Ranskalainen
Florian
Zeller (43)
on niitä uusia kirjailijoita, joiden tekemisiä seuraa
mielenkiinnolla. Siksi nokka kohti Lappeenrantaa, jossa hänen
näytelmänsä Labyrintti
on
saanut suomenkielisen kantaesityksensä. Zeller tuli
suureen julkisuuteen, kun hänen itsensä ohjaamasta elokuvasta Isä
(2020)
sai Anthony
Hopkins miespääosa-Oscarin
ja Christopher
Hampton
parhaan käsikirjoitussovituksen Oscarin. Näytelmänä Isä
on Suomessa nähty Helsingissä ja Lahdessa. Lisäksi Zellerin
näytelmä Äiti
on
nähty teatterissa Turussa sekä
Poika
Helsingissä
ja Seinäjoella.
Lappeenrannan kaupunginteatterin
Labyrintti
on
trillerimäinen
näytelmä miehen uskottomuudesta. Tuttu juttu, mutta
rakenteellisesti näytelmä on sellainen, että tapahtumat eivät
selviä katsojille aivan yksinkertaisesti. Tällainenhan on tilanne
usein todellisuudessakin, jossa petoksen verkon solmut eivät aukea,
ennen kuin ne trillerimäisesti pakotetaan auki tai sattumalta
avautuvat ja johtavat katastrofiin.
Menestyvä kirurgi
René on sotkenut elämänsä perusteellisesti
nuoremman
naisen kanssa. Syntyy viettelysten, valheiden, syyllisyyden,
kiristyksen
ja
pakokauhun
painajaismainen kierre. René joutuu elämään kaksoisroolissa,
jossa elämä on kaikesta rakastumisen huumasta huolimatta tuskaista
kuin olisi käsiraudoissa. Paine on päällä koko ajan, mitään ei ole varaa lipsauttaa ohi suunsa, kaikki katseet panevat varautumaan pahimpaan. Tilanteet
ovat trillerimäisiä.
Kun miehen puoliso ja rakastajajar sattumalta
kohtaavat ja jompi kumpi tunnistaa toisen, asetelma on
arvaamaton. Tai kun kotiin tulee vaimon läsnäollessa
puhelinsoittoja, jotka soittaja katkaisee. Välillä punastuu, vaikka ei vielä kärähdäkään. Kestämätöntä, mutta minkäs teet, kun panettaa ja ruoho on vihreämpää sillä soittelijalla.
Näytelmän on
ohjannut Kajaanista Lappeenrantaan teatterinjohtajaksi syksyllä
tullut Helka-Maria
Kinnunen.
Ohjelmalehtisessä hän kirjoittaa, että labyrintin eksyttävä
sokkelo on
vyyhti,
josta on vain yksi mahdollinen reitti ulos. Tarinan
painajaismainen verkko on kuitenkin
niin
taitavasti kudottu, että katsoja joutuu lopussa itse arvioimaan,
mikä
se
reitti
lopulta on.
Kun tähän kaikkeen liittyvät oman perheen
asiat sekä uran ja seksin ristiriitaiset
vaatimukset, niin
täysin mahdottomalta tuntuu. Rikkoisiko avioliittonsa ja
vaarantaisiko mukavan elämäntapansa? Kaiken lisäksi aikuinen tytär
tulee yhtenä iltana kotiin ja kertoo miesystävänsä pettäneen
häntä.
Tytär on nyt
täynnä
tätä
miesten
ikuista kyltymättömyyttä
ja tokaisee, että pitäisi varmaan ruveta seurustelemaan vain
naisten kanssa.
Näytelmän alkuperäinen nimi
suomennettuna on ”Junat tasangon halki”. Zeller hyväksyi
Labyrintin
Suomessa
nimeksi ja parempi se onkin, koska avioliitoissa ei tasankoja
pelkästään mennä eikä varsinkaan yhtä selvää reittiä
pitkin.
Yksi outous näytelmässä on valkoinen hirvi.
Tällaisen naamarin sarvineen on päähänsä pannut yksi
näyttelijöistä. Helka-Maria
Kinnunen on sanonut hirven edustavan myyttistä otusta, jotain
vaikkapa Kalevalasta tuttua Hiiden
hirveä.
Louhi
asettaa yhden
Pohjan neitonsa kosijan
tehtäväksi Hiiden hirven pyydystämisen elävänä. Zeller
tuskin on ottanut tätä hirveään Kalevalasta vai onko katsonut
Erik
Blombergin Valkoisen
peuran, jossa
Aslak tappaa pahan peuran. Mutta
en ymmärtänyt.
Lappeenrannan
esitys on erinomainen. Renén rooli on jaettu ovelasti kahdelle
miehelle Seppo
Kaisanlahdelle ja
Turo
Marttilalle,
mikä korostaa kirurgin kahtiajakautuneen psyyken paniikinomaista
jännitystä.
Muut vanhat tutut Lappeenrannan näyttelijät ovat Eppu
Pastinen, Anna-Kaisa Makkonen, Antti Saarikallio ja
Jussi
Johnsson sekä
uusina teatteriin kiinnitetyt Leena
Nuora ja
Aino
Sirje ynnä vierailijana viime kesänä Teatterikorkeakoulusta valmistunut Vilma
Kinnunen Helsingistä.
kari.naskinen@gmail.com