Donner on älykkö, joka varsinkin vanhemmiten on kuitenkin halunnut leimata itseään rahvaanomaisuudella. Tämä tuli mieleeni siitäkin, kun elokuvassa Donnerin auto näytti olevan pakettiautomainen Skoda Yeti. Itse hän tosin määrittelee olevansa pedantti porvari, kirjanpitäjä ja pyrkyri. Nämä luonnehdinnat – kaikkien muiden paheiden, esimerkiksi vasemmistolaisuuden ja kulttuuriradikalismin, lisäksi – ovat siis Donnerin omia isossa Mammutti-kirjassaan (Otava, 2013). Kirjan nimi on hyvä, ei tällaisia ihmisiä enää tule, ovat kuolemaisillaan sukupuuttoon
Tuossa kaunokirjallisessa elämäkertateoksessaan Donner luettelee tarkemminkin omat ammattinsa ja tehtävänsä:
Kirjailija
toimittaja
lyhytelokuvien tekijä
lehdenkustantaja
ulkomaankirjeenvaihtaja
kustantaja
kokoillan elokuvin tekijä
kunnallispoliitikko
elokuvatuottaja
näyttelijä
teatteriohjaaja
pöytätennis- ja tennispelaaja
squashinpelaaja
sulkapalloilija
jääpallomaalivahti
jalkapalloilija (kehno)
postimerkkeilijä
kansanedustaja
ulkoasianneuvos
pääkonsuli
europarlamentaarikko
tv-juontaja
kalastaja.
Toinen kalastaja Pentti Linkola on nähnyt yhdenlaisen Donnerin: ”Etsiessään suomalaista todellisuutta Donner joko käyttää lentolinjaa tai ajaa autollaan levein penkerein muusta maapallosta eristettyä valtatietä ja leiriytyy Valtionhotelliin, Kaupunginhotelliin. Kun hän tulee Rovaniemelle, hän asettuu hotelli Polariin ja solmii kontakteja haastattelemalla kaupunginjohtajaa ja puoluejärjestön piirisihteeriä. Kun hän tutustuu Saimaan kanavaan, hän veljeilee pääurakoitsijan kanssa.” (Parnasso 4/1968)
Tällaiset havainnot Linkola oli tehnyt luettuaan Donnerin Uuden Maammekirjan (WSOY, 1967). Sen perusteella Linkola kirjoitti myös, että ”Donner on täysverinen henkilönpalvoja”, paitsi ettei pidä Jean Sibeliuksesta, koska Sibeliuksesta on tehty kansallinen symboli. Donneria kuvottavat Sibeliuksen henkinen tausta, Runeberg, suomalainen maisema ja Kalevala, mutta ei Wienin tai Pariisin kulttuuripiirien vastaava tausta.
Presidentti Tarja Halonenkin ärsyttää Donneria: ”Tarja Halonen näyttäytyi Kauppatorilla, kun Lordin euroviisuvoittoa juhlistettiin 30 000 henkilön läsnä ollessa. Hän nautti olla siellä. Kuinka syvälle presidentti voi vajota latteuden suohon?”
Donnerissa itsessään Donneria ottaa päähän se, että häntä ei Ruotsissa tunneta ns. suuren yleisön keskuudessa kirjoistaan ja elokuvistaan, vaan lähinnä tv-esiintymisistään. Pitkään Ruotsissa työskennellyt Donner värikkäine lausuntoineen oli aikoinaan haluttu vieras milloin mihinkin tv-ohjelmaan. Tilanne on Suomessa ollut aika samankaltainen; Donner kirjoitti 60 kirjaa ja teki 25 elokuvaa, mutta parhaiten hänet mielletään vain ”Donneriksi”, joka liikkuu politiikassa ja kaikessa muussakin jonkinlaisena yleismies Jantusena.
Kulttuuripiireissä Ruotsissakin Donner on ollut kuitenkin kova nimi. Ruotsissa taidettiin joskus jopa kadehtia sitä, että meillä Suomessa on ikioma Donner, melkein oikea kommunisti.
