Kolme suomalaista kymmenen parhaan joukossa

Suomalaiselle elokuvalle ei tämä vuosi ollut kaupallisesti kovin hyvä. Kunnon katsojalukuun ylti vain Rööperi, jonka näki noin 260 000 katsojaa. Yli 100 000:n pääsivät lisäksi Haarautuvan rakkauden talo ja Kielletty hedelmä. Kaikkiaan kotimaiset elokuvat saavuttavat tänä vuonna himpun verran alle miljoona katsojaa. Vuonna 2008 oli yli 100 000 katsojan elokuvia kuusi ja kokonaiskatsojamäärä 1,2 miljoonaa.

Täällä Pohjantähden alla sai ensi-iltansa vasta kuukausi sitten, ja kahtena ensimmäisenä viikkonaan se oli katsotuin elokuva Suomessa. Vasta kolmannella viikolla se joutui päästämään Avatar-3D:n edelleen. Tähän mennessä Pohjantähden on nähnyt noin 100 000 ihmistä, joten se tulee vuoden 2010 aikana ohittamaan selvästi Rööperin.

Havukka-ahon ajattelija (kuvassa nimihenkilö Kai Lehtinen) saa varsinaisesti ensi-iltansa 15.1.2010, mutta ennakkoon se tuli ohjelmistoon joulupäivänä omissa maisemissaan Kuhmossa, Kuusamossa, Kajaanissa ja Kemijärvellä. Koska se näin voidaan lukea tämän vuoden elokuvien joukkoon, se pääsee myös vuoden parhaiden elokuvien listalle, eikä vähiten hienon luontokuvauksensa ansiosta; näin sen lehdistönäytöksessä Kuvapalatsissa. Tämä lista onkin suomalaisittain katsojalukuja parempi, sillä sekä Pohjantähti että Havukka-aho ovat kymmenen parhaan joukossa, niin myös Skavabölen pojat. Lahdessa vuoden aikana ensi-iltaelokuvina nähdyistä parhaat:

1. Timo Koivusalo: Täällä Pohjantähden alla
2. Uli Edel: Baader Meinhof Komplex
3. Stephen Daldry: Lukija
4. Sam Mendes: Revolutionary Road
5. Ron Howard: Frost/Nixon
6. Clint Eastwood: Changeling – vaihdokas
7. Matteo Garrone: Gomorra
8. Zaida Bergroth: Skavabölen pojat
9. Niels Arden Oplev: Miehet jotka vihaavat naisia
10. Kari Väänänen: Havukka-ahon ajattelija

Monien tietojen mukaan laatuluokkaa on myös Jörn Donnerin Kuulustelu, mutta sen viidestä kopiosta ei yksikään ole vielä ehtinyt Lahteen. Vertailun vuoksi: Rööperi kiertää maata 65 kopion voimalla ja Täällä Pohjantähden alla 64:n.

Kansainvälinen elokuvakriitikoiden yhdistys Fipresci valitsi vuoden parhaaksi elokuvaksi Michael Haneken ohjaaman Das Weisse Bandin, joka keväällä sai Cannesissa Kultaisen palmun. Suomessa se on esitetty vain Espoon elokuvajuhlilla.

Suomalaisen elokuvan uusi vuosi alkaa 6.1. Neil Hardwickin mielenkiintoisella musiikkielokuvalla Jos rakastat, jolla taitaa olla samanlainen menestyssapluuna kuin Mamma Mialla. Seuraavina tulevat ensi-iltoihinsa Aleksi Salmenperän tragikomedia Paha perhe tammikuun lopulla sekä Mari Rantasilan Risto Räppääjä ja polkupyörävaras ja Markku Lehmuskallion Sukunsa viimeinen helmikuussa. Vuoden yksi mielenkiintoisimmista tulokkaista on Juha Wuolijoen Hella W joskus loppuvuodesta.

kari.naskinen@gmail.com

Ensi vuosi rennommin

Viivi kysyy Wagnerilta, onko tämä tehnyt uudenvuodenlupauksen. Kyllä on: "Aion ottaa entistä rennommin".

Hyvä lupaus. Olen nyt ollut eläkkeellä puolitoista vuotta, ja ajankäytöstäni 45 % on ollut laiskottelua, 45 % vetelehtimistä ja 10 % sellaisia puolipakollisia hommia kuten kaupassakäyntejä, kevyttä syömistä ja iltapesuja.

Kuntien eläkevakuutuksen (Keva) hallituksen puheenjohtaja Sampsa Kataja (37) ei tällaista nautiskelua hyväksy. Kevan lehden etusivulla Kataja sanoo kammoavansa ajatusta, että eläkeikä olisi vain toimettomuuden aikaa.

Kataja on tehnyt töitä 10 vuotta. Odotetaanpa nyt reilut 30 vuotta, niin vieläkö Kataja on sitä mieltä, että eläkkeelläkin pitää painaa niska limassa. Toisaalta työnteko ei ehkä Katajaa enää koskaan rasitakaan, sillä hän on Kokoomuksen kansanedustaja, joka hyvinkin voi jatkaa eduskunnassa vielä pari vaalikautta ennen siirtymistään eläkkeelle alle 50-vuotiaana.

Eläkeikäkeskustelussakin on kummaa se, että esimerkkiä työuransa pidentämisellä ei ole näyttämässä kukaan niistä, jotka vaativat eläkeiän nostamista jopa 68 vuoteen. Olkoon millainen herra politiikassa, elinkeinoelämässä tai ay-liikkeessä, niin ei siellä töissä olla yli 63-vuotiaaksi.

Perussyy eläkeiän korottamishaluille on väite siitä, että "räjähtää eläkepommi". Viime aikojen tutkimustieto ei kuitenkaan puolla tätä väitettä. Esimerkiksi Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen tutkimuspäällikkö Pekka Parkkinen on muistuttanut, että tulevat eläkeläiset maksavat saamistaan eläkkeistä tuntuvasti enemmän välittömiä veroja kuin eläkeläiset nyt. Pienituloisten eläkeläisten osuus tulee nopeasti vähenemään ja eläkkeiden keskitaso nousemaan siksi, että tulevista eläkeläisistä valtaosa on palkansaajia, joiden työeläkkeet ovat kertyneet täysimääräisiksi.

Hoivamenoista puolestaan palautuu nykyistä isompi osuus valtiolle ja kunnille, koska pääosa näistä menoista on henkilökunnan palkkoja, joista maksetaan normaalit palkkaverot. Näistä kertyvien välittömien verojen lisäksi Parkkisen laskelmassa ovat mukana välilliset verot ja sosiaaliturvamaksut. Kansantaloutta rapauttavaa eläkepommia ei siis Parkkisen mukaan tule.

Suomen virallinen eläkeikä on nyt 63-68 vuotta. EU-maista alemmalla tasolla ollaan Ranskassa (60 vuotta) ja Ruotsissa (61-65 vuotta). Muissa kehittyneissä EU-maissa miesten virallinen eläkeikä on 65 ikävuotta. Naisten viralliset eläkeiät ovat hieman alempia.

kari.naskinen@gmail.com

Progressiivinen joulu

Joulukaupan myynti on tänä vuonna arviolta kaksi prosenttia suurempi kuin viime vuonna, vaikka lama nyt päällä onkin. Työttömät, lomautetut ja yt-uhan alla olevat ovat joutuneet pihtaamaan jouluostoksissaan, mutta hyväosaisten ja varakkaiden entistä löysempi rahankäyttö on pelastanut kaupalle taas kerran entistä suuremmat voitot.

Selitys tälle on tuloerojen kasvu. Tämä kehitys alkoi 1990-luvun puolivälissä, mistä lähtien sosiaaliturvaan on tehty monia leikkauksia ja verotuksen progressiivisuutta on heikennetty eli sitä on muutettu rikkaita suosivaksi. Rikkailla on myös progressiivisesti runsaampi joulu.

Jouluna pitää kirjoittaa myös Jeesuksesta. Kautta kristikunnan historian Jeesuksen ovat kirkko-organisaatioiden avulla omineet progressiivisesta joulusta hyötyvät eli rikkaimmat väestönosat, siis käytännössä valtaapitävät. Uskonto on aina kuulunut vallanpitäjien ”hallintovälineisiin”, sen avulla on vähäväkisiä pidetty pelossa ja herrojen nuhteessa. Vastaan pyristelleitä on julistettu kiroukseen tai poltettu rovioilla.

Varsinkin Suomessa kirkko on aina edustanut poliittista oikeistoa, vaikka Jeesuksen sanoma on ideologialtaan lähimpänä kommunismia. Jos Jeesus olisi Nasaretissa lähtenyt vaikkapa kunnallisvaaleihin, kyllä hän ilman muuta olisi ollut vasemmistopuolueen ehdokas.

Suomessa kirkon poliittinen asemoituminen tuli konkreettiseksi näkyviin vuonna 1918. Työväentutkimuksen Vuosikirjassa/2008 kirjoittaa Joensuun yliopiston dosentti Ilkka Huhta, että kansalaissodassa ”Jumala taisteli valkoisten puolella”. Julkisesti antoi punaisille tukensa kirkon tuhannesta papista vain yksi, Ruotsinpyhtään apupappi Einari Rauhamäki.

Isäni oli alle kaksivuotias, kun nämä Jumalan valkoiset joukot teloittivat hänen isänsä Viipurin maalaiskunnassa huhtikuussa 1918. Oli sidottu kahden hevosen väliin, juoksutettu siinä, ja kolmas suojeluskuntalainen oli tökkinyt pistimellä selkään. Kirkkomaahan isoisääni ei kuitenkaan haudattu, sillä Viipurin maaseurakunnan virastosta oli sanottu, että pappi ei ehdi. Isoisäni hauta on metsässä lähellä Nuijamaan - Viipurin maantietä. Yhtenä vappuna vein isäni kanssa neilikan.

Vaikka SDP:n varapuheenjohtaja on pappi Ilkka Kantola ja vaikka isä Mitro meni Brysseliin sosiaalidemokraattien listalta, ei kirkon ja Kokoomuksen tiivistä suhdetta mikään ole höllentänyt.

Teologian maisteri Marjo Sipilän viime vuonna hyväksytyssä pro gradu -tutkielmassa "Papit tasavallan presidentin valitsijamiesvaaleissa 1950-68" kävi selvästi ilmi, että Kokoomus oli pappien luottopuolue 1950-60-luvuilla. Kaikkina neljänä vaalikertana mukana ollut Maalaisliiton ehdokas Urho Kekkonen ei saavuttanut suosiota papiston keskuudessa. Poikkeuksen tosin muodostivat vuoden 1962 vaalit, jolloin kaikki porvarilliset puolueet päätyivät noottikriisin seurauksena kannattamaan Kekkosen uudelleenvalintaa; huomioitavaa kuitenkin on, että pappien innostus lähteä näihin vaaleihin ehdokkaiksi laski. Papit kannattivat enimmiltään J.K. Paasikiveä, Sakari Tuomiojaa ja Matti Virkkusta.

Useat valitsijamiesvaaleissa ehdolla olleista pappismiehistä olivat entisen Akateemisen Karjala-seuran jäseniä.

Mielenkiintoista olisi tietää, olisiko Jeesus kannattanut Tarja Halosta vai Sauli Niinistöä? Suomen papiston kantaa ei tarvitse arvuutella.

kari.naskinen@gmail.com

Julkisten palvelujen verorahoitus on tarkoitus kyseenalaistaa

Ensi vuonna pannaan 20 suurinta kaupunkia laatimaan tuottavuusohjelmat palveluidensa kehittämiseksi. Ohjelmien toteutumista tullaan seuraamaan valtion ja kuntien yhteistyönä. Alustavasti on Kuntaliitto jo kysellyt kaupunkien tuottavuudesta tietäviltä, millaisia näkemyksiä heillä on asiasta. Raportin mukaan kunnat voivat nostaa tuottavuuttaan palveluverkkoja harventamalla ja keskittämällä palvelut suurempiin yksiköihin. Räikeimpänä esimerkkinä tästä ajattelusta on Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen (Kok) esittelemä lista yli 80:stä lakkautettavasta palvelupisteestä.

