Pari päivää sitten kirjoitin talouden saamasta ylivallasta, lähes uskontoon
verrattavana ilmiönä. Poliittiset ideologiat ovat jääneet toisarvoisiksi, kun
maailmantalouden ratkaisuja tehdään. Puoluepolitiikka ei ole muodissa. Filosofi
ja valtiomies Niccoló Machiavelli kirjoitti jo 500 vuotta sitten, ettei
hallitsijoiden hyvyyttä tai huonoutta mitata moraalissa tai toden puhumisessa,
vaan lopputulosten perusteella. Tässä mielessä ajankohtaisin ihminen on
tietenkin Donald Trump, jolla ei ole
pyrkimystäkään todenpuhumiseen, mutta meneillään olevana valtakautena toivotaan
lopputulosten Yhdysvaltojen taloudessa olevan niin hyviä, että tulee vielä
toinenkin neljän vuoden valtakausi.
Eduskuntavaalien alla 2015 Suomen Pankin silloinen pääjohtaja Erkki Liikanen toivoi, että ”talouden tosiasiat erotettaisiin politiikasta”. Tuntuu, että näin on käynyt ja peräti niin, että poliittisiin ideologioihin perustuva puoluepolitiikka on sysätty syrjään melkein kokonaan.
Eduskuntavaalien alla 2015 Suomen Pankin silloinen pääjohtaja Erkki Liikanen toivoi, että ”talouden tosiasiat erotettaisiin politiikasta”. Tuntuu, että näin on käynyt ja peräti niin, että poliittisiin ideologioihin perustuva puoluepolitiikka on sysätty syrjään melkein kokonaan.
Trump kävi juuri
Suomessa, ja seuraavaksi tulee Emmanuel Macron,
joka käsitteli yliopistollisessa pro gradu -tutkielmassaan Machiavellia. Macron
kuuluu nimenomaan niihin poliitikkoihin, jotka antavat ymmärtää, että he ovat irti
perinteisistä puolueista ja niiden edustamasta oikeisto-vasemmisto-jaottelusta.
Politiikasta-verkkolehden korkeakouluharjoittelijana toimiva Marianne Sandelin kirjoittaa Macroniinkin liittyen, että ideologioiden vastaisuuden esitaistelijoiden ajatteluun kuuluu vahvasti taloustieteen lainalaisuuksien ja ehdottoman rationaalisuuden korostaminen. Presidentinvaaleissa Macron korosti sitoutumattomuuttaan. Hänet kuvataan yleensä uuden ja raikkaan politiikasta vapaana Ranskan toivona, joka mihinkään ideologiaan sitoutumattomana pelastaa talouden ja työpaikat. (politiikasta.fi 4.12.2017)
Politiikasta-verkkolehden korkeakouluharjoittelijana toimiva Marianne Sandelin kirjoittaa Macroniinkin liittyen, että ideologioiden vastaisuuden esitaistelijoiden ajatteluun kuuluu vahvasti taloustieteen lainalaisuuksien ja ehdottoman rationaalisuuden korostaminen. Presidentinvaaleissa Macron korosti sitoutumattomuuttaan. Hänet kuvataan yleensä uuden ja raikkaan politiikasta vapaana Ranskan toivona, joka mihinkään ideologiaan sitoutumattomana pelastaa talouden ja työpaikat. (politiikasta.fi 4.12.2017)
Macron perusti 2016 liberaalin Tasavalta
liikkeelle! -ryhmittymän. Se on pyrkinyt
esiintymään kansanliikkeenä, jonka jäsenistö muodostuu suurimmilta osin
politiikan ulkopuolelta tulevista, riippumattomista asiantuntijoista ja
muutosta toivovista aktiivisista kansalaisista.
Ei tällainen ole vierasta Suomessakaan. Keskustapuolue nosti puheenjohtajakseen Juha Sipilän politiikan ulkopuolelta ja Sauli Niinistö lähti uusiin presidentinvaaleihin poliittisesti sitoutumattomana ehdokkaana valitsijayhdistys takanaan.
”Viekkaimmat poliitikot ovat havainneet, kuinka kannattavaa on esiintyä politiikan ja poliittisen eliitin ulkopuolelta tulevana, perinteisten puoluerajojen ylittäjänä”, kirjoittaa Marianne Sandelin. Tästä hän mainitsee esimerkkinä myös Tšekin uuden pääministerin ja ANO-liikkeen perustajan Andrej Babišin, joka keväällä kävi Suomessa Sipilän vieraana.
Yksi ilmiö politiikanvastaisesta liikehdinnästä Suomessa ovat kunnallisvaltuustoihin nousseet epäpoliittiset paikallisryhmittymät. Ne ovat henkilökoostumukseltaan sekalaista seurakuntaa, eikä niitä tosiaankaan pysty asettamaan poliittisella värijanalla oikein mihinkään kohtaan. Joissakin tilanteissa ne vaikuttavat häiriköiltä, joissakin järjen ääneltä.
