Kalevalassa (1835) taotaan ihmekone Sampo, jauhaa rikkauksia Pohjolan väelle. Sitten Sampo ryöstetään, se uppoaa järveen, mutta osia siitä ajautuu kalevalaisten rantaan ja sirpaleetkin tuottavat onnea, siis rikkauksia.
Halosen elokuva toimii kahdessa aikatasossa, kalevalaisessa mytologiassa ja nykyajassa. Edelleen taotaan sampoja. Toimitusjohtaja Sampo Väinölä horjuu mielensä ristiriitojen paineessa. Iso kansainvälinen konserni on tuomassa markkinoille ihmismieleen vaikuttavan virtuaalilaitteen. Valtavat bisnesnäkymät. Väinölä tulee tietoiseksi menneisyyden voimista ja ymmärtää olevansa mukana ikiaikaisessa Kalevalan ja Pohjolan välisessä taistelussa. Uusi sampo on portti korkeampaan tietoisuuteen, mutta Väinölä ainoana panee hanttiin.
Kaikenlaista elokuva tuo mieleen. Jos Halonen olisi tehnyt elokuvansa vasta tänä syksynä, olisi rinnastus Nokiaan saattanut nousta esille. Jäiväthän Microsoft-kaupoista Suomeen ainakin sirpaleet.
Halosen monisyinen elokuva on katsojalle hankala, sillä jos haluaisi päästä siihen kunnolla sisälle, olisi koko ajan tehtävä muistiinpanoja. Asiaa on paljon. Keskeinen teema joka tapauksessa on, että länsimainen järjestelmämme toimii nyt jonkinlaisessa harhassa, joka on kuin kaiken ympärille kudottu kultainen verkko.
Pahinta on ahneus, jota edustaa suomenruotsalaisen pääoman edustaja Kurt. Erikoinen näkökulma tämä sikäli, että kun puhutaan Suomesta, niin ongelmallisinta ei ole suhteemme suomenruotsalaisiin eikä ruotsalaisiin, vaan maailmanlaajuiseen globalisaatioon. Globaali ahneus ei katso rajoja. Elokuvan Riitta sanookin: "Paha on täällä".
Yöllä valvoessani tuli mieleen, että Tommi Erosen näyttelemä Sampo Väinölä voisi olla myös Pekka Himanen. Himanen esittää, että bruttokansantuotetta ja muita talouden kriteerejä tärkeämmiksi pitäisi nostaa ”arvokas elämä” ja ihmisten onnellisuus. Ei mene perille. Himanen on lähes lynkattu.
Halosen sanoma on samanlainen. Kalevala – uusi aika lähtee siitä, että on luovuttava materianpalvonnasta ja annettava tilaa hengelle.
Elokuvan lopussa tulee voimakkaasti esille myös se, että olisi parempi luottaa naisiin kuin miehiin. Aino sanoo, että hänellä on valta synnyttää uutta, mutta myös valta tappaa, jos on tarpeen. Pakko etsiä Halosen itsensä sanomisia, ja tästä äidinvallan teemasta hän kertoo Yleisradion nettisivulla (19.9.2013):
”Me elämme täydellisen patriarkaattisessa maailmassa. Se tarkoittaa, että siitä maailmasta on poistettu naisen tasavertaisuus. Tämä alkoi tuhansia vuosia sitten ihmiskunnassa. Tämä kehitys alkoi mesopotanialaisessa kulttuurissa, joka oli täysin tasa-arvioinen, matriarkaattinen kulttuuri, johon integroitui patriarkaattiset väärinkäsittäneet nomadiheimot ja ne toivat isäjumalan sinne. Maailmankaikkeudessa on palvottu vain muutama tuhat vuotta isäjumalaa, siihen ei ole ollut tarvetta. Ihmiskunnan alkuajoista lähtien on palvottu äitiä, äiti on luoja. Äiti on elämän voima ja kaiken rakentaja. Se on täysin tasa-arvoinen kulttuuri.”
Feministi Halonen ei silti ole: ”Feminismi on muuttunut itsensä irvikuvaksi. Feminismi on erittäin hyvä ideologia Afrikassa ja Aasiassa. Mutta täällä me olemme yleisellä tasolla olleet pitkään tasa-arvoisia. Se tarkoittaa, että naiset voivat tehdä ihan samoja asioita kuin miehetkin. Täällä feminismi vaan jatkaa kulkuaan, eikä pysähdy tasa-arvon liikkeeksi. Monessa asiassa naisten oikeudet ovat menneet huomattavan paljon edelle. Esimerkiksi huoltajuusasiat, jotka ovat törkeällä tavalla epätasa-arvoisia. Miehillä ei ole mitään oikeuksia.”
”Jos nainen lähtee feministiksi, se menettää ison osan omasta voimastaan ja sitten siitä tulee taistelija, ja siitä ei seuraa mitään hyvää”, sanoo Halonen.
Yhteenvetoni nukutun yön jälkeen: kun on tehty Koirien Kalevala, niin kyllä Halosenkin Kalevala käy, on vain enemmän kuin Kalevala. Tällaisia elokuvia tarvitaan nykyisen viihde-elokuvaverkon kultaista harhaa puhkomaan. Parhaat Kalevala-elokuvat sanan varsinaisessa merkityksessä ovat kuitenkin Viktor Semenjukin Neuvostoliitossa tekemä Kalevala (1984) sekä Paavo Haavikon ja Kalle Holmbergin Rauta-aika (1982).
kari.naskinen@gmail.com