”Elinvoimaista henkeä edistää vain sosialismi”

Sata vuotta sitten vaalikampanjointi oli kovasanaisempaa kuin hienostuneena nykyaikana. Kun eduskuntavaalit 1. ja 3. päivinä heinäkuuta 1916 olivat edessä, kirjoitti Ilmari Rantamala Työmies-lehdessä, että kaikki hyvä ”on aivan ilmeisesti saatu viime aikoina aikaan sosialistisen voiman painostuksella. Me porvarit olemme jo tuomitut soittamaan kuolleiden luilla.”

Ilmari Rantamala tunnettiin myös kirjailijanimillä Algot Untola ja Maiju Lassila. Hän oli alkanut kirjoittaa Työmieheen ”Porvarikirjeitä” sen jälkeen, kun oli siirtynyt porvarileiristä sosiaalidemokraattien kannattajaksi. Entisenä suomettarelaisena hän paljasti porvaripuolueiden sisäisiä vaalitaktiikoita ja syytti niistä nimeltä mainiten puoluejohtoon kuuluneita henkilöitä.

”Elinvoimaista henkeä näkyy edistävän ainoastaan sosialismi”, kirjoitti Rantamala.

Vuoden 1916 vaalit jäivät historiaan ainutlaatuisina: ainoa kerran Suomen historiassa yksi puolue saavutti yksinkertaisen enemmistön. Äänestysprosentti oli 55,5 ja paikkajaoksi tuli:

103 SDP
  33 Suuomalainen puolue
  23 Nuorsuomalainen puolue
  21 Rkp
  19 Maalaisliitto
    1 Kristillinen työväenliitto

Rantamalan vaaliveikkaus osui siis kohdalleen, mutta pitemmällä aikavälillä ei toteutunut se, mistä hän ironisesti kirjoitti: ”Yleensä me porvarit olemme jo kuolemaan tuomittuja - - - Meille häämöttää jo tuloansa kuolinpäivämme kaihoisa ilta. - - - Tuossa haaksirikossa soitetaan Snellmanin ym. kuolleiden luista tehtyä riemuviulua.”

Nimimerkki ”Torpparikuulija” oli Työmies-lehden kirjeenvaihtaja, ja oli hiippaillut Asikkalan Vesivehmaalla nuorsuomalaisten vaalikokoukseen, jossa agitaattori oli sanonut istuvan eduskunnan työn vaikeutuneen, koska lähes puolet edustajista olivat sosialistien listoilta valittuja ”oppipoikia, jotka olivat siellä itseään valistamassa, eivätkä kyenneet lainsäädäntötyöhön”.

Puheen loputtua eräs työläinen pyysi keskustelua, mikä oli Vesivehmaalla uutta ja sai Torpparikuulijan mukaan agitaattorin hämilleen. Hän pyörsi osan sosialisteja koskeneista moitteistaan ja sanoi, että hänen oli ollut puhuttava nuorsuomalaisten ehdokkaana. Lisäksi hän lipsautti, että sosialistejakin voi äänestää.

”Ei vallan usein satu niin hullusti kuin kävi Vesivehmaalla, että porvari ei uskalla kieltää edes sosialisteja äänestämästä, vaan vieläpä sanoo voivansa kehottaa niitä äänestämään. Vaan sananlasku sanoo, että hätä ei lue lakia. Nuorsuomalainen agitaattori pelkäsi kai vesivehmaalaisine ystävineen uppoavansa nuorsuomalaiseen ja suomettarelaiseen törkyyn, kunhan sitä ruvettaisiin pöyhimään.”

Paljon sosialisteja sitten äänestettiinkin. Puolueen entinen puheenjohtaja Otto Ville Kuusinen kirjoitti lehdessä vaalien jälkeen, että porvarillisten puolueiden heikentyneen vaalimenestyksen yhtenä syynä oli kaikkien uudistusten jarruttaminen:

”Ajatelkaamme. Olisivat silloin heti päästäneet voimaan kieltolain. Olisivat heti rehellisesti toteuttaneet kunnallisen äänioikeusuudistuksen, vaikkapa vain jonkin verran paremman kuin suomettarelaisten ohjelmassa oli. Ja olisivat myös kiireen kaupalla ajaneet läpi torpparivapautuksen, suunnilleen sellaisen kuin sosialidemokraattisen puolueen maatalouskomitea viime talvena ehdotti. Kaikki nuo jokseenkin porvarillisia ehdotuksia, toisin sanoen osaksi monille porvariryhmille edullisia ja osaksi niiden haluamia, pelkästään haitallisia ainoastaan verrattain vähälukuisille rahavaltiaille.”

