”Tasavallan
presidentti on 30.11.1939 nimittänyt minut Suomen puolustusvoimain
ylipäälliköksi.
Suomen
uljaat sotilaat!
Ryhdyn tähän tehtävään hetkellä, jolloin
vuosisatainen vihollisemme jälleen hyökkää maahamme. Luottamus
ylipäällikköön on onnistumisen ensimmäinen ehto. Te tunnette
minut ja minä tunnen teidät ja tiedän, että jokainen teistä on
valmis täyttämään velvollisuutensa aina kuolemaan asti.
Tämä
sota ei ole mitään muuta kuin vapaussotamme jatkoa ja
loppunäytös.
Me taistelemme kodin, uskonnon ja isänmaan
puolesta.”
Siis
Mannerheim lähti talvisotaan kevään 1918 valkoisten voittokulkua
jatkamaan. Mannerheimille oli kirjoitettu luonnos päiväkäskyn
sanamuodoista, mutta hän virtaviivaisti sitä ytimekkäämmäksi.
Yllättävää oli, että tekstiin jäi tuo maininta ”vapaussodan
jatkosta”, kun
muuten oli jo
päästy suomalaista yhteiskuntaa eheyttävään tilanteeseen. Vai
oliko tosiaan niin, että kun Mannerheimin valkoiset olivat 1918
saaneet punaiset kyykkyyn ja osan monttuun, niin nyt oli tarkoitus
tehdä sama itärajan takana oleville punaisille?
Kummallista
sikälikin, että aikaisemmin Mannerheim oli jo esiintynyt
kansalaisluokkien skismaa tasoittelevana.
Vapaussodan valkoisten muistoparaatin yhteydessä 16.5.1933
Mannerheim sanoi, että ”ojentakaamme veljenkäsi jokaiselle, joka
tahtoo tehdä työtä ja on valmis täyttämään velvollisuutensa
maansa puolesta. - - - eikä meidän tarvitse kysellä, missä hän
oli 15 vuotta sitten”. Oli niin kova lausunto, että
suojeluskuntien Hakkapeliitta-lehdessä ei tuosta puheesta mainittu
mitään.
Ilmeisesti
Mannerheim talvisodan jälkeen itsekin tajusi päiväkäskymunauksensa,
sillä hän määräsi poistettaviksi valkoisen armeijan tunnusmerkit
upseerien paraati- ja juhlapuvuista sekä lopetti vapaussodan
vuotuiset
muistopäivän paraatit. Sen sijaan alettiin viettää sodissa
kaatuneiden muistopäivää toukokuun kolmantena sunnuntaina, ja tämä
koski talvisodassa kaatuneiden sekä vuoden 1918 sodan molempien
osapuolten vainajien muiston kunnioittamista.
Nämä
päätökset olivat tavallaan samanlainen kädenojennus vasemmistolle
kuin oli Urho
Kekkosen tulo
sosiaalidemokraatteja vastaan 25.9.1964. Demarit olivat
kesällä
1964 tehneet presidentille varovaisia aloitteita suhteiden
parantamiseksi ja niinpä Kekkonen tarjoutui tulemaan
sosiaalidemokraatteja vastaan “Pitkänsillan yli” hyväksyessään
kutsun saapua pitämään puheen Helsingin työväentalolle
Hakaniemeen. Vastaantuloa
tosin helpotti se, että tilaisuuden järjesti Paasikivi-seura
rauhan solmimisen 20-vuotispäivän johdosta.
Pääteemaksi
Kekkonen
joka tapauksessa otti sovinnonteon
SDP:n
kanssa osana kansakunnan eheyttämiseen tähtäävää politiikkaa.
Kekkonen mainitsi
Rafael
Paasion
ja eräiden muiden vaikuttajahenkilöiden tekemät myönteiset
aloitteet ja ilmoitti valmiutensa ”tulla vastaan”. Vaikka hän ei
määritellyt
tarkemmin
toimenpiteitä, kannanotto katsottiin sovinnoneleeksi. Kaikki
sosiaalidemokraatit eivät suinkaan olleet valmiit Kekkosta
kannattamaan, mutta aktiivinen vastustaminen selvästi heikkeni.
kari.naskinen@gmail.com