Petsamon nikkelillä oli iso vaikutus Suomen sodanaikaisiin suhteisiin

Suomen aluemenetyksistä puhuttaessa eniten huomiota saavat aina Karjalankannas ja siellä Viipurin kaupunki. Petsamon nikkelialue oli kuitenkin toisella tavalla merkittävä menetys. Sen nikkelikaivokset olivat sekä Neuvostoliiton, Saksan, Englannin että Kanadan kiinnostuksenkohteita, ja mukana nikkelibisneksessä oli myös amerikkalaisia sijoittajia. Petsamon nikkeli oli niin iso asia, että J.K. Paasikivikin sanoi Petsamon nikkelikaivosten olleen ”liian suuri ja vaarallinen pala Suomen voimille. Arvokkaiden luonnonrikkauksien esiintyminen pienen valtion alueella voi jo rauhan aikanakin olla tällaiselle maalle vaikeuksien aiheuttaja.”

Nyt on kasvatustieteiden tohtori ja valtiotieteiden maisteri Erkki Nieminen (kuvassa) julkaissut tutkimuksensa Petsamon nikkelikaupungista 1937-44. Nieminen tunnetaan parhaiten Lahden kaupunginvaltuuston vanhimpana jäsenenä (SDP). Nieminen oli mukana hankkeessa, joka käynnistyi 1984 tarkoituksena tallentaa historiatietoa Petsamosta. Vuonna 1989 tämän historiaryhmän kirjan julkaisi Vuorimiesyhdistys, jossa oli kattava lyhennelmä myös Niemisen pro gradu -tutkielmasta ”Elämää kaivosyhdyskunnassa”. Niemisen oma kirja ilmestyi Petsamo-seuran 50-vuotisen toiminnan kunniaksi tänä vuonna. Apurahan kirjan kustantamiseen Nieminen sai Maanpuolustuksen kannatussäätiöltä. Kirja on tiivis katsaus Petsamon Nikkeli Oy:n vaiheisiin, painettuja lähteitäkin on 25. Kirjassa on mukana myös hänen pro gradunsa (Helsingin yliopisto, 1988), jota varten Nieminen haastatteli yli 80:aa Petsamon Kolosjoella asunutta ja työskennellyttä henkilöä.

Petsamon nikkelin kansainvälistä merkitystä koskevan tutkimuksen suomalainen ykkösnimi on tohtori Esko Vuorisjärvi, joka teki aiheesta tohtorinväitöskirjan 1989. Nieminen toteaa Vuorisjärven perusolettamuksen olleen, että Petsamon nikkelillä oli vaikutusta sodanajan suhteisiin varsinkin välirauhan aikana. Nikkelistä käyty kiista kulminoitui Neuvostoliiton vaatimuksiin, mutta Suomi pystyi torjumaan ne käymällä neuvotteluja viivyttelevään tapaan ja toimimalla yhteistyössä Saksan kanssa. Kun sota syttyi, oli Petsamo vuoroin saksalaisten, vuoroin neuvostojoukkojen hallussa. Kauppaa käytiin molempien kanssa ja johtajat saivat kunniamerkkejä vuoronperää kummaltakin. Ohi Niemisen kirjan omista lähteistäni lainaan, että ilotyttöjen oli Petsamossa osattava puhua vaihtuvien tilanteiden mukaan suomea, saksaa, englantia ja venäjää.

Vuorisjärvi pitää Petsamon nikkelin osuutta suurimpana tekijänä jopa siihen, että Suomi säilytti itsenäisyytensä torjumalla Neuvostoliiton todennäköisen tavoitteen miehittää koko maa. Tässä suuri tekijä henkilönä oli Vuorisjärven mukaan Adolf Hitler, joka pani hanttiin Vjatseslav Molotoville Neuvostoliiton aikeista Suomea kohtaan, jos ne olisivat aiheuttaneet häiriöitä nikkelintuotannolle. Nieminen onkin pannut peräti kirjansa provokatiiviseksi nimeksi ”Hitler pelasti Suomen”.

