Ranskan suuri vallankumous reilut 200 vuotta sitten onnistui siinä, missä
Suomessa epäonnistuttiin ja Venäjällä mentiin liian pitkälle sata vuotta
sitten. Espoon kaupunginteatterissa vallankumouksen filosofiaa ja käytäntöä
käydään nyt läpi Peter Weissin näytelmässä
Marat/Sade, jonka alkuperäinen nimi
vuodelta 1963 on Jean Paul Marat´n vaino
ja murha Charentonin sairaalan näyttelijäryhmän esittämänä ja herra de Saden
ohjaamana. Sopii hyvin näin vaalien alle, kun näytelmässä käsitellään aina
ajankohtaisia kysymyksiä: individualismin ja poliittisen liikehdinnän välistä
jännitettä, valtaa ja väkivaltaa, demokratian oikeutusta ja kansan roolia
demokratiassa.
Jean Paul Marat oli vallankumouksen puolesta näkyvästi toiminut poliitikko ja toimittaja, markiisi de Sade taas oli eriskummallinen filosofi, joka jäi historiaan lähinnä pornokirjoistaan ja hänen nimestään syntyneestä sadismi-käsitteestä. Epäsiveellisyydestä syytettynä de Sade pantiin Bastiljin vankilaan 1777, josta pääsi pois vallankumouksen alkaessa 1789, mutta passitettiin Charentonin hullujenhuoneeseen 1801, jossa kuoli 1814. Marat ja de Sade eivät tiettävästi koskaan kohdanneet, mutta näytelmässä näin tapahtuu.
Kysymyksessä on siis näytelmä näytelmässä, jossa sairaalan potilaat esittävät näytelmän. Se päättyy Marat´n kuuluisaan kylpyammemurhaan, jota ennen tässä railakkaassa esityksessä pohditaan isoja asioita suurin vedoin ja terävin pistoin. Marat on tietenkin suuri vallankumouksellinen, vaikka hän ei näytelmässä paljon puhu. Vanhaan Ranskaan kohdistuva kritiikki tulee kuitenkin esille monin tavoin. Huutia saavat tietenkin vallanpitäjät ja muu ylimystö sekä erityisesti papisto, jonka ainoa lohdutus huonossa jamassa olevalle alhaisolle on, että ”kärsi, kärsi, niin kärsi Jeesuskin ristillä, se on Herran tahto”.
Yltiöindividualistinen markiisi de Sade oli toista maata: ”suvaitsevaisuus on heikkojen hyve”. Näytelmässä ei käsitellä de Saden seksijuttuja, vaan keskitytään pelkästään hänen ja Marat´n yhteiskunnallisiin näkökantoihin. Kun Marat arvosteli kirkkoa, niin de Sade löi lokaan uskonnon sinänsä, koska uskonto pitää ihmisiä moraalisissa kahleissa – tavoitteena pitää olla täydellinen vapaus, jossa esimerkiksi kuka tahansa saisi kuksia ketä tahansa.
Marat´n ja de Saden roolihahmojen taustalla ovat Weissin tekstissä Marx ja Freud. Weiss itse oli kommunisti, jonka näytelmässä Marat ja de Sade väittelevät vallankumouksesta ja väkivallan oikeutuksesta sekä muista keinoista toteuttaa ihanne vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta. Mutta ei käynyt Weissillekaan hyvin, vaikka punalippua liehuttikin, sillä 1970 hänet nimettiin DDR:ssä luokkaviholliseksi hänen kirjoitettuaan näytelmän Trotskin maanpaosta.
Espooseen näytelmän ovat tehneet kolme pientä ruotsinkielistä teatteria, jotka toteuttivat sen viime syyskaudella ensin ruotsinkielisenä Teatteri Universumissa. Esitys sai Suomen teatterijärjestöjen keskusliiton vuotuisen Thalia-palkinnon, joka annetaan aina yhteiskunnallista keskustelua herättävästä ja teatteritaiteen merkityksestä keskustelua synnyttävästä esityksestä. Hyvä valinta.
Juha Hurmeen ohjaus korostaa teatterintekemisen laaja-alaisuutta. Marat/Sade on vakavasta aiheestaan huolimatta kuin teatterileikki, ja se on myös kunnianosoitus perinteiselle teatterilla, ei ole videoseiniä eikä muutakaan epäteatterillista koohotusta. Visuaalisuuteen riittää värikäs näytteleminen itsessään. Välillä meno on kuin karnevaalimarkkinoilla, ja fyysisyyttäkin on, mutta ei turkkamaisena reuhaamisena.