VENNAMON LUILLA
SOITELLAAN

Enää ei vaaleihin mennä yhtä hurjalla retoriikalla. Tosin Timo Soini on kielenkäytöltään muita värikkäämpi, mutta hänen sanomisensa menevät nykyisin jo huumorin puolelle. Lisäksi Soini on vastikään ilmoittanut, ettei vaalikampanjoissakaan tarvitse sanomisillaan totta tarkoittaa. Tällä hetkellä Soini edustaa vain itseään ja varsinkin Eliitin Unionia, josta vielä edellisten vaalien alla piti muka päästä eroon.

Sata vuotta sitten Työmies-lehden toimitussihteeri Vilho V. Viitanen kirjoitti pääkirjoituksessa ennen vaaleja, että ”valtiollinen aika on yhä kolkko ja työväen elämä raskas. Vakavampaa vaaliaikaa ei voi ajatella.”

Nyt sata vuotta myöhemmin työväen elämä on paremmalla tolalla, mutta edelleen ja varsinkin nyt ollaan tilanteessa, jossa oikeisto määrää marssisuunnan. Eikä puhettakaan, etteikö Juha Sipilän - Anne Bernerin hallitus olisi vallassa koko tämän vaalikauden, koska sen heikoimmaksi lenkiksi arveltu perussuomalaiset on siinä täsmälleen yhtä vahva kuin kepu ja kokoomus. Soini nauttii elämästään ministeriauton takapenkillä ja maailmanmatkoillaan, ja kun seuraavat vaalit koittavat, Soini onkin työnsä tehnyt ja Sampo Terho alkaa hoitaa hommia. Veikko Vennamon luilla vain soitellaan.

kari.naskinen@gmail.com

Pietari Suuri katsoo yhä kohti Viipuria

Suurmiesten patsailla on usein värikkäitä vaiheita. Tilanteiden muuttuessa niitä kaadetaan ja taas nostetaan uudelleen jalustoilleen. Pietari Suuren patsas Viipurissa on yksi tällainen. Se on pantu nurin kaksi kertaa ja välillä se on käynyt Helsingissäkin.

Leopold Bernstamin tekemä veistos seisoo Tervaniemen kukkulalla lähellä Viipurin maakunta-arkiston komeaa valkoista taloa, missä nykyisin toimii Leningradin alueen valtionarkisto. Lähellä on myös Viipurin linna, jonka ohi kulkevaa siltaa pitkin patsaalle pääsee helposti. Kukkulan juurella on vanhasta ruutikellarista tehty ravintola Ruskij Dvor.

Patsas pystytettiin ensimmäisen kerran 1910, jolloin oli kulunut 200 vuotta siitä, kun Pietari Suuren joukot olivat vallanneet Viipurin Suuressa Pohjan sodassa. Joukkoja johtaneen kenraaliamiraali Fjodor Apraksinin patsas on alempana Pietarin aukiolla, jonka nimet aikaisemmin olivat Pyhän Annan tori ja Siikaniemen tori. Pietari Suuri katsoo edelleen kohti Viipurin keskustaa, kuten elävä Pietari Suurikin teki seuratessaan kaupungin valtausta.

Kun Suomi oli saanut itsenäisyyden, patsas kaadettiin 1918. Tuossa rytäkässä patsaan pää irtosi, ja patsas irtopäineen kuljetettiin Kansallismuseon pihaan. Vuonna 1930 patsas siirrettiin Viipurin taidemuseoon, josta neuvostoliittolaiset palauttivat sen alkuperäiselle paikalleen, kun puna-armeija oli Talvisodassa vallannut Viipurin.

Tuossa vaiheessa piti puolestaan poistaa samalle jalustalle Suomen itsenäisyyspäivänä 1927 nostettu Itsenäisyyden leijona, jonka oli taiteillut Hollolasta kotoisin oleva Gunnar Finne. Seuraavan kerran Pietari Suuri sai lähteä Jatkosodan aikana, kun Suomi oli vallannut Viipurin takaisin. Mutta kun Jatkosota lopulta päättyi Neuvostoliiton voittoon ja Viipurin menetykseen, pääsi Pietari Suuri taas takaisin, tosin vasta 1954 korjausten jälkeen.

Suomen leijona kuskattiin Monrepon puistoon, jossa se nytkin on rikkinäisenä ilman jalkoja museo- ja puistotoimiston edustalla.

Gunnar Finne oli hollolalaisen maanviljelijäperheen poika, jonka kädenjälkeä on mm. Hollolan sankaripatsas (1941).

AUTUAITA OVAT
RAUHANTEKIJÄT

Tällaista suomalaista historiaa on Viipurissa runsaasti. Yksi ajankohtainen on Emil Wikströmin veistämä Mikael Agricolan patsas, jonka jalustassa lukee suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi: ”Autuaita ovat rauhantekijät”. Sanonta on Agricolan Rukouskirjan (1544) esipuheesta. Patsas ei ole alkuperäinen, vaan sen kopio. Se sijaitsee ainoan Viipurissa jäljellä olevan luterilaisen kirkon vieressä.

