sunnuntai 27. marraskuuta 2022


Kun atomipommi oli tuhonnut Hiroshiman, ensimmäisenä elävänä olentona sen jälkeen puski maasta matsutakesieni. Japanilaisena sienenä se varsinkin tunnetaankin, mutta kasvaa sitä Suomessakin, meillä se
on nimeltään tuoksuvalmuska tai männyntuoksuvalmuska. Japaninkielinen nimi matsutake tulee sanoista matsu (mänty) ja take (sieni); näin siksi, että matsutake elää symbioosissa tiettyjen mäntylajien kanssa. En syö sieniä enkä ole niistä pätkääkään kiinnostunut, mutta kirjan Lopun aikojen sieni - elämää kapitalismin raunioissa (Tutkijaliitto, 2021) ostin kirjamessuilta, koska tiesin sen sisältävän paljon muutakin.


Yksi aihealue on luonnon ennallistaminen, joka nyt on hyvin ajankohtainen asia. Kalifornian Santa Cruzin yliopiston antropologian professori
Anna Lowenhaupt Tsing oli kirjaansa varten käynyt Suomessakin Metsäntutkimuslaitoksella Parkanossa ja perehtynyt asioihin maastossakin. Matsutakejakin hän löysi, ja tapasi napapiirin tuntumasta luonto-oppaan, joka väitti löytäneensä vuonna 2007 tuhat kiloa matsutakeja. Jos totta, niin oli arvokas saalis, koska kuskattuna Japaniin niistä olisi saanut jopa tuhat euroa/kilo.


Suomea koskevaksi aineistoksi professori oli löytänyt saksalaisen metsänhoitajan Edmund von Bergin raportin vuodelta 1858. Sen oli Kustannusosakeyhtiö Metsälehti julkaissut 1995 ja siinä saksalaismies ihmetteli suomalaisten intoa metsän hävittämiseen: ”Suomalainen elää metsässä ja metsästä, ja niin kuin akka tarussa hän tappaa typeryyden ja ahneuden vimmassa sen kanan, joka hänelle kultamunia munii.”

Suomessa asiat ovat kuitenkin nyt paremmin kuin maailmassa yleensä. Metsälaki säädettiin 1886 ja metsänhoito alkoi Suomessa. Maailmanlaajuisesti tilanne sen sijaan on aika mahdoton, kuten Anna Tsing kirjoittaa: ”
Käynnissä olevaa metsien massatuhoa näyttää olevan mahdoton pysäyttää. Kärsimään eivät joudu vain ne metsät, jotka pyyhitään kartalta, kuten Kaakkois-Aasiassa on käynyt, vaan toistaiseksi vielä pystyssä olevatkin. Jos tällaiset tuhon tuulet piiskaavat kaikkia metsiämme, haluavat kapitalistit sitten ne itselleen tai hylkäävät ne, haasteemme on elää näissä raunioissa, niin rumaa ja mahdotonta kuin se onkin.”

Eurooppa sentään on näissä asioissa parhaimmistoa. Luontokadon välttämiseen ja luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tähtäävää lainsäädäntöä valmistellaan ja tullaan saattamaan voimaan EU-tasolla. Eikä tämä koske vain metsiä, vaan ennallistamisvelvoitteen piiriin tulee myös ”kaupunkivihreä”. Kuntaliiton lakimies Minna Mättö kirjoitti Kuntalehdessä 11/2022, että kaupunkien viheralueiden kokonaispinta-ala kasvaa vähintään kolmella prosentilla vuoden 2021 kokonaispinta-alasta vuoteen 2040 mennessä ja vähintään viidellä prosentilla vuoteen 2050 mennessä. Samalla on varmistettava, että puiden latvuspeittävyys on vähintään 10 prosenttia vuoteen 2050 mennessä.

Näin tulee varmaan käymään. Enemmän parannettavaa on kuitenkin toisella puolella maapalloa. Kirjassa kerrotaan tapauksessa Borneolla 2010: ”Yhteisö asui isossa metsässä ja sen liepeillä. Sitten tuli metsäyhtiö ja kaatoi puut. Kun koko metsä oli hakattu, yhtiön miehet lähtivät ja jättivät jälkeensä läjän metsätyökoneita ruostumaan. Asukkaat eivät enää saaneet elantoa sen paremmin metsästä kuin yhtiöltäkään. He hajottivat koneet osiin ja myivät ne romumetallina.”

Kapitalismi on kuin tuollainen borneolainen metsätyökone suurrennettuna jättiläispurkutraktoriksi, joka tasoittaa koko maapallon vastaamaan omia vaatimuksiaan.

Anna Lowenhaupt Tsingin äiti tuli Kiinasta Yhdysvaltoihin heti toisen maailmansodan jälkeen 1949. FBI valvoi häntä tarkkaan mahdollisena vakoilijoina. Anna syntyi 1952, eikä äiti opettanut Annalle edes kiinan kieltä ja teki kotona vain amerikkalaista ruokaa kuten lihamureketta, jotta mitään epäilyksiä ei olisi syntynyt.

Perusteellisesti
Anna onkin amerikkalaiseen ja länsimaiseen maailmaan tutustunut: Kapitalismi on järjestelmä varallisuuden keskittämiseksi. Tehtaidenomistajat keskittävät varallisuuttaan uusiin investointeihin ja niitä voi tehdä sitä enemmän mitä pienempää palkkaa työläisille maksaa eli mitä vähemmän kuin näiden tuottamien tavaroiden arvo on. Omistajille kasautuu näin lisää sijoitusomaisuutta tästä lisäarvosta.

Ironia on nykyisin siinä, että kaikki ovat joka tapauksessa riippuvaisia kapitalismista, mutta valtavalla määrällä ihmisiä ei enää ole sellaista työtä, jollaista ennen kutsuttiin ”vakituiseksi työsuhteeksi”. Nyt puhutaan prekariaatista, jolla tarkoitetaan tilapäisissä tai epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien ihmisten luokkaa. Prekariaattia edustavat myös ”pakkoyrittäjät”, joista on tällaisia syntynyt työnantajien ulkoistaessaan palkkatyötä ja sen lakisääteisiä sosiaalikuluja, esim. eläkemaksuja. Myös myyntiä varten sienestävät ja thaimaalaiset marjanpoimijat kuuluvat prekariaattiin.

kari.naskinen@gmail.com