BJÖRN BORGIN
KANSSA TENNISTÄ
Kuten Donnerin itse laatimasta tehtävälistasta näkyy, urheilu on ollut merkittävällä sijalla hänen harrastuksissaan. Joskus nuorena hän kuvitteli voivansa kehittyä hyväksi juoksijaksikin, samalla kun oli öisin valvova, juopotteleva, tupakoiva, kirjoittava nuori mies.
Ainoan mitalinsa Jörn Donner sai 15-vuotiaiden, pronssia ikäistensä pingiksen SM-kilpailuissa. Mitalin ojensi sosiaaliministeri K-A. Fagerholm.
Kerran Donner oli Södertäljessä tenniskentällä kahden asianajajan kanssa. Piti saada yksi pelaaja lisää, jotta voitaisiin aloittaa nelinpeli. Donner huuteli kentän ympärillä oleville nuorille, joista yksi tuli ja asettui Donnerin pariksi. Donner ja poika pesivät asianajajat ylivoimaisesti. Kysyttäessä nuorimies sanoi nimekseen Björn Borg. Hänen isänsä oli kentänhoitaja.
Kuuluisuuksien nimiä kyllä riittää. Hänen tapaamiensa ihmisten joukko on laaja, kuten Mammutista havaitsee: Edward Albee, Simone de Beauvoir, Willy Brandt, Bertolt Brecht, Joseph Brodsky, Rene Clair, Marlene Dietrich, Ilja Ehrenburg, Hans Eisler, Nazim Hikmet, Haldor Kiljan Laxnes, V.S. Naipaul, Pablo Neruda, Jean-Paul Sartre, Josef von Stenberg, Francois Truffaut, Luchino Visconti jne.
”MUUTAMIA ELO-
KUVIANI HÄPEÄN”
Jörn Donnerin keittiönhyllyllä on Oscar-palkinto Ingmar Bergmanin ohjaamasta Fannysta ja Alexanderista (1982). Elokuva sai näitä palkintoja neljä, joista tuottajan palkinto on Donnerilla.
Itse ohjaamistaan elokuvista hän sanoo häpeävänsä niistä muutamia. ”Ne valmistuivat enimmäkseen konkurssiuhan alla painostavassa tilanteessa. Kolmasosa tekemistäni elokuvista, eivät vain ne joissa Harriet Andersson on mukana, ovat kestäviä. Mutta kukaan ei katso niitä nykyään.”
Tuntemattoman sotilaan uudelleenfilmatisointiin Donner hankki oikeudet, mutta hanke kaatui, kun rahoitusta ei löytynyt. Joseph Loseyn hän oli saada ohjaamaan Herra Puntilan ja hänen renkinsä Matin, mutta Bertolt Brechtin poika Stephan kielsi sen. Donnerin tavoitteena oli tehdä elokuvasta englanninkielinen ja panna maailmanlaajuiseen levitykseen. Liv Ullmannin piti esittää talon tytärtä. Ralf Långbacka ohjasi elokuvan sitten vain pohjoismaiseen levitykseen (1979), mihin Hella Wuolijoen perikunnalla oli oikeudet.
Mutta koskaan ei Jörn Donner hellitä. – ”Rauhaa minä en etsi, lehmät ovat rauhallisia.”
Kun Donnerilta kysyy, aina saa vastauksia, joskus asiallisia, joskus pelkkiä töksäytyksiä. Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuoden uudenvuodenlupauksista hän sanoi, että sivistystä ja humanismia pitäisi korostaa. Hän sanoi pelkäävänsä, että suomalaiset menettävät kykynsä ymmärtää mennyttä, koska kouluissa luetaan yhä vähemmän vanhaa kirjallisuutta. (Kaleva 29.12.2016)
”Lisäisin tähän myös, että
suuri osa poliitikoista ja opettajista kokee englannin kielen olevan ainoan
vieraan kielen, jota kannattaa oppia. Se on surullista.”
kari.naskinen@gmail.com
kari.naskinen@gmail.com