Agricolan rintakuvapatsas paljastettiin alun perin 1908, mutta Talvisodan aikana suomalaiset ottivat sen talteen ja veivät Tienhaaran varikolle. Sen jälkeen jäljet loppuvat; jotkut ovat nähneet patsasta kuljetetun Lappeenrannan suuntaan, mutta perusteellisista etsinnöistä huolimatta sitä ei ole löytynyt.

Kopio patsaasta pystytettiin Viipurissa 2009. Samanlaiset kopiot ovat Turussa (1910), Lahdessa (1953) ja Pernajassa (1959).

Kuopiossa kiinnitettiin viime vuonna muistolaatta Spede Pasasen lapsuuden kotitalon seinään. Sitä ei poliittisten tai muidenkaan syiden takia tarvinne koskaan poistaa.

kari.naskinen@gmail.com

Pesäpallo on parasta Vimpelissä

Eri urheilulajien markkinointimiehet houkuttelevat penkkiurheilijoita televisioiden äärestä kentille ja halleihin mainostamalla, että se ja se laji on parasta paikanpäällä. Pesäpallosta voi sanoa yksinkertaisemmin, että se on parasta Vimpelissä. Vaikka olen pienestä pitäen ollut kova pesäpallomies, niin vasta viime sunnuntaina pääsin katsomaan peliä Vimpeliin, ja oli reissun arvoinen, vaikka pitkä matka olikin.

Vimpelistä tekee muista pesispaikkakunnista poikkeavan se, että pelit pelataan Savonjoen (kumma nimi) pienellä saarella, jolle juuri ja juuri mahtuvat kenttä ja katsomot. Nyt sitten näin omin silmin senkin, kun pallo meni läpilyönnistä jokeen ja kenttä rullasi tyhjäksi.

Toinen merkittävä asia on, että kun pienessä Vimpelin kunnassa on 3070 asukasta, niin Vimpelin Vedon peleissä katsojamäärä on usein isompi. Ennätys on vuodelta 2010, jolloin Vimpelin Vedon ja Kouvolan Pallonlyöjien finaaliottelussa oli yleisöä 5216. Viime sunnuntaina sataa tihuutti, eikä yleisöä ollut kuin 2410, vaikka vastassa oli sarjan toinen kärkijoukkue Sotkamon Jymy. Pettymys oli iso, kun Veto kärsi nyt kauden ensimmäisen tappionsa.

Pesäpallon myötä tuon pienen saaren nimikin oikeastaan muuttui. Kenttä rakennettiin 1935 Rankilansaarelle, mutta nykyisin saaresta käytetään yleisesti vain nimeä Saarikenttä. Kentän perustivat silloin aikoinaan Veto ja suojeluskunta, ja myöhemmin saatiin avustusta myös Valtion urheilulautakunnalta, jonka puheenjohtaja Urho Kekkonen piti kenttähanketta erinomaisena.

Että minultakin jäi Vimpeli kokematta viime sunnuntaihin asti, johtui siitä, että meillä Jyväskylässä oli ennen aina 2-3 joukkuetta mestaruussarjassa, ja niinpä Harjun nurmikentällä oli joka kierroksella kotiottelu. Eikä ennen vanhaan muutenkaan harrastettu samanlaisia ”fanimatkoja” kuin nykyisin. Jyväskylästä etelämmäksi muutettuani olen kyllä käynyt pelejä katsomassa Jyväskylässä, Hyvinkäällä ja Kouvolassa, mutta Vimpeli nyt oli kyllä paras kokemus.

Sunnuntaina katsomossa muistelin vieressäni istuneille, että kovia vimpeliläisiä olivat ainakin lukkari Markus Lakaniemi, kova lyöjä Veikko Latvala, nopea kärkimies Paavo Mäkelä ja muuten vain hyvä yleispelaaja Jaakko Nygård.

Nykyisiä pelaajia en paljon tunne, eikä katsomossakaan ollut kuin kaksi ulkonäöltään tuttua, vimpeliläinen miljonääri Esa Rannila ja nuorena Vimpelissä asunut kirjailija Antti Tuuri.

HUONOSTI MENEE

Tänä päivänä Vimpelissä ei muuten mene oikein hyvin. Kuntatalouden kriteerien mukaan valtio on määritellyt Vimpelin kriisikunnaksi, ja jos ihan oikein olisi menetelty, olisi Vimpeli jo pakkoliitetty naapurikuntaan Alajärveen. Tällaisten pakottamisten kohteiksi ovat muutaman viime vuoden aikana joutuneet Lavia, Tarvasjoki ja Lieto, mutta aivan äskettäin valtioneuvosto antoi Vimpelille vielä armonaikaa. Muutamat muut kriisikunnat ovat vapaaehtoisesti liittyneet naapurikuntiinsa.