Aiheellisesti kysyi SKP:n puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Yrjö Hakanen Helsingin Sanomien yleisönosastossa, että johdetaanko kaupunkia kuin yksityistä, voittoa tavoittelevaa konsernia. Keitä varten kaupunki on olemassa, kysyi Hakanen, mutta ei ole Pajunen pystynyt vastaamaan.

Meneillään on rakenteiden muuttaminen ideologisin perustein. Kunnallisia palveluita karsitaan tai lopetetaan kokonaan niin paljon kuin mahdollista ja tilalle rakennetaan yksityistä, puhtaasti liikevoittoperiaatteella toimivaa bisnestä. Esimerkiksi Lahdessa Kokoomuksen tavoite on, että kaupunki luopuisi kokonaan omasta terveyskeskustoiminnastaan ja käskettäisiin ihmisten käyttää Hemon, Mehiläisen ja Med-Onen lääärikeskuksia á 60 euroa/käynti. Myös kuntaliitoksia tehtäessä päästäisiin tätä tuottavuusajattelua toteuttamaan. Päijät-Hämeen tapauksessa keskitettäisiin terveydenhoito-, koulu- ja kirjastopalveluita Lahteen.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen (Kesk) kuvasi kirjoituksessaan Keskisuomalaisessa hyvin sitä, mistä on kysymys: ”Kuntapalveluiden laadun heikkeneminen johtaa helposti siihen, että ne joilla on varaa siirtyvät yksityisten palvelujen käyttäjiksi. Tällöin julkisia, pääasiassa kunnallisia palveluja käyttäisivät pääasiassa pienituloiset ja muut heikommassa asemassa olevat. Julkisten palvelujen laaja verorahoitus on silloin helppo kyseenalaistaa.”

Just näin. Ensin palveluilta vähennetään rahoitusta, sitten todetaan, että palvelut ovat huonoja eivätkä niitä monet käytäkään, joten nämä palvelut on syytä lopettaa kokonaan.

kari.naskinen@gmail.com

Suurista kaupungeista Lahti velkaantuu eniten

Huolestuttava tieto kuntatalouden erikoistutkijan Heikki Helinin tänään ilmestyneestä tutkimuskatsauksesta, mikä käsittelee suurten kaupunkien talousarvioita 2010 otsikolla "Veronkorotus - velan lisäys - vyönkiristys": Lahden lainakanta on kasvamassa selvästi eniten. Kun Helin vertailee vuoden 2008 tilinpäätöksiä ja vuoden 2010 talousarvioita, kasvaa Lahden velkataakka 260 miljoonasta eurosta 450 miljoonaan. Suhteellisesti laskien tämä on ylivoimaisesti suurin nousu kymmenen suurimman kaupungin vertailussa.

Lahdessa on ns. konsernipankki, joka välittää lainat mm. kaupungin energia- ja vesiyhtiöille. Näiden ja muiden tytäryhteisöjen antolainat vuonna 2008 olivat 202 miljoonaa euroa, ja vuonna 2010 niitä tulee olemaan 305 miljoonaa euroa. Kaupungin 191 miljoonan lainakasvusta on siten 103 miljoonaa euroa tytäryhteisöjen lainojen kasvua.

Lamasta johtunut aukko kaupunkien verotuloissa täytetään paljolti veroprosenttien korotuksilla ja velan lisäyksellä. Lahden kauounginvaltuusto päätyi jälkimmäiseen ratkaisuun.

Helin on myös suhteuttanut lainakannan kasvun veroprosentin tuottoon. Suurissa kauoungeissa velka kasvaa kahdessa vuodessa keskimäärin viiden veroprosentin tuoton verran. Poikkeuksena on veronkorotuksesta pidättäytynyt Lahti, jonka lainakannan muutos vastaa peräti 13 veroprosentin tuottoa. Vähimmällä pääsevät Pori (+0,5 %) ja Kuopio (+3,5 %).

Vuosina 2011 ja 2012 velkaantuminen suurissa kaupungeissa näyttää jatkuvan lähes samalla vauhdilla.

Lainakannat asukasta kohti ovat ensi vuoden talousarvioiden mukaan (euroa/asukas):

4429 Lahti
4288 Vantaa
2537 Turku
2511 Jyväskylä
2158 Helsinki

1984 Pori
1884 Oulu
1731 Kuopio
1532 Tampere
1513 Espoo

Sellaista puhetta on Lahden naapurikunnissa ollut, että Lahti halusi pitää kunnallisveronsa ennallaan (19 %), jotta se olisi houkutin kuntaliitoksille. Tästä ei todennäköisesti ole kysymys, sillä Lahden poliitikot ilmaisivat kyllä budjettikokouksessa ja sen lähellä, että vuoden kuluttua veronkorotus on edessä, ja silloin ynnälläin vain sitä, nouseeko Lahden kunnallisvero 20 prosenttiin vai yli.

Heikki Helinin tutkimuskatsaus kuuluu Helsingin kaupungin tietokeskuksen sarjaan (9/2009).

kari.naskinen@gmail.com

Köyhiä ja rikkaita ja siltä väliltä

Jos tienaa alle 3000 euroa kuukaudessa, on Jutta Urpilaisen mielestä pienituloinen. Matti Vanhasen mielestä puolestaan on rikas, jos kuukausitulot ovat vähintään 3760 euroa.

Sossun luukulta ei ihan pääse pienituloisten rajan yli, mutta lähelle kuitenkin. Helsingin Sanomat kertoi esimerkkitapauksen (3.12.). Henkilökohtaiset sosiaalietuudet eivät ole julkista tietoa, mutta Hesari oli saanut käsiinsä yhdestä tapauksesta Korkeimman oikeuden päätöksen, mistä summat ilmenivät: kolmilapsisen perheen äiti oli saanut kolmen vuoden aikana Helsingin kaupungilta toimeentulotukea 1700 euroa/kk sekä Kelalta lapsilisiä, kotihoidontukea ja vanhempainetuuksia 530 euroa/kk, yhteensä siis 2230 euroa/kk.

Kumpikaan puoluejohtajista ei ole oikeassa. Todellisuudessa ei vielä ole köyhä, jos saa kuukaudessa melkein 3000 euroa, ja hyvätuloiseksi voi laskea henkilön, joka kuukausitienestit ovat kaksi kertaa Vanhasen mainitsemia suuremmat. Rikkailla on lisäksi omaisuutta niin ettei paskalle taivu.

Tuloerot ovat Suomessa kasvaneet. SDP:n Hämeen piirin vuosikokouksessa Heinolassa esitelmöinyt tutkija Ilpo Suoniemi Palkansaajien tutkimuslaitoksesta näytti tilastoja, joiden mukaan tuloerojen ja eriarvoisuuden kasvu on Suomessa ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana poikkeuksellista myös kansainvälisesti. Varsinaisesti tämä kehitys alkoi 1990-luvun puolivälissä. Samanaikaisesti on sosiaaliturvaan tehty monia leikkauksia ja verotuksen progressiivisuutta on heikennetty eli sitä on muutettu rikkaita suosivaksi.

Miten sattuukaan, ovat samanaikaisesti Suomessa kasvaneet myös väestön terveyserot ja koetun hyvinvoinnin erot.

Ajanjaksolla 1966-90 tulot kasvoivat alemmissa tuloluokissa nopeammin kuin ylemmissä tuloluokissa. Ajanjaksolla 1990 - 2007 kehitys oli päinvastaista: ylimmän yhden prosentin tulot kasvoivat peräti 13 prosenttiyksikköä, kun keskimääräinen tulojen reaalikasvu oli vain 2,4 prosenttia.

Rikkaiden ylenmääräinen rikastuminen johtuu suurimmaksi osaksi siitä, että kevyesti verotettujen pääomatulojen osuus ylimmän yhden prosentin tuloista kasvoi vuodesta 1994 vuoteen 2007 noin 28 prosentista 62 prosenttiin.

Suoniemi sanoi, että tästä on ollut seurauksena verotuksen progressiivisuuden pieneneminen. Eriytetty pääomaverotus on lisännyt tuloeroja, koska suhteellisesti verotettujen pääomatulojen keskittyminen tulojakauman yläpäähän on johtanut verotuksen progressiivisuuden pienenemiseen.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden kaupunki kitkuttaa pienimmillä toimintamenoilla

Entuudestaan tiedetään, että Lahden kaupunki satsaa sosiaali- ja terveydenhoitoon vähemmän kuin muut isot kaupungit. Erikoistutkija Heikki Helinin uusimman tutkimuskatsauksen mukaan Lahdessa toimitaan säästölinjalla muutenkin: Lahden kaupungin toimintakulut olivat vuonna 2008 asukasta kohti laskien 4894 euroa. Tämä oli pienin summa 15 suurimman kaupungin joukossa. Näiden suurimpien kaupunkien keskiarvo oli noin 6000 euroa.

Tästä huolimatta alkaa kulujenkarsimisoperaatio ensi vuonna Lahdessakin. Ainakin Kokoomuksen taholta on annettu ymmärtää, että toimintoja on tehostettava, mikä tarkoittaa käytännössä kulujen pienentämistä eli palvelujen leikkaamista.

Lahden Kokoomus ottaa mielellään mallia Helsingistä, missä kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (Kok) leikkauslista käsittää yli 80 palvelupistettä. Tosin kaikki muut puolueet ovat jo irtautuneet Pajusen listasta, jolla on mm. kouluja, kirjastoja, päiväkoteja, terveysasemia ja liikuntapaikkoja.

Kokoomuksen politiikkana tällainen on loogista - veroja ei nosteta, vaan palveluja vähennetään. Helsingin tilanne kuvaa hyvin tätä, sillä Helsingin kunnallisvero on vain 17,5 %, mutta sitä ei haluta nostaa. Lahden kunnallisveroprosentti on 19.

Helsingin taloustilanne ei ole missään suhteessa Kokoomuksen leikkaushaluihin. Kaupungilla on esimerkiksi aiempien vuosien ylijäämiä 830 miljoonaa euroa, ja muutenkin Helsingillä on hyvin pullat uunissa, kun energialaitoskin tuottaa liikevoittoa 250 miljoonaa euroa vuodessa.

KUN VALTIO ANTAA SATASEN,
ON KUNNAN HOMMATTAVA 200

Tutkimuskatsauksensa 8/2009 yhteenvedossa Heikki Helin kirjoittaa, että kunnat ovat joutuneet ottamaan lisää velkaa vuosittain 2000-luvulla huolimatta siitä, että kansantalous on kasvanut. Kuntatalouden hitaan kiristymisen muutti kuntien kujanjuoksuksi kansantalouden syöksyminen lamaan. Kasvun vuosina kunnille ei kertynyt puskureita laman kohtaamiseen, koska valtio oli pitänyt kuntatalouden kireänä. Erityisesti kuntien taloutta ovat kiristäneet vuosittain kunnille asetetut lisätehtävät.

Valtio maksaa keskimäärin kolmasosan kuntien peruspalvelujen kustannuksista. Kun valtio maksaa kunnille määräämästään uudesta tehtävästä 100 miljoonaa euroa, aiheutuu siitä kunnille 300 miljoonan euron menot. On helpompi saada 100 miljoonaa valtion menokehyksiin kuin löytää kunnissa 200 miljoonaa euroa.

Kun talous kiristyy, kunnat pyrkivät karsimaan menojaan. Kuntien eri toimintojen kustannukset auttavat vyönkiristyksen kohdistamisessa.

