Tapahtumat sijoittuvat Baldwinin omillekin kotinurkille Harlemiin. Fonny (Stephan James) on 22-vuotias, kun valkoinen kyttä käräyttää hänet pärstäkertoimen perusteella. Raiskattu puertoricolainen nainen ei pimeässä ole raiskaajan naamaa nähnyt, mutta osoittaa tunnistusrivissä Fonnya.
Fonnyn tyttöystävä on 19-vuotias Tish (KiKi Layne), joka elokuvan alussa vierailee vankilassa ja kertoo Fonnylle olevansa raskaana. He ovat olleet kavereita pikkulapsista alkaen ja nyt niin rakastuneita, ettei paremmasta väliä. Tilanne on kuitenkin toivoton, raiskattu nainen on palannut Puerto Ricoon, eikä Fonnyn asialle ole paljon tehtävissä.
Elokuvan ohjaaja on Barry Jenkins, jonka edellinen elokuva Moonlight (2016) palkittiin kolmella Oscarilla. Vakuuttavaa työtä on tämä uusikin. Se ei ole korostetusti kuvaus muutamien vuosikymmenien takaisesta rotusorrosta, mutta kaikki tärkeä tulee esille, pääasiassa hillitysti, ilman meuhkaamista. Edes Fonnyn silmistä ei paista viha, koska hän tietää, että pakko on vain alistua.
Ainoa hurjempi kohtaus on, kun Tishin vanhemmat kutsuvat Fonnyn vanhemmat ja sisarukset kylään saatuaan Tishiltä tiedon uuden vauvan tulosta sukuun viiden kuukauden kuluttua. Isät ovat innoissaan ja lähtevät siltä istumalta baariin ryyppäämään, mutta Fonnyn syvästi uskovainen äiti haukkuu Tishin huoraksi ja koko Tishin perheen jumalattomaksi sakiksi. Yksi turpaanvetokin tapahtuu. Näin railakasta perhevierailukohtausta en ollut vuosikausiin nähnyt.
Fonnyn vapauttamiseksi vääristä syytöksistä ennen oikeudenkäyntiä saadaan apuun nuori valkoinen lakimies. Varmaan on uskottava Baldwinia, että lakimies mustan raiskaajan puolustajana ei klubeilla saanut taputuksia olkapäälleen.
Fonny on huonekalupuuseppä, joka tekee puusta myös veistoksia. Yhdessä takautumassa hänellä on puupölkky odottamassa työstämistä, mutta ei synny mitään. Fonny katsoo pölkkyä kuin omaa elämäänsä, siinä se on, mutta ei lähde muotoutumaan.
Tish puolestaan on mustana kiintiömyyjänä tavaratalon hajuvesiosastolla. Kauppa ei käy, mutta mulkoilijoita riittää.
Elokuva kestää melkein kaksi tuntia. Vaikka Moonlightista tutun kuvaajan James Laxtonin kameranjälki on taas täyttä laatua, on elokuvan eteneminen paikoin niin hidassoutuista, että ainakin varttitunnin olisi joutanut leikata pois.
kari.naskinen@gmail.com