Japanilaisen elokuvan historiassa on iso sijansa hitaudella ja hiljaisuudella. Naisohjaaja
Naomi Kawasen (s. 1969) Kirsikkapuiden alla istuu tietyllä
tavalla tähän perinteeseen, vaikka ei mikään suurelokuva olekaan. Vähäpuheinen
Sentaro pitää pientä pikaruokakioskia, jossa hän valmistaa ja myy dorayaki-leivonnaisia,
jonkinlaisia pannukakkuja, joiden välissä on makeaa paputahnaa. Sentaron
hiljainen olemus herättää kiinnostusta ympäristössä, ja niinpä 76-vuotias
Tokue-rouva (Kiki Kirin, kuvassa)
tarjoutuu auttamaan ruuanlaitossa.
Sentaro suostuu ottamaan Tokuen apulaisekseen, kun on ensin saanut maistaa tämän tekemää paputahnaa, mikä on aivan toista luokkaa kuin Sentaron tukkukaupasta ostama tahna. Tokuen paputahnareseptin ansiosta liiketoiminnan piristyy, samalla Sentaron ja Tokuen ystävyys syvenee. Elokuvan alkuperäinen nimikin on An, mikä on paputahnan japaninkielinen nimi.
Papumassan tekeminen kuvataan erinomaisesti. Sitä voisi nyt melkein kotona valmistaa, sillä kuvaus on perusteellinen. Kaunista kuvajälkeä on tehnyt ilmeisesti debyyttielokuvassaan Shigeki Akiyama.
Sentaro suostuu ottamaan Tokuen apulaisekseen, kun on ensin saanut maistaa tämän tekemää paputahnaa, mikä on aivan toista luokkaa kuin Sentaron tukkukaupasta ostama tahna. Tokuen paputahnareseptin ansiosta liiketoiminnan piristyy, samalla Sentaron ja Tokuen ystävyys syvenee. Elokuvan alkuperäinen nimikin on An, mikä on paputahnan japaninkielinen nimi.
Papumassan tekeminen kuvataan erinomaisesti. Sitä voisi nyt melkein kotona valmistaa, sillä kuvaus on perusteellinen. Kaunista kuvajälkeä on tehnyt ilmeisesti debyyttielokuvassaan Shigeki Akiyama.
Kirsikkapuut kukkivat ja ollaan luultavasti pienessä
Higashimurayaman kaupungissa Tokion luoteispuolella. Mutta niin kuin puut
pudottavat kauniit kukkansa, niin ei myöskään Sentaron ja Tokuen tarina jatku
kauniin hiljaisena. Ongelmia tulee ulkopuolelta ja haikeus muuttuu suruksi.
Elokuvan yksi juonne liittyy leprasairauteen. Aikaisemmin sairauden nimi oli pahamaineisemmin spitaali ja nykyisin Hansenin tauti (leprabakteerin löysi Gerhard Hansen 1873). Leprapotilaat joutuivat Japanissa elämään täydellisessä eristyksessä vuoteen 1996 asti, jolloin lepraa koskeva karanteenilaki kumottiin, vaikka lepraan sairastuneet oli jo aikoja sitten pystytty parantamaan. Sairauden runtelemia ihmisiä ei kuitenkaan haluttu ihmisten ilmoille ruhjeisine raajoineen ja epämuodostuneine kasvoineen.
Elokuvan yksi juonne liittyy leprasairauteen. Aikaisemmin sairauden nimi oli pahamaineisemmin spitaali ja nykyisin Hansenin tauti (leprabakteerin löysi Gerhard Hansen 1873). Leprapotilaat joutuivat Japanissa elämään täydellisessä eristyksessä vuoteen 1996 asti, jolloin lepraa koskeva karanteenilaki kumottiin, vaikka lepraan sairastuneet oli jo aikoja sitten pystytty parantamaan. Sairauden runtelemia ihmisiä ei kuitenkaan haluttu ihmisten ilmoille ruhjeisine raajoineen ja epämuodostuneine kasvoineen.
”Syrjintä
on valtava ongelma, ja sairaiden eristäminen muusta maailmasta on vain yksi
monista syrjinnän muodoista. Häpeän tapaa, jolla kotimaani on kohdellut lepraan
sairastuneita. Se on suuri vääryys, ja tällä elokuvalla haluan osaltani
vaikuttaa siihen, ettei vääryys toistu”, sanoi Naomi Kawase Cannesin
elokuvajuhlilla 2015.
Elokuva perustuu Durian Sukegawan romaaniin. Cannesissa elokuva ei saanut palkintoa, mutta Corkin ja Sao Paulon elokuvajuhlilla se palkittiin yleisöpalkinnoilla.
kari.naskinen@gmail.com
Elokuva perustuu Durian Sukegawan romaaniin. Cannesissa elokuva ei saanut palkintoa, mutta Corkin ja Sao Paulon elokuvajuhlilla se palkittiin yleisöpalkinnoilla.
kari.naskinen@gmail.com