Helin on tarkastellut suurten kaupunkien kustannuksia vuosittain. Vuosittaiset muutokset eivät ole suuria, mutta pitemmän aikavälin tarkastelussa ilmenee selviä muutoksia. Kun lasketaan jonkin toiminnon kustannukset euroina asukasta kohti ja asetetaan kaupungit sen mukaan järjestykseen, ei kaupunkien asema suhteessa toisiin kaupunkeihin paljon muutu vuodessa.

kari.naskinen@gmail.com

Tähtiä tarvitaan

Itsenäisyyspäivän Helsingin Sanomissa arvioitiin kolmen suurimman puolueen vahvuuksia ja heikkouksia. Kokoomuksen plussalistan ensimmäisenä mainittiin ”valovoimaiset kärkipoliitikot”. Näin asianlaita on. Kun politiikka on viimeisten parin vuosikymmenen aikana voimakkaasti henkilöitynyt, niin tällä hetkellä tästä hyötyy varsinkin Kokoomus, jolla on eniten myönteistä julkisuutta saavia tähtiä. Sauli Niinistö ja Alexander Stubb ovat suorastaan kansan lemmikkejä. Kolmantena tähän sliipattuun tähdistöön kuuluu Jyrki Katainen.

Keskustan edustaja politiikan tähtikentällisessä on Olli Rehn, jonka status merkittävänä EU-komissaarina nostaa hänet myös siihen presidenttipeliin, mikä tulee koskemaan vuoden 2018 presidentinvaaleja. Kepun kaksi muuta tähteä tulevat lähivuosina olemaan uusi puheenjohtaja Paula Lehtomäki ja takaisin valoon nostettava Anneli Jäätteenmäki, joka saattaa olla presidenttiehdokas jo 2012.

Sosiaalidemokraattien tilanne on selvästi huonompi. Ihmisten mielestä Paavo Lipponen on edelleen demarien kirkastus, mutta se ei paljon auta, kun Lipponen ei enää kerää vaaleissa ääniä. Viisi vuotta sitten ajateltiin Erkki Liikasen nousevan presidenttiehdokkaaksi 2012, mutta enää ei siltä näytä. Liikasen tähti on sammunut Suomen Pankin holveissa.

Jutta Urpilainen on saanut nykypoliitikoista eniten palstatilaa, mutta hänestä on tullut eräänlainen antisankari – eikä ihan ilman omaa syytään. Jutta Urpilainen on joutunut samanlaisen pilkan kohteeksi kuin Matti Kyllönen ja Matti Nykänen, joiden koottuja hölmöyksiä kerätään internetin hupisivuilla.

Jutta Urpilainen tietää itsekin, että pieleen on mennyt: ”Kun nyt katson taaksepäin tätä 17:ää kuukautta, niin kyllä suurin muutos mun henkilökohtaisessa elämässä liittyy viestintään ja viestintävälineiden kanssa toimimiseen. Siinä on ollut ne vaikeimmat hetket.” (HS Kuukausiliite joulukuu/2009)

Jos poliitikoille jaettaisiin jääkiekko-otteluiden tavoin Ilta-Sanomien tähtiä, niitä saisi myös Timo Soini. Lähelle pääsisivät myös vihreiden naisporukan kärjessä edelleen pysyvä Heidi Hautala ja ehkä myös Paavo Arhinmäki.

Presidentinvaalit ovat talvella 2012. Demareilla tekee tiukkaa saada valovoimainen tähti niihin kisoihin. Kannattaisikin jo hyvissä ajoin haravoida kenttää laajemmaltikin – vähän samaan tapaan kuin houkuteltaessa Martti Ahtisaari presidenttiehdokkaaksi varsinaisen puoluekoneiston ulkopuolelta.

Tällä samalla linjalla kun jatkettaisiin, olisi yksi vaihtoehto Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg (kuva). Samalla linjalla siinä mielessä, että Hallberg kuuluu Ahtisaaren kavereihin, oli aikoinaan mukana Ahtisaaren valtiovierailuillakin ja viimeksi myös Oslossa, kun Ahtisaari sai Nobel-palkintonsa.

Entä Sirkka Hämäläinen? Onkohan minkään sortin sosialisti? Sen sijaan Suvi-Anne Siimekseen ei pidä koskea pitkällä tikullakaan, vaikka jotkut demaritkin ovat Siimestä ehdotelleet vasemmiston yhteiseksi ehdokkaaksi. EU-vaaleissa Siimes oli kimpassa Björn Wahlroosin kanssa tukemassa Kokoomuksen suurpääoman Nato-intoilijan Risto E.J. Penttilän vaalikampanjaa.

Metalliliiton entinen viestintäpäällikkö Matti Putkonen on ehdottanut Soinia demarien presidenttiehdokkaaksi. Ei ihme, että Putkonen siirrettiin sivuun viestintäpäällikön tehtävästä.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden vesiyhtiön miehet eivät säästä

Kävelin satamassa Lahden vesiyhtiön talon ohi. Oli mukava ilma, lämmintä pari astetta. Henkilökunnan parkkipaikalla oli toistakymmentä autoa. Niistä kahdeksassa oli lohkolämmitin päällä. Vesiyhtiön miehet eivät sähköä säästä.

Auton lohkolämmittimet sinänsä ovat energiatehokkaita, mutta vain pakkasella. Lohkolämmittimen käyttö talvella säästää polttoainetta. Lappeenrannan teknillisen yliopiston sähkötekniikan osaston varajohtaja professori Juha Pyrhönen on laskenut, että lohkolämmittimen energiankulutus esimerkiksi 1,5 tunnissa on noin kilowattitunti, tulee maksamaan noin 10 senttiä.

Kymmenen asteen pakkasessa 1,5 tunnin lämmityksellä moottori saadaan noin 20 asteeseen, jolloin moottorin kitkat ja palaminen ovat huomattavasti taloudellisempia kuin moottorin ollessa kylmillään. Pakkasessa kylmä polttomoottori kuluttaa ensimmäisten kilometrien aikana huomattavasti enemmän polttoainetta kuin lämmin moottori.

Pyrhösen laskelmat osoittavat myös, että pitkä lämmittäminen ei kannata. Kymmenen asteen pakkasessa on 1,5 tuntia juuri sopiva määrä. Kaikissa taloyhtiöissä pitäisikin järjestää lämmitystolpat niin, ettei niistä saisi virtaa läpi vuorokauden.

Lämmin moottori käy myös puhtaammin kuin kylmä. Motivan liikenneasiantuntija Vesa Peltola arvioi, että esilämmitetyllä moottorilla ajettaessa päästöt voivat ensimmäisten kilometrien aikana jäävät 80-90 prosenttia pienemmiksi kuin kylmäkäynnistetyllä moottorilla. Hän laskee, että kylmäkäynnistyksestä aiheutuu jopa 6 prosenttia henkilöautoliikenteen vuosittaisista hiilidioksidipäästöistä.

Sään viilentyessä kannattaa myös tarkistaa, että rengaspaineet ovat aina oikeat. Kylmällä säällä paine laskee ja vajaapaineinen rengas lisää polttoaineenkulutusta.

kari.naskinen@gmail.com

Taas juhlittiin sotimista, siis tappamista

Itsenäisyyspäivä oli taas perseestä. Itsenäisyyspäivä on Suomessa sodan juhla. Kukkia viedään sotapäälliköiden ja sotilaiden haudoille, suurimmat Mannerheimin lahtaripatsaille, vaikka Mannerheimilla ei ollut mitään tekemistä Suomen itsenäistymisen kanssa. Itsenäisyyden Suomelle lahjoitti Lenin, joten kukat pitäisi viedä Leninin muistomerkeille, missä niitä vielä on.

Lahdessakin voisi museoneuvos Jouko Heinonen ennen ensi kesänä tapahtuvaa eläkkeelle siirtymistään hankkia Leninin muistolaatan Lanunaukiolle, mistä se on talon seinästä varastettu. Elokuussa 1917 Lenin yöpyi Lahdessa Rautatienkatu 26:ssa ja Asemantaustassa Kurhilankatu 4:ssä, jossa myöskään ei ole muistolaattaa.

Television ohjelmisto oli taas itsenäisyyspäivänä yhtä ja samaa sodalle kuolaamista. Eikö itsenäisyyttä voi määrittää minkään muun kuin tappamisen kautta? Miksi itsenäisyyspäivänä ei nosteta arvoonsa suomalaisten omaa kieltä ja mieltä, suomalaista kulttuuria ja Suomen luontoa?

Edvin Laineen Tuntematon sotilas näytetään joka itsenäisyyspäivä. Miksi ei näytetä Rauni Mollbergin Tuntematonta, joka ei ole huumorielokuva, vaan sodanvastainen, pasifistinen julistus ihmisen raakuutta vastaan? Eivätkö sotaveteraanit kestä katsoa totuutta silmiin?

Ennen kuin Mannerheim pääsi johtamaan joukkojaan noihin sotiin, ehtivät Mannerheimin joukkiot 20 vuotta aikaisemmin tuhota 27 000 vasemmistolaista. Minun isäni oli alle 2-vuotias, kun hänen isänsä huhtikuussa 1918 haettiin kotoaan, sidottiin kahden hevosen väliin ja vietiin "kävelylle"; takana tuli kaksi valkoista suojeluskuntalaista, jotka pistimillä survoivat isoisäni kuoliaaksi. Seurakunnan pappi ei sallinut isoisääni haudattavaksi kirkkomaahan, joten siellä se isoisäni hauta on metsässä lähellä Nuijamaan - Viipurin maantietä. Yhtenä vappuna vein punaisen neilikan.

Neuvostoliittoa vastaan käydyissä sodissa äitini menetti kaksi veljeään. Jos tuolloin olisi ollut mahdollista valita veljien hengen ja Suomen itsenäisyyden menettämisen välillä, valinta olisi ollut jälkimmäinen.

Näissä sodissa kuoli yhteensä 90 000 suomalaista. Sen uhotaan olleen itsenäisyyden hinta sillä kertaa. Mutta missä menee raja? Olisiko hyväksyttävä hinta voinut olla 290 000 kaatunutta? Vai 900 000 vai mikä? Täytyyhän raja voida johonkin vetää. Voisiko se olla 80 prosenttia väestöstä? Onko kunniakkaampaa taistella vaikka viimeiseen mieheen kuin antautua?

kari.naskinen@gmail.com

Niin pieniä nämä meidän murheet…

Kuva Hennalan keskitysleiriltä on uudesta Täällä Pohjantähden alla -elokuvasta. Kansalaissodan voittaneiden valkoisten käsiin jäi keväällä 1918 noin 80 000 punavankia, joista noin 11 000 sijoitettiin Lahteen. Elokuva päättyy siihen, kun Akseli Koskela palaa Hennalasta kotiin Pentinkulmalle. Tarina jatkuu vuoden kuluttua Timo Koivusalon ohjaaman elokuvan toisella osalla.

Elokuva on hyvä, parempi kuin Edvin Laineen vanhat versiot (1968, 1970). Elokuvataidearvostelijoille tällaiset elokuvat eivät kuitenkaan sovi. Koivusalon elokuvaa ei taidekriitikko hyväksy, koska siinä asiat näytetään oikeassa järjestyksessä ja koska kuvausta ei ole tehty käsivaralla heiluvalla kameralla. Taide-elokuvissa näytetään ensin loppuratkaisu ja sitten lähdetään sikinsokin kelaaman asioita jonkinlaiseen järjestykseen.

Uutispäivä Demarin Rane Aunimo kirjoittaa, että Täällä Pohjantähden alla on kuin "rutikuiva, läpijuostu koulunäytelmä". Tämän huonompi ei elokuva-arvostelija enää voi olla.

Koivusalon elokuva on jämerä teos. Se on hyvin uskollinen Väinö Linnan suurelle kertomukselle. Ainoat virheet elokuvassa ovat Oiva Lohtanderin ja Sulevi Peltolan roolityöt – on tuskastuttavaa katsoa näitä kahta näyttelijää vuodesta toiseen esittämässä kulloisiakin roolejaan sillä yhdellä ainoalla maneerilla, minkä osaavat.

