Suomen geopoliittinen seura järjesti Helsingin yliopistolla viime viikolla seminaarin Venäjän - Ukrainan sodan geopoliittisista näkökohdista. Alustajina olivat kansainväliseen kriisinhallintaan erikoistunut valt. tri Timo Hellenberg (kuvassa oik.) ja res. eversti, politiikantutkija Pekka Visuri. Heidän alustuksistaan on kunnon selostukset Sgs:n verkkosivuilla, mutta poimin niistä tähän lyhyesti oleellisia kohtia. Ensin Hallenberg:
Ukraina ja Venäjä ovat sidoksissa toisiinsa vahvojen historiallisten, uskonnollisten ja kulttuuristen siteiden kautta. Perheet Harkovasta Hersoniin ovat usein voimakkaasti kietoutuneet toisiinsa yhteisten slaavilaisten juurien kanssa. Ymmärtääkseen, mitä nyt tapahtuu Ukrainassa, on välttämättä perehdyttävä 1300 vuoden historiaan.
Ukraina on ollut olemassa nykyisten rajojen sisällä vasta toisen maailmansodan jälkeen. Krimin niemimaa liitettiin Ukrainan yhteyteen 1954 Nikita Hrushtshovin aloitteesta juhlistamaan kansojenvälistä yhteyttä – tätä päätöstä lienee kaduttu useampaan kertaan.
Ukrainan
itä- ja eteläosat ovat vahvasti venäjänkielistä ja Venäjään
läheisemmässä yhteydessä olevaa asutusta, kun taas länsi- ja
pohjoisosat ovat Puolaan ja Keski-Eurooppaan liitoksissa olevia
alueita. Kiova on pääosin venäjänkielinen kaupunki, mitä
harvempi äänessä ollut analyytikko on ymmärtänyt. Tästä on
syntynyt jännitteitä maan itsenäisyyden aikana.
Ukrainassa
2013 alkaneen konfliktin juuret olivat syvällä maan
geopoliittisessa ja väestörakenteellisessa järjestelmässä. Kun
Viktor Janukovitsh tuli presidentiksi 2010, alkoi
parlamentaarinen järjestelmä muuttua yhä presidenttikeskeisempään
malliin.
Hellenberg kysyi, olisiko Ukrainan Maidan-kriisi
voitu ratkaista rauhanomaisesti. Hänestä on ehdottoman tärkeää
kiinnittää huomiota lännen hapuiluun kahdessa ratkaisevassa
vaiheessa: Ukrainalle alkuvuodesta 2013 tarjotun sekavan 15 miljardin
euron rahoituspaketin osalta ja kriisin kärjistyttyä aseidenkäytön
asteelle 21.2.2014. Torikokous kaatoi opposition edustajan Vitaly
Klitshkon esittelemän neuvottelusopimuksen, jota oli valmisteltu
parin päivän ajan Ranskan, Saksan ja Puolan ulkoministereiden sekä
Janukovitshin välisissä neuvotteluissa.
Puheet
EU-assosiaatiosta tai peräti EU-jäsenyydestä, johon eräät
EU-maat ja jopa komission virkamiehet kuten Herman Van
Rompoy olivat sortunut viittaamaan, tulisi käsitellä
jälkeenpäin uudelleen ja tehdä siitä omaa riippumatonta
tutkimusta.
Hellenberg päätti alustuksensa kysymyksiin,
mikä on EU:n vastuu Ukrainan tapahtumista, mikä Venäjän vastuu ja
mitä olisi pitänyt tehdä toisin.
LÄNTINEN EUROOPPA
TAAS
USA:n HOLHOUKSESSA
Geopoliittisen
seuran puheenjohtaja Pekka
Visuri sanoi, että EU on joutunut suuresti kärsimään Venäjän ja
Ukrainan sodasta. Erityisesti pahasti sodan vaikutuksena syntyneet
talouspakotteet ja rajoitukset ovat iskeneet Saksaan. Voidaan myös
todeta, että monet hahmotelmat ”uudesta Euroopasta” tai Euroopan
itsenäisemmästä roolista kansainvälisessä politiikassa ovat
romahtaneet.
Toisaalta Naton rintama Venäjää vastaan
on tiivistynyt, ja siinä Yhdysvaltojen johtoasemalla on ratkaiseva
merkitys. Samalla Naton kontaktipinta Venäjään on kasvanut
suuresti, mikä lisää kriisiherkkyyttä myös pohjoisessa, jos
Ukrainan sodan vaikutukset leviävät entisestään. Hieman
kärjistäen voidaan todeta, että läntinen Eurooppa on jälleen
joutunut Yhdysvaltojen holhoukseen hieman samaan tapaan kuin toisen
maailmansodan jälkeen. Paljon riippuu nyt siitä, miten
Yhdysvaltojen sisäpolitiikka kehittyy ja missä määrin Yhdysvallat
jatkaa voimavarojensa ja intressiensä suuntaamista itäisen
Aasiaan.
