Jevgeni Oneginissa ei varsinaisesti ole kysymys 140 vuotta vanhan oopperan modernisoinnista, vaan uuden muodon löytämisestä. Vaativa tehtävä, sillä oopperayleisö on vanhanaikaista. On kuitenkin piristävää, että joku käyttää luovuuttaan uudenlaisen taideteoksen aikaansaamiseen. Eikä ole ollenkaan pahitteeksi, että katsojatkin pannaan koville.
Tyypillistä Zholdakia on esimerkiksi, että Jevgeni Oneginin komea tanssikohtaus on pilkottu paloihin. Ei tietoakaan viscontimaisesta loistosta.
Oopperan nimestä huolimatta Zholdakin ohjauksessa pääosassa on Tatjana. Heti alussa Tatjanan musta helmikorunauha menee rikki ja helmet pyörivät lattialle. Myöhemmin helmiä tulee lattialle muutenkin, eikä niitä kukaan saa poimittua ylös. Helminauhaa ei saada ehjäksi, eikä mitään muutakaan. Zholdak on sanonut, että suomalaiset ovat kuin saksalaiset, haluavat järkeistää kaiken ja järjestää elämänsä. - ”Tämän tiedän, koska olen tehnyt täällä paljon töitä. Ihmisten elämä on aikataulutettu: maanantaina on töitä ja lenkki, tiistaina on kerho, keskiviikkona olen lasten kanssa, torstaina menen salille. Kaikki on lokeroitu. Sitten tulee rakkaus – jos tulee – suuri, todellinen, rakkaus. Koko siisti rakennelma kaatuu. Rakkaus ei kysele järjestystä, se sotkee, tulee liki ja rikkoo ja sattuu.”
Jevgeni Oneginissa Zholdakia kiinnostaa se, mitä jää jäljelle sen jälkeen, kun rakkaus on tehnyt sairaaksi – kun helminauha on hajonnut.
Onhan tämä tuttu kysymyksenasettelu. Suuri rakkaus on kuin psykoosi. Se ei ole hallittavissa järkeistämällä. Helmet pyörivät lattialla – tätä elämä joskus on.
Zholdak on tuonut lavalle myös säveltäjä Pjotr Tshaikovskin. Häntä esittää mykkäroolissa alle metrinen kääpiö, joka oopperan kestäessä muuttuu pienestä pojasta valkopartaiseksi vanhukseksi. Tähän ratkaisuun Zholdak on päätynyt säveltäjän päiväkirjoja lukemalla: myös Tshaikovskin elämä piti sisällään illan houkutuksia ja aistillisuuden räjähdyksiä, aamun katkeraa katumusta sekä pyrkimystä puhdistautumiseen ja valoon. Savonlinnan Jevgeni Oneginissa Tatjanan ja Tshaikovskin kohtalot risteävät mystisellä tavalla.
Nimenomaan esityksen voimakas seksuaalisuus tulee Tshaikovskin elämästä, kuten Zholdak sanoo: ”Seksuaalinen lataus on peräisin Tshaikovskin yksityisestä elämästä, mikä hänen oli salattava ulkomaailmalta, mutta jota hän ei voinut pidätellä taiteessaan – sillä eihän taiteilija voi paeta itseään.”
Savonlinnaan esityksen on tuonut pietarilainen Mihailovski-teatteri. Erinomainen esitys. Luultavasti perinteisempi esitys on lokakuun alussa Finnkinon teatterissa, kun tulee nähtäväksi Metropolitan-oopperan Jevgeni Onegin.
(Tämä juttu on julkaistu aiemmin Hämeen Kaiku -verkkolehdessä, www.hameenkaiku.fi)
kari.naskinen@gmail.com