Pääministeri A.K.
Cajanderin sihteerinä
toimi talvisodan alla Kansallisen Edistyspuolueen
kansanedustaja Arvo
Inkilä.
Aika
tuntemattomaksi jäänyt henkilö, joka kuitenkin television Sodan
ja rauhan miehet -dokumentti-
ja draamasarjassa tulee hyvin esille. En löytänyt Inkilästä
tuohon vaiheeseen liittyviä tietoja kirjoista enkä netistä, ei ole
mainintaa edes Cajanderin elämäkertateoksessa.
Kymmenosainen Sodan ja rauhan miehet valmistui Tv 2:n teatteritoimituksen tuottamana 1977, mutta esitettiin televisiossa vasta joulukuussa 1978. Tämä viivyttely johtui siitä, että sarjaa ei haluttu esittää samanaikaisesti Neuvostoliitossa vietettyjen lokakuun vallankumouksen 60-vuotisjuhlien kanssa, ettei tätä olisi Neuvostoliitossa tulkittu provokatiiviseksi. Nyt tämä erinomainen sarja on nähtävissä Yle Areenassa.
Mutta Inkilä siis. Matti Tapion käsikirjoitus perustui asiakirjoihin ja aikalaistodistuksiin. Sarjan ensimmäinen jakso alkaa huhtikuusta 1938, kun Neuvostoliiton suurlähetysten 2. sihteeri Boris Jartsev ottaa yhteyttä ulkoministeri Rudolf Holstiin. Kysymyksessä oli vasta pehmeä lähestyminen, sillä Jartsev pyysi vain neuvostoliittolaiselle lentokoneelle lentolupaa Suomen alueen yli, kun Moskovasta piti lentää Yhdysvaltoihin. Tästä se iso ruljanssi joka tapauksessa alkoi.
Vai pitäisikö sanoa, että alku oli tapahtunut jo kesällä 1935, kun Neuvostoliiton Suomen-suurlähettiläs Eric Assmus oli vieraillut näissä naapuriasioissa pääministeri T.M. Kivimäen luona?
Jartsev oli saanut toimintaohjeet korkealta taholta, ja vuoden 1938 edetessä puheet kovenivat. Jartsev kävi salaisia neuvotteluja sekä Cajanderin että Holstin kanssa, ja nimenomaan Inkilä tajusi, että tosi oli kysymyksessä, vaikka Neuvostoliiton puolelta keskustelukumppanina olikin vain 2. lähetystösihteeri. Jartsev sanoi Cajanderille, että Jartsev pitäisi ottaa tosissaan ja keskustella hänen kanssaan kunnolla.
Jartsev esitti huolensa Euroopan tilanteen vakavoitumisesta ja siitä, että Saksa olisi taas kimpassa Suomen kanssa. Cajander kuitenkin rauhoitteli Jartsevia: Akateemisen Kirjakaupan johtaja oli nimittäin kertonut jollekin, että saksalaisten aikakauslehtien myynti oli viime aikoina vähentynyt. Tämä ei Jartseville riittänyt.
Loppukesästä Jartsev välitti Suomelle Neuvostoliiton esityksen sotilaallisesta avusta siltä varalta, että Hitler alkaisi hönkiä Suomen kautta kohti Neuvostoliiton rajaa. Holsti oli Kansainliiton pitkässä kokouksessa Genevessä ja Suomen kielteisen vastauksen esitti Jartseville 29.8.1938 Holstia tuurannut sisäministeri Väinö Tanner.
Jartsev oli tämän jälkeen suoraan yhteydessä Inkiläänkin, joka osasi myös venäjää. He myös tapasivat kahden kesken syyskuussa ja ainakin kerran lokakuussakin.
Cajander oli jo tuossa vaiheessa huomannut, että Jartsev ei ole kuka tahansa, vaan täysivaltainen Neuvostoliiton edustaja näissä vaikeissa asioissa. Niinpä Cajander pyysi lounaalla Inkilältä toimintaohjeita, joita Inkilä antoikin melko yksityiskohtaisesti.