Täällä Pohjantähden alla pitäisi esittää televisiossa juuri ennen jokaisia vaaleja. Tämä aktivoisi äänestämään nekin, jotka viime vuosikymmeninä ovat jättäneet äänestämättä, koska on muka samantekevää, onko vallassa oikeisto vai vasemmisto. Senkin tämä elokuva tuo konkreettisesti esille, että ovat nämä meidän nykyiset murheet mitättömän pieniä. Kun verrataan tilanteita 90 vuoden takaisiin, niin nythän ei ongelmia ole ollenkaan – ihan sama, rakennetaanko toriparkki, tehdäänkö kuntaliitoksia tai kuoleeko kymmenen ihmistä sikainfluenssaan, kunhan kukaan ei vaan ole pistimet selkään tökkien ajamassa ihmisiä keskitysleiriin.

Hyvin asiat eivät silti ole vieläkään, eikä vastakkainasettelun aika ole ohi. Tasaavaksi tekijäksi on sentään tullut ns. hyvinvointiyhteiskunta, joka pitää huolta huonoimmista. Ainakaan tällä hetkellä ei ole aihetta sellaiseen vallankumousyritykseen kuin oli 1918.

Kun Väinö Linna piti 1982 Mikkelissä esitelmän työstä ja työttömyydestä, hän sanoi, että ”uuden tulotilaston mukaan 20 prosenttia tulonsaajista sai kaikista tuloista puolet - yhden joukosta tunnen, koska se olen minä”. Tänä päivänä tulotilasto on sellainen, että kaikista tuloista 5 prosenttia saa puolet.

Väinö Linna on sanonut myös, että ”elämän monenkirjavassa sekamelskassa lammaskin voi muuttua silloin tällöin sudeksi ja päinvastoin. Silloin on tärkeätä, että siitä huolimatta edelleen pidetään lampaan puolta, oli hän sitten sutena ollessaan minkälainen tahansa. Siis yksinkertaisesti, aina lampaan puolella.” (Murroksia, WSOY 1990)

Hennalan keskitysleirillä pahin susi oli Pohjois-Hämeen 1. pataljoonan komentaja Hans Kalm, jonka joukot toimivat Hennalassa vartijoina. Tutkija Tauno Tukkisen tekemien selvitysten mukaan Kalmin joukkio teloitti Lahdessa mm. 200 naista, joiden keski-ikä oli noin 20 vuotta, nuorimmat 14-15-vuotiaita lapsia. Hans Kalm murhasi Hennalassa myös punaisten joukkojen sairaanhoitajat.

Elokuvassa teloitetaan raa´asti Koskelan Akun nuori morsian Elma Laurila, jota esittää Elena Leeve.

Kaikkiaan oikeistolaiset teloittivat vasemmistolaisia noin 7400. Vankileireillä punaisia kuoli 12 000. Hennalan lisäksi suurimmat vankileirit olivat Suomenlinnassa (13 300 vankia), Hämeenlinnassa (11 500), Viipurissa (10 350), Tammisaaressa (8700), Riihimäellä (8500) ja Tampereella (7700).

Koivusalon Pohjantähdessä kansalaissodan tapahtumilla on isompi osa kuin Laineen elokuvassa. Tämä on yksi niistä tekijöistä, mitkä saavat Koivusalon elokuvan näyttämään realistisemmalta ja rajummalta.

kari.naskinen@gmail.com

Valtaväylä lestadiolaisille

Lahden vihreiden internetsivuilla on tämä kuva Tapparakadusta, otettu 9.11. klo 13.30. Maanantaina kaupunginvaltuusto päätti, että tämä ruuhkainen katu muutetaan nelikaistaiseksi. Kaupungin talousarvioon varattiin tätä varten 1,7 miljoonaa euroa.

Hankkeen takana ovat kaupungin tekninen virasto ja rakennusvalvontavirasto, jotka ovat vuosikymmeniä olleet lestadiolaisten valtaamia. Nyt on Tapparakadusta tehtävä komea valtaväylä, koska sen varrella sijaitsee Esikoislestadiolaiset ry:n kirkko – se on Lahden suurin kirkko, joten kadun pitää olla sen mukainen.

Valtuuston kokouksessa yritti vihreiden ryhmän puheenjohtaja Kirsti Vaara viedä läpi ponsiesityksen, millä kadun leventämiseen varatut miljoonat olisi otettu uuteen harkintaan ja olisi tyydytty vain kevyenliikenteen alikulkutunnelin rakentamiseen (300 000 euroa). Vihreät saivatkin puolelleen vasemmiston, mutta demarien Susanna Iivonen-Pekesen ja varavaltuutettu Pekka Oinonen lipesivät lestadiolaisten kannalle, jolloin ponsiesitys kaatui äänin 28-31.

Täysin turhaa Tapparakadun nelikaistaistaminen on, sillä ruuhkat kadulla ovat todella vähäisiä ja hetkittäisiä. Mitään järkeä ei tällaisessa investoinnissa ole varsinkaan nykyisessä taloudellisessa tilanteessa. Ainoat suuremmat ruuhkat Tapparakadulla ovat juhannuksena, jolloin lestadiolaiset kokoontuvat tuhatmäärin kirkolleen. Muita ei kuitenkaan silloin ole liikkeellä.

Nämä juhannusruuhkat tietenkin jatkuvat ja lisääntyvätkin, koska lestadiolaisilla on ehkäisykielto. Esikoislestadiolaiset "haluavat ottaa vastaan kaikki ne lapset, jotka Luoja antaa".

Lestadiolaisten kirkosta vielä sen verran, että jos sen tilalle olisi kuka muu tahansa yrittänyt saada samanlaista rakennusta, ei rakennuslupaa olisi irronnut, koska rakennus olisi tulkittu kaupunkikuvaa rumentavaksi.

kari.naskinen@gmail.com

Lahden viimeinen MM-taisto

Kansainvälinen kilpahiihtoväki (FIS) ei enää halua palata rikospaikalle. Se ei halua, että Lahden dopingkisojen muisteleminen alkaisi maailman urheilulehdistössä ja muissakin tiedotusvälineissä. Tämän takia Lahti ei saa MM-kisoja vuodeksi 2015 eikä sen jälkeenkään. Tämä näkökohta tuodaan näkyvästi esille Suomen Urheilulehden isossa jutussa.

"Nyt meneillään olevassa, vuoden 2015 MM-kisoihin tähtäävässä kampanjassa on kyse viimeisestä taistelusta. Lahden lobbarit yrittävät maalata kuvaa kisoista, joissa pohjoismaiset lajit palaavat katastrofinsa näyttämölle ja osoittavat, että menneet ovat menneitä ja uusi aika on alkanut. Mutta pureekohan moinen maalailu ympyrän sulkeutumisesta", kirjoittaa Jari Kupila.

Tätäkin voimakkaammin jutussa käsitellään sitä, että Lahden asema muutenkin on heikentynyt:

"Mäkitornit ovat tuulialttiit ja kansainvälinen mäkiperhe pitää niitä vanhanaikaisina. Latuprofiilit ja koko stadionrakenne on toteutettu sitä aikaa varten, jolloin hiihdettiin pertsaa, normaalimatkoja ja ehdottomasti vain väliaikalähtöjä. Lahden stadion on isojen muutostöiden tarpeessa. Nykyisellään sitä on yhä vaikeampi tarjota edes maailmancupin isäntäpaikaksi, MM-kisoista puhumattakaan."

Opetusministeriö on kylläkin satsaamassa rahaa Lahden urheilukeskuksen parantamiseen, mutta onko siinä järkeä, kysyy Kupila:

"Kannattaisiko tässä kohdin miettiä asiaa hieman laajemmin? Jos Lahden hiihto- ja mäkikeskus on vanhenemassa käsiin, mihin kannattaa suunnata rahat, joilla Suomi pidetään uskottavana huippuluokan talviurheilutapahtumien järjestäjänä. Lumi- ja tuulioloiltaan epävarmaan Lahteen? Kaupunkiin, josta on tullut hiihtopiireissä mustan aikakauden vertauskuva? Kaupunkiin, joka ei ole minkäänsortin hiihtomatkailukohde?"

Onko vaihtoehto Ruka? ESS:n hiihtotoimittaja Juha Hölttä kehuu tämän päin lehdessä: "Rukan Nordic Opening järjestettiin kahdeksannen kerran. Aina paikalla olleensa uskallan väittää, että yleisöä oli tuplasti enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin."

Yleisömäärä oli 21 500. Ensi vuonna tahti vain paranee, sillä FIS on myöntänyt Rukalle lisää maailmancupin lajeja. Seuraavalla maailmancup-kaudella Ruka tulee olemaan toiseksi suurin kisatapahtuma Holmenkollenin MM-hiihtojen jälkeen.

Suomen Urheilulehden mukaan keskustelu Lahden asemasta ei ole vain yhden toimittajan mielikuvitusta, vaan "tätä samaa vakavamielistä pohdiskelua harrastetaan hiihdon sisäpiireissä laajemminkin. Asiaa ei arkaluontoisuuden vuoksi ääneen sanota. Keskustelua ei laimenna se, että Lahden Hiihtoseuran kova valtaklikki menetti asemiaan Suomen Hiihtoliiton syksyisissä valtapeleissä."

Näin lahtelaisittain tämä on kurjaa luettavaa, mutta loogisesti ajatelleen näin ne asiat taitavat olla. Jos Lahti ei vuoden 2015 kisoja saa, alkaa Suomen Hiihtoliitossa uuden MM-kandidaattipaikkakunnan etsintä. Ruka, Kuopio, Rovaniemi?

Onneksi Lahti kuitenkin on Helsingin siivellä maailman muotoilupääkaupunki 2012, ja Lahden kaupunginorkesteri on parhaillaan menestyskiertueella Keski-Euroopassa. Maailmanluokan soinnin orkesteri on hionut maailman viiden parhaan konserttitalon joukkoon arvostellussa Sibeliustalossa. Ympäristöteknologian osaamisessakin Lahti on Suomen huippu. Lahti ei enää ole hirttäytynyt hikiseen hiihtourheiluun.

kari.naskinen@gmail.com

Valtuustot antavat pois omaa valtaansa

Kun Kokoomus puhuu rakenteiden tarkastelusta, se tarkoittaa, että hyvinvointivaltion rakenteita pitäisi muuttaa. Asia on ajankohtainen kunnissakin juuri nyt, kun tehdään ensi vuoden talousarvioita. Eivätkä demaritkaan ole olleet sivustakatsojia tässä rakennepelissä. Viimeisten kymmenen vuoden aikana on yhteistuumin rakenteita myllätty voimakkaasti. Tuloksena tästä on ollut, että vaaleilla valitut valtuustot ovat antaneet pois omaa valtaansa.

Lahden kaupungillakin on joko kokonaan tai osittain omistamia osakeyhtiöitä lähes 40, lisäksi on säätiöitä ja muita yhteisöjä. Niiden kaikkien päätöksenteon on kaupunginvaltuusto ulkoistanut pois itseltään - ja ongelmia on.

Enää ei edes puhuta kunnasta. Kunta on nykyisin konserni, ja entisen kunnan asukkaat ovat asiakkaita, jotka ostavat palveluita konsernin eri liiketoimintayksiköiltä.

Yksityistäminen, yhtiöittäminen, ulkoistaminen, tilaaja-tuottajamalli, kilpailuttaminen. Nämä kaikki ovat asioita, mitkä liittyvät rakenteiden muuttamiseen. Tämä iso asiakokonaisuus on heikentänyt edustuksellisten toimielinten vaikutusmahdollisuuksia. Vaikka kuinka sanotaan, että kyllähän valtuusto piirtää isot linjat myös kunnan omille yhtiöille, niin tosiasia on, että demokratiavajetta syntyy.