Heinolassa tällainen ryhmä on liittynyt Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin uuteen Nyt-liikkeeseen, jonka tämä kaksikko perusti, kun olivat ”pettyneitä politiikkaan”. Harkimo sanoi, että politiikassa on ”liikaa politikointia ja liikaa ideologioita”. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki puolestaan kirjoitti Helsingin Sanomissa, että hän on klassinen liberaali, ei oikealla eikä vasemmalla. Näin sanoessaan poliitikko asettautuu ideologisen politiikan yläpuolelle, objektiiviseksi järjen ääneksi.
Ei tällainen ole vierasta Suomessakaan. Keskustapuolue nosti puheenjohtajakseen Juha Sipilän politiikan ulkopuolelta ja Sauli Niinistö lähti uusiin presidentinvaaleihin poliittisesti sitoutumattomana ehdokkaana valitsijayhdistys takanaan.
”Viekkaimmat poliitikot ovat havainneet, kuinka kannattavaa on esiintyä politiikan ja poliittisen eliitin ulkopuolelta tulevana, perinteisten puoluerajojen ylittäjänä”, kirjoittaa Marianne Sandelin. Tästä hän mainitsee esimerkkinä myös Tšekin uuden pääministerin ja ANO-liikkeen perustajan Andrej Babišin, joka keväällä kävi Suomessa Sipilän vieraana.
Yksi ilmiö politiikanvastaisesta liikehdinnästä Suomessa ovat kunnallisvaltuustoihin nousseet epäpoliittiset paikallisryhmittymät. Ne ovat henkilökoostumukseltaan sekalaista seurakuntaa, eikä niitä tosiaankaan pysty asettamaan poliittisella värijanalla oikein mihinkään kohtaan. Joissakin tilanteissa ne vaikuttavat häiriköiltä, joissakin järjen ääneltä.
Heinolassa tällainen ryhmä on liittynyt Hjallis Harkimon ja Mikael Jungnerin uuteen Nyt-liikkeeseen, jonka tämä kaksikko perusti, kun olivat ”pettyneitä politiikkaan”. Harkimo sanoi, että politiikassa on ”liikaa politikointia ja liikaa ideologioita”. Kokoomuksen kansanedustaja Elina Lepomäki puolestaan kirjoitti Helsingin Sanomissa, että hän on klassinen liberaali, ei oikealla eikä vasemmalla. Näin sanoessaan poliitikko asettautuu ideologisen politiikan yläpuolelle, objektiiviseksi järjen ääneksi.
MONI KAKKU PÄÄLTÄ
KAUNIS, MACRONKIN
Macronin politiikan Marianne Sandelin kyseenalaistaa siinä mielessä, että siinä ei todellisuudessa ole paljon mitään uutta, raikasta tai sitoutumatonta. Vaaliohjelmaa selaamalla paljastuu varsin perinteinen Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin vaalima, uusliberalistikseksi kuvattu oikeistopolitiikka, jonka ydintavoitteiksi on ilmoitettu työelämän modernisoiminen. Tämän ehkä on tarkoitus tapahtua ay-liikkeen syrjäyttämisellä ja julkisen sektorin modernisoimisella = siirtämällä sen resurssit tehokkaammille yrityksille = yksityistämällä valtion tehtäviä. Sipilän saakin Macronista mieluisan keskustelukumppanin.
”Voidaankin sanoa, että Macronin hehkutettu, epäpoliittinen vaaliohjelma on oikeastaan ennestään tuttua oikeistopolitiikkaa populistisin iskulausein kuorrutettuna”, kirjoittaa Marianne Sandelin.
Machiavelli kuitenkin tiesi: ”Ihmiset ovat yksinkertaisia ja siinä määrin kulloisenkin tilanteen orjia, että huijari löytää aina niitä, jotka antautuvat huijattaviksi”.
kari.naskinengmail.com
KAUNIS, MACRONKIN
Macronin politiikan Marianne Sandelin kyseenalaistaa siinä mielessä, että siinä ei todellisuudessa ole paljon mitään uutta, raikasta tai sitoutumatonta. Vaaliohjelmaa selaamalla paljastuu varsin perinteinen Margaret Thatcherin ja Ronald Reaganin vaalima, uusliberalistikseksi kuvattu oikeistopolitiikka, jonka ydintavoitteiksi on ilmoitettu työelämän modernisoiminen. Tämän ehkä on tarkoitus tapahtua ay-liikkeen syrjäyttämisellä ja julkisen sektorin modernisoimisella = siirtämällä sen resurssit tehokkaammille yrityksille = yksityistämällä valtion tehtäviä. Sipilän saakin Macronista mieluisan keskustelukumppanin.
”Voidaankin sanoa, että Macronin hehkutettu, epäpoliittinen vaaliohjelma on oikeastaan ennestään tuttua oikeistopolitiikkaa populistisin iskulausein kuorrutettuna”, kirjoittaa Marianne Sandelin.
Machiavelli kuitenkin tiesi: ”Ihmiset ovat yksinkertaisia ja siinä määrin kulloisenkin tilanteen orjia, että huijari löytää aina niitä, jotka antautuvat huijattaviksi”.
kari.naskinengmail.com