Natsi-Saksa halusi nikkeliä Petsamon Kolosjoen kaivoksesta ja siksi Saksa auttoi Suomea jatkosodassa. Kesäkuussa 1944 presidentti Risto Ryti kirjoitti vahvemmaksi vakuudeksi Hitlerille, ettei Suomi tekisi rauhaa Neuvostoliiton kanssa ilman Saksan suostumusta. Tämä Rytin-Ribbentropin sopimukseksi kutsuttu lupaus romutti Suomen jatkosodan ulkopolitiikan tärkeimmän opinkappaleen eli ns. erillissotateesin, jonka mukaan maa kävi suursodasta riippumatonta omaa erillistä puolustustaisteluaan ilman minkäänlaisia poliittisia sitoumuksia tai liittymäkohtia Saksan sotatavoitteisiin. Tämä natsiyhteys katkesi vasta Suomen ja Neuvostoliiton aseleposopimuksen myötä 2.9.1944, minkä jälkeen alkoi saksalaisten häätäminen eli Lapin sota.

Petsamon Nikkeli Oy:n laitoksiin kuului Kolosjoen kaivoksen ja malminsulattamon lisäksi Jäniskosken voimalaitos Inarissa. Sieltä saatu 28 megawatin teho siirrettiin 80 km pitkän suurjänniteverkon avulla malminsulattamon kahteen maailman suurimpaan sähköuuniin. Saksalaiset huolehtivat Kolosjoen ja Jäniskosken häiriöttömästä toiminnasta; Saksan 20. vuoristoarmeijalla oli Lapissa ainakin 200 000 miestä. Saksalle Petsamon nikkeli tuli elintärkeäksi, koska muun maailman nikkeliä Saksa ei saanut asetuotantoonsa enää sen jälkeen, kun se oli aloittanut maailmansodan hyökkäämällä Puolaan syksyllä 1939.

Kolosjoen yhdyskunta lakkasi olemasta syyskuussa 1944, kun saksalaiset olivat pakoon lädettyään jo tehneet paljon tuhojaan alueella. Rauhansopimuksen ehtojen mukaisesti Petsamo luovutettiin Neuvostoliitolle, joka kunnosti alueen ja aloitti nikkelinjalostamon tuotannon uudelleen. Vuonna 2021 Nornickelin laitos kuitenkin suljettiin, syynä sen aiheuttama korkea rikkidioksidipitoisuus.

Petsamon Nikkeli Oy:n toiminta jatkui Suomessa paperiyhtiönä vuoteen 1959, jolloin se poistettin kaupparekisteristä. Jäljellä olleet varat 300 miljoonaa markkaa sijoitettiin arvopapereihin ja talletettiin KOP:n holviin. Lopulta arvopaperit ja rahat luovutettiin Suomen Gulf-yhtiölle, joka maksoi ne dollareina kanadalaiselle Incolle (International Nickel Company of Canada). Inco oli se yhtiö, joka 1930-luvulla sai alkuperäiset oikeudet Petsamon nikkeliin 50 vuodeksi. Koska Suomen laki vaati kaivostoiminnan toteuttamiseen suomalaisen yhtiön, perusti Inco Suomen tytäryhtiön Petsamon Nikkeli Oy:n. Inco oli maailman nikkelimarkkinoiden suurin tekijä. Sen pääkonttori oli New Yorkissa ja sen omistajina oli amerikkalaisia, englantilaisia ja kanadalaisia.

Tämä on Petsamon läänin vaakuna. Uusi lääni syntyi kun Petsamo liitettiin Tarton rauhan päätöksen perusteella Suomeen 1921. Jo seuraavan vuoden alussa se kuitenkin liitettiin Oulun lääniin Petsamon kihlakuntana. Vuoden 1938 alussa perustettiin Lapin lääni ja Petsamo siirtyi sen hallintoon. Petsamon kunta oli maapinta-alaltaan 10 480 neliökilometriä ja siellä oli 4750 asukasta. Nikkelimalmin ensimmäinen löytöpaikka 1921 oli Petsamotunturien Kammikivitunturin länsipäässä, Kotseljoen pienessä poikkikurussa.

kari.naskinen@gmail.com