Lahden diakoniasäätiö on julkaissut juhlalehden laitoksen historiasta. Siitä selviää, että Viipurin diakonissalaitoksen perustamiseen oli vaikuttanut ratkaisevalla tavalla Hackmanin suvun kiinnostus asiaan, ja varsinkin Johan Hackmanin veljen Karl Hackmanin vaimon Olga Hackmanin paneutuminen laupeudentyöhön. Olga Hackman kuoli nuorena keuhkotautiin 1866, mutta hän oli testamentannut omaisuutensa Dresdenissä toimineelle diakonissalaitokselle, mutta kun rahoja ei silloisen lain mukaan voitu lähettää Saksaan, ne käytettiin Viipurin diakonissalaitoksen perustamiseen.
Lisäksi rahaa lahjoittivat hänen äitinsä Marie Hackman ja Olgan sisar perillisineen. Perustamisrahastoon saatiin vielä lisää Viipurin saksalaisen seurakunnan pastorin Julius Stegerin nälkävuosina orpolasten hoitoon keräämiä varoja. Katovuodet 1866-68 aiheuttivat nälkää ja kurjuutta. Kuolleisuus oli niin suurta, että yhdenkin päivän aikana pappi siunasi Viipurissa 142 vainajaa. Hätä herätti myötätunnon ja Viipurissa oli ihmisiä, jotka halusivat antaa panoksensa sen torjuntaan. Kun yhteiskunnan voimavarat eivät riittäneet turvaamaan ihmisten hyvinvointia ja kirkon piirissäkin sosiaalisen vastuun kantaminen oli jäänyt taka-alalle papiston työssä, nousi viipurilaisten kauppahuoneiden rooli auttajina merkittäväksi.
Diakonissalaitoksen ensimmäiseksi johtajaksi valittiin alan asiantuntijana sisar Amalie Frölich Dresdenistä. Hän toimi tehtävässä vuoteen 1883.
PORIN SIJASTA LAHTEEN
Ennen talvisotaa Viipurin diakonissalaitokselle oli 1931 valmistunut arkkitehti Uno Ullbergin suunnittelema sairaala (kuvassa). Talvisodan pommituksissa se vaurioitui pahoin ja sodan jälkeen etsittiin uutta sijaintipaikkaa. Porin kaupunki tarjosi diakonissalaitoksen käyttöön entistä lääninsairaalan tilaa ilman vuokraa ja vuoden määräajaksi. Perustamiseen ja käyttökustannuksiinkin luvattiin apua, jos laitos jäisi pysyvästi kaupunkiin.
Silloisen johtajan Elias Pentin laitoksen sisarille lähettämän kirjeen perusteella Poriin sijoittuminen näyttikin jo varmalta, mutta johtokunta päätti kuitenkin, ettei laitoksen väliaikainen sairaala tule Poriin, koska sen kaupunginhallitus oli asettanut ehdoksi pysyvän asettumisen kaupunkiin - ajatuksissa oli varmaan paluu Viipuriin. Laitoksen lääkärit olivat käyneet katsomassa uutta paikkaa myös Lahdesta, jonne sitten päädyttiinkin, koska Lahti ei asettanut mitään pysyväisyysehtoa.
Lahden kaupunki oli valmis ottamaan vastaan muiden evakkojen muassa myös diakonissalaitoksen. Useilta kotimaisilta ja ulkomaisilta tahoilta saatujen avustusten turvin toiminta käynnistyi Lahdessa nopeasti. Tilanne oli kuitenkin epäselvä, sillä laitos sijaitsi periaatteessa sekä Viipurissa että Lahdessa ja toive päästä takaisin Viipuriin eli henkilökunnan keskuudessa. Laitoksen silmälääkärillä Signe Löfgrenillä kerrotaan olleen pakattuna koko ajan kaksi matkalaukkua siltä varalta, että muutto Viipuriin olisi tullut vielä mahdolliseksi.
Kun jatkosota syttyi kesäkuussa 1941, diakonissalaitoksen sairaala Lahdessa muutettiin sotasairaalaksi ja henkilökunta joutui sodan vaatimiin tehtäviin. Laitoksen tilanteen selkiyttämiseksi Lääkintöhallituksessa 1942 pidetyssä neuvottelussa päätettiin, että Viipurin laitos siirtyy valtion hoitoon vuoden 1943 loppuun asti. Samalla päätettiin, että Lahden laitos toimii valtionavun turvin ja Viipurin diakonissakoulutus tulee jatkumaan Lahdessa. Kesä 1944 ja sodan päättymisen rauhanehdot ratkaisivat lopullisesti myös Viipurin diakonissalaitoksen kohtalon.
Sodanjälkeiset vuodet eivät olleet helppoja. Sisaret kaipasivat entistä laitosta ja sopeutuminen Lahteen oli vaikeaa. Puutetta oli monesta asiasta ja työtä tehtiin ahtaissa olosuhteissa. Myös laitoksen taloudellinen tilanne oli vaikea ja varoja puuttui mm. tarvittavia investointeja varten. Uuden sairaalan rakentaminen mahdollistui kuitenkin 1950 valtion ja Lahden kaupungin avustuksella. Talous tasapainottui 1960-luvulle tultaessa, kun elettiin puolestaan korkeasuhdanteen aikaa. Diakonialaitoksen uusi vuosisata piti sisällään sairaalatoiminnan lisäksi myös diakoniaopiston, vanhainkodit ja kehitysvammaisten päivähuoltolat.
Nykyisin Lahden diakonialaitoksessa työskentelee yli 300 ihmistä, toimii satoja vapaaehtoisia, asuu satakunta ikäihmistä ja opiskelijoita on 400 (Lahden diakonian instituutti on osa osakeyhtiömuotoista Suomen diakoniaopistoa. Se on ammattioppilaitos, jonka perustajina 2016 olivat Lahden lisäksi Helsingin ja Oulun diakoniaopistot.)
LÄÄKÄREITÄ VIIPURISSA
Lääketieteen historioitsija Arno Forsius on blogissaan luetellut Viipurin diakonissalaitoksen sairaalan pitkäaikaisia lääkäreitä:
Yleissairaalaosastolla sotilassairaalan lääkäri, lääket. tri Alexander Frankenhaeuser vuosina 1873-84, kaupunginlääkäri, lääket. lis. Theodor Thesleff 1887-99, Arthur Carl Heiseler 1900-17 ja sotilassairaalan sisätautien osastonlääkäri N. R. Roschier 1920-40. Silmätautien osaston pitkäaikaisia lääkäreitä olivat Algot Fredrik von Fieandt 1905-23, John G. Lindberg 1917 ja 1923-28 sekä Signe Löfgren 1929-67.
kari.naskinen@gmail.com