Pesäpallo sen sijaan etenee hyvää vauhtia. Tavoitteena on tietenkin mestaruus, joita sillä on tätä ennen kolme (1960, 1965, 2010). Kovin kilpailija on Sotkamo, joka on kaikkien aikojen paras pesisseura: 25 mitalia, joista 18 kultaisia. Vimpelillä mitaleita on 22.

En ehtinyt reissullani Vimpelin muista nähtävyyksistä nähdä kuin pyöreän kirkon (1807), joka on aivan Saarikentän vieressä. Ei se aivan pyöreä ole, vaan 12-kulmainen hirsirakennus, joka äkkiseltään kuitenkin näyttää pyöreältä. Sen esikuvana pidettiin rakennusvaiheessa Rooman Pantheon-temppeliä.

Väliajalla ehdin lisäksi kuulla, että Vimpelissä ovat suksitehdasmuseo ja luonnollisesti pesäpallomuseo. Männikön suksitehtaan historiaan kuuluu mm. se, että armeijan sota-aikana tarvitsemista suksista 60 prosenttia tehtiin Vimpelissä. Tehtaan toiminta loppui 1983.

Armeijasta tuli tässä mieleen, että Suomessa harrastetaan ainakin kahta sellaista urheilulajia, joiden lähtökohtana on ”sotaisuus”. Ampumahiihto tietenkin ja toinen on pesäpallo, joka aikoinaan oli nimenomaan suojeluskuntien suosima laji. Pesäpallossa Lahden suojeluskunta voitti SM-kultaa 1925, mitä ennen olivat mitaleilla olleet myös Toijalan ja Ikaalisten suojeluskunnat. Myöhemmin saavuttivat mitaleita vielä Haminan, Riihimäen ja Vimpelin suojeluskunnat. Myös Sotkamon Jymyn alkuhistoria liittyy tiiviisti suojeluskuntaan.

Pesäpallolla ja ampumahiihdolla on sekin yhteneväisyys, että ne molemmat muodostuvat kahdesta hyvin erilaisesta lajista. Pesäpallossa nämä kaksi lajia ovat sisä- ja ulkopelit, joilla ei ole mitään yhteistä.

Tosin Superpesiksen (SM-sarja) nykyisissä säännöissä on sellainen kummallisuus, että lyöjän saa jättää väliin, jos pesillä ei ole juoksijoita. Näkemässäni ottelussa Sotkamon nro 9 Janne Hyvönen oli tällainen pelaaja, en tehnyt muistiinpanoja, mutta useimmiten hänen lyöntivuoronsa ohitettiin. Hyvösen ei siis tarvinnut juurikaan huolehtia muusta kuin ulkopelistä.

SOTAKOULU

Vimpelin sotaiseen historiaan kuuluu sekin, että ennen kuin reservinupseerikoulutus alkoi Haminassa 1920, järjestettiin kaksi ensimmäistä tällaista kurssia Vimpelissä vuodenvaihteessa 1917-18. Asialla olivat valkoiset suojeluskunnat, ja punaiset saivat kyllä kansalaissodassa huomata, että valkoisilla olivat johtotehtävät paremmin hanskassa kuin punaisilla.

Vimpelin kurssit toteutettiin kahdessa komppaniassa, joiden päällikköinä toimivat Zugführerit Aarne Sihvo ja Juho Heiskanen. Yhtenä apulaispäällikkönä oli mm. jääkäri Paavo Talvela.

Nykyisessä RUK:n lipussa olevat kirjaimet VK tarkoittavat Vimpelin koulua.

kari.naskinen@gmail.com

Ei tullut Euroopasta Utopia

Englantilainen valtiomies, lakimies ja filosofi Thomas More (1478 - 1535) loi mielikuvituksessaan valtion, jossa yhteiskunnalliset olot eivät olleet niin kurjat kuin silloisessa Englannissa ja koko Euroopassa. Valtion nimi on Utopia, ja senniminen on myös Moren kirja, joka ilmestyi 1518. Eräänlaista utopiaa on pyritty rakentamaan myös oikeassa elämässä, ja sen tuloksena on syntynyt Euroopan unioni, jossa tällä hetkellä on 28 jäsenmaata. Mukaan olisi tulossa enemmänkin, mutta toisaalta Moren kotimaassa on kova halu pois siitä.

