Lääkäreillä on hyvää praktiikkaa ryhtyä myös kirjailijoiksi. Kun laatii
jatkuvasti potilaskertomuksia, tapausselostuksia ja loppulausuntoja, niin mikä
ettei kirjoittaisi enemmänkin. Näin on menetellyt yleislääketieteen ja
psykiatrian erikoislääkäri Jyrki Joensuu,
jolta on ilmestynyt 680-sivuinen romaani fiktiivisestä lääkäristä Janne
Valkeeniemestä. Yhdessä kohtaa Valkeeniemikin toteaa potilaiden kertomuksiin
tutustuessaan, että pienellä muokkauksella niistä olisi helposti kirjoittanut
romaanin.
Pintapuolisesti ja lehtijuttujen perusteella Joensuuta tuntien kirjan
tapahtumat vaikuttavat monessa käänteessä liippavan läheltä häntä itseään,
mutta sitten yllättäen sivulla 633 tulee väliotsikko: ”Seis! Katko!” Tämän äkkipysäyksen
alla on teksti lihavoituna ja siinä sanotaan, että romaanin tapahtumilla ei ole
mitään tekemistä Joensuun oman elämän kanssa. Sitten lukijaa pyydetään
allekirjoittamaan kirjan loppuun painettu sitoumus siitä, että lukija ymmärtää
asian ja että ”Valkeeniemen tarinassa kaikki on valetta” ja että ”en yhdistä
lukemaani todellisiin tietoihini enkä tapahtumiin”.
Lääkäriromaani on tuttu juttu. Romanttisissa lääkäriromaaneissa esimerkiksi komea
kirurgi iskee uhkeapovisen anestesiahoiturin ja se on sitten menoa ja panoa.
Tämäntapaista juonta on Joensuunkin kirjassa, vaikka se ei Harlekiini-sarjan
muottiin menekään. Valkeeniemi on kovasti naisten perään, joskin välillä
tuntuu, että kaikkein eniten hän rakastaa 1300-kuutioista Yamaha FJR:ää. Heti
ennen kirjan esipuhetta Joensuu antaa aitoustodistuksenkin siitä, että romaanissa
esiintyvien moottoripyörien merkit Norton, Yamaha, Dnepr ja Honda ovat aitoja.
Henkilöistä ovat aitoustodistuksen mukaan todellisia Sokrates ja Bulgakov,
jota Valkeeniemi siteeraa usein, varsinkin sitä, että ”pelkuruus on synneistä
pahin”. Aitoustodistuksen ulkopuolelta on oikeana henkilönä mukana Johan Gustav Hellsten, joka tamperelaisten
vanhempiensa kauppamatkalla syntyi savusaunassa Koski Hl.:ssä ja joka aikuisena
muutti nimensä Juho Kusti Paasikiveksi.
Jyrki Joensuu itse on asunut pitkään Hämeenkoskella (ent. Koski Hl), jossa on
toiminut myös kunnanhallituksen puheenjohtajana. Syntyisin hän on Tampereelta,
jossa liikkuu myös romaanihenkilö Valkeeniemi. Lahdessa Joensuu on vaikuttanut
sekä lääkärinä että kunnallispoliitikkona, ja Lahden asioihin otetaan kantaa
myös romaanissa - tämä on kai Valkeeniemen ajattelua:
”Koska toriparkkia ei tarvittu oikeasti pysäköimiseen, se kumisi tyhjyyttään.
Se ratkaistiin: poistettiin keskustan kadunvarsien pysäköintipaikat ja pantiin
jäljelle jääneille niin kovat maksut, että moni ei autoaan sinne jättänyt.” Muita
uudistuksia olivat mm. 19 metriä leveät jalkakäytävät, joista
kaupunginvaltuutettu Valkeeniemi oli prosessin varrella esittänyt toistuvasti
kielteisiä näkemyksiä.
KAUNOKAISIA
JA TANTTOJA
Kaupunkisuunnittelu ei ole romanttisten lääkärirompsujen sisältöä, mutta kyllä
Valkeeniemi runsaasti myös romantiikan saroilla kyntää, sananmukaisesti.
