Mannerheim halusi raportit ja esitykset lyhyinä ja ytimekkäinä

Puolustusvoimain lippujuhlan päivänä 4.6. olen monta kertaa kirjoittanut marsalkka Mannerheimista. Nyt otan kuitenkin pienen siivun hänen lähimpänä miehenään talvi- ja jatkosotien aikana toimineesta kenraali Aksel Fredrik Airosta (kuvassa), joka oli keskeisin operatiivisesta suunnittelusta vastannut upseeri. Airo oli vaikuttaja, joka oli saanut Mannerheimin luottamuksen jo ennen sotia puolustusneuvoston sihteerinä. Kun Marskilta sotien jälkeen kysyttiin, kuka johti sotatoimia, hän vastasi: ”Airo ja minä.” Samaan kysymykseen vastasi Airo: ”Marski ja minä.”

Vuonna 1964 Petter Parikka (kuvassa) teki Sotakorkeakoulussa diplomityön maavoimien perusyhtymien ja niitä korkeampien esikuntien sijainnista talvisodassa, ja tähän liittyen hän kävi haastattelemassa Airoa tämän kotona Heinolan maalaiskunnan Ristintaipaleella ja Helsingin Pohjoisrannassa, jossa Airolla oli asunto kansanedustajavuosinaan 1958-66. Eversti Parikka lopetti upseerinuransa Hämeen Rykmentin komentajana Hennalassa 1990.

Aikoinaan tapasin Parikan näiltä tiimoilta, jolloin hän sanoi tapaamisensa Airon kanssa valaisseen Mannerheimin toimintatapaa ja luonnekuvaa.

”Muistan kuinka otin Airoon yhteyttä hieman arastellen. Sain kuitenkin heti myöntävän vastauksen, ja kun menin hänen kotiinsa, vastaanotto siellä oli lämmin ja ystävällinen. Airo oli tuolloin 66-vuotias. Hän oli ulkoiselta olemukseltaan lyhyt, vaatimaton mies. Mutta henkisiltä kyvyiltään hän oli vahva sotilas”, kertoi Parikka.

Mannerheimilla piti asioiden tapahtua jämptisti ilman koukeroita. Esimerkiksi Mannerheimin mieleen olivat lyhyet esitykset, joihin pystyi tutustumaan yhdellä silmäyksellä ja nopealla lukemisella. Airo kertoi yhdestäkin tapauksesta, jossa kenraali Erik Heinrichs yleisesikunnan päällikkönä oli tullut Airon luo hieman apeana mukanaan laaja selonteko. Heinrichs sanoi Airolle, että oli esitellyt sen Marskille, joka ei kuitenkaan ollut tehnyt sen edellyttämää päätöstä. Kerrottuan tapahtuneen Heinrichs kysyi Airolta:

”Miten sinä saat asiasi aina ratkaistuksi, kun minä en niitä saa, vaikka nytkin tämä oli perinjuurin tutkittu ja valmisteltu, ja tähän liittyi näin yksityiskohtainen, laaja asiakirja?”

Airo pyysi nähdäkseen asiakirjan. Selailtuaan sen läpi Airo neuvoi Heinrichsia saattamaan sen yhden paperiarkin laajuiseksi esitykseksi ja esittelemään sen sitten uudestaan muutaman päivän kuluttua. Myöhemmin Heinrichs olikin tullut Airon luo ja ilmoittanut tyytyväisenä, että oli menetellyt Airon ohjeiden mukaan ja että uudessa esittelyssä Marski oi heti hyväksynyt sen ja päätös oli saatu aikaan.

Mannerheim oli sitä mieltä, että isot upseerit saattoivat joskus tietoisesti pyrkiä hämäyksiin. Tämä oli mahdollista esittämällä asiat monimutkaisesti. Ilmeisesti hän tiesi tämän jo pitkiltä palvelusvuosiltaan Venäjän armeijassa, jossa hän oli toiminut mm. keisarinnan chevalierkaartissa 1891 - 1904, osallistunut Japanin sotaan 1904-05, ollut keisarillisten ulaanirykmenttien komentajana Puolassa 1909-14 ja osallistunut maailmansotaan 1914-17.

A.F. Airo itsekin koki Mannerheimin selväpiirteisen toimintatavan – kun jotain piti tehdä, ei vetkuteltu. Yhtenä talvisodan varhaisena aamuna (26.2.1940) Mannerheim oli yllättäen tullut Airon huoneeseen. Kun Airo oli noussut pyjama päällään vuoteesta, oli Mannerheim ilmoittanut ylentäneensä päämajoitusmestarin kenraaliksi.

”Onniteltuaan minua marsalkka oli poistunut huoneesta. Harvemmin sitä ylentäminen kenraaliksi tapahtuu yöpuku päällä”, sanoi Airo Parikalle.

KANNAKSEN ARMEIJAN
ESIKUNTA OLI TARPEEN

Historioitsijat ovat epäilleet, oliko Kannaksen armeijan esikunnan perustaminen talvisotaa varten ollenkaan tarpeen. Tähän on liittynyt sellaistakin ilkeää pohdintaa, että koska kenraaliluutnantti Hugo Östermanille piti löytää jokin riittävän arvokas tehtävä, perustettiin tuo esikunta. Österman toimi Kannaksen armeijan komentajana 19.2.1940 asti. Esikunta sijaitsi Imatralla.

Tätä kriittistä kantaa on perusteltu sillä, että Mikkelin päämaja olisi kyllä pystynyt johtamaan Kannaksella toimineita armeijakuntia suoraankin. On myös sanottu, että asioiden käsittely viivästyi turhaan välijohtoportaan takia ja että esikunta sitoi paljon kaaderiupseereita, joiden tarve rintamajoukoissa oli huutava.

Parikan haastattelemana Airo torjui nämä arviot väärinä. Päämajan alajohtoportaiden määrä olisi ilman Östermanin johtamaa esikuntaa lisääntynyt 6:sta 9:ään. Sodan kestäessä oli nimittäin jouduttu perustamaan kolmen armeijakunnan ja kolmen ryhmän esikunnan lisäksi yksi armeijakunnan ja kaksi ryhmän esikuntaa. Ilman armeijan esikuntaa päämajan johdettavien määrä olisi noussut liian suureksi, mikä olisi vaikeuttanut kokonaistilanteen hallitsemista.

Päätös Kannaksen armeijan esikunnan perustamisesta oli siten perusteltu ja kaukonäköinen. Sitä Airo kuitenkin arvosteli, että esikuntaan tosiaankin sijoitettiin liian paljon kaaderiupseereita.

kari.naskinen@gmail.com