EU:sta ei ole ollut Utopiaksi. Päinvastoin nykyinen Eurooppa muistuttaa enemmänkin 500 vuoden takaista Eurooppaa, jossa ”rikkaat kuorivat köyhien osuudesta joka päivä osan pois, eivätkä vain omien juoniensa vaan valtion lakienkin nojalla”, kuten More oli havainnut. Hän näki oman aikansa valtioissa ”pelkästään rikkaiden salaliiton, minkä avulla he hoitelevat omia etujaan käyttäen valtiota nimikkeenään. He koettavat keksiä kaikki mahdolliset konnankoukut voidakseen ilman menettämisen pelkoa pitää hallussaan sen, mitä ovat petollisesti kasanneet itselleen ja pystyäkseen mahdollisimman halvalla ostamaan itselleen köyhien työn ja riistämään heitä.”

Esimerkiksi ns. verosuunnittelusta ja veroparatiiseista More ei vielä tiennyt mitään, mutta nämä ovatkin niitä nykyajan konnankoukkuja. – ”Sitten kun rikkaat kerran ovat päättäneet, että näitä juonitteluja saa noudattaa koko yhteiskunnassa, niistä tulee saman tien lakeja.”

Paremman yhteiskunnan, hyvyyden, oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvon tiellä on kuitenkin peto, kaiken pahan valtias ja aikaansaaja. Se ei mittaa hyvinvointia onnellisuudella. Tuo peto elää omaisuudesta ja ylpeydestä.

Moren kuvittelema Utopia voisi nykyaikaan siirrettynä olla ulkoiselta olemukseltaan kuin Eurooppa. Utopia tosin on saari, mutta muuten sen maantieteelliset ominaisuudet sopivat: lyhin matka eri kaupunkien välillä on 24 mailia (39 km), joten naapurikaupunkiin saattaa kävellä yhdessä päivässä – nykyisessä Euroopassa pystyy päivässä liikkumaan enemmänkin, kun on lentokoneet ja luotijunat. Brysselin sijasta Utopian keskellä on Amaurotumin kaupunki, joka toimii Utopian yhteisneuvoston kokoontumispaikkana.

PERUSTANA MAATALOUS

Utopistisen valtion perusta on maatalous. Maataloustukia ei kuitenkaan tarvita. Jokaisella ihmisellä on yhteisenä ammattina maatalous, mutta koska muitakin ammatteja tarvitaan, vuorottelevat asukkaat myös näissä muissa tehtävissä. Työpäivän pituus on kuusi tuntia ilman kolmikanta- tai paikallisia sopimuksiakin. Unta tarvitaan kahdeksan tuntia, ja loput kymmenen tuntia voi käyttää haluamallaan tavalla, mutta suositeltavaa on, että vapaa-ajasta iso osa käytetään opiskeluun.

Huvituksiin lasketaan tarvittavan yksi tunti: ”Kesällä puutarhassa, talvella yhteishalleissa, joissa harrastetaan musiikkia tai rentoudutaan juttelemalla keskenään. Arpapeliä ja muita samantapaisia tyhjänpäiväisiä ja vahingollisia huvituksia he eivät edes tunne. Sen sijaan he harrastavat kahta peliä, jotka muistuttavat shakkia.”

Sen verran takapajuinen Utopiakin kuitenkin on, että siellä käytetään myös orjatyövoimaa. Jokaisessa maalaistaloudessa on vähintään 40 miestä ja naista sekä kaksi orjaa. Orjat ovat joko sotavankeja tai rikollisia. Lisäksi on vapaaehtoisia orjia, jotka ovat syystä tai toisesta tulleet Utopiaan orjatöihin.

Mutta sotia siis joudutaan käymään. Niiltä ei Utopiakaan välty, koska muilla mailla vierahilla on tämänsorttistakin harrastusta.

SOSIALISMIA

Thomas Moren ihannevaltio on selvästi sosialistinen. Jokainen kaupunki on jaettu neljään osaan ja jokaisen osan keskellä on tori. Kaikkien perheiden tuottamat tavarat ja elintarvikkeet viedään varastoihin ja sieltä aina tarvittaessa torille, josta kukin perheenisä noutaa sen mitä hänen perheensä tarvitsee, eikä maksa mitään.

Eikä systeemi epäonnistu, kuten tapahtui Neuvostoliitossa, koska Utopian väestön ominaisuuksiin eivät kuulu ahneus eikä saaliinhimo.

Utopian ulkopuolella olevissa maissa on toisin, niissä elää ihmisiä, jotka voivat näyttää olevansa muita parempia, kun osoittavat omistavansa kaikkea tarpeetonta enemmän kuin toiset. Tällaiselle paheelle ei utopialaisten järjestelmässä ole sijaa.

Nykyaikana Moren Utopia on jo pitkään ollut valtio-opin tutkijoiden keskeisimpiä kirjoja Machiavellin Ruhtinaan (1513) rinnalla. Moren sanotaan ennustaneen kapitalistisen, pääomakeskeisen kulttuurin synnyn ja sen vastapainon sosialismin, jota Utopia edustaa.