Ongelmallista on, että yhtiöt ja säätiöt toimivat omien lainsäädäntöjensä mukaan. Jo pelkästään tiedonsaanti niistä on vaikeaa, koska yhtiöiden ja säätiöiden asiakirjat eivät ole samalla tavalla julkisia kuin kunnallisten elinten.

Tyypillistä on sekin, että kun valtuusto valitsee edustajansa johonkin osakeyhtiöön, niin sillä sekunnilla nämä edustajat muuttuvat. He eivät enää ole valtuuston edustajia yhtiössä, vaan yhtiön edunvalvojia valtuustossa. Sama koskee kuntayhtymiä.

Kunnallisalan kehittämissäätiön äskettäin julkaisemassa kirjassa Kilpailuttaminen poliittisena päätöksenä todetaan, että kilpailuttamisen ja muiden managerististen uudistusten on havaittu horjuttavan perinteisiä demokraattisia arvoja ja heikentävän kansalaisten käsitystä poliittisten toimijoiden asemasta. Vaaranpaikka tämäkin. Kun usko poliittiseen järjestelmään horjuu, niin mitä sitä äänestämäänkään kannattaa vaivautua…

Kuntapalvelujen kilpailuttamisella on ainakin neljä kielteistä sivuvaikutusta demokraattisen hallintotavan kannalta:

1) Johtaa vaaleilla valittujen edustajien vaikutusvallan kaventumiseen.

2) Virkamiesten vaikutusvalta palvelutuotannon järjestämisessä lisääntyy aiempaa itsenäisemmän aseman myötä.

3) Uudistukset lisäävät poliittis-hallinnollisen koneiston sirpaloitumista.

4) Kun päätöksenteko siirtyy politiikasta markkinoille, muuttuu julkinen sektori ”supermarketiksi” ja yksilön asema järjestelmässä muuttuu kansalaisesta kuluttajaksi.

Hyvinvointipalvelujen tavaratalossa (Vastapaino, 2008) on kirja, jonka tekijä Briitta Koskiaho sai Sosiaali- ja terveysturvan keskusliiton tämänvuotisen tunnustuspalkinnon. Hän on Tampereen ja Jyväskylän yliopistojen entinen sosiaalipolitiikan professori. Briitta Koskiahon kirja perustuu hänen laajaan tutkimustyöhönsä sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämisestä sekä tilaaja-tuottajamallin kehityslinjoista Englannissa, Ruotsissa ja Suomessa. Hänen mukaansa Suomessa ei ole riittävästi selvitetty, mitä ihmisille, julkisen vallan vastuulle ja kansalaisjärjestöille tässä muutoksessa tapahtuu.

Briitta Koskiaho sanoo, että sosiaalipoliittiset arvot ja tavoitteet ovat väistynet taloudellisten arvojen ja tavoitteiden tieltä. Nykyisin huomio kiinnitetään yksipuolisesti palvelujen tuotantoprosessiin, kun aiemmin kiinnostuksen kohteena oli se, miten moni saa tarvitsemansa palvelut ja ovatko toimet auttaneet sosiaalisten ja terveydellisten ongelmien poistamisessa.

”Yksityistämisen tielle lähteminen vaatii koko yhteiskuntamallin muuttamista”, sanoo Briitta Koskinen.

Näin malli vain on muuttunut ilman sen suurempia ohjelmanjulistuksia. Ei ole yksityistämisohjelmaa sen paremmin maan hallituksella kuin kunnillakaan, mutta juna vain kulkee reitillä Oikeudenmukainen yhteiskuntamoraali – Rahan valta.

kari.naskinen@gmail.com

Maukka, ei ihan tavallinen perusjätkä

Presidentti Mauno Koivistosta (86) kirjan kirjoittanut Seppo Lindblom (74) sanoi Lahden Paasikiviseuran kokouksessa eilen illalla, että Koivisto ei perimmältään ollut sellainen jahkailija kuin tästä vallitseva mielikuva antaa ymmärtää. – ”Poliittinen päätöksenteko ei läheskään aina ole niin yksinkertaista. Kun on käsillä kaksi tai useampia hyviä vaihtoehtoja – tai sama jos on huonoja –, niin kyllä niiden vaihtoehtojen välillä on harrastettava kunnollista fundeeraamista. Ei se ole jahkailua, jos asioita perusteellisesti puntaroidaan”, sanoi Lindblom.

”Myytti Koivistosta jahkailijana murtuu”, otsikoi kirja-arvostelunsa Helsingin Sanomissa myös kokenut politiikantoimittaja Risto Uimonen.

Lindblomin mielestä Koivisto oli kaikessa ”jahkailussaan” ja kansanomaisuudessaan myös Urho Kekkosen loppukauden taitavin taktikko, strategi ja peluri, joka oli vain odottanut kärsivällisesti aikansa tuloa. Senkin Lindblom tuo kaunistelematta esille, että Koivisto ja Kalevi Sorsa olivat SDP:n sisällä varsin kovassa kilpailuasetelmassa. Tämä tuntuu nyt vähän nololta ainakin joidenkin demarien keskuudessa. Uutispäivä Demarissa onkin kolmessa Sorsan hallituksessa ministerinä toiminut Jermu Laine kritisoinut voimakkaasti Lindblomin näkemystä.

Tosiasia joka tapauksessa oli, että Koivisto ja Sorsa ottivat ankarasti yhteen presidenttihaaveidensa takia. Tätä presidenttipeliä pelattiin jo varhain 1970-luvulla, jolloin Sorsa oli pääministerinä ja Koivisto ”vain” Suomen Pankin pääjohtajana.

Ajankohtaisesta presidentin valtaoikeuskysymyksestä Lindblom sanoi Lahdessa, että Koiviston eksaktia mielipidettä hänellä ei nyt ole. Sen hän kuitenkin totesi, että Koivisto on aina ollut tinkimätön parlamentarismin kannattaja. Koiviston toiminnassa parlamentaarinen toiminta meni aina esimerkiksi muskelijärjestöjen edelle. Muskelijärjestöillä Koivisto tarkoittaa työmarkkinajärjestöjä.

”Koivisto on aina ollut kriittinen valtaa ja vallankäyttöä kohtaan”, sanoi Lindblom ja muistutti nimenomaan Koiviston aloittaneen presidentin vallan riisumisen.

Oman mielipiteensä presidentin valtaoikeuksista Lindblom sanoi vähintään yhtä oraakkelimaisesti kuin kaverinsa Koivisto: ”Jos jäljelle jäisi vallasta riisuttu arvojohtaja, niin sellaisen puhe kuulostaisi pienen vasaran kilkuttelulta. Kyllä tasavallan presidentin puheen on oltava sellaista kuin moukarilla iskisi. Jos ei ole valtaa kuin vähäpätöisissä asioissa, niin riisutaan sitten mieluummin valta kokonaan.”

Ota tuosta nyt selvää – Koivisto on vahvan parlamentarismin kannattaja, Koiviston kaveri haluaisi presidentin iskevän moukarilla ja SDP haluaisi mieluummin lisätä presidentin valtaa.

Koiviston ja Lindblomin kaveruus alkoi, kun uusi pääministeri Koivisto kutsui Suomen Pankin tutkijana toimineen Lindblomin poliittiseksi sihteerikseen 1968. Sen jälkeen Lindblom toimi Työväen taloudellisen tutkimuslaitoksen esimiehenä 1970-72, kauppa- ja teollisuusministerinä Rafael Paasion II hallituksessa 1972 ja Sorsan IV hallituksessa 1983-87, valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkönä 1973-74, valtioneuvoston tulopoliittisena virkamiehenä 1973-74, Suomen Pankissa johtajana 1974-82 ja johtokunnan jäsenenä 1982-87 ja Postipankin pääjohtajana 1988-95. Postipankista hän joutui lähtemään pankin New Yorkin konttorin aiheuttamien satojen miljoonien markkojen tappioiden synnyttämän arvostelun jälkeen.

Selitys tämän jutun otsikolle: vaikka Koiviston lempinimi kansan keskuudessa on Manu, kutsuvat ystävät Koivistoa aina Maunoksi, ja Turussa nuorempana hän oli ollut Maukka. Lindblomin kirjan nimi on silti Manun matkassa (Otava, 2009). Kirjassa Lindblom yrittää vastata kysymyksiin, mihin perustui Koiviston puoluerajat ylittävä kansansuosio, mistä kumpusi Koiviston luottamusta herättävä poliittinen karisma ja mitkä olivat periaatteet Koiviston omintakeisten ajatusten takana. Koiviston pitkäaikaisena ystävänä Lindblom valottaa Koiviston toimintaa dramaattisten poliittisten tapahtumien avulla: ystävyys tiivistyi Koiviston jännityksentäyteisellä matkalla silloin vielä presidenttivaltaisen maan johtoon.

kari.naskinen@gmail.com

Kun Helsingin Sanomat ei postia tarvitse, niin ei sitten muutkaan

Helsingin Sanomien taloustoimituksen uutispäällikkö Anni Lassila kirjoitti, että postia on turha jakaa joka arkipäivä. Koska nyt on sähköpostit ja muut nykyaikaiset vehkeet, niin neiti Lassilan mielestä riittäisi, että postilla olisi vain kolme jakelupäivää viikossa.

Helsingin Sanomien näkökulmasta ajatus on ymmärrettävä. Se ei tarvitse postin palveluja, koska sillä on oma jakelujärjestelmä. Samoin on muilla rikkailla lehtitaloilla. Esimerkiksi meidän huusholliin pitää postin kuitenkin tulla maanantaista perjantaihin joka päivä, koska Uutispäivä Demari ilmestyy niinä päivinä ja Itella tuo lehdet meille.

Postin varassa olevien lehtien ahdinkoa lisätään jo muutenkin. Suvi Lindenin (Kok) ja Anu Vehviläisen (Kok) johtama liikenne- ja viestintäministeriö on nimittäin päättänyt muuttaa lainsäädäntöä niin, että Itellan on toukokuun alusta alennettava tavallisten kirjeiden ja postipakettien hintoja, ja tämän tulonmenetyksensä Itella voi paikata nostamalla jakamiensa lehtien postimaksuja.

Kokoomukselle tämä sopii, koska sillä ei enää ole omia sanomalehtiä. Sen sijaan esimerkiksi Uutispäivä Demarin jakelusta puolet on Itellan hoidossa. Sanomalehtien kotiinkannosta on kaikkiaan 16 prosenttia Itellan päiväjakelussa.

HELSINGIN SANOMAT
TÄRKEÄMPI KUIN SDP

Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainenkin tietää, että Helsingin Sanomat on Suomen napa. Kun Hesari esitti Kataiselle kymmenen kysymystä elvytyksestä, Katainen vastasi niihin kiltisti. Sen sijaan SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen julkisiin kysymyksiin Katainen ei suvainnut vastata.

Kataisen Hesarille antamat vastaukset olivat puutaheinää, kuten kansantaloustieteen asiantuntijat totesivat. Yhtään paremmin ei tietenkään olisi käynyt, jos Katainen olisi uskaltanut vastata Jutta Urpilaisen SDP:n puoluevaltuuston kokouksessa esittämiin kysymyksiin:

1) Hallitus sanoo oppineensa edellisen laman aikana tehdyistä virheistä. Miksi meillä sitten on ensi kesänä 300 000 työtöntä?

2) Miksi työvoimapoliittisia tukitoimia on vähennetty – niiden piirissä on 5200 ihmistä vähemmän kuin vuosi sitten?

3) Miksi hallitus käyttää vain kymmenesosan elvytyksestään julkisiin investointeihin, vaikka niillä olisi kolme kertaa suurempi työllisyysvaikutus kuin veronkevennyksillä? Miksi neuvot eivät kelpaa sen paremmin oppositiolta kuin EU-komissioltakaan?

