Kuningas antoi 1723 päätöksen, jonka mukaan vanhempien piti sakon uhalla opettaa lapsensa lukemaan kirjaa ja muistamaan Lutherin Vähä Katekismuksen. Jos tämä ei toteutunut, piti lapset viedä koulumestarin tai lukkarin luo oppiin. Uusi kuninkaan päätös saatiin 1762, jolloin määrättiin, että jokaisessa pitäjässä oli oltava pitäjänkoulu. Ei onnistunut.
Vielä 1800-luvullakin lukutaito oli huonoissa kantimissa. Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirjassa 2018 on kasvatuksen historian dosentin (Helsingin yliopisto) Saara Hakasteen kirjoitus ”Sisälukua ja puumerkkejä”, jossa hän käsittelee luku- ja kirjoitustaitoa hämäläisessä talonpoikaistalossa 1800-luvun Hollolassa.
Hollola oli seudun emäpitäjä, jossa seurakunnan rippikirjoihin pantiin merkinnät lukutaidosta. Rippikirjat toimivat myös väestökirjanpitona, ja lukutaitosarakkeeseen merkittiin vaihtoehtoisesti:
X (hyvä taito)
Y (edistyvä taito)
/ (välttävä taito)
Myöhemmin asteikko muutettiin viisiportaiseksi. Suurta huolta seurakuntalaisten lukutaidosta kantoi Hollolan uusi rovasti Sakari Cygnaeus. Hän oli aikaisemmin toiminut kirkkoherrana Hämeenlinnassa ja huomasi 1800-luvun alussa maaseudulle tultuaan, että seurakuntalaisten sivistystasoa pitää nostaa. Alku oli hankalaa, kuten Saara Hakaste kuvaa:
”Tilannetta korjaamaan palkattiin koulumestareita, mutta he olivat joko sopimattomia tai juoppoja ja työ jatkui hitaanpuoleisesti. Uuden kehityksen sysäsi alkuun Porvoon tuomiokapitulin kirje 1858. Asetettiin suuri toimikunta pitäjän säätyläisistä ja vihdoin päästiin päätökseen. Peräti kolme kiertokoulunopettajaa aloitti työt 1862. Opetusaika oli 32 viikkoa kahdeksassa kuukaudessa ja opetusaineet olivat lukeminen ja laulu.”
Minunkin äitini (s. 1918) kävi kiertokoulun. Mummoni hoiti homman hyvin lähettämällä opettajalle aina välillä kananmunia ja omenoita ja mitä milloinkin. Kiertokouluilla ei ollut omia koulurakennuksiaan, vaan opettaja kiersi kylissä, joissa lapset kokoontuivat johonkin isompaan taloon tai pappilaan. Kiertokouluja alettiin lakkauttaa vasta 1900-luvulla oppivelvollisuuslain myötä, mutta viimeinen kiertokoulu lakkautettiin vasta 1951 Puumalassa.
Lapsen tullessa kiertokouluun hänellä piti olla aapinen ja katekismus, joilla pääsi alkuun. Toiselle luokalle täytyi tuoda myös virsikirja, koska siinä vaiheessa piti jo pystyä virsien sanoja lukemaan. Lukemisen ja laulamisen lisäksi sai opetusta kirjoittamisessa ja laskennossa, mutta ainakin Hollolassa näistä ekstroista piti maksaa. Jossain ehkä riitti tiu munia ja hehto perunoita.
Kansakoulukin oli Hollolassa säätyläisten aloite, kuten Saara Hakaste kirjoittaa. Kansakouluasetus oli annettu 1866 ja Hollolassakin pantiin töpinäksi. Perustettiin yksityinen yhdistys, jonka johtoon tuli varakirkkoherra G.R. Böök, ja tältä pohjalta saatiin aikaan ensimmäiset kansakoulut, 1867 poikakoulu Uskilaan ja 1868 tyttökoulu Pyhäniemeen. Kirkollista perinnettä jatkava kiertokoulu toimi edelleen ja uusi kansakoulu aiheutti ihmetystä.
Kansakoulu juurtui hitaasti. Vielä lukuvuonna 1890-91 kävi kouluikäisistä 7-16-vuotiaista lapsista ylhäisempää kansakoulua vain 12 prosenttia, kun kiertokoulua kävi 67 prosenttia. Kotona opetettavia oli 13 prosenttia.
Saara Hakasteen (o.s. Jussila) kirjoituksessa on esimerkkitapauksena hänen oma Jussilan sukunsa, joka on lähtöisin Hollolan pitäjän Vesalan kylästä. Kuningas Kustaa Vaasan veroluetteloiden mukaan kylässä oli 1500-luvun puolivälissä viisi taloa.
Juhannuksena 1903 suku kokoontui yhteen Vesalan Jussilassa, kun juhlittiin Saara Sofia Malakiaksentytär Jussilan 70-vuotispäivää. Tämän yhteisen tapaamisen jälkeen Saara-muori eli vielä yhdeksän vuotta. Lapset ja lastenlapset jatkoivat elämäänsä mukanaan hämäläisen talonpoikaissuvun perintö, johon kuuluivat sekä luku- että kirjoitustaito.
- - - - -
Päijät-Hämeen tutkimusseuran vuosikirja on ilmestynyt vuodesta 1980 alkaen. Tämän vuoden kirjan (112 sivua) yleisotsikon Muuttuva osaaminen alla on 14 asiantuntija-artikkelia. Mielenkiintoisia juttuja.
kari.naskinen@gmail.com