The Post alkaa Vietnamista 1966, jossa Pentagonissa sotapolitiikan analyytikkona toiminut Daniel Ellsberg oli tutustumassa tilanteeseen. Huonolta näytti, ja lopulta maaliskuussa 1971 Ellsberg vuoti New York Timesille puolustusministeriön raportteja, joista kävi ilmi, että Vietnam on Yhdysvalloille katastrofi, mutta siitä huolimatta amerikkalaisia nuoria uhrattiin edelleen. New York Times perehtyi tietovuotodokumentteihin kolme kuukautta ja julkaisi jutun niistä 13.6.1971. Washington Postissa oltiin paniikissa, koska asiat oli vuodettu New York Timesiin. Iso uutistappio ja vaikeata oli muutenkin, koska The Postin taloustilanne oli huono.
Washington Postin kannalta käänne tapahtui, kun se sai lisää salaisia asiakirjoja 17.6.1971. Sillä oli nyt hallussaan Ellsbergin koko vuotoaineisto, mutta ongelmana oli nyt, että presidentti Richard Nixon oli saanut oikeuslaitoksen päättämään kaiken tällaisen aineiston julkaisukiellosta. Washington Post otti kuitenkin ison riskin ja teki etusivun ja muutaman muunkin sivun täyttäneet jutut.
Katherine Grahamin päätös oli aivan käsittämättömän hurja. Uhkana oli, että kaikki voi mennä pieleen: lehti saa tuomion, tekee konkurssin ja omistaja joutuu vankilaan.
Elokuvassa tilanteiden kehittymistä seurataan mielenkiintoisen jännittävästi, vaikka asioita tietenkin suoristetaan. Onhan se ollut rajua, kun painokoneen käynnistysnappulaa painamalla tiedetään saatavan USA:n presidentti syyttäjäksi oikeudenistuntoon. Lopulta korkein oikeus päätti äänin 6-3, että New York Times ja Washington Post vapautetaan syytteistä.
Oikeusprosessia on nyt tulossa siitäkin, kun Helsingin Sanomat julkaisi 16.12.2017 tietoja Tikkakosken viestikoekeskuksen salaisista asiakirjoista. Nixon joutui myöhemmin oman Watergate-sotkunsa takia eroamaan. Hesarin juttu ei tämän tason asia ollut, mutta on aiheuttanut vastaavanlaista pohdintaa lehdistönvapaudesta. Kova juttu joka tapauksessa, koska presidentti Sauli Niinistö tiedotti heti, että asia menee rikostutkintaan.
The Post -elokuvassa käsitellään myös toimittajien ja poliitikkojen suhdetta. Voiko toimittajan ja poliitikon suhde johtaa korruptiiviseen asetelmaan? Aina ei kysymys ole edes taloudellisista asioista, vaan siitä, että koska ollaan samaa jengiä, niin ollaan sitten, pelataan vaikka golfia yhdessä. Eikä pelikaveria ole fiksua saattaa nalkkiin. Korppi ei korpin silmää noki.
Elokuvassa esitetään miten Katherine Graham ja entinen puolustusministeri Robert McNamara ovat hyviä perhetuttuja, mutta lehtirouva ei anna tämän vaikuttaa ratkaisuunsa. Tässä on oleellista se, että juuri McNamara oli ministerinä ollessaan tilannut analyytikoilta ne tutkimukset, jotka nyt paljastuivat.
Elokuvan lopputekstien mukaan se on omistettu Nora Ephronille. Hän oli elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja, joka kertoi olleensa tietoinen Watergate-tietolähteestä jo paljon ennen kuin siksi paljastui FBI:n entinen apulaisjohtaja Mark Felt. Tämä ei tietenkään ole yllätys, koska Nora Ephron oli 1976-80 naimisissa Washington Postin "Watergate-toimittajan" Carl Bernsteinin kanssa. The Post -elokuva päättyykin sellaiseen puolen minuutin jaksoon, jossa kiinteistönvartija ilmoittaa 17.6.1972 poliisille, että Watergate-hotellissa on jotain vinossa.
Nora Ephronin viimeiseksi elokuvaksi jäi Julia & Julia (2009), jonka pääosassa on Meryl Streep, samoin kuin The Postissa. Meryl Streep on edelleen samanlainen kuin kaikissa aikaisemmissakin rooleissaan, mutta onneksi Bradleetä esittävä Tom Hanks pelastaa elokuvan tältä osin.
Daniel Ellsbergin myöhemmistä vaiheista tuttua on se, että hän on ottanut esille WTC-tornien romahtamiseen liittyen ilmiantajan tapauksen, jota on peitelty. Ellsbergin mukaan Yhdysvaltain hallinto on sen takana, että tiedotusvälineet eivät ole uskaltaneet puuttua asiaan. - "Jotkut väitteet hallinnon osuudesta WTC-iskuihin ovat uskottavia. Yhdysvaltain hallinnon virkailijat ovat tienneet etukäteen asioista", on Ellsberg sanonut.
kari.naskinen@gmail.com