Moren aikana ei sosialismi-sanaakaan vielä tunnettu, mutta ehkä hän oli saanut vaikutteita Uudesta testamentista. Aatteeksi sosialismi nousi vasta 1800-luvulla, ja Karl Marx kehitti sen utopiasta tieteeksi.

VIENTIÄKIN TARVITAAN

Kuten kaikki tiedämme, vienti on kansantaloudelle tärkeätä. Niin se on Utopiassakin, josta vientiin riittää viljaa, hunajaa, villaa, lampaantaljoja, puutavaraa, väriaineita, vahaa, talia, nahkaa ja eläimiä.

Viennistä saatavilla rahoilla Utopiaan voidaan hankkia lähinnä rautaa, jota heillä itsellään ei ole, samoin kultaa ja hopeaa, luultavasti naisten koruihin. Helyä tarvittaneen ainakin naimisiin mentäessä. Naiset saavat mennä naimisiin täytettyään 18 vuotta, miehet 22 vuotta.

Uskontokin kuuluu asiaan myös Utopiassa. Toiset palvovat Aurinkoa, toiset Kuuta, jotkut kiertotähtiäkin. Suurin osa kuitenkin uskoo yhteen tiettyyn jumaluuteen, joka on tuntematon, ikuinen, ääretön, selittämätön ja ihmismielelle käsittämätön, joka on kaikkialla maailmankaikkeudessa.

Niin moderneja Utopiassa ollaan, että naispappeuskin on sallittu. Edellytyksenä kuitenkin on, että naispappi on korkeaan ikään ehtinyt leski.

Paavi Pius XII kohotti Thomas Moren pyhimykseksi 1935. Hän on katolisessa maailmassa valtiomiesten, lakimiesten ja poliitikkojen suojelupyhimys, jonka muistopäivä on 22.6.

”Utopian valtiossa on hyvin paljon sellaista, mitä soisin näkeväni myös meikäläisissä valtioissa, vaikken sitä juurikaan uskalla toivoa”, kirjoitti More. Mielenkiintoista olisi tietää, äänestäisikö More nyt Brexit puolesta vai sitä vastaan.

kari.naskinen@gmail.com

Vieras mies tuli taloon

Kun Suomi 1992 teki päätöksen Hornet-hävittäjien ostamisesta Yhdysvalloista, se oli yksi ideologisen unelman isoista täyttymyksistä. Tuolloinen puolustusministeri Elisabeth Rehn sanoi vuosia myöhemmin, että silloin tunnustettiin väriä: ”Näytimme kuuluvamme länsimaailmaan. Minulle se tarkoitti lähentymistä Natoon.”

Päätös Hornet-kaupoista oli valmisteltu julkisuudelta salaa, sillä tilanne olisi muuttunut vaikeammaksi, ”jos laajat kansanedustajajoukot tai muut olisi päästetty debatoimaan asiasta. Se oli demokratian kannalta ruma, mutta pakollinen temppu, että päätös saatiin läpi” (Elisabeth Rehn).

Nyt on valmisteilla hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, mikä on määrä antaa eduskunnalle ennen juhannusta. Sisältö on toistaiseksi salainen, mutta Helsingin Sanomien tietojen mukaan siinä ollaan määrittelemässä Suomen ulkopolitiikan kulmakiveksi hyvät suhteet Yhdysvaltoihin.

Isäntämaasopimus Naton kanssa tarkoittaa tätä jo ennestään. Valt. tri, eversti evp. Pekka Visuri sanoi television MOT-ohjelmassa 20.4.2015, että ”sopimuksella annetaan hyvin vapaa kulkuoikeus Suomen alueella Naton sotavoimille”.

Vaan eipä ole ensimmäinen kerta. Vuonna 1941 Suomessa oli 200 000 saksalaista sotilasta, jotka odottivat operaatio Barbarossan käynnistymistä ja hyökkäyskäskyä Neuvostoliittoon.

Isäntämaasopimuksessa oleva Naton toimien luettelo on käytännössä yhtä laaja kuin se on varsinaisten Nato-maiden kanssa tehdyissä vastaavissa sopimuksissa. – ”Nato on sinun paimenesi, eikä listalta mitään pahaa puutu.” (Esko Seppänen: Mistä suomi vaikenee?, Into 2016)

Yhdysvaltain Suomessa toimiva sotilasasiamies Alexander Stubb on joka tapauksessa tyytyväinen, koska ”sopimus vahvistaa Suomen suhdetta Natoon”. Vahvistaa todella, sillä sopimuksen ydinkohta on, että Nato voi halutessaan perustaa sotilastukikohtia Suomeen. Sopimuksen mukaan ”Naton joukkoja ja Naton johtamia liittoutuman joukkoja voidaan sijoittaa Suomen tasavallan alueelle tai sen kautta rauhan, kriisien, poikkeusolojen ja konfliktien aikana Naton sotilaallisen toiminnan tukemiseksi”.

