Kaikkia muistomerkkejä ei kuitenkaan hyväksytä. Osa Leninin ja Stalinin patsaista on eri puolilla maailmaa kaadettu, ja jos Hitlerille olisi sellaisia ehditty pystyttää, niin nurin olisivat menneet. Indonesiassa oli kuitenkin vahakabinetissa Hitler-ukko, joka seisoi takana olleen Auschwitzin keskitysleirikuvan edessä, mutta viime vuonna patsas poistettiin. Hitler-katuja, -puistoja ja -aukioita oli 1930-luvulla satakunta
On vaikea vetää rajaa siihen, millaiset muistomerkit pitää kaikesta huolimatta säilyttää. Historia on historiaa ja siihen kuuluu aina sekä hyviä että huonoja asioita. Joka tapauksessa historia on aina läsnä, sitä on mahdoton häivyttää pois materiaalisia muistoja hävittämällä.
Kaupunkiarkeologiaan ja kulttuuriperinnön tutkimiseen erikoistunut ja fil. tri Liisa Seppänen sanoo, että menneisyys on olennainen osa maan, kansakunnan, paikkakunnan ja ihmisten identiteettiä. Menneisyys on kivijalka nykyisyydelle ja sen päälle rakentuvalle tulevaisuudelle. Liisa Seppänen on kirjoittanut tästä Lahden kaupunginmuseon tutkimussarjan julkaisuun Vaikuttava kulttuuriympäristö (2018).
Uusille sukupolville antavat muistomerkit pohjaa sille, mitä heidän omalla paikkakunnallaan on joskus ennen ollut ja tapahtunut. Eivätkä vain muistomerkit, vaan myös vanhat rakennukset. Sitähän me kuitenkin usein harmittelemme, että paljon vanhaa on purettu uuden tieltä. Kaikkea ei tietenkään pidäkään säilyttää, mutta kyllähän historiallisesti arvokasta rakennuskantaa on viime vuosikymmeninä pantu matalaksi liikaakin.
Ei Roomassakaan olisi antiikin ajan raunioita säilytetty, jos gryndereille olisi annettu vapaat kädet. Rooman rauniot 2000 vuoden takaa olisi voitu hävittää, mutta kuten Liisa Seppänen toteaa, ”ne on koettu niin merkittäviksi, että niiden esille ottamiseen, säilyttämiseen ja ylläpitoon on haluttu panostaa”.
Berliinin muuristakin on joitakin osia jätetty pystyyn muistoksi kahtia jaetusta kaupungista.
Suomessakin on hyviä esimerkkejä, joista Liisa Seppänen ottaa esille varsinkin Turun. Aurajoen rannalta on löydetty siinä määrin keskiaikaisten rakennusten jäännöksiä, että niiden ympärille perustettiin 1995 arkeologinen museo Aboa Vetus. Myös Rettigin palatsin yhteyteen tehtiin museo, jossa on arvokkaita arkeologisia kohteita.
Turussa on palattu historiaan niinkin, että on pystytetty uusia patsaita kaupungin merkkitapahtumista aikojen takaa. Vuonna 2012 paljastettiin patsas, joka kertoo keisari Aleksanteri I:n ja kruununprinssi Kaarle Juhanan tapaamisesta Turussa 1812. Se oli merkittävä tapaaminen, sillä sen aikana vahvistettiin Ruotsin liittyminen Napoleonin-vastaiseen liittokuntaan, Norjan liittäminen Ruotsiin ja Suomen pysyminen Venäjän autonomisena suuriruhtinaskuntana.
Vuonna 2005 paljastettiin Turussa patsas, joka muistuttaa siellä keskiajalla toimineesta dominikaaniluostarista. Se oli tuhoutuinut tulipalossa 1537.
Viime vuonna Turkuun tuli kilpa-ajaja Jarno Saarisen patsas ja Lahteen jääkiekkoilija Erkki Laineen patsas. Sadan vuoden kuluttua KPL:n vanha sipari kertoo pesiskatsomossa lastenlapsilleen, että ennen Suomessakin sai ihan vapaasti saastuttaa ympäristöä moottorikilpailuissa, esimerkiksi naapurikunnan Kymi Ringillä, joka nyt on muutettu asuntoalueeksi, ja mailoilla ja nyrkeillä sai hakata toisia pelaajia jääkaukaloissa.
kari.naskinen@gmail.com