Mitään valmista ei kuitenkaan tullut. Kun Holsti erosi tehtävästään marraskuussa 1938, nimitettiin väliaikaiseksi ulkoministeriksi Väinö Voionmaa ja hänen jälkeensä varsinaiseksi ulkoministeriksi Eljas Erkko. Jartsev jatkoi yhteydenpitoa, mutta kevättalvella 1939 neuvottelut loppuivat, kun Erkko oli ottanut jyrkän, tylyn asenteen Jartsevia kohtaan. Inkilästäkään ei enää kuulunut mitään.
Kesä 80 vuotta sitten oli näiltä osin hiljainen – kuolemanhiljainen. Sitten alkoi loppunäytös, kun Suomi sai 5.10.1939 kutsun Moskovaan neuvottelemaan konkreettisista poliittista kysymyksistä…
Cajanderin ja Inkilän hallitus lopetti toimintansa 1.12.1939.
Otsikon yhteydessä on maalaus Arvo Inkilästä. Se on peräisin Viipurista, jossa Inkilä toimi Karjalan Lehden ja Karjalan Aamun päätoimittaja 1913-23. Viipurin työväenopistossa hän opetti 1919-24 ja oli opiston johtajana 1924-44. Hän opetti myös Viipurin reaalikoulussa 1920-luvulla. Sotien jälkeen Inkilä toimi opettajana ja luennoitsijana Helsingin työväenopistossa. Hän sai kouluneuvoksen arvon 1951.
Talvisodan jälkeen Viipurin työväenopiston opiskelijat ottivat johtajiensa muotokuvat kehyksistään ja toivat ne Helsingin työväenopistoon säilytettäviksi. Kun opiston lisärakennus valmistui 1959, yksi suurista saleista nimettiin Viipurinsaliksi, jonka seinälle muotokuvat asetettiin.
Arvo Inkilä oli kansanedustajana 1933-39 edustaen Viipurin läänin läntistä vaalipiiriä. Hän oli Edistyspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja toimi puheenjohtajana eduskunnan kansanvakuutusvaliokunnassa 1936-37 ja työväenasiainvaliokunnassa 1938. Arvo Inkilä kuoli 83-vuotiaana 1965.
Tässä jutussa mainittuja henkilöitä esittävät tv-draamassa:
Tauno Lehtihalmes (Inkilä)
Yrjö Parjanne (Cajander)
Timo Kankainen (Jartsev)
Leo Riuttu (Holsti)
Uljas Kandolin (Kivimäki)
Veijo Pasanen (Hitler)
Martti Pennanen (Tanner)
Toivo Lehto (Voionmaa)
Rauli Lehtonen (Erkko)
kari.naskinen@gmail.com
Kymmenosainen Sodan ja rauhan miehet valmistui Tv 2:n teatteritoimituksen tuottamana 1977, mutta esitettiin televisiossa vasta joulukuussa 1978. Tämä viivyttely johtui siitä, että sarjaa ei haluttu esittää samanaikaisesti Neuvostoliitossa vietettyjen lokakuun vallankumouksen 60-vuotisjuhlien kanssa, ettei tätä olisi Neuvostoliitossa tulkittu provokatiiviseksi. Nyt tämä erinomainen sarja on nähtävissä Yle Areenassa.
Mutta Inkilä siis. Matti Tapion käsikirjoitus perustui asiakirjoihin ja aikalaistodistuksiin. Sarjan ensimmäinen jakso alkaa huhtikuusta 1938, kun Neuvostoliiton suurlähetysten 2. sihteeri Boris Jartsev ottaa yhteyttä ulkoministeri Rudolf Holstiin. Kysymyksessä oli vasta pehmeä lähestyminen, sillä Jartsev pyysi vain neuvostoliittolaiselle lentokoneelle lentolupaa Suomen alueen yli, kun Moskovasta piti lentää Yhdysvaltoihin. Tästä se iso ruljanssi joka tapauksessa alkoi.
Vai pitäisikö sanoa, että alku oli tapahtunut jo kesällä 1935, kun Neuvostoliiton Suomen-suurlähettiläs Eric Assmus oli vieraillut näissä naapuriasioissa pääministeri T.M. Kivimäen luona?
Jartsev oli saanut toimintaohjeet korkealta taholta, ja vuoden 1938 edetessä puheet kovenivat. Jartsev kävi salaisia neuvotteluja sekä Cajanderin että Holstin kanssa, ja nimenomaan Inkilä tajusi, että tosi oli kysymyksessä, vaikka Neuvostoliiton puolelta keskustelukumppanina olikin vain 2. lähetystösihteeri. Jartsev sanoi Cajanderille, että Jartsev pitäisi ottaa tosissaan ja keskustella hänen kanssaan kunnolla.