4) Kun valtion tuki kunnille ei riitä, kunnat leikkaavat ihmisten hyvinvointipalveluista tai korottavat kunnallisveroja. Kumpaa ratkaisua hallitus suosii?

5) Miksi hallitus viivyttelee energiaratkaisua, vaikka kilpailukykyinen energian hinta on oleellinen?

Kysymyksiä voisi tehtailla vaikka kuinka paljon. Esimerkiksi, miksi hallitus heräsi lamaan kuin unikeko. Otetaan muutama poiminta aiheesta:

Jutta Urpilainen puhui 4.7.2008 ensimmäisenä suomalaispoliitikkona taantumasta ja sanoi sen uhkaavan Suomeakin.

Jyrki Katainen 25.7.2008: ”Ensi vuosi näyttää vielä valoisalta. Meillä ei ole paniikkia.”

Jutta Urpilainen vaati 28.8.2008 hallitusta muuttamaan politiikkaansa kasvua tukevaksi ja arvosteli hallitusta, joka elvyttää taloutta yksinomaan verotusta keventämällä.

Matti Vanhanen 20.9.2008: ”Rahoituskriisin pahin on ohi.”

Jyrki Katainen 18.11.2008: ”Taantuman uhka ei ole välitön.”

kari.naskinen@gmail.com

Lahden Kokoomus hajoamisen partaalla

Jo pitemmän aikaa ovat Lahden Kokoomuksen rivit olleet niin sekaisin, että aletaan olla samanlaisessa tilanteessa kuin kymmenen vuotta sitten, jolloin Kokoomuksen valtuustoryhmä jakautui virallisestikin kahtia. Jäävuoren huippu tuli pintaan ja julkisuuteen, kun Reijo Mäki-Korvelan johtama Lahden urheiluhalliyhdistys junttasi ulos kaupunginvaltuutettu Jorma Ratian. Mäki-Korvela on Kokoomuksen kunnallisjärjestön puheenjohtaja. Ratian oli määrä tulla valituksi halliyhdistyksen hallitukseen kaupungin edustajana, mutta hänen sijastaan valittiinkin Keski-Lahden Kokoomuksen puheenjohtaja Osmo Hynninen.

Julkisesti ovat sotatilassa keskenään myös Reijo Mäki-Korvela ja kaupunginvaltuutettu Matti Kataja, joka on kunnallisjärjestön hallituksen jäsen ja Joutjärven Kokoomuksen puheenjohtaja.

Eilen pidetyssä Keski-Lahden Kokoomuksen syyskokouksessa Mäki-Korvela ilmoitti, että hän ei enää tule jatkamaan kunnallisjärjestön puheenjohtajana. Kokoomuksen kunnallisjärjestön vuosikokous pidetään 2.12. Uudeksi puheenjohtajaksi valitaan Jorma Ratia tai Jari Salonen.

kari.naskinen@gmail.com

Urheiluhalliyhdistys pyyhki kaupunginhallituksella persettä

Lahden kaupunginhallitus valitsi maanantaina kaupungin edustajat Lahden urheiluhalliyhdistyksen hallitukseen. Halliyhdistyksen vuosikokouksessa keskiviikkona tällä kaupunginhallituksen päätöksellä kuitenkin pyyhittiin persettä. Kaupunginhallituksen nimeämistä henkilöistä halliyhdistykseen ei asianajaja Jorma Ratiaa (kuva) hyväksytty, vaan vuosikokous valitsi hänen tilalleen lääkäri Osmo Hynnisen. Molemmat ovat Kokoomuksen miehiä.

Kaupunginvaltuusto on vastikään hyväksynyt kaupungin omistajapoliittiset linjaukset. Urheiluhalliyhdistys osoittaa, että mitään linjauksia ei tarvita. Urheiluhalliyhdistys ei tulisi toimeen ilman kaupungin merkittävää tukea, mutta hallimiehet eivät alistu sen yläpuolella olevien elinten päätöksiin. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ja kaupunginjohtajakin ovat pilipalipoikia heidän rinnallaan.

kari.naskinen@gmail.com

Ylähuoneen valinnat synnyttivät Lahdessa poliittisen kriisin

Turhaan ei Matti Kataja (Kok) nimitellyt Lahden urheiluhalliyhdistystä "Lahden Ylähuoneeksi". Vähempiarvoinen alahuone on kaupunginvaltuusto, ja jossakin näiden alapuolella toimii kaupunginhallitus. Nyt ovat Ylähuoneen henkilövalinnat aiheuttaneet tämän valtuustokauden ensimmäisen poliittisen kriisin. Kun Kokoomus ja SDP sopivat Ylähuoneen hallituksen henkilövalinnoista kahdestaan ilman pienten valtuustoryhmien apua, julkaisivat alahuoneen pienimmät ryhmät paheksuvan julkilausumansa, minkä ne itkien toimittivat Etelä-Suomen Sanomiin.

ESS:n tämän päivän lehden uutisvalinnoissa tämä pienten sodanjulistus sai tietenkin ison arvon: neljän palstan levyinen näyttävä juttu. Sen sijaan kahta jäähallia vähäpätöisemmän Sibeliustalon johtajan Antti Vihisen lähtö Lahdesta oli vain tulitikkulaatikon kokoisen jutun väärtti - Etelä-Suomen Sanomia ei Sibeliustalo kiinnosta, ennen kuin se saadaan Lahden kaupunginorkesterin hallintaan.

Ylähuoneen tekee poliitikkojen kannalta kiinnostavaksi se, että tässä Lahden tärkeimmässä poliittisessa hallintokunnassa ei olla mistään muista riippuvaisia. Kokouksiakin varten ovat omat edustustilat (kuva), ja Ylähuoneella on hyvä maine rempseänä toimielimenä. Tosin ajat ovat sielläkin muuttuneet: viime talvena oli tarjoilu Uusi Lahti Cupin kutsuvierastilaisuudessa laimentunut pelkäksi keskiolueksi ja vedeksi.

kari.naskinen@gmail.com

Vihinen sai tarpeekseen

Sibeliustalon johtaja, filosofian tohtori Antti Vihinen jättää Lahden. Vihinen lähtee maaliskuussa virkavapaalle ja siirtyy professoriksi Karlsruhen kansainväliseen yliopistoon Saksaan. Jokseenkin varmaa on, että tuolta reissultaan Vihinen ei Lahteen palaa.

Vihinen on tehnyt Sibeliustalosta liiketaloudellisen erikoisuuden. Se toimii omillaan, aivan toisin kuin muut vastaavat kongressi- ja kulttuuritalot Suomessa. Sibeliustalo on kaupungin omistama osakeyhtiö, jonka tulee kaupunginvaltuuston päätösten perusteella toimia niin, ettei toiminnasta aiheudu kuluja kaupungin veronmaksajille. Lahden Sibeliustalo Oy saa kaupungin kassasta vuokra-avustusta noin 800 000 euroa, minkä summan se kuitenkin maksaa takaisin kaupungin kassaan, koska Sibeliustalo Oy on kaupungin omistamassa talossa vuokralaisena.

Varsinaista toiminta-avustusta Sibeliustalo ei saa ollenkaan. Tämä tarkoittaa sitä, että Sibeliustalon on omalla bisneksenteollaan onnistuttava tekemään vähintäänkin nollatulos. Näin on myös käynyt.

Muissa kaupungeissa tällaiset kongressi- ja kulttuuritalot saavat selvää rahaa toimintansa pyörittämiseen. Kun lasketaan, paljonko tällaisten laitosten nettokäyttökustannukset olivat vuonna 2007 veronmaksajille, niin näin ne menivät kärkipään osalta (euroa/asukas):

34 Hämeenlinna
29 Vantaa
25 Tampere
20 Mikkeli
20 Helsinki
19 Espoo
16 Oulu
14 Kotka
14 Kajaani
13 Savonlinna
8 Lahti

Nuo Lahden 8 euroa/asukas kuitenkin siis palautuivat kaupungin kassaan.

Ei ihme, että kansainvälinen yliopistomaailmakin on kiinnostunut Vihisestä, jonka professuurin vastuualueet Karlsruhessa ovat kansainvälinen turismibisnes, tapahtumatuottaminen, kulttuurihallinto ja kaupunkien vetovoimatekijät.

Lahden yksi tärkeimmistä vetovoimatekijöistä on Sibeliustalo. Lahden poliittisessa ymmärryksessä tämä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Tälläkin hetkellä on vielä epävarmaa, saako Sibeliustalo Oy 70 000 euron lisäyksen ensi vuoden vuokratukeensa, minkä se tarvitsee, koska Lahden kaupunginorkesteri tulee ensi vuonna lohkaisemaan lisää päiviä Sibeliustalon kokonaiskäyttöajasta. Nämä lohkaisut ovat pois siitä bisneksenteosta, millä Vihinen ja kumppanit myyvät Sibeliustalon saleja ulkopuolisille tarvitsijoille.

Veikkaan, että Vihisen lähtöön ovat yksiä syitä tämäntapaiset kiemurtelut kaupungintalolla. Lahdessa puhuttiin ennen kaupunginvaltuustossa olevasta ”urheilupuolueesta”. Vihinen sen sijaan on tuntenut nahoissaan Lahden ”orkesteripuolueen”, jota kaiken lisäksi vetävät ulkoparlamentaariset voimat. Nyt nämä voimat ovat päässeet yhteen keskeiseen tavoitteeseensa.

kari.naskinen@gmail.com

Mauno Saari yrittää olla Haavikko

Kirjallisuuden Finlandia- ja Tieto-Finlandia-palkintojen esiraatien valinnat ovat herättäneet protestointia. On pidetty vääränä, kun mukaan ei ole kelpuutettu lukijoiden suosimia kirjoja, vaan raadit ovat tehneet valintansa ihan itsenäisesti omia näkemyksiään noudattaen. Ilmeisesti ehdokaslistalle kaivataan Reijo Mäkeä, Ilkka Remestä ja Mitä missä milloin -vuosikirjaa.

Yksi tällainen raadin hylkäämä kirja on Mauno Saaren kummallinen elämäkerta Paavo Haavikosta. Joidenkin mielestä se kuuluisi vuoden parhaiden tietokirjojen joukkoon. Ei kuulu, on täyttä potaskaa.

Saarta on totuttu pitämään hyvänä kirjoittajana, mutta nyt on mies mennyt täysin sekaisin. Jo kirjan pitkä esipuhe on sekava, kun Saari yrittää selittää, mitkä osat tekstistä ovat Haavikkoa itseään ja mitkä vähän sinne päin. Eikä lukija mitään tolkkua saakaan. Tietokirja tämä ei ole, ja kaunokirjallisena teoksena se on myös kelvoton, koska Saari ei ole Haavikko, vaan tässä tapauksessa pelkästään Haavikon plagiaattori.

Saari on yrittänyt tehdä Haavikko-nimisestä miehestä (Otava, 2009) oman taideteoksensa, mutta on epäonnistunut pilaamaan Haavikonkin tekstit tekemällä niistä epäjärjestyksessä olevaa mökellystä.

Mauno Saari ”on mies, joka nousi Haavikon harteille, kun harteita ei enää näkynyt eikä Haavikko ollut sanomassa, että iso mies, et viitsis seisoa omilla jaloillas”, kirjoitti Jyrki Lehtola Iltalehdessä.

Mauno Saaren kirjaa varjostaa myös se, että julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Saari ”ahdisteli” Haavikkoa tämän viime vaiheissa – pyrki ohittamaan Haavikon lähisukulaisetkin. Riitta Lindegrenin juttu Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä antoi brutaalin kuvan Saaresta. Erikoisen kuvan myös Saaren ja Haavikon kaveruudesta antaa sekin, että Saari on Haavikon kuoleman jälkeen julkaissut valokuvia kuolemankielissä olleesta, kurjannäköisestä Haavikosta. Saaren kirjan myyntiä tällainen sosiaaliporno saattaa edistää, ja entisenä iltapäivälehden päätoimittajana Saari tietenkin tuntee nämä menekinedistämistavat.

