Suomen lähihistoriasta lukiessa putkahtaa välillä esiin mielenkiintoisia yksityiskohtia, nyt esimerkiksi sellainen, että päivälleen 80 vuotta sitten jatkosodan ollessa vielä pari kuukautta ennen päätöstään Urho Kekkonen osallistui ensimmäisen kerran ”Kuusisaaren kolhoosin” neuvonpitoon. Kekkonen oli vuodesta 1943 alkaen ollut keskeinen henkilö rauhanoppositiossa ja oli suljettu pois Maalaisliiton eduskuntaryhmästäkin. Heinäkuussa 1944 lähellä rauhanoppositiota olleet ryhmittymät ryhtyivät paremmin järjestäytymään ja yhtä tällaista ryhmää kutsuttiin Kuusisaaren kolhoosiksi, jonka kokoontumiseen Kekkonen osallistui 17.7.1944.
Kuusisaaren kolhoosi oli pilkkanimi, koska maan eliitti piti isänmaan edun kannalta lähes maanpetturuutena ehdotella rauhaa kommunistien kanssa. Tällä hetkellä on vastaavanlainen asetelma, jos joku toivoo Ukrainaan rauhaa, vaikka voittokin on saavutettavissa – tällaista pasifistia haukutaan toisen pasifistin Putinin kannattajiksi.
Talvisodasta lähtien teollisuusmiehiä ja muita yhteiskunnallisia vaikuttajia oli kokoontunut Rosenlewin huvilassa Kuusisaaressa Munkkiniemen kaupunginosassa. Suomen paperitehtaitten yhdistyksen toimitusjohtajan Holger Nystén toimi siellä isäntänä, ja muita tähän keskustelupiiriin kuuluneita olivat mm. metsäteollisuutta edustaneet Åke Gartz, Bruno Aaltonen, Harry Gullichsen ja J.O. Söderhjelm, sosiaalidemokraatit Karl-August Fagerholm, Eero A. Wuori, Aleksi Aaltonen ja Eino Kilpi, porvaripuolueiden edustajat Sakari Tuomioja, Nils Meinander ja Ralf Törngren sekä arkkitehti Alvar Aalto. Näistä Nystén ja Fagerholm majailivat sotien aikana enemmänkin huvilassa.
Kekkosen tehtävänä oli välittää Mannerheimille muistio, jossa pidettiin ensiarvoisen tärkeänä Mannerheimin siirtymistä tasavallan presidentin tehtävään. Samaa viestiä levitti Eero Wuori SDP:lle ja ay-liikkeelle. Muutaman tiukan mutkan jälkeen Mannerheimista tulikin pian valtion päämies 4.8.1944, kun marskin lähin uskottu Rudolf Walden oli 22.7.1944 saanut Mannerheimin vihdoin myöntymään ajatukseen. Risto Ryti jätti aroanomuksensa 1.8.1944.
Ylipäällikkö Mannerheim valittiin presidentiksi poikkeuslailla, joka oli tuttua jo Rytin valinnasta 1940, ja myöhemmin Kekkosen aikana tällaiset poikkeamat tulivat käyttöön myös rauhanaikana.
Presidenttien valintoja tutkineen Martti Häikiön mukaan Mannerheimin valintaa voidaan pitää itsenäisen Suomen historian yksimielisimpänä. Eduskunnassa vain Bruno Salmiala (IKL) käytti puheenvuoron valintaa vastaan.
TAMMIKUUN KIHLAUS
Jo aikaisemminkin Kuusisaaren kolhoosi oli ollut keskeisellä paikalla Suomen isoissa asioissa. STK:n ja SAK:n ”Tammikuun kihlauksen” pohjatyö nimittäin tehtiin Kuusisaaressa, jossa STK:ta edustivat Antti Hackzell ja Åke Gartz sekä SAK:ta Eero Wuori ja maan hallitusta sosiaaliministerinä edustanut K.-A. Fagerholm.
Kaikki eivät tietenkään olleet samaa mieltä. Esimerkiksi merkittävä metalliteollisuusjohtaja G.W. Wrede ilmoitti metallityönantajien vastustavan tuollaista sopimusta kuolemaansa asti. Myös Rudolf Waldenin kanta oli, että palkoista ja työsuhteista piti sopia paikallisesti työnantajan ja työntekijän kanssa ilman liittojen väliintuloa.
Ratkaisevat neuvottelut käytiin talvisodan aikana 17.1.1940 kellariravintola Königissä, joka toimi samalla pommisuojana. Lopputuloksena oli julkilausuma, joka luettiin 23.1. radion iltauutisissa: "Suomen työnantajain keskusliiton ja Suomen ammattiyhdistysten keskusliiton edustajat ovat käyneet keskenään neuvotteluja, joiden tuloksena on sovittu, että sanotut keskusjärjestöt, todeten vapaan järjestetyn toiminnan merkityksen yhteiskunnassa, tulevat luottamuksellisesti neuvottelemaan kaikista niiden toimialalla esiintyvistä kysymyksistä niiden ratkaisemiseksi mikäli mahdollista yhteisymmärryksessä.”
Tärkeä henkilö tammikuun kihlauksen toteutumiselle oli isänmaan parturi Fagerholm, jonka mielestä kansakunnan eheytyminen edellytti työntekijöiden oikeuksien tunnustamista. Fagerholm sai tukea näkemykselleen myös sosiaaliministeriön kansliapäälliköltä Niilo A. Manniolta (Ed), jolla oli kansainvälisen työjärjestön kautta välittynyttä näkemystä työmarkkinatoiminnasta.
Fagerholmin johdolla myös käytiin neuvottelut Königissä. Merkittävänä taustatekijänä olivat käynnissä ollut talvisota ja kansallinen yhtenäisyys sotaponnistuksissa. Kihlaus oli tarkoitettu väliaikaiseksi, mutta kesti melkein 80 vuotta, ennen kuin Elinkeinoelämän keskusliitto 2017 yksipuolisesti purki kihlauksen. Ek ilmoitti, ettei se enää tee keskusjärjestösopimuksia, ja sanoi irti olemassaolleet 22 sopimusta.
kari.naskinen@gmail.com