"Tämän pöytäkirjan tarkoituksena on luoda toimintaperiaatteet ja menettelyt tukikohtien perustamiseksi ja isäntämaatuen antamiseksi isäntämaassa oleville tai isäntämaan tukemille Naton joukoille Naton sotilaallisen toiminnan aikana. - - - Tukikohdat ovat strategisen esikunnan osastoja, joita Naton komentaja johtaa."

ENTÄ JOS VENÄJÄ
OPEROISI MEKSIKOSSA?

USA:n hallinnon sotilasoperaatioissa on toisen maailmansodan jälkeen kuollut 37 maan kansalaisia yhteensä 20-30 miljoonaa. (www.hangthebankers.com) Tämä ei ole ihme, koska USA ei edelleenkään tyydy olemaan herra omalla alueellaan, vaan pyrkii hallitsemaan koko maailmaa.

Nyt tämä hallitsemispyrkimys ilmenee niin, että USA ja Nato lisäävät sotavarusteluaan lähellä Venäjän rajaa ja pitävät sotaharjoituksia täällä meidän nurkillamme. Hankoniemellä oli kolmen päivän suurharjoitus Baltops 2016 ja heti sen jatkoksi alkoi Anakonda 2016 Puolassa, joka on USA:n ja Naton suurin harjoitusoperaatio itä-Euroopassa sitten kylmän sodan. Puolan sotaharjoitukseen osallistuu 30 000 sotilasta, ja mukana ovat myös Natoon muodollisesti kuulumattomat Suomi ja Kosovo. (The Washington Post 7.6.2016)

USA ottaa nyt haltuunsa kaukana kotoaan olevaa Itämerta. Sen aggressiot on siis suunnattu Venäjää kohtaan. Suomessa russofobinen tulkinta tilanteesta on kuitenkin päinvastainen: koska Venäjä vastapainoksi siirtää joukkojaan lähemmäs Nato-rajaa, se uhittelee.

Mitenkähän USA reagoisi, jos Venäjä toisi hyökkäysvaunujaan esimerkiksi Meksikoon ja alkaisi pitää siellä sotaharjoituksiaan?

kari.naskinen@gmail.com

SDP hylkäämässä sosialismin

”Jäikö sosialismi 1900-luvulle”, kysyttiin Demokraatti-lehden viime viikon numerossa. Jo 20 vuotta sitten Esko Seppänen arveli, että suomalainen vasemmisto on kuluttanut sosialismin perinnön loppuun (Punapääoman romahdus, WSOY 1995). Nyt SDP:ssä pohditaan, pitäisikö sosialismi-sana poistaa myös puolueen periaateohjelmasta.

Mitä se sosialismi sitten tänä päivänä on? Seppäsellä on filosofinen selitys: ”Se on moraalinen eetos, jotta olisi taas oikea ja väärä eikä vain oikea ja vasen. Kun kirkko perustelee oman eetoksensa tuonpuoleista varten, Marxin tai Jeesuksen opetuslapsilla ei ole mitään syytä antaa periksi. Mammonan valta ei ole luonnonlaki:”

Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä (6/2016) toimittaja Unto Hämäläinen sitoo sosialismin takapakin työväenliikkeen liiketoiminnan murenemiseen. Vielä 1980-luvun lopulla Eka-konserni oli Suomen kolmanneksi suurin työnantaja Nokian ja Postin jälkeen, mutta nyt vasemmiston ”punapääomasta” on jäljellä vain osuuskunta Tradeka, joka omistaa hotelli- ja ravintolatoimintaa pyörittävän Restel Oy:n. Tradeka sinänsä on hyvissä voimissa, osuuskunnassa on 255 000 jäsentä ja osuuskunnan sijoitussalkussa 400 miljoonan euron edestä osakkeita, korkopapereita ja kiinteistöjä.

Hyvässä kunnossa on myös Restel-konserni, jolla on 47 hotellia ja yli 230 ravintolaa, ja näillä luvuillaan se on alan suurin Suomessa. Se työllistää yli 5000 ihmistä.

IIRO VIINANEN PELASTI

Vähällä kuitenkin oli, etteikö koko punapääoma olisi tuhottu. Kun Eka-yhtymän yrityssaneeraus käynnistyi 22.10.1993, niin vielä edellisenä päivänä olivat KOP ja SYP yrittäneet ajaa Ekan konkurssiin. Pankit olivat asialla osin ideologisista syistä, mutta valtiovarainministeri Iiro Viinanen (Kok) piti pintansa, eikä antanut KOP:n Pertti Voutilaisen eikä SYP:n Vesa Vainion pyörittää peliään loppuun. Nämä kriittiset vaiheet Ekan ympärillä kuvataan seikkaperäisesti fil. tri Jorma Kallenaution laajassa historiateoksessa Lamasta uuteen nousuun – Eka-yhtymän ja Tradeka-yhtymän historia 1983 - 2008 (SKS, 2009).