Nykyajan kotkotuksetkin ovat Valkeeniemelle tuttuja: lääkärikeskuksen
vastaanottotiskillä työskentelee vaalea, aina ihanalta tuoksuva kaunokainen,
mutta sellaiseksi häntä ei voi kutsua, koska se olisi seksuaalista häirintää.
Ylihoitaja terveysasemalla on toista maata: ”Tantta, ilmiselvä ylihoitaja, Se
tietää siitä, että isoperseisellä naisella roikkuu kaulassa sisätiloissakin
järjetön kolmen metrin mittainen tummansininen kaulahuivi. Olisiko silkkiä vallan?”
Sairaaloiden pikkujoulut ovat tietenkin antoisia tilaisuuksia. Valkeeniemi
käyttää nämäkin tilanteet tehokkaasti hyödyksi, ja yksien pikkujoulujen aikana
hän analysoi siihen malliin, että aikuinen nainen on 35 - 55 ikävuoden
vaiheilla ylivertainen. Noilla ikävuosilla nainen yleensä tietää mitä tahtoo,
ja jos oikeaa asiaa tahtoo, kaikki sujuu mutkattomasti.
Jyrki Joensuu itse on kulkenut yhteistä taivalta Kristiinansa kanssa vuodesta 1969 ja heillä on neljä lasta sekä
kymmenen lastenlasta. Kirjan kansikuva on taiteilijapoika Aleksi Joensuun. Kristiina Joensuu on kaupunginvaltuutettuna
Lahdessa.
Joensuu on toiminut lääkärinä mm. Lapinlahden, Hesperian ja Kellokosken sairaaloissa,
Kotkan ja Tampereen mielenterveyskeskuksissa, Kymenlaakson psykiatrisessa
sairaalassa, Hämeenkosken terveyskeskuksessa ja Päijät-Hämeen
keskussairaalassa. Myös yksityisvastaanottoa Joensuu on pitänyt. Nykyisin laitosten
nimet eivät ole näin selväpiirteisiä, Valkeeniemikin käväisee kerran Tampereen
subjektiivisen oikeuden varhaiskasvatuksellisen läntisen aluetoimintakeskuksen
Ala-Pispalan toimipisteessä.
Yhden seksuaalisen kanssakäymisen Valkeeniemi hoiti sairaalan siivouskomerossa.
Pussattavana ym. oli entinen siivooja, nykyinen laitosmiljöötekninen
huoltoasiantuntijahenkilö.
Erilaista kritiikkiä mielensäpahoittaja Valkeeniemi harrastaa sekä itsekseen jupisten että muille
täristen. Trump ja sanomalehden
tekstiviestipalsta ovat tyhmiä, F1-kilpailut ovat tylsiä, Beckettin näytelmät ja nuorisomuoti ovat huonoja, sairaanhoitopiirin
johtaminen on kelvotonta, keskussairaalan potilastietojärjestelmä on täysi susi ja yksityisen terveydenhuollon yksiköiden myyminen veroparatiisiyhtiöille
on rikos.
Romaanin keskeinen sisältö liittyy kuitenkin potilaiden hoitamiseen. Valkeeniemi
ei vedä hommia rutiinilla, vaan keskittyy jokaiseen potilaaseen kunnolla –
hänelle potilaat eivät ole ”asiakkaita”. Kirjan nimikin on hyvin kuvaavasti Janne Valkeeniemi. Lääkäri, ihminen. Kun
sairaanhoidosta on kysymys ja lääkärit käyvät asioista romaanissa paljon
keskusteluja ammattikielellään, on Joensuu lisännyt kirjan loppuun käännöksiä
ja selityksiä vierasperäisistä ilmaisuista. Yhdelle rakastajattarelleen
Valkeeniemi puolestaan selittää, että koira voi jäädä nalkkiin, mutta mies ei.
Tämä romaani ei ole Joensuun ensimmäinen kirja. Hän on tehnyt tätä ennen
muutamia lääketieteellisiä tietokirjoja. Valkeeniemi-romaanista ei aivan tullut
työnimensä mukaisesti ”Suuri Suomalainen Menestysromaani”, mutta kyllä sitä
joutuisan leppoisaa oli lukea, kun oli muka tuttuja asioita ja asiayhteyksiä,
vaikka sen sitoumuksen sitten allekirjoitinkin.
kari.naskinen@gmail.com