”Kurjet lentävät näytettiin minulle, Orkolle ja kapteeni Leppäselle Capitolissa (1957). Se tulkattiin, koska kopiossa ei vielä ollut tekstejä ja se tuli suoraan Moskovasta. Minä ihastuin elokuvaan valtavasti. Kun elokuva loppui, keskustelimme Orkon johdolla, otetaanko elokuva ensimmäisenä levitykseen. Minä olin vihreä Suomi-Filmissä, kuuntelin, kun nämä kaksi herraa sanoivat, ettei se oikein sovi Suomeen, kun on niin venäläinen.”
Kohonen pelasti tilanteen omalla tavallaan: esitteli elokuvan neuvostoelokuvia maahantuoneelle Kosmos-Filmille, joka tietenkin ottikin Kurjet lentävät itselleen ja vuokrasi sen näytettäväksi Suomi-Filmin teattereissa.
”Kun nähtiin kuinka paljon se tuotti elokuvateatterissa, sanoin Orkolle, että olisi vielä saatu vuokraamo-osuuskin, mutta ei kelvannut. Orko oli hiljaa. Seuraavana päivänä hän sanoi, että te niiden loppujen (muita uusia neuvostoliittolaisia elokuvia) kanssa mitä haluat”, kertoo Kohonen haastattelussa.
Myöhemmin Kohonen siirtyikin Kosmos-Filmin palveluksen. Melkein joka toinen viikko hän kävi Moskovassa hakemassa filmikeloja. Kohosen tehtäviin kuului myös elokuvien vuokraaminen elokuvateattereille ja myös Yleisradiolle, mikä ei ollutkaan helppoa:
”Ohjelmaneuvoston kanssa oli todella vaikeaa. Kaikkein eniten venäläistä elokuvaa vastustivat sosialidemokraatit. Kokoomuksen Kai R. Lehtonen on historioitsija, ja hän ymmärsi, miten hyviä ja aitoja venäläiset klassikot ovat. Suurin januskasvoinen henkilö on ollut Erkki Raatikainen. Minä olin Raatikaisen kanssa Moskovassa, ja siellä hän puhui yhtä ja teki sitten täällä toista.”
Kai R. Lehtonen (s. 1930) toimi Yleisradiossa mm. kouluradion toimituspäällikkönä ja Ylen asiaohjelmien toimittajana. Hänen isänsä Oskari Lehtonen (1889 - 1964) oli KOP:n Lahden-konttorin johtaja, josta tuli Kokoomuksen pitkäaikainen kansanedustaja, ja oli oikeusministerinä kolmessa peräkkäisessä hallituksessa 1940-44.
SODANKYLÄ PALKITSI
Vuonna 2013 Jussi Kohonen (s. 1929) sai Sodankylä-palkinnon. Perusteluissa todettiin, että ”elokuvalevitys on osa-alue, jonka itsenäinen, omaehtoinen merkitys tuntuu usein melkein kadonneen, kun itsenäistä suomalaista ajattelua ja ohjelmapolitiikkaa kohtaa yhä harvemmin. Työvuosinaan Kohonen erottui alan miehenä, jonka monitahoinen toiminta määritti, mitä elokuvalevitys voi luovimmillaan olla.”
”Juuri Kohonen toi tuoreeltaan Suomeen monet Godardin, Truffaut'n ja Pasolinin elokuvista, joista monet olisivat ilman hänen oivalluskykyään jääneet Suomessa näkemättä. Kohosen voima oli sellainen ehdoton elokuvan rakkaus, joka on sittemmin kadonnut lähes täysin elokuvan liikepiireistä.”
Kohonen on ylläpitänyt myös merkittäviä henkilökohtaisia suhteita ohjaajiin, joiden elokuvia hän toi maahan. Näin Sodankylässä sanottiin: ”Kysykää häneltä Godardista, Truffaut'sta, Rene Clairista, Akira Kurosawasta Dersu Uzalan ajoilta, itäsaksalaisen elokuvan huimapäästä Konrad Wolfista, bulgarialaisen, romanialaisen tai jugoslavialaisen elokuvan mestareista 1960-70-luvuilla. Kohonen tunsi heidät kaikki, ja huikeaa tarinaa piisaa. Miksi Truffaut lähetti Kohoselle liikuttavan kiitoskirjeen 1960-luvun puolivälissä? Koska juuri Kohosen varhainen ennakko-osto elokuvasta Jules ja Jim antoi ohjaajalle potkun saattaa koko tuotanto liikkeelle. Kohosen ansiosta Suomi oli ainoa maa Ranskan ulkopuolella, jonne kaikki 60-luvun Godardit tuotiin kaupallisesti.”
Suomi-Filmissä Kohonen johti myös lyhytelokuvaosastoa, jossa sellaisetkin tekijät kuin Anssi Mänttäri saivat merkittävän alkusysäyksen uralleen.
Sodankylässä kysyttiin myös, montako tshekkiläistä, unkarilaista, puolalaista elokuvaa on nähty ohjelmistossa viimeisten kahden vuosikymmenen aikana. Ei monta. – ”Osaisiko nykyinen epookki vainuta Tarkovskin elokuvien merkityksen, ennen kuin ohjaajan ulkomainen maine olisi millään tapaa vielä kiteytynyt?”
Kohonen osasi. Sodankylässä todettiinkin Jussi Kohosella olleen vahva osuus siihen, että Suomi oli lyhyen ajan elokuvan sivistysmaa.
kari.naskinen@gmail.com