Aleksandr Suvorovin esivanhemmat olivat muuttaneet Ruotsin puolelta tänne valtakunnan itäosaan nimellä Suvor ja sitten on tarkka vuosilukukin 1618, jolloin he muuttivat Räisälään nimellä Suvara ja sieltä edelleen Ruotsin valloittamaan Inkeriin 1622 nimellä Sywewara (Syvävaara). Jossain vaiheessa nimi venäläistyi Suvoroviksi ja Aleksandr syntyi jo Moskovassa. Suvorov itsekin selitti nimensä olleen alun perin Syvävaara.
Suomi
tuli Suvoroville itselleenkin tutuksi, sillä 1791-72 hän toimi
Viipurin käskynhaltijakunnassa ja johti mittavia linnoitustöitä
Ruotsin-vastaisella rajalla. Viipurin, Käkisalmen, Haminan,
Lappeenrannan ja Olavinlinnan linnoituksia vahvistettiin sekä
rakennettiin Taavetin linnoitus ja Ruotsinsalmen merilinnoitus.
Silloin
alettiin rakentaa myös ns. Suvorovin kanavia Puumalassa,
Ruokolahdella ja Sulkavalla Saimaan tykkivenelaivastoa varten.
Suvorovin
varsinaiseksi asemapaikaksi oli määrätty Olavinlinna, mutta hän
ei siellä viihtynyt, vaan muutti Kyminkartanoon, jossa suomalaiset
tervaporvarit kokoontuivat. Siellä puhuttiin suomea, ja Suvoroville
paikka oli hyvä, koska siellä hän sai tietoa Ruotsin armeijan
toiminnasta. Karjalaista
suomen kieltä Suvorov
oli oppinut Tverin Karjalassa, jossa hän aikoinaan oli
asunut.
Kyminkartanoon
Suvorov rakennutti kappelin ja koulutti siellä ortodoksikuoroa.
Kyminkartanosta Suvorov muutti Haminaan leskirouva Anna
Elisabeth Griinin ullakkohuoneistoon
ennen palaamistaan Pietariin. Toisen komennuksen Suomen puolelle hän
sai Puolan-sotaretken jälkeen 1795, jolloin hän kävi tarkastamassa
linnoituksia.
SILMÄMITTA,
NOPEUS,
PAINOSTUS
Suvorov
kehitti venäläistä
sotataktiikkaa
aivan
toisenlaiseksi
kuin oli totuttu.
Hän
kirjoitti siitä myös kirjan Voittamisen
taito,
joka 2015 ilmestyi suomeksikin. Suvorovin taktiikka perustui kolmeen
asiaan: rynnäkkö
ja pistintaistelu, silmämitta
sekä
nopeus ja painostus. Sotamiehiä
ei pitänyt opettaa luennoilla, vaan kädestä pitäen ja näyttäen,
mutta tämä ei tietenkään kovin tehokkaasti ollut mahdollista,
koska massat olivat isoja.
Valt.
tri
Markku
Salomaan
ja fil.
tri
Aimo
Ruususen
kääntämä kirja
sisältää osia
Suvorovin elämäkerrasta
ja hänen merkityksestään venäläiselle sotataidolle Napoleonin
sodista nykypäivään. Komentajille
tarkoitettu teksti on saatettu
mahdollisimman yleistajuiseksi. Teos selittää, miksi venäläinen
sodankäynti on aina ollut hyökkäyksellistä. Suvorov ei tuntenut
muita taistelutapoja. Viivytys, vetäytyminen ja puolustus olivat
vain valmistelevia ja hyökkäykselle alisteisia
toimia.
Preussilaista
sotataitoa
Suvorov ei
ymmärtänyt – että
taistelu voitaisiin edeltä käsin suunnitella. Eräälle
itävaltalaiselle
yhteistyökenraalille,
joka pyysi Suvorovilta
suunnitelmaa ennen taistelua, hän lähetti tyhjän paperin. Suvorov
kiinnitti
huomiota myös
kansanomaisuuteen ja sotilaiden kansallisylpeyteen. Se kävi päinsä
vetoamalla omaan
ortodoksiseen
uskoonsa.
Hänen kuuluisia kehotussanojaan taisteluun mennessä olivat: ”Minä
olen venäläinen, te olette venäläisiä, Jumala on meidän
puolellamme, kiiruhtakaa tekemään hyvää, eteenpäin, uraa!”
Suvorov oli operatiivisena johtajana nero, mutta hän ei
koskaan oikein oppinut ymmärtämään poliittisia strategioita.
Suvorov palveli läpi armeijan kaikki sotilasarvot alokkaasta
generalissimukseksi.
MITÄTÖN
ELOKUVA
Pudovkinin
elokuva Suvorovista on kuin filmattua teatteria. Miehet seisovat ja
puhuvat. Kahteen taistelukohtaukseen on uhrattu yhteensä neljä
minuuttia. Ilmeisesti tämä johtuu siitä, että upeita
mykkäelokuvia ohjannut Pudovkin ei osannut sopeutua äänen
mukaantuloon - oli nyt niin äänen vanki, että unohti elävän kuvan liikkeen. Hänen tunnetuimmat mykkäelokuvansa ovat 1920-luvulta:
Äiti,
Myrsky yli Aasian ja
kolme vuotta sitten televisiostakin tullut Pietarin
viimeiset päivät.
Vuonna
1928
Pudovkin
antoi yhdessä Sergei
Eisensteinin ja
Grigori
Aleksandrovin kanssa
julkilausuman, jossa käsiteltiin äänielokuvan kaksiteräisyyttä.
Hyvänä he pitivät sitä, että ääni tarjoaa yhden ulospääsytien
monista umpikujista. Yksi sellainen on mahdollisuus luopua
väliteksteistä. Pudovkin itse ei tässä kuitenkaan onnistunut,
vaan vielä hänen toisessakin äänielokuvassaan Suvorovissa
on
monta pitkää selitysvälitekstiä.
Lisäksi
vaikuttaa erikoiselta,
että Aleksandr Suvorovista on paikoitellen tehty koominen hahmo.
Keisari
Paavali
I:n
palatsin kiiltävillä lattioilla Suvorov liukastele kuin Mr. Bean ja
keskusteluissa alaistensa kanssa Suvorov näyttää hetkittäin
pelleltä.
Elokuvan toiseksi ohjaajaksi on nimetty Mihail Doller, joka oli apulaisohjaajana myös Pietarin viimeisissä päivissä.
kari.naskinen@gmail.com