Vanhan elokuvakirjan välistä tipahti lehtileike Uudesta Suomesta 50 vuoden
takaa. Siinä oli uutinen neuvostoliittolaisen elokuvaohjaajan Mark Donskoin vierailusta Suomen
elokuva-arkistossa lokakuun viimeisellä viikolla 1967. Donskoi oli kertonut,
että Hollywoodista hänelle oli tarjottu rahakasta sopimusta, mutta ei ollut
tarttunut siihen. Samoihin aikoihin Akira
Kurosawa oli hyväksynyt vastaavanlaisen sopimuksen, mutta Donskoi oli
sanonut Hollywood-tuottajalle: ”Hyvä herra, teillä voi olla enemmän dollareita
kuin minulla, mutta minulla on enemmän ihmissydämiä.”
Tämä vain pohjaksi sille, että kun nyt yritin hankkia Donskoin elokuvia, niin mitään
ei löytynyt. Ei mistään dvd-elokuvia myyvästä verkkokaupasta, eikä myöskään
venäläistä kulttuurituotantoa Helsingissä myyvästä Ruslania-kaupasta. Kirjaston dvd-osastollakaan ei Donskoita ole. Sitten menin
Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (ent. Suomen elokuva-arkisto) nettisivuille,
mutta sieltä sain nolla vastausta, kun panin hakukohtaan Mark Donskoin nimen.
Mitenkähän elokuvan historian säilyttäminen nykyisin ja tulevaisuudessa käy,
kun kaikki elokuvat eivät enää ole esineellisessä muodossa? Ei ole
filmikeloja, eikä digitalisoituihin teattereihin toimiteta elokuvia myöskään
dvd-kiekkoina. Elokuvateatterit ”imuroivat” esitettävät elokuvat jostakin
digitaalisesta järjestelmästä. Tällaisia digitaalisia tuotteita ei pysty tallentamaan,
eivätkä tuotantoyhtiöt sitä sallisi, vaikka pystyisikin. Jos tuotantoyhtiö ei tee elokuvasta dvd-versiota, ei elokuvaa myöhemmin ole.
MARK DONSKOI 1901 - 1981
Hollywood ei siis Donskoita
kiinnostanut, mutta ei aina ollut helppoa Neuvostoliitossakaan. Stalinin ajan
paineista huolimatta hän piti pintansa. Hänen vuonna 1949 tekemänsä Alitet lähtee vuorille oli kuitenkin
jostakin syytä niin liikaa, että tämä Kinostudiya imeni M. Gorkogon tuottama
elokuva hävitettiin.
Tämän jälkeen Donskoi oli vuosia hiljaa, kunnes 1956 teki Maksim Gorkin romaaniin perustuvan Äitini. Jo aikaisemmin hän oli tehnyt Gorkin omaelämäkerrallisiin
romaaneihin perustuvan trilogian Gorkin
nuoruus (1938), Maailmalla (1939), Elämäni yliopistot (1940).
Leninin äidille Donskoi omisti
trilogian Äidin sydän (1966), Äidin uskollisuus (1967, juliste tämän
jutun kuvassa), Nadezhda (1974).
Donskoin viimeinen elokuva on Aviopari
Orlov (1978).
Donskoi oli ensimmäisiä ohjaajia, jotka toteuttivat onnistuneesti syvätarkkaa
kuvausta. Isoksi tapaukseksi tällainen kuvaus nousi Orson Wellesin Citizen
Kanessa (1941). Donskoi hylkäsi myös sen säksättävän leikkauksen, josta mm.
Sergei Eisensteinin kuuluisat
elokuvat olivat tunnettuja.
Kun Donskoi oli käynyt Helsingissä, Peter
von Bagh luonnehti hänen elokuviaan myös uskonnollisiksi: ”Ei niin, että
Donskoin ateismia tai poliittista vakavuutta epäilisi hetkeäkään, vaan siksi,
että hyvin harvoin kohtaa kristillistä symboliikkaa elokuvissa yhtä puhtaana,
luonnollisena ja ilmiselvästi poeettisena. Vallankumous on Donskoin teoksissa
ihmeen kaltainen, kuin ilmestys, joskin sen välttämättömyyden kokee aina hyvin
havainnollisesti. Donskoin elokuvissa ihminen syntyy toisen kerran
ymmärtäessään paikkansa yhteiskunnan palveluksessa.”
Missähän näitä elokuvia vielä on? Entä missä ovat 50 vuoden kuluttua 2000-luvun
digielokuvat?
kari.naskinen@gmail.com