Yksi kirjoittajista on instituutin edellinen johtaja Markku Kivinen, joka myös johti Suomen Akatemian Venäjän-tutkimuksen huippuyksikköä "Venäjän modernisaation valinnat". Tässä akatemian yksikössä toimi yli 50 tutkijaa. Nyt tässä juhlakirjassa Kivinen käy läpi Venäjän uutta paradigmaa (oppirakennelma, ajattelutapa, suuntaus), johon oleellisesti vaikuttavia asioita ovat yksipuolinen hiilivetyvetoinen talouden rakenne, autoritaarisuuteen kallistuva poliittinen järjestelmä, sosiaalipolitiikan uusi malli, ulkopolitiikan suunta sekä uusi identiteetti valtiona ja kansakuntana. Tässä tiivistettynä:
I
Venäjän
vienti ja verotulot riippuvat yhä ratkaisevasti hiilivedyistä.
Samalla eliitin aseman säilyminen on yhteydessä nimenomaan öljystä
ja kaasusta saataviin korkotuloihin. Lännen
sanktioiden takia on kuitenkin käynnistetty tähän asti laajin
muiden teollisuudenalojen kehittämisohjelma tuonnin korvaamisen
nimissä.
II
Venäläiset
ajatushautomot etsivät sekataloutta ja Itä-Aasian mallin tapaista
valtion roolia. Todellinen talouspolitiikka on edelleen varsin
uusliberaalista, vaikka valtiojohtoisia ohjelmia on käynnistetty
monilla aloilla vuodesta 2007 lähtien.
III
Venäjä
on demokratian ja autoritaarisuuden hybridi. Vaaleja järjestetään,
mutta ollaan kallellaan autoritaarisuuteen. Johtajuuden vaihtuminen
näyttää suurelta riskiltä, mikä johtaa yhä autoritaarisempiin
käytäntöihin.
IV
Venäjän
modernisaation suurimmat rajoitteet johtuvat autoritaarisuuden ja
epävirallisten hallintomekanismien yhdistelmästä. Poliittinen
järjestelmä käsittää
myös kilpailullisen demokraattisen järjestelmän elementtejä, ja
oikeusvaltion kehittäminen edistyy oikeudellisissa instituutioissa
silloin, kun kysymys on eliitin intresseistä.
V
Venäjän
hyvinvointimalli on ristiriitainen. Valtio vetäytyy monista
tehtävistä uusliberaalissa hengessä, mutta sosiaalipolitiikassa on
myös konservatiivisia ja sosiaalidemokraattisenkin mallin aineksia.
VI
Sosiaalipolitiikan
haavoittuvuus on yhteydessä energiapolitiikkaan. Venäjä ei pysty
hallitsemaan energiamarkkinoita eikä voi luottaa maailmanlaajuisen
areenan haihtuviin tasapainoihin, mikä tekee sosiaalipolitiikan
voimavaroista erittäin arvaamattomia.
VII
Eliitin
intressiristiriita keskiluokan ja työväenluokan kanssa. Ay-liikkeen
resurssit ovat sidoksissa sekä työnantajiin että valtioon. Sekä
keskiluokka että työväenluokka kokevat oikeutetuiksi vaatimukset
sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta ja kollektiivisesta
vastuusta. Huom! lakot
ovat loppuneet.
VIII
Globaalit
prosessit törmäävät nationalistiseen sulkeutumiseen. Tämä luo
uusia jännitteitä ja voi pidemmässä perspektiivissä johtaa
Venäjän globaalin roolin heikkenemiseen. Venäjän
ja Euroopan politiikan professori
Richard Sakwa
Kentin
yliopistosta toteaa kirjassa,
että Venäjä on kääntynyt yhä enemmän itään ja vahvistaa
yhteistyötään Kiinan kanssa, mutta tämä ei tarkoita, että
Venäjä etsisi eroa lännestä. Siksi Venäjä hyväksyi paluunsa
Euroopan neuvoston täysivaltaiseksi jäseneksi 2019 ja odottaa
suhteidensa Euroopan unioniin ja Yhdysvaltoihin
paranevan.
IX
Venäjä
on riippuvainen hyvien suhteiden ylläpitämisestä Euroopan
markkinoilla yhtä paljon kuin EU on riippuvainen Gazpromista.
Venäjän kyky käyttää energiaa vallan välineenä on erilainen
eri maiden kohdalla, ja sitä rajoittaa talouden keskinäisriippuvuus.
Kylmän
sodan jälkeen ei ole ollut sopimuksia suurvaltojen etupiireistä. Ne
joudutaan kuitenkin tunnustamaan julkilausumattomasti tilanteissa,
joissa sotilaallisetkin resurssit on otettava huomioon.
X
Venäjällä
on käynnissä konservatiivisen hegemonian projekti, mutta liikkeellä
ovat myös vastavoimat. Ideologinen kirjo on suuri kommunisteista
valkoisen emigraation perinteeseen, panslavismista
euraasialaisuuteen, länsieurooppalaisesta liberaalikonservatismista
monenlaiseen lännenvastaiseen nationalismiin ja neuvostonostalgiaan.
Venäjällä on vahva populismin traditio, joka ilmenee myös
nykyisissä oppositioliikkeissä.
”Uudesta paradigmasta
huolimatta ei Venäjää edelleenkään voi selittää eikä tulkita
kovin yksinkertaisesti”, kirjoittaa
Kivinen.
Koko ajan on kuitenkin yritettävä, kuten Kangaspuro sanoo: "Venäjä on meille niin tärkeä, että luotan Suomesta löytyvän viisautta panostaa riittävästi alan tutkimukseen. Tutkijayhteisön ja kysymyksen ymmärtävien päättäjien pitäisi nostaa asia keskusteluun. Itsestään se ei tapahdu."
kari.naskinen@gmail.com