"Kukaan muu ei elä elämääsi loppuun saakka paitsi sinä itse”, sanoi Paavo Haavikko. Mauno Saari panee paremmaksi, yrittää elää Haavikon elämää vielä tämän kuoltuakin.

kari.naskinen@gmail.com

Velka, pienempi paha – oikeastaan ei paha ollenkaan

Lahden kaupungin velkamäärä kasvaa ensi vuonna 52 miljoonaa euroa, Mäntsälän 8 miljoonaa, Asikkalan 6 miljoonaa, Nastolan 6 miljoonaa, Hämeenkosken 2 miljoonaa jne. Sama tahti on kautta maan.

Kovasti hirvitellään sitä, että kohta ollaan veloissa korvia myöten ja että kuka ne velat maksaa. Valtion toimenpitein ahdinkoon ajetun kuntatalouden keinovalikoimassa lainanoton lisääminen on kuitenkin paras ratkaisu, kun kaksi muuta vaihtoehtoa ovat verotuksen entistä kovempi kiristäminen tai palvelujen heikentäminen.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen johtaja Jaakko Kiander on sanonut valtionvelasta, että eihän sitä koskaan tarvitse kokonaan pois maksaa, ja sama koskee kuntien velkoja. – ”Yksittäiset lainansa valtiot hoitavat aina ajallaan. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että velkamäärä muuttuisi, koska erääntyvät velat korvataan ottamalla niiden tilalle uutta velkaa, jolloin kokonaisvelka pysyy ennallaan tai jopa kasvaa. Tällöin tuleville sukupolville velasta aiheutuva aito kustannus on velan korko.”

Kiander muistuttaa siitäkin, että yritykset rajoittaa velkaantumista vain pahentavat tilannetta. Kokemuksia on 1990-luvulta, jolloin valtio yritti jarruttaa velkaantumista isoilla menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla. Näiden tuloksena kokonaiskysyntä supistui, talous lamaantui, työttömyys kasvoi, verotulot pienenivät ja sosiaalimenot paisuivat. Lopputuloksena ei ollut tavoiteltu julkisen talouden tasapainottuminen, vaan julkisen velan kasvu suuremmaksi kuin jos velkaa olisi heti otettu reilusti, eikä olisi lamaannutettu maata menoleikkauksilla ja veronkorotuksilla.

Jos valtio nyt ottaa 45 miljardia lisävelkaa, aiheutuu tästä nykyisellä korkotasolla vuotuinen 1,4 miljardin euron korkomeno. Kiander laskee, että vuonna 2013 tämä meno olisi 0,7 % bkt:sta, minkä verran kokonaisveroastetta täytyy nostaa, jotta tulot ja menot saadaan uudelleen tasapainoon. Talouden kasvu kuitenkin syö vähitellen velan määrää suhteessa tuloihin. Jos nimellinen bkt kasvaisi seuraavien 20 vuoden ajan esim. 3,5 % vuodessa, alentuisi velkasuhde vuoteen 2023 mennessä 35 prosenttiin ja vuoteen 2033 mennessä 25 prosenttiin, vaikka velkaa ei lyhennettäisi lainkaan. Vastaavasti korkomenojen bkt-osuus putoisi vähitellen vuoden 2013 noin 1,5 prosentista 0,75 prosenttiin, mikä taas mahdollistaisi pienen verotuksen keventämisen aikaa myöden.

”Hidaskin talouskasvu – esim. 1,5 % vuodessa – nostaa yleistä tulotasoa 20 vuoden aikana 35 %. Vaikka tuleva sukupolvi joskus 2030-luvulla joutuisi nykyhetken velkaantumisen vuoksi maksamaan prosenttiyksikön verran korkeampia veroja kuin me, olisivat heidän reaalitulonsa silti 33 % korkeammat kuin meillä. Luultavasti he selviäisivät”, arvelee Kiander.

JULKISEN TALOUDEN RAHOITUS-
VARALLISUUS ERINOMAINEN

Suomen julkisen talouden velan osuus bkt:sta oli vuonna 1995 lähes 57 %, nyt enää 35 %. Tätä pienempään suhdelukuun eivät vanhoista EU-maista pääse kuin Tanska, Irlanti ja Luxemburg. Suomen julkisen talouden tilannetta parantaa aina myös se, että sillä on poikkeuksellisen runsaasti sijoitusomaisuutta, enemmän kuin minkään muun EU-maan julkisella taloudella.

Suomessa työeläkerahastoilla on paljon sijoitettua varallisuutta, samoin Valtion eläkerahasto on suuri sijoittaja. Valtiolla on toistaiseksi myös hyvät osakeomistukset valtionyhtiöissä, joskin Kataisen – Häkämiehen linjauksen mukaan näistä omistuksista pitäisi luopua.

Julkisen talouden rahoitusvarallisuus ylitti Suomen bkt:n tason vuonna 2005. Se lienee nyt 110 prosentin luokkaa. Tämä on selvästi korkein osuus EU-maista. Toisena on Ruotsi noin 70 prosentin osuudellaan.

kari.naskinen@gmail.com

Kaukolämpöä Lahdesta Kiinaan

Kansanedustaja Jouko Skinnari (SDP) käytti kaupunginvaltuuston kokouksessa eilen puheenvuoron, missä hän ehdotti tutkittavaksi, voisiko Lahti Energia Oy ryhtyä viemään kaukolämpöä Kiinaan.

Hieno idea. Kun Skinnari on aikaisemmin suunnitellut Päijänteen veden viemistä Afrikkaan, niin nyt pitäisi selvittää lisäksi, voisiko kaukolämpöputkessa liikkuvan veden käyttää Kiinassa juomavetenä, koska siellä on pulaa hyvästä vedestä.

Nyt kun Itämeren kaasuputkihanke on jo loppusuoralla, voisi Skinnari houkutella Paavo Lipposen vaihteeksi tämän uuden putkihankkeen lobbariksi. Tämä olisi helpompikin homma, sillä Virrolla ei olisi mitään sananvaltaa lämpöputkiasiassa.

KOIRAVERO PALAA
VASTA 2011

Valtuuston maanantaisen kokouksen pääasia oli ensi vuoden verotuksesta päättäminen. Kiinteistöverot nousevat, mutta tuloverotus pysyy ennallaan. Kunnallisen tuloveroprosentin korottamista 19:sta 19,5:een ehdotti Vasemmistoliitto, koska sen tulkinnan mukaan Lahdessa syyllistytään nyt alibudjetointiin. Tämä näkyy mm. sosiaali- ja terveyspuolella palveluiden heikentämisenä.

Tuloveron kiristämisen kannattajat jäivät äänestyksessä selvään vähemmistöön: Antti Holopainen (Vas), Pekka Järvinen (Vas), Matti Kauppila (Vas), Hilkka Leppänen (Vas), Eino Vuori (Vas), Lasse Koskinen (Pers), Rami Lehto (Pers), Harri Nieminen (Pers), Kai Kuokkanen (Vihr), Marjo Loponen (Krist).

Koiraveron palauttamisesta ei edes äänestetty, vaikka Maija-Liisa Lindqvist (Kesk) ja Raimo Kotala (Sen) ilmoittivat olevansa koiraveron perimisen kannalla. Todennäköistä on, että koiraveron kantamiseen ryhdytään taas vuonna 2011, koska silloin oltaneen selvästi vaikeammassa taloustilanteessa kuin nyt. Vuoden 2011 talousarviota tehtäessä joudutaan kääntämään kaikki pienimmätkin kivet ja kannot, ja silloin koiraverokin tulee palautettavaksi. Ehkä myös kissavero otetaan uutena ohjelmaan. Maija-Liisa Lindqvist olisi varmaan myös sikaveron kantamisen kannalla.

kari.naskinen@gmail.com

Suomen poliitikoissakin Berlusconin puolustajia

EU:n parlamentissa äänestettiin päätöslauselmasta, millä vaadittiin tiedotusvälineiden vapauden puolustamista. Asia liittyi siihen erikoiseen tilanteeseen, mikä Silvio Berlusconin Italiassa vallitsee. Siellähän pääministeri omistaa suurimmat lehdet ja kaupalliset tv-kanavat sekä määrää tietenkin valtion radio- ja tv-yhtiön ohjelmapolitiikasta.

Brysselissä äänestettiin pariinkin kertaan, koska alustavalle päätöslauselmaehdotukselle tehtiin myös vaihtoehtoisia lauselmia. Lopulta voitti niukasti lauselmaehdotus, joka ei tuominnut lehdistön vapautta rajoittavaa toimintaa. Tätä berlusconilaista politiikkaa kannattivat suomalaisista Ville Itälä (Kok), Eija-Riitta Korhola (Kok), Sirpa Pietikäinen (Kok), Timo Soini (Pers) ja Sari Essayah (Krist).

Tiedotusvälineiden vapauden puolustamisen puolesta äänestivät Liisa Jaakonsaari (SDP); Mitro Repo (SDP), Anneli Jäätteenmäki (Kesk), Riikka Manner (Kesk), Hannu Takkula (Kesk), Satu Hassi (Vihr), Heidi Hautala (Vihr) ja Carl Haglund (RKP).

kari.naskinen@gmail.com

Lahdessa rokotukset sujuvat

Lehdissä ja televisiossa on ollut paljon juttuja siitä miten sikarokotuksissa on ollut ongelmia. Systeemi on sekava, tieto ei ole kulkenut ja terveyskeskukset ovat ruuhkautuneet. Tämän päivän Etelä-Suomen Sanomissa on kuva Heinolassa rokotukseen jonottavista, ja Helsingin Sanomissa on kuva Kuopiosta, missä jono terveyskeskuksen ulkopuolella näytti eilen olleen muutaman sadan metrin pituinen.

Lahdessa kaikki on toisin. Rokotukset pelaavat eikä älyttömiä ruuhkia ole. Riskiryhmään kuuluvana kävin eilen hakemassa rokotteen Launeen terveysasemalla. Varttitunti siinä meni ja homma oli sitten selvä.

Kaiken lisäksi henkilökunta toimi joustavasti, sillä olin mennyt väärään paikkaan hakemaan rokotetta. Luulin asuvani keskustan terveysaseman alueella, mutta hoitajarouva sanoi, että kuulunkin Jalkarannan terveyskeskuksen alueeseen. Tämä ei kuitenkaan estänyt piikin saamista.

Varsinainen yllätys oli, että siinä tätä aluejakoa ihmetellessäni sain piikin olkavarteeni niin, että en ehtinyt toimenpidettä edes huomata. Ovat rokotusneulat näköjään ohentuneet siitä, mitä ne olivat 40 vuotta sitten Hennalassa, jossa edellisen kerran olin jonkin rokotteen saanut.

kari.naskinen@gmail.com

Huonompikin taide käy kaupaksi, kun otetaan mukaan porno

Helsinkiläinen tanssiteatteri Zodiak on tehnyt esityksen, jossa tanssijat ovat koko ajan alasti. Nyt on päätetty järjestää esitys, johon saapuvan yleisönkin on oltava alasti. Oheinen kuva on Zodiakin esityksestä Ihmisen asussa.

Taidegalleria Uudessa Kipinässä Lahdessa oli äskettäin näyttely, missä oli orimattilalaisen Marko Suomen pitsistä nypläämiä peniksiä.

