Vogler on puoskari, joka sirkustemppujensa ohella parantaa ihmisiä ”mesmeristisessä taikateatterissaan”. Todellisessa maailmassa oli itävaltalainen Franz Mesmer 1700-luvulla kehittänyt hypnoosiin perustuvan hoitomenetelmän, jota pidettiin humpuukina, mutta joka sai myös lääketieteellistä tunnustusta. Aina 1800-luvun loppuun saakka mesmerismi vaikutti tavalla tai toiselle tieteeseen ja myös taiteeseen. Joskus selitettiin esimerkiksi Franz Lisztin mestarillisuuden perustuneen magnetismiin ja Mesmer oli tuttu myös Mozartin perheessä.
Mesmerismi oli jonkin verran tuttu asia Ruotsissakin, johon sen oli tuonut vapaamuurari ja paroni Carl Göran Silfverhjelm 1700-luvun lopulla. Kun paroni määrättiin everstiksi Pohjanmaan rykmenttiin Ouluun, alkoi hän pitää mesmeristisiä istuntoja Oulussa ja Torniossa.
Bergmanin elokuvassa ollaan sekä tiede- että taikamaailmassa. Heti alussa Bergmanin tuttu korppi raakkuu ja Voglerin ikivanha isoäiti sanoo, että metsässä on kummituksia, kun seurue matkustaa vaunuillaan kohti Tukholmaa etsintäkuulutus perässään.
Esiintymään Vogler saapuu konsuli Egermanin taloon, jossa mukaan liittyvät terveysministeri, lääkintöneuvos Vergerus ja poliisipäällikkö Starbeck. Ollaan siis virallisen, aristokraattisen yhteiskunnan keskellä. Siellä sitten alkaa tapahtua ja lopussa meno on niin värikästä, että kuvaaja Gunnar Fischer saa lavastuksista esiin kohtauksen, joka tuo mieleen Orson Wellesin peilikohtauksen elokuvassa Nainen Shanghaissa (1948).
Elokuvan keskeinen ajatus on panna rinnakkain taiteilijan ja yleisön suhde illuusioon ja todellisuuteen. Bergman halunnee sanoa, että todellisuudessakin on vain rooleja, väärennöksiä ja illuusioita. Totta ja peruuttamatonta on vain kuolema. Tuttua bergmania siis.
Vogler on yksi Max von Sydowin (kuvassa) huippurooleista, taas kerran Bergmanin alter egona. Hän tuo esille väkevästi sen vastakkainasettelun, jossa taide ja valta kohtaavat. Tällaisia kohtaamisia Bergman koki taiteilijana, ja ranskalainen ohjaaja Olivier Assayas kirjoitti kymmenen vuotta sitten Cahiers du Cinéma -lehdessä, että Kasvot on yksi paljastavimmista avaimista Bergmanin taiteeseen.
Yksi vaikea vaihe Bergmanilla oli Malmön kaupunginteatterissa, jossa hän oli taiteellisena johtajana myös Kasvojen aikana. Siellä Bergman koki, että hänen ja yleisön välillä oli koko ajan iso kuilu. Albert Vogler saa kuilunsa umpeen tultuaan kuninkaan hyväksymäksi ja myös Ingmar Bergman sai lopulta suuren tunnustuksen. Kuninkaanlinnassakin hän varmaan vieraili joitakin kertoja. Nyt kun Bergmanin syntymästä on kulunut sata vuotta, myönnetään Ruotsissa, että hän on kaikkien aikojen suurin ja tunnetuin ruotsalainen taiteilija. Oscar-palkintoja tuli neljästä elokuvasta.
kari.naskinen@gmail.com