Viinanen päiväkirjassaan 21.10.1993: ”KOP keplottelee STS-, Eka-, SSP-asian kanssa ja taktikoi. Yrittävät lypsää rahaa valtiolta. Sikamaista.”

Vielä illalla 22.10.1993 Vainio ja Voutilainen olivat uhkailleet Viinasta sillä, että pankit hakisivat Ekan konkurssiin, mutta tyytyisivät yrityssaneeraukseen, jos saisivat valtion kiristettyä mukaan suuremmin panoksin.

Viinanen 22.10.1993: ”Kun en ollut moineskaan, Vainio lähti ja antoi kuvan, että maanantaina rysähtää. Siihen sanoin: Ei voi mitään. Yrittivät siis näillä tempuilla jälleen imeä rahaa valtiolta.”

Ei rysähtänyt. Konkurssia ei tullut, eikä kahdeksan kuukautta aikaisemmin tehdystä pankkitukipäätöksellä muodostunut valtion ”avoin piikki” siten tullut kattamaan pankkien Eka-tappioita.

Sosialismilla ei noissa kuvioissa ollut muuta tekemistä kuin että osa elinkeinoelämän herroja piti sitä rumana sanana.

SDP:n historiankirjoittaja Mikko Majander sanoo, että tänä päivänä ”taistelu sosialismista ja sen sisällöstä kuulostaa 1900-luvun kertomukselta. Silloin uskottiin jatkuvaan edistykseen ja historian ajateltiin kulkevan jonnekin. Mieluiten ajateltiin, että se kulkee kohti jotakin parempaa. - - - Sosialismi tässä mielessä tuntuu vähän vanhalta käsitteeltä. Miksi siihen pitäisi ripustautua, jollei sille saa ensisijaisesti eettistä sisältöä?” (Demokraatti 2.6.2016)

Enkä minä koe mitään sosialismia, kun yövyn Cumuluksessa, käyn oluella Wanhassa Mestarissa tai syön hampurilaisen Burger Kingissä.

Mutta puolueen nimi, se on väärä. Majanderkin sanoo, että aate on oikein kirjoitettuna sosiaalidemokratia, mutta puolueen nimi on vanhaa suomen kieltä noudattaen sosialidemokraattinen puolue. Miksi ihmeessä puolue pitää nimessään kiinni sosialismista, vaikka toiminnan tavoite ei ole sosialismi, vaan sosiaalisten olojen parantaminen?

kari.naskinen@gmail.com

Venäläisen mestarin veistoksia Lahdessa

Lahden Jalkarannassa on pieni taidegalleria, jossa kesäkuukausina on esillä pietarilaisen Vladimir Gorevoyn (72) veistoksia. Galleria sijaitsee Tapanilankatu 8:ssa, jonka vanhat jalkarantalaiset muistavat kaupan ja postikonttorin paikkana. Galleria on avoinna torstaisin klo 16-18 tai sopimuksen mukaan.

Vladimir Gorevoy on tunnettu kuvanveistäjä, hänen julkisia veistoksiaan on Pietarissa noin 30. Juhlavimmalla paikalla on taiteiden jumalatarta Minervaa esittävä isokokoinen veistos Pietarin taideakatemian katolla. Professori Gorevoy itse on Pietarin taideakatemian jäsen ja on valtionpalkinnon saanut.

Tämän jutun kuvassa on seppä Ilmarinen. Karjalasta syntyisin oleva Gorevoy on kiinnostunut Kalevalasta, ja niinpä Tapanilankadullakin on esillä monta kalevalaista aihetta, myös iso muotokuvaveistos Elias Lönnrotista.

Yksi erikoinen teos kuvaa Ferdinand Porschea, jonka alkuperäisen suunnitelman pohjalta alettiin valmistaa Kuplafolkkaria. Gorevoylla itsellään oli aikoinaan tällainen auto.

Ulkona Tapanilankatu 8:n kohdalla on egyptiläinen Sekhmet-soturijumala, joka oli ulkomuodoltaan ihmisen ja naarasleijonan yhdistelmä. Tämä teos paljastettiin gallerian edessä 2014.

Gallerianpitäjät ovat Harri ja Leena Sandberg, jotka asuvat samassa rakennuskompleksissa gallerian kanssa. Harri Sandberg tutustui Gorevoyhin toimittuaan aikaisemmin hammaslääkärinä Pietarissa.

kari.naskinen@gmail.com