Tämä on ajan henki nyt taiteessakin. Kun halutaan julkisuutta vähän huonommallekin taiteelle, tehdään siitä pornoa - lehdet kirjoittavat ja ”taiteilijat” nauravat partaansa nurkan takana.

kari.naskinen@gmail.com

Verotustiedot paljastavat vain osatotuuden

Kone Oyj:n pääjohtaja Matti Alahuhta sanoi maanantaiaamuna televisiossa, että Suomen kilpailukyvyn parantamiseksi pitäisi työntekijöiden palkkoja alentaa. Viime vuoden verotustiedot julkistettiin samoilla kellonlyömillä, ja niiden mukaan Alahuhdan ansiotulot olivat neljänneksi suurimmat koko maassa, vähän yli 4 miljoonaa euroa. Kannattaisiko Alahuhdan ihan vain esimerkin vuoksi pudottaa aluksi omaa palkkaansa, mikä viime vuonna oli 337 492 euroa kuukaudessa?

Lahden suurituloisin oli Poltimon omistaja Harald Relander, melkein samaa luokkaa Alahuhdan kanssa, 3,5 miljoonaa euroa. Koska Relander ei kuitenkaan käy töissä, hänen tulonsa koostuvat melkein kokonaan pääomatuloista. Relanderin ansiotulot olivat viime vuonna vain 34 295 euroa. Kunnallisveroa Lahden kaupungille Relander maksoi 6500 euroa.

Verohallinnon tilastot eivät kuitenkaan paljasta rikkauksista kuin osatotuuden. Julkista tietoa eivät nimittäin enää ole ihmisten omaisuuksien arvot. Näin päätti vuonna 2006 Matti Vanhasen (Kesk) ja Eero Heinäluoman (SDP) hallitus, kun se antoi määräyksen varallisuuveron keräämisen lopettamisesta. Koska tätä veroa ei kerätä, ei myöskään tietoja varallisuudesta anneta.

Tuoreimmat tiedot ovat siis vuodelta 2005. Silloin Alahuhdan omaisuuden arvo oli 11 miljoonaa euroa ja Relanderin 20 miljoonaa euroa.

Veroviranomaisten julkistamissa tiedoissa on puutteellisuuksia muutenkin. Helsingin Sanomien taloustoimittaja Juha-Pekka Raeste kirjoittaa tämän päivän lehdessä, että verotiedoissa eivät näy pörssin ulkopuolisista yhtiöistä saadut verovapaat osingot. Tällaisia osinkoja maksettiin viime vuonna miljardi euroa, ja olivat siis verovapaita!

kari.naskinen@gmail.com

Kasvattaminen oikeistolaiseksi alkaa jo päiväkodeissa

Kokoomuksella menee tällä hetkellä hyvin. Menee myös tulevaisuudessa, sillä päiväkodeissakin on alettu kasvattaa pentuja oikeistolaisiksi. Pilottilaitoksina toimivat Kuperkeikka-päiväkodit Espoossa ja Porvoossa. Niiden toimintaa tukevat sairaan markkinatalouden etujärjestöt Elinkeinoelämän keskusliitto ja Suomen yrittäjät ry.

Päiväkotien internetsivuilla kerrotaan, että pohja yrittäjyyskasvatukselle luodaan jo päivähoidossa. - ”Kuperkeikassa yrittäjyyskasvatus nähdään vahvana yhteiskunnallisena ilmaisuna.”

Millainenhan meteli syntyisi, jos elinkeinoelämän ja kapitalismin vastavoimana oleva ay-liike alkaisi tukea joidenkin päiväkotien "yhteiskunnallista ilmaisua" ja julistaisi, että työntekijöiden oman puolensa pitämiselle luodaan pohja jo päivähoidossa. Lööpit kirkuisivat heti, että vasemmisto yrittää aivopestä pieniä lapsia. Näinhän se toimii myös vaalirahakeskustelussa. Ay-järjestöjen antama tuki vasemmistopuolueille tuomitaan, mutta vastaavanlainen elinkeinoelämän tuki sallitaan.

kari.naskinen@gmail.com

Ruualla ei saisi leikkiä

Ruuanvalmistajat ja kauppa ovat vihdoin noteeranneet meidän kuluttajien narinan siitä, että pakkauskoot ovat liian isoja. Nyt niitä on pienennetty. Pouttu Oy:n kaupallinen johtaja Kari Mattila sanoi television Kuningaskuluttajassa, että he pienensivät lauantaimakkarapöt-könsä kilosta 800 grammaan, kun asiakaspalautteen mukaan kilon pötkö oli liian iso.

Mutta ei hätää. Makkaratehdas ja kauppa kyllä osasivat. Kuningaskuluttajan toimittajat olivat käyneet Prismassa tsekkaamassa hinnat, ja nyt lauantaimakkaran kilohinta oli 28 % korkeampi kuin se oli ollut isommassa pötkössä. Vastaavanlaisia esimerkkejä löytyi paljon. Poutun ryynimakkarapakkaus pieneni 500:sta 440 grammaan ja kilohinta nousi 7 %, Atrian paprikameetwurstin pakkaus pieneni 125:stä 100 grammaan ja kilohinta nousi 25 %, Pirkan yrttitomaattimurskan pakkaus pieneni 500:sta 390 grammaan ja kilohinta nousi 34 %, Olvin vissypullo pieneni litrasta 95 desilitraan ja litrahinta nousi 5 %.

Suuren luokan hämäys oli myös ruuan arvonlisäveron alentaminen. Ensin tuottajat ja kauppa korottivat hintoja parin vuoden ajan niin, että kun alv-alennuksen aika tuli, ei kuluttaja todellisuudessa hyötynyt mitään. Viimeisten kahden vuoden aikana olivat elintarvikkeiden vähittäismyyntihinnat nousseet keskimäärin 11,5 %. Nyt sitten vähittäishinnat laskivat 4,3 %, joten maksamme elintarvikkeista 7,2 % enemmän kuin kaksi vuotta sitten. Kaiken lisäksi valtio menettää alv-tuloja 500 miljoonaa euroa vuodessa.

Kaksi vuotta kestänyt hintojen keinotekoinen hivuttaminen ylöspäin teki Suomesta myös kansainvälisesti vertailtuna kummajaisen. Meillä elintarvikkeiden hinnat nousivat yli 5 % enemmän kuin euroalueella keskimäärin. Alv-operaation jälkeenkin ruoka on Suomessa 15 % kalliimpaa kuin EU-maissa keskimäärin.

Yksittäisistä tuotteista kallistuivat kesästä 2007 kesään 2009 eniten vehnäjauhot 55 %, pastatuotteet 44 % ja maito 26 %. Varsinkin vehnän ja pastan kallistuminen näin paljon on outoa, sillä niiden tuotantokustannukset nousivat samana aikana vain 2-4 %. Välistävetäjiä on ollut.

Tilastokeskuksen hinta- ja palkkayksikön kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen ihmettelee, ettei vehnäjauhojen tuontikaan ole laskenut hintoja. Tilastokeskuksen lehdessä Lehtinen kirjoittaa, että maatalouden tuottajahinnat eivät ole hintojen nousun syynä, vaan katteiden nousut löytyvät elintarviketeollisuudesta, kuljetuksesta ja kaupasta.

Yksi syy siihen, että ruuan hinnalla voi Suomessa leikkiä, on elintarviketeollisuuden ja kaupan keskittyminen. Kuluttajan paras ystävä on kilpailu, mutta Suomessa sitä ei ole alkuunkaan tarpeeksi. Meijeriteollisuudessa yhden jättikonsernin osuus Suomen markkinoista on 80 %, leipomoteollisuudessa kahden suurimman osuus on 60 %, liha- ja myllyteollisuuksissa kolmen suurimman osuudet ovat yli 70 %.

Päivittäistavarakaupassa S-ryhmän markkinaosuus on 43 % ja K-ryhmän 34 %. Suomen Lähikauppa Oy:lle (ent. Tradeka) jää 11 %, Lidlille 5 % ja muille pienemmille 7 %.

Väärä ratkaisu kuluttajien kannalta oli, että kun Tuko pilkottiin, niin iso osa sen Spar-myymälöistä myytiin S-ryhmälle. Ilkka Lehtinenkin kirjoittaa, että Suomen Lähikauppa Oy:n ympärille olisi pitänyt luoda päivittäistavarakaupan kolmas vahva pyörä.

Saksalaisesta Lidlistä ei odotuksista huolimatta ole ollut vahvaksi pyöräksi. Käyn minäkin Lidlissä silloin tällöin, löydän sieltä edullisempia tuotteita, mutta kun ne ovat oudon näköisiä, niin jotenkin niitä vain vierastaa.

Kilpailuvirasto olisi se instanssi, joka teoriassa voisi hinta-asiaan puuttua. Asvaltintekijät saatiin jo kiikkiin, mutta SOK:n ja Keskon käsikynkkää on vaikeampi todistaa. Varsinaisia kartellisopimuksia ei ole, mutta esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen ennustepäällikkö Eero Lehto on vaatinut, että Kilpailuvirasto voisi puuttua alan erikoiseen sopimusmenettelyyn, missä kauppa ja elintarviketeollisuus sopivat keskenään neljän kuukauden välein sisäänostohinnoista samaan aikaan. Mitä muuta tämä on kuin kartellia?

Hintoja korotettaessa vedotaan aina kaikenlaisiin ulkopuolisiin tekijöihin. Kun hintataso viime vuonna nousi poikkeuksellisen paljon, selitettiin sitä raaka-aineiden maailmanmarkkinahintojen nousulla. Toisinpäin ei tapahdu koskaan samaa: kun maailmanmarkkinahinnat alenevat, eivät hinnat Suomessa alene. Tyypillisin esimerkki tällä logiikalla toimivista on bensakauppa. Iltauutisissa kerrotaan, että öljybarrelin hinta on Saudi-Arabiassa noussut, niin jo on bensa seuraavana aamuna kalliimpaa Suomessa, vaikka siellä bensa-aseman säiliössä on edelleen sitä samaa bensaa kuin edellispäivänäkin.

kari.naskinen@gmail.com

Pelleilyä eläkeiällä ja -rahoilla

Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Leif Fagernäs ehdottaa, että varsinainen eläkeikä nostettaisiin 67 vuoteen. Fagernäsin mielestä 63-vuotiaana saisi kuitenkin jäädä eläkkeelle, jos takana olisi 40 työvuotta. Herroilla itsellään on toinen meininki, eivätkä he ainakaan esimerkkiä halua näyttää. Fagernäs siirtyy eläkkeelle vuodenvaihteessa täyttäessään 63 vuotta; työelämässä hän on ollut vuodesta 1972, siis 37 vuotta.

Erikoista peliä pelataan myös työeläkeyhtiöiden kanssa. Hallitus aikoo jatkaa sitä viime vuonna salakähmäisesti säädettyä poikkeuslakia, mikä mahdollistaa näille yhtiöille isojen riskien ottamisen sijoitustoiminnassa. Tämä käy niin, että yhtiöiden vakavaraisuussäännökset pidetään edelleen löysinä.

Vanhasen - Kataisen hallitus joutui väsäämään poikkeuslain, kun esimerkiksi Ilmarinen ja Varma olivat tuhonneet työeläkerahoja kansainvälisillä pörssimarkkinoilla. Poikkeuslailla yhtiöiden vakavaraisuussääntöjä lievennettiin. Pakko oli, koska työeläkerahastoissa vuoden 2007 lopussa olleet 122 miljardia euroa olivat vuoden 2008 lopussa enää 105 miljardia. Pörssikurssien aleneminen oli syönyt rahastoja 18 miljardia euroa.

Nyt tätä samaa peliä ollaan jatkamassa. Työeläkeyhtiöiden ulkomaiselle osakekeinottelulle annetaan jatkoaikaa!

Kansainvälisestä pörssikeinottelusta on kiinnostunut myös ammattiyhdistysliike. Aamulehden selvityksen mukaan yhdeksällä isolla liitolla on arvopaperisijoituksia ulkomailla yhteensä 136 miljoonaa euroa (kotimaassa 210 miljoonaa).

kari.naskinen@gmail.com