Uskonnollinen vakaumus sallitaan, mutta pasifisti ei saa olla

Maailma olisi nytkin toisenlainen, jos uskovaiset olisivat pasifisteja. Eivät ole. Papit siunaavat aseet ja niiden kanssa toisia tappamaan lähtevät sotilaat. Sen sijaan he eivät siunaa maahan kuolleita sotilaita, jos ovat olleet väärällä puolella, kuten tapahtui 1918. Arndt Pekurinen on Suomen historian tunnetuin pasifisti, jonka Suomen armeija tästä syystä teloitti jatkosodan aikana rintamalla. Uusi dokumenttielokuva Ikuiseen rauhaan kertoo autonkuljettaja Pekurisen tarinan erinomaisesti. Ville Suhosen käsikirjoittama ja ohjaama elokuva perustuu pelkästään nimenomaan dokumentoituun tietoon, eikä mukana ole amerikkalaisista ja englantilaisista tv-dokumenteista tuttuja dramatisoituja, näyteltyjä jaksoja.

Pekurinen kävi läpi pitkän prosessin. Jo 1929 hän kieltäytyi varusmiespalveuksesta. Hän sanoi sen sijasta tekevän mitä tahansa palvelusta isänmaan hyväksi, mutta ei sellaista, joka liittyisi edes välillisesti sotaväkeen. Pekurinen oli Rauhanliiton jäsen ja vielä hankalammaksi tilanne muuttui, kun hänet valittiin Antimitaristisen liiton puheenjohtajaksi 1929, jolloin hän oli jo statukseltaan sotilaskarkuri. Etsivä keskuspoliisi pidätti Pekurisen ja yli kahden vuoden vankilareissu siitä tuli. Hänen johdonmukaisen sodanvastaisuutensa seurauksena syntyi eduskunnassa sentään Lex Pekurisen nimellä tunnettu siviilipalveluslaki 1931. Pekurista laki ei kuitenkaan auttanut, koska se oli voimassa vain rauhan aikana, ja kun sota syttyi, joutui Pekurinen jälleen ristiriitoihin valtion ja armeijan kanssa.

Tulivat talvisota ja jatkosota. Talvisodan alussa Pekurinen pantiin jälleen vankilaan aseistakieltäytymisen takia, kunnes hänet lokakuussa 1941 päästettiin Sukevalta ehdonalaiseen vankeuteen. Mutta edes kotonaan käymään ei Pekurista päästetty, vaan Helsingin suojeluskuntapiirin esikunnan kautta hänet vietiin käsiraudoissa Suomussalmelle ja 90 kilometriä rajan yli rintamalle. Sukevalla päätöksen ”ehdonalaisesta” oli tehnyt Tauno Tirkkonen, joka myöhemmiltä ansioiltaan tunnetaan prosessioikeuden professorina Helsingin yliopistossa, Suomen tiedeakatemian esimiehenä ja valtion humanistisen toimikunnan jäsenenä.

Militarismi eli sotahulluus ei humanismia tunne. Kun Pekurinen rintamalla kieltäytyi pukemasta sotilasasua ja lähtemästä joukkojen mukana etulinjoille, hänet teloitettiin 5.11.1941. Teloituskäskyn antoi kapteeni Pentti Valkonen, joka myöhemmin sai hyvistä palveluksistaan Mannerheim-ristin.

Tapausta yritettiin tietenkin peitellä. Jalkaväkirykmentti 11:n sotilaspastori määräsi Pekurisen haudattavaksi siellä sotatantereella nimettömänä, mutta kun Pekurisen vaimo Aleksandra alkoi sitkeästi kysellä miehensä ruumiin perään, vainaja siirrettiin Helsinkiin. Tähän operaatioon oli tarvittu apua eduskunnan oikeusasiamieheltä Esko Hakkilalta.

”Miksi ihmisiä tapetaan, koska ihmisiä ei kuitenkaan syödä”, ihmetteli Pekurinen. Tällaisiin todellisiin, dokumentoituihin teksteihin elokuva perustuu. Hänen itsensä sanomisten lisäksi on käytetty vaimon ja Säde-tyttären kirjeitä sekä muuta arkistomateriaalia. Pekurisen yksilötarinan rinnalla elokuvassa asettuvat suomalainen nationalismi ja militarismi vastakkain rauhanliikkeen ja aseistakieltäytyjien kanssa. Eri puolilla Eurooppaa älymystön ja sivistyneistön piirissä ryhdyttiin ensimmäisen maailmansodan jälkeen propagoimaan aseidenriisunnan ja rauhan puolesta. Leo Tolstoin viitoittamalla tiellä lähtivät pasifismia julistamaan Henri Barbusse, Albert Einstein, Romain Rolland, Bertrand Russell ja monet muut. He antoivat julkisesti tukensa myös Pekurisen tavoitteille ja lähettivät kirjelmiä Suomen hallitukselle Pekurisen vankeustuomioiden johdosta. Suomen hallitus onnistui kuitenkin omalla linjallaan vaientamaan kansainvälisen rauhanliikkeen näkyvyyden ja julkilausumat.

Vuonna 2006 vihittiin Helsingin Itä-Pasilassa sijaitseva puistikko Arndt Pekurisen puistoksi. Asiasta oli päättänyt kaupunginvaltuusto äänin 53 - 31, vastaan olivat vain Kokoomus ja Rkp. Arndt Pekurisen hautakivessä Malmilla on teksti: ”Elit rauhalle, siksi sinut ammuttiin.”

Tapahtumat 80 vuoden takaa ovat tuttuja yhä tänä päivänäkin eri puolilla maailmaa, väkivallan, yltyvän militarismin ja sotien vaikutusten repiessä ihmisten elämää.

Elokuvan ohjannut Ville Suhonen sanoo halunneensa kyseenalaistaa ne käsitykset, että Pekuriselle kävi kuten kävi, koska aika oli silloin toinen tai koska sodassa vallitsevat toiset lait: ”Pekurisen tarina on universaali ja ajaton. Hänet tuomittiin vankeusrangaistuksiin, koska valtio oli tehnyt sen helpoksi, ja hänet teloitettiin, koska päätösten takana olleet ihmiset olivat näin tarkoittaneet. Käskyketjuilla armeijan sisällä peitettiin vastuut. Pekurinen leimattiin omana aikanaan suureksi pelkuriksi, mutta tänä päivänäkin aseistakieltäytymiseen liitetään samanlaisia miehisyyden menettämisen määritelmiä. Kieltäytyminen vaatii yhä ohkeutta, ympäri maailmaa."

Erno Paasilinna kirjoitti tällaisesta rohkeudesta, kirja Pekurisen elämästä ja teloituksesta on nimeltään Rohkeus (Otava, 1998). Minä kirjoitin Pekurisesta edellisen kerran 2.11.2016.

Tämän jutun kuvassa on Pekuristen perhe viimeiseksi jääneessä valokuvassa.

kari.naskinen@gmail.com