Visuri
käsitteli syitä maailman voimasuhteiden nopeaan muutokseen
käyttäen apuna myös Columbian yliopiston professorin Jeffrey
Sachsin esitelmää 2.3.2023. Sachs kuvasi Pohjois-Atlantin
valtioiden ja Aasian välistä voimasuhteiden kehitystä niin, että
vielä 1800-luvun alkupuolella Aasian tuotantokyy oli suurempi, mutta
seuraavan sadan vuoden aikana se jäi selvästi jälkeen. Aasia on
kuitenkin merkittävästi voimistunut 1900-luvun lopulla ja ohittanut
2000-luvulla jo tuotannon määrässä Pohjois-Atlantin valtiot.
Sachs suositteli tehostamaan toimia Ukrainan sodan päättämiseksi,
jotta tuhot ja niiden maailmanlaajuiset talousvaikutukset eivät
kasvaisi sietämättömän suuriksi.
Entisten siirtomaiden
voimistumisen syinä Sachsin mukaan ovat olleet ensi sijassa
koulutuksen laajentuminen ja tehostuminen itsenäistymisen jälkeen,
teknologian hyödyntämisen laajentuminen ja sotilaallisten
voimasuhteiden tasoittuminen erityisesti ydinasemonopolien murtumisen
vuoksi.
Viimeisimpiä
kehitysvaiheita ovat olleet Kiinan tuotantokyvyn kasvu Yhdysvaltoja
suuremmaksi noin kymmenen vuotta sitten ja BRICS-maiden taloudellisen
voima kasvu G-7-maita suuremmaksi (BRICS
= Brasilia, Venäjä, Intia,
Kiina, Etelä-Afrikka).
Suuri osa maailman valtioista,
noin 2/3
maailman väkiluvusta ja 1/2
tuotantokyvyltään, ei ole
liittynyt lännen talouspakotteisiin Venäjää vastaan. BRICS-maat
ovat tiivistäneet keskinäistä yhteistyötään merkittävästi
viime vuoden aikana. Kiina on ollut aktiivinen myös arabimaiden
välisten kiistojen sovittelijana, näyttävimpänä tapahtumana
diplomaattisuhteiden solmiminen Saudi-Arabian ja Iranin
välille.
Aivan viime aikoina on ollut
havaittavissa, että Yhdysvallat ja EU ovat menettäneet asemiaan
Afrikassa ja Lähi-idässä. Kiina, Intia, Iran ja Turkki ovat
hyötyneet selvästi Ukrainan sodasta, koska ne ovat lisänneet
energiantuontia Venäjältä edulliseen hintaan korvaten Venäjän
EU-maihin vähentyneen energianviennin. Toisaalta Yhdysvallat on
laajentanut Kiinaan kohdistettuja talouspakotteita erityisesti
korkean teknologian vientikielloilla.
Taustalla
länsimaiden ja
Kiinan välisessä kiistassa on myös poliittinen prosessi, jonka
puitteissa toisen maailmansodan jälkeen vapautuneet siirtomaat
pyrkivät katkomaan riippuvuuksiaan entisiin siirtomaaisäntiinsä.
Tätä voi nimittää siirtomaiden vapautumisen toiseksi aalloksi, ja
sillä on suurta merkitystä uudelle voimien ryhmittelylle
maailmassa. On kehittynyt ryhmittymä, jossa Kiina ja Venäjä ovat
keskeisessä asemassa Euraasian mantereen hallitsijoina. Tässä
apuna on Shanghain yhteistyöorganisaatio. Intia ja Iran ovat nyt
entistä läheisemmässä yhteistyösuhteessa Kiinan ja Venäjän
kanssa, vaikka eivät olekaan suoranaisia liittolaisia. Laaja joukko
asukasluvultaan ja taloudeltaan merkittäviä valtioita, esimerkiksi
Brasilia, Etelä-Afrikka, Pakistan, Saudi-Arabia, Indonesia ja
Egypti, puhumattakaan monista muista Afrikan ja Aasian maista,
myötäilevät tämän ryhmittymän tavoitteita.
SGS
Suomen geopoliittinen seura on tieteellinen seura, jonka tarkoituksena on Suomea koskevan geopoliittisen tutkimuksen, keskustelun ja tietämyksen edistäminen. Seura järjestää esitelmätilaisuuksia, seminaareja ja muita vastaavia tilaisuuksia, harjoittaa julkaisutoimintaa sekä ylläpitää yhteyksiä kansainvälisiin ja kotimaisiin järjestöihin, tutkimuslaitoksiin ja yliopistoihin sekä elinkeinoelämään ja muihin organisaatioihin, joille geopolitiikka on tärkeä teema.
Seuran
hallituksen jäsenet ovat Pekka Visuri, Timo Hellenberg, Anders
Blom, Fred Blombergs, Ilkka Herlin, Maria Lähteenmäki, Hannu
Mäntyvaara ja Max Stucki. Sihteeri on Alex
Kransman.
kari.naskinen@gmail.com