Jartsev esitti huolensa Euroopan tilanteen vakavoitumisesta ja siitä, että Saksa olisi taas kimpassa Suomen kanssa. Cajander kuitenkin rauhoitteli Jartsevia: Akateemisen Kirjakaupan johtaja oli nimittäin kertonut jollekin, että saksalaisten aikakauslehtien myynti oli viime aikoina vähentynyt. Tämä ei Jartseville riittänyt.
Loppukesästä Jartsev välitti Suomelle Neuvostoliiton esityksen sotilaallisesta avusta siltä varalta, että Hitler alkaisi hönkiä Suomen kautta kohti Neuvostoliiton rajaa. Holsti oli Kansainliiton pitkässä kokouksessa Genevessä ja Suomen kielteisen vastauksen esitti Jartseville 29.8.1938 Holstia tuurannut sisäministeri Väinö Tanner.
Jartsev oli tämän jälkeen suoraan yhteydessä Inkiläänkin, joka osasi myös venäjää. He myös tapasivat kahden kesken syyskuussa ja ainakin kerran lokakuussakin.
Cajander oli jo tuossa vaiheessa huomannut, että Jartsev ei ole kuka tahansa, vaan täysivaltainen Neuvostoliiton edustaja näissä vaikeissa asioissa. Niinpä Cajander pyysi lounaalla Inkilältä toimintaohjeita, joita Inkilä antoikin melko yksityiskohtaisesti.
Mitään valmista ei kuitenkaan tullut. Kun Holsti erosi tehtävästään marraskuussa 1938, nimitettiin väliaikaiseksi ulkoministeriksi Väinö Voionmaa ja hänen jälkeensä varsinaiseksi ulkoministeriksi Eljas Erkko. Jartsev jatkoi yhteydenpitoa, mutta kevättalvella 1939 neuvottelut loppuivat, kun Erkko oli ottanut jyrkän, tylyn asenteen Jartsevia kohtaan. Inkilästäkään ei enää kuulunut mitään.
Kesä 80 vuotta sitten oli näiltä osin hiljainen – kuolemanhiljainen. Sitten alkoi loppunäytös, kun Suomi sai 5.10.1939 kutsun Moskovaan neuvottelemaan konkreettisista poliittista kysymyksistä…
Cajanderin ja Inkilän hallitus lopetti toimintansa 1.12.1939.
Otsikon yhteydessä on maalaus Arvo Inkilästä. Se on peräisin Viipurista, jossa Inkilä toimi Karjalan Lehden ja Karjalan Aamun päätoimittaja 1913-23. Viipurin työväenopistossa hän opetti 1919-24 ja oli opiston johtajana 1924-44. Hän opetti myös Viipurin reaalikoulussa 1920-luvulla. Sotien jälkeen Inkilä toimi opettajana ja luennoitsijana Helsingin työväenopistossa. Hän sai kouluneuvoksen arvon 1951.
Talvisodan jälkeen Viipurin työväenopiston opiskelijat ottivat johtajiensa muotokuvat kehyksistään ja toivat ne Helsingin työväenopistoon säilytettäviksi. Kun opiston lisärakennus valmistui 1959, yksi suurista saleista nimettiin Viipurinsaliksi, jonka seinälle muotokuvat asetettiin.
Arvo Inkilä oli kansanedustajana 1933-39 edustaen Viipurin läänin läntistä vaalipiiriä. Hän oli Edistyspuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja toimi puheenjohtajana eduskunnan kansanvakuutusvaliokunnassa 1936-37 ja työväenasiainvaliokunnassa 1938. Arvo Inkilä kuoli 83-vuotiaana 1965.
Tässä jutussa mainittuja henkilöitä esittävät tv-draamassa:
Tauno Lehtihalmes (Inkilä)
Yrjö Parjanne (Cajander)
Timo Kankainen (Jartsev)
Leo Riuttu (Holsti)
Uljas Kandolin (Kivimäki)
Veijo Pasanen (Hitler)
Martti Pennanen (Tanner)
Toivo Lehto (Voionmaa)
Rauli Lehtonen (Erkko)
kari.naskinen@gmail.com