lincoln myynyt Formula Junior -luokan autonsa, mutta rakentamansa Keimolan kilpailuja varten hän oli hankkinut F3-luokan Brabham BT-21:n. Lincoln oli tuolloin 48-vuotias. Mukaan kilpatalliinsa Lincoln otti 23-vuotiaan Leo Kinnusen.
Kilpailun Keimolassa voitti tuttu ruotsalainen Freddy Kottulinsky, Peterson oli toinen, Lincoln kolmas ja Kinnunen neljäs. Kottulinsky ajoi Lotuksella, kaikki muut Brabhameilla.
Samana vuonna Peterson kävi ajamassa myös Ahveniston radalla. Niin aktiivista oli F3-luokan harrastus tuolloin, että syyskuussa Ahvenistolla järjestettiin myös maaottelu Suomi – Ruotsi viisimiehisjoukkuein. Taas Kottulinsky voitti ja Ruotsi maaottelunkin. Lincoln oli toinen, Ulf Svensson kolmas, Peterson neljäs ja Jouko Valli viides.
Vuonna 1968 näissä Ahveniston ja Keimolan ajoissa oli toistuvasti sama asetelma: Peterson tai Kinnunen. Vuorotellen he voittivat, ja Kinnunen kävi kilpailemassa myös Ruotsissa. Molemmilla oli uudet autot, Petersonilla Tecno-Ford/Novamotor ja Kinnusella Titan Mk3-Ford/Lucas. Tanskassakin tämä kaksikko kävi ajamassa, ja Århusin Ring Djurslandilla Peterson voitti ja Kinnunen oli toinen.
kari.naskinen@gmail.com