Krapula: Kello tikitti. Sen heilurin tilalla oli taltta.

Vodka kuuluu venäläiseen perinne-elämään siinä missä Kossu meillä. Vaikka samaahan ne varsinaisesti ovat. Neuvostoliitosta 1978 New Yorkiin muuttanut kirjailija Sergei Dovlatov (1941 - 1990) kuvasi romaaneissaan Neuvostoliittoa ja samalla itseään ironisen hauskasti. Myllykosken kirjamessuilta löytyi haminalaisen Idiootti-kustantamon pieneltä osastolta Dovlatovin 1983 kirjoittama Ulkomuseo, joka ilmestyi suomeksi 2016. Pöydällä oli kolme muutakin Dovlatovin romaania ja seuraava ilmestyy suomeksi ensi syksynä. Mukavaa, että tällaisia pienempiä kirjamessuja järjestetään, kun isojen kanssa on koronan takia vielä epäselvää. Sysmän torilla järjestetyt kyläkirjapäivät toimivat myös hyvin.

Mutta Dovlatov siis. Ukomuseo näyttää ainakin osittain olevan hänen omakohtaisiin kokemuksiinsa perustuva kertomus kirjailijaksi tähtäävästä Boriksesta, joka pääsee kesäoppaaksi Aleksandr Pushkinin kotikartanon museoalueelle Mihailovskojeen. Pushkin vietti neljä vuotta siellä äitinsä maatilalla lähellä Pihkovaa, ja Mihailovskojessa toimii edelleen Pushkinin museo ja hänet on haudattu läheisen luostarin kirkkoon. Dovlatovin romaanissa omakohtaisuus tulee esille siinäkin kohtaa, kun Borista katsomaan tulee vaimo Tanja, joka ilmoittaa haluavansa emigroitua tyttären kanssa pois Neuvostoliitosta. Boris ei kuitenkaan halua, koska toimittajana ja aloittelevana kirjailijana häntä sitoo oma äidinkieli: ”Tämä on minun kieleni, minun kansani ja minun mieletön kotimaani. Voitko kuvitella, että tavallaan jopa rakastan miliisiä?”

Boris/Sergei sanoo, että vieraalla kielellä ihminen menettää 80 prosenttia persoonallisuudestaan. Hän menettää mahdollisuutensa vitsailla ja olla ironinen, mikä riittää saamaan hänet kauhun valtaan. Onneksi Ulkomuseossa pystytään vitsailemaan: ”Laitetaanko radio päälle”, kysyy Tanja. - ”Ei ole radiota, mutta sähköhiomakone löytyy”, vastaa Boris.

Dovlatov itse työskenteli Mihailovskojessa 1976-77. Eikä siellä työn ulkopuolella paljon muuta tekemistä ollut kuin juopottelu. Yhtenä aamuna hän taas heräsi jostakin vieraasta huoneesta, oli jo valoisaa ja seinäkello tikitti ja sen heilurin tilalla oli taltta. Mutta kun otti heti ryypyn, olo helpottui. Välillä tuli kuitenkin viikonkin pausseja, joiden aikana elämän ääriviivat selkeytyivät ja jopa vastoinkäymiset alkoivat tuntua järjestelmällisiltä.

Kirjan loppuun on kustantaja lisännyt pätkiä Ulkomuseon saamista kirja-arvosteluista, yksi on erinomaisen osuva: ”Dovlatov tiivistää sanottavansa prässillä, joka vehnäntähkään kohdistettuna muuttaisi sen sekunnissa vodkaksi.” (Ville Ropponen, Parnasso)

Boris miettii, että ”alkoholin haitoista on kirjoitettu kymmeniä teoksia. Sen hyödyistä ei edes yhtä lentolehtistä. Hukattu mahdollisuus, sanon minä.”

Pelkkää tätä Dovlatovin sujuvasti poreileva tarinointi ei kuitenkaan ole. Nostalgia nousee haikeasti pintaan: ”Minne matka, Venäjä? Minne kaikki katosi? Missä ovat piirilaulut, kirjotut liinat ja pellavapaidat? Missä leipä ja suola, uljuus ja huimapäisyys? Missä samovaarit, ikonit, urhot ja Jumalan hullut? Missä sterletti, karppi, hunaja ja kaviaari?” Hyviä kysymyksiä.

Sähköhiomakoneesta ei paljon iloa ole, mutta muiden ulkomuseon työntekijöiden kanssa saattaa sentään keskustella Nabokovista, Joycesta ja jääkiekosta.

Oikea Dovlatov ei eläessään saanut Neuvostoliitossa julki kuin kaksi novellia. Hän oli kuitenkin aktiivinen vastakulttuuripiireissä ja Leningradin valtionnyliopistossa, jossa opiskeli mm. suomen kieltä. Tuolloin hän ystävystyi monien nuorten kirjailijoiden kanssa (mm. Jevgeni Rein, Anatoli Naiman, Joseph Brodsky). Opinnot hän kuitenkin keskeytti, joutui armeijaan, toimi sitten vartijana Komin vankileireillä. Kotiuduttuaan hän alkoi opiskella journalistiikkaa, muutti 1970-luvulla Tallinnaan ja työskenteli Sovetskaja Estonija -lehden toimittajana. Kun hänen novellejaan sitten julkaistiin ulkomailla emigranttilehdissä, syntyi kahnauksiin turvallisuusviranomaisten kanssa. Dovlatov pidätettiin ja pahoinpideltiin useita kertoja. Vasta New Yorkiin loikattuaan hänen kirjallinen uransa lähti nousuun ja hänen kaikki 12 teostaan ilmestyivät lännessä vuosina 1977-90.

Nyt ei enää kannata odottaa seuraavia kirjamessuja, vaan pitää tilata Dovlatovin loput suomennetut kirjat Haminasta.

kari.naskinen@gmail.com