Espoon
teatterin mainostekstissä sanotaan, että Hurmeen käsittelyssä tämä Peter
Weissin klassikko on nyrjähtänyt taas uuteen, yllättävään vinkkeliin. En tunne
niitä aikaisempia vinkkeleitä, joita ainakin brechtiläinen Ralf Långbacka ohjasi Kansallisteatteriin 1965 ja Helsingin
kaupunginteatteriin 1983, mutta kyllä Hurmekin brechtiläisen teatterikäsitteen
selvästi hallitsee. Mielenkiintoista on nyt televisiosta nähdä neliosainen Brecht-sarja, ja alkaahan tv:ssä tänään
myös myöhemmän vallankumoushenkisen miehen Victor
Hugon Kurjat.Jean Paul Marat oli vallankumouksen puolesta näkyvästi toiminut poliitikko ja toimittaja, markiisi de Sade taas oli eriskummallinen filosofi, joka jäi historiaan lähinnä pornokirjoistaan ja hänen nimestään syntyneestä sadismi-käsitteestä. Epäsiveellisyydestä syytettynä de Sade pantiin Bastiljin vankilaan 1777, josta pääsi pois vallankumouksen alkaessa 1789, mutta passitettiin Charentonin hullujenhuoneeseen 1801, jossa kuoli 1814. Marat ja de Sade eivät tiettävästi koskaan kohdanneet, mutta näytelmässä näin tapahtuu.
Kysymyksessä on siis näytelmä näytelmässä, jossa sairaalan potilaat esittävät näytelmän. Se päättyy Marat´n kuuluisaan kylpyammemurhaan, jota ennen tässä railakkaassa esityksessä pohditaan isoja asioita suurin vedoin ja terävin pistoin. Marat on tietenkin suuri vallankumouksellinen, vaikka hän ei näytelmässä paljon puhu. Vanhaan Ranskaan kohdistuva kritiikki tulee kuitenkin esille monin tavoin. Huutia saavat tietenkin vallanpitäjät ja muu ylimystö sekä erityisesti papisto, jonka ainoa lohdutus huonossa jamassa olevalle alhaisolle on, että ”kärsi, kärsi, niin kärsi Jeesuskin ristillä, se on Herran tahto”.
Yltiöindividualistinen markiisi de Sade oli toista maata: ”suvaitsevaisuus on heikkojen hyve”. Näytelmässä ei käsitellä de Saden seksijuttuja, vaan keskitytään pelkästään hänen ja Marat´n yhteiskunnallisiin näkökantoihin. Kun Marat arvosteli kirkkoa, niin de Sade löi lokaan uskonnon sinänsä, koska uskonto pitää ihmisiä moraalisissa kahleissa – tavoitteena pitää olla täydellinen vapaus, jossa esimerkiksi kuka tahansa saisi kuksia ketä tahansa.
Marat´n ja de Saden roolihahmojen taustalla ovat Weissin tekstissä Marx ja Freud. Weiss itse oli kommunisti, jonka näytelmässä Marat ja de Sade väittelevät vallankumouksesta ja väkivallan oikeutuksesta sekä muista keinoista toteuttaa ihanne vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta. Mutta ei käynyt Weissillekaan hyvin, vaikka punalippua liehuttikin, sillä 1970 hänet nimettiin DDR:ssä luokkaviholliseksi hänen kirjoitettuaan näytelmän Trotskin maanpaosta.
Espooseen näytelmän ovat tehneet kolme pientä ruotsinkielistä teatteria, jotka toteuttivat sen viime syyskaudella ensin ruotsinkielisenä Teatteri Universumissa. Esitys sai Suomen teatterijärjestöjen keskusliiton vuotuisen Thalia-palkinnon, joka annetaan aina yhteiskunnallista keskustelua herättävästä ja teatteritaiteen merkityksestä keskustelua synnyttävästä esityksestä. Hyvä valinta.
Juha Hurmeen ohjaus korostaa teatterintekemisen laaja-alaisuutta. Marat/Sade on vakavasta aiheestaan huolimatta kuin teatterileikki, ja se on myös kunnianosoitus perinteiselle teatterilla, ei ole videoseiniä eikä muutakaan epäteatterillista koohotusta. Visuaalisuuteen riittää värikäs näytteleminen itsessään. Välillä meno on kuin karnevaalimarkkinoilla, ja fyysisyyttäkin on, mutta ei turkkamaisena reuhaamisena.
Tärkeä osa Marat/Sadessa on musiikilla, kuten oli myös näytelmän kantaesityksessä Berliinin Schiller-teatterissa, säveltäjänä Hans-Martin Majewski. Suomessa musiikin ovat nyt tehneet Martin Åkesson ja Mirva Tarvainen, jotka myös musisoivat esityksessä. Osa repliikeistä menee runomuotoisena, mikä myös hienosti rytmittää esitystä.
Marat´n roolissa on Carl Alm (kuvassa), de Sade on Paul Olin ja murhaaja on Alma Pöysti. Koko näyttelijäkunta (11) tekee huumaavan hienoa työtä. Teatterin muusa Thalia on tyytyväinen.
kari.naskinen@gmail.com