Taanilan apteekin hyllyltä tulee vastauksia enemmän kuin ehtii kysyä. Kun kulttuuritoimittaja
Hannu Taanilalta kysyi Richard Wagnerin oopperoista,
vastaukset olivat taas provosoivan hauskoja: ”Ne ovat kuin Päätalon kirjoja lukisi, ovat kuin Lapuanjoki, joka ei sano mitään.”
Vastauksistaan huolimatta Taanila tuntee myös Wagnerin ja Wagnerin tuotannon erinomaisen
hyvin. Vaikka hän edelleen vastasi, että Wagnerin oopperoiden libretot ovat
kuin parodioita Topeliuksen saduista,
niin perusteellisemmin ja vakavasti Wagneria analysoidessaan Taanila meni asioiden
ytimiin varsin syvälle.
Wagner-luennossaan Taanila lähti Hegelistä,
jonka mukaan olevaisuuden ja hengen tärkein ilmenemismuoto on filosofia, sen
jälkeen tulevat uskonto ja taide.
”Wagnerin filosofiaan eivät kuuluneet järki ja ymmärrys. Filosofina hän oli
samaa luokkaa Juha Sipilän, Petteri Orpon
ja Jari Tervon kanssa. Eikä hän
Hegelistä poiketen antanut minkäänlaista arvoa valtiolle. Tärkeintä oli
saksalaisuus, saksuus, mutta se ei edellyttänyt valtiota”, sanoi Taanila.
Yhden esimerkin hän otti Nürnbergin mestarilaulajien lopusta, jossa
Hans Sachs laulaa: ”…ei huolta lain, jos vaikka turmioon maa joutukoon, jää
Saksan taide ain!”
”Sen sijaan Wagnerille tärkeä oli saksalainen kansa. Se oli häntä varten – ei kuitenkaan
hän kansaa varten -, mutta puolueita ja parlamentteja Wagner ei kaivannut.
Wagnerille kansa ei kuitenkaan muodostanut valtiota, mutta jos sen
hallitusmuoto jonkinlainen olisi, sen päällikkönä olisi kuningas Baijerista –
muistuttaisi järjestelmänä lähinnä Korvatunturia, jossa kuninkaana on Joulupukki”,
veisteli Taanila.
Wagner oli ainakin jonkin aikaa mukana kirjallisessa Junges Deutschland
-ryhmässä. Se kyllä oli saksalaisen tasavallan kannalla, mutta toisaalta
Wagneria ilmeisesti miellytti se, että Junges Deutschland hyökkäsi voimakkaasti
kristillistä uskoa vastaan.
Mutta se ”saksuus”, ennen kaikkea se; Wagner itse kirjoitti yhdessä
kirjeessään, että hän on maailman saksalaisin ihminen. Vain saksalainen voi
tajuta puhtaan universaalin ihmisyyden. Vastapuolella olivat pahimpina englantilaiset,
ranskalaiset, juutalaiset ja italialaiset. Wagnerin suuri tavoite oli
germaanisautuullinen olotila.
”Antiseministi ei Wagner silti ollut, hän ei vain hyväksynyt juutalaisuudessa
sitä, että siinä järki oli nostettu tunteen edelle. Wagnerin monta parasta
ystävääkin olivat juutalaisia, parhaana kapellimestarinakin hän piti
juutalaista Hermann Leviä”, sanoi
Taanila.
Kun Taanila puhuu, se on kuin konekivääritulitusta, ja kaikkea ammutaan, mikä
liikkuu. Mukana ovat aina jostakin tarttumapinnan saaden esimerkiksi Luther, Marx, Goethe, Paavo Lipponen, Esko
Aho, Olli Rehn, Anne Berner, sote- ja maakuntauudistus, ilmastonmuutos, ja
senkin Taanila ehti ohimennen heittää, että Suomen seuraava presidentti on Alexander Stubb. Vain Bayreuthin
juna-aikataulut jäivät käsittelemättä.
Eikä Taanila koskaan unohda Raamattua: ”Uusi testamentti on meille annettu ja
sitä on joka sunnuntai kirkoissa selitettävä ja tulkittava. Se on
sanataideteos, kirjallisuutta. Samanlailla on meille annettu Wagnerin libretot,
ne ovat karseaa luettavaa ja niitäkin on aina vain selitettävä. Wagnerin
oopperat ovat kuin ranskalaisia elokuvia, joissa on vähän toimintaa, mutta
paljon puhetta.”
Luentonsa Taanila piti Suomen Wagner-seuran kuukausikokouksessa. Musiikista ei urkuri
Taanila tällä kertaa paljon puhunut, mutta kysyttäessä vastasi, että Wagner
sijoittuu jonnekin Bachin ja Schönbergin väliin